20.6.11

Live for the moment

Mikä on faktisesti parasta? Se on Jukolan kakkososuus, pimein kesäyön hetkistä - 1500 miestä vetää ihan joukkueessa valomatona pitkin suomalaisia metsiä. Hulluutta ja humalaa, sitä se on. Tällä jaksaa taas vuoden, tai ehkä kymmenen.

Kerrataan hieman. Tuossa gps-seuranta, mutta itse on palikkaa saanut kumma kyllä kolmosjoukkuelaisena..

K-1, juostiin tiellä Hannun kanssa ja vaihdeltiin luonnollisesti koodit kuulumisten ohessa. Ei tullut samaa yksi risti kakkosta, joten tieltä lähdettäessä lähdin omille teilleni. Edellä meni Haldenin Hämälistö, joka myös lähti sellaiseen suuntaan, että ei napannut. Ykkönen oli keskimmäinen kolmesta hajontarastista ja porukka hävisi ympäriltä. Sukkana rastille ja kohti seuraavaa.

1-2 Edellä juoksi IGTISA:n mies, joka lähti väärään suuntaan. Päätin ottaa rastin vasemmalta jyrkän kalliotöppyrän vasemmalta kyljeltä. Ison kivi löytyi kuusikkonotkosta ja sukkana kuusipusikon läpi leimaamaan. Ajattelin, että homma on hyvin hallussa.

2-3 Päätin pelata safetyä, jota SP tiomilassa oli miulle korostanut olevan yöhommien aatelin avain. Tärkeintä on katsoa reitinvalinta simppeliksi, joten pikkukallion ylitse polunristeykseen (en osunut vaan menin vähän vasemmalle), sitten kampesin polulle, jonka mutkasta avokallion päällystää rastille. Polulla katsoin vasemmalle mäellä, jossa Heinonen huuteli jotain "edessäpäin" olemisesta. Luulin, että minsa pummaa, mut eihän se pummaa. Se huuteli Hannulle, että mie olen edellä.

3-4 Tiputeltiin kiltisti jonossa ja leimailtiin rasti.

4-5 (lyhempi väli vitosrasteista) Tietä pitkin ampumista ja päätin kokeilla pientä polkukiertoa menemällä risteyksestä vasemmalle vähän matkaa. Näin kokeilin parin käyrän välttämistä, että saan tietoa siitä kannattaako pikkumäkiä väistää yhtään. Ei kannattanut sillä rastille tulin heti Minsan perässä. Tappiota siis 5-10 sekka.

5-6 Sitten tuli ero ja ensimmäinen selkeä taktinen virhe. Minsalle oli annettu tehtäväksi tuoda miut pois. No mie ajattelin olla itsenäinen ja valitsin eri letkan heti seuraavan mäen päällä. Minsa jatkoi harjannetta, mie lähdin suoraviivaisesti rastia kohti. Eroa kuudennella rastilla oli reilu 30 sekkaa, mutta mikä oli oleellista niin olin menettänyt suoran kontaktin kakkosletkaan, joka oli juuri saavuttamassa vauhtiaan pummin takia hidastavan kärkiletkan hännän

6-7 Porukka juoksi edellä aloitusosuuden uraa ja haistoin tien jälkeen palaneen käryä ja lähdin aukon laidasta yksin korjaamaan aika lailla samaa linjaa, mitä Airila oli tehnyt vähän aiemmin. Edellä olleet huomasivat liikkeeni ja sitten oltiinkin taas yhdessä. Rastille hypittiin todella tyhmästi rinteen kautta jyrkänteeltä toiselle. Ero kasvoi tuostakin syystä.

7-8 Pusikon läpi vain televisiokuviin kävelemään.

8-9 Katsoin, että selkeä hajonta, kun porukka lähti vähän eri suuntiin. Taas oma suunnistus täysillä päälle ja sukkana koko rastiväli.

9-10 Rastilta hyppäsi eteen KOK:n joukkue ja ajattelin, että siitä en ainakaan tipu. Se olikin kakkosjoukkue ja vauhti alamäkeen ja rastille oli kohtuullista kansallista.

10-11 Hörppy vettä ja ylämäkeen. Ihmettelin, että näin selkeällä välillä ei ollut uraa rastia kohti ja sitten tajusin, että vedetään kakkososuuden putkea. Skarppasin suunnistusta taas pykälän verran tästä johtuen ja lipulle nätisti kaikki Weckmannin kuvaamat kaksi rastiympyrän kiveä lukien.

11-12-13-14-15, putkipätkä oli selkeää touhua, kun kaikki juoksivat kiltisti letkassa. Katselin lähinnä mitä Rykmentin kaksikko kahdestaan puuhaili ja 14. rastille mennessä kirosin Huikon Petterille kalliomäkien muotoilua. Letka rynkytti kaikki mäet ylös-alas varmaan ihan ilon vuoksi.

15-16 Päättelin oman hallitun suunnistuksen (OHS/pyrintö), taas alkaneen ja nappasin keskimmäisen lipun (pistekumpare) kohtuullisella itsevarmuudella.

16-17 (lähin) Huikko hyppäsi völjyyn ja heitin turvat komeasti. Oli pakko pyytää Petteri veturiksi, kun hetken aikaa selvittelin lamppua ja muiden apuvälineiden kuntoa. Huikon tossu oli niin syönnillä rastimäkeen noustessa, että oli pakko antaa siimaa. Tämä oli kisan toinen taktinen virhe, sillä rastinottokin meni varsin hitaaksi ja edessä olevan kärkiletkan viimeiset vilaukset jäivät näkemättä. Huikko taas sai ne heti tuon jälkeen kiinni.

17-18 Eipä mittää, otin rastin ja seuraavaa kohti. 18. loppulähestymisen otin polun kautta. Ja siinäkin meni monta arvokasta sekuntia hukkaan. Hitto soikoon tuota ylivarmistelua, ihan kuin ei tuommoista rastia suoraan osaisi ottaa.

18-19 Aukkoa kiivetessä Pyrinnön Heikka pompotteli ohitse ja lyöttäydyin ikätoverin kyytiin enempää miettimättä.

19-20 (lähempi rasti) Helppo väli mäen kärkeen ja leima pienen pysähdyksen jälkeen oikealta puolen.

20-21 (Iso kivi) En harkinnut hetkeäkään kiertotouhua. Ja toisaalta luotin itseeni siinä määrin, että annoin Jannen lähteä valitsemaansa matkakohteeseen. Aika lailla viivan oikeaa puolta koko väli. Puseroon hiipi aika kova huoli tilanteesta, sillä vaikka maasto oli avointa, ei missään suunnassa näkynyt vauhdikkaasti eteneviä valoja, saati mitään valoja. Tiesin, että nyt saattaa tulla takkiin isosti. Valitsin vaihtoehdon a, taistele. Rymysin pusikkonotkon läpi, nousin rastimäkeen ja juoksin oikealta kallionenän kautta rastille. Tulin sujuvasti, mutta silti olin todella epätietoinen, että mitä ihmettä tapahtuu, kun oman osuuden miehiä ei näy. Lisäksi luulin, että rasti olisi ollut putki.

21-22 Polkuväli ja huomasin edellä rullaavan Söders-Solin kaverin, jota oli näkynyt myös alkumatkasta. Se helpotti vähän stressiä tilanteesta.

22-23 Katsoin, että tämä on viimeinen suunnistettava rasti ja sille ei todennäköisesti olisi uraa, koska uskoin, että sekin on kakkosen putkirasti. Homma hanskassa ja lapaset siihen päälle laitettuna juoksin suunnitelmalla polku-isokivi-käyrän verran ylös-rinnettä tasossa-kuvioraja poikittain-tasanne-pää ylös ja ensimmäistä heijastinta kohti. Hymyilin, kun näin rastia lähestyessä Paarman Hämäläisen singahtavan kohti viimeistä.

23-24-M Nenälle, pää ylös, ura alle ja seuraavaksi jalkoja alle minkä jaksoi.

Oli kyllä hienoa tuolla Jukolassa tänä(kin) vuonna. Mutta vielä hienompaa olisi ollut jatkaa vaikka Plekun matkassa.

Ja esimerkiksi tällaisilla hetkillä on kyllä kivvoo. SP:n tuuletus kakkosena vaihdossa oli jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Ai  että sitä tunnelmaa seurateltalla tuolloin.

16.6.11

Nortti sauhuaa

1. NORT:n ensimmäisen osakilpailun palkinnot jaettiin sprintin nopeimmille. Vaikka käsittääkseni prologin aika+sprintin bonussekunnit muodostavat NORT:n virallisen tulosluettelon ensimmäisen osakilpailun jälkeen. Okei okei, finaali oli finaali, mutta eikö 15 minuutin suorituksesta riittäisi nopeimmille 500 euron bonukset (kuten viimeisessä osakilpailussa) ja päälle bonussekunnit. Lähinnä siksi, että tuo tämän päivän kokonaissuoriutuminen oli paljon ratkaisevampaa kokonaiskilpailun kannalta, kuin sprintissä menestyminen.

2. Kansainvälisen Suunnistusliiton kilpailumuotona ei ole keskimatkaa sprinttikartalla. Silti sellainen juostiin osana maailmancupin osakilpailua. Kilpailijoilta kyllä tuli positiivista kommenttia, mutta silti...mitä ihmettä? Maailmancupissa voidaan ilmeisesti kokeilla mitä tahansa.

Ensi vuonna sitten sprintti 1:25 000 peruskartalla ja päälle erikoispitkä 1:5000 kartalla? Ja missä on micro-O?

3. Sprintti. Mikä ihme noista sveitsin miehistä tekee tuollaisia? Ja miten Ruotsin naiset olivat noin kovia ilman Janssonia? Joku täällä haisee.

Ja se on erityisesti Suomen sprinttisuunnistusosaamisen taso.

-----


Pitää heti kättelyssä tehdä korjaus tähän. Sprinttisuunnistusosaamsen taso taitaa olla ihan "ok." Mutta sprinttijuoksemisen osaaminen ei taida olla, kun katsoo gps-laitteiden keräämiä vauhtitilastoja. Suomalaiset jäävät pitkillä väleillä (joilla saadaan parhaat arviot juoksuvauhdeista ilman suunnistuksen hidastamista) selkeästi kärkeen. Tämä ero näyttää olevan 10-20 sekunnin luokkaa kilometrillä:



Tätä taulukkoa tulee lukea niin, että aika kertoo faktisen totuuden siitä paljon jäi kärkeen. Yllätys.
Mutta siihen voi sisältyä virheellinen reitinvalinta tai muu virhe. Sen saa poistettua katsomalla ensinnäkin keskimääräistä juoksuvauhtia juostulla reitillä. Esim Lundanes teki hirveän samaistusvirheen ja juoksi noin 150 metriä ylimääräistä. Vauhdista homma ei ollut kiinni, sillä Lundanesin juoksunopeus 4.31 min/km on kovimpia tällä välillä. Lundanesin maksiminopeus ei ole paras (juoksee ehkä tasaisemmalla vauhdilla), mutta hänen hitain nopeutensa on kovempi kuin kellään muulla - Lundanes juoksee tasaisen kovaa hidastamatta liikoja, mutta näköjään se kostautuu joskus. Suomalaiset valitsivat osin huonoja reittejä, mutta mikä on vielä huolestuttavampaa, kaikkien suomalaisten hetkellinen huippunopeus välillä oli yli 3.20min/km (Haldin 3.20, Ikonen 3.22), kun Sveitsin porukka Kyburz, Hertner, Müller, Merz ja M. Hubmann paukuttivat välille 3.08-3.15 ja Daniel Hubmann tasan 3.20. Sveitsiläisillä (ja muutamalla muulla) on alamäkeä siellä, missä suomalaisilla on lähinnä tasaista ja ylämäkeä, sillä maksimivauhdin ~10-20sek erot löytyvät samoilta käytetyiltä reiteiltä. Tuosta yltä voi tarkistaa asian.

Ikonenhan tämän jo totesi kandityössään (vai olikohan se joku muu..), josta kirjoitti mm. Suunnistajassa, mutta asialle ei ainakaan vielä ole tapahtunut mitään. Suomalaiset eivät vain pääse aivan yhtä koviin nopeuksiin kuin kärki. Ja koska kärjessä virheiden määrä on sama tai pienempi, häviävät suomalaiset sprintissä. Ero tietysti on pieni, mutta on myös selvää, että jostain ne erot huipullakin syntyvät. Huipputasolla erot eivät voi myöskään olla isoja, onhan kyseessä ammattimaisesti asiaan suhtautuvat urheilijat. Mutta monesta pienestä erosta syntyy tilanne, jossa paras suomalainen mies on lopputuloksissa joukossa ynnä muut. Asioita pitää tehdä paremmin.



Tällä välillä ilmiö oli sama. Föhr, Haldin 3.08-3.10 huippunopeuksilla. Samalla reitillä (ainakin matkat suunnilleen samat, pitäisi tietysti tarkistaa seurannasta, mutta viinilasi on tyhjä..) kärjestä mm. Merz 2.57 min/km, Müller 3.02, Hertner 2.53. En väitä, että tämä olisi ainut syy siihen, että sveitsiläiset ovat kärjessä ja suomalaiset muualla. Mutta yksi selkeä syy se on - sveitsiläiset pääsevät kovalla alustalla kovempiin hetkellisiin nopeuksiin kesken suunnistuskilpailun.

15.6.11

"Olisiko jotenkin hienoa, että valioliigassa saisi pelata vain englantilaisia? Tai NHL:ssä pelkkiä USA ja kanadalaisia. "

Bostonissa pelaavat asustavat Bostonissa ja Manchesterilaiset taas Mansessa - KR:ssä juoksevat asustavat Saint-Étiennessä ja KOK:in vastaavasti Bernissä.

-anonyymi



Keskustelu kasvottomien kanssa on niin hillittömän hauskaa, että tähän on pakko kommentoida.


Eli paikkakunnan X ulkopuolella asuvat eivät saa edustaa X:n seuraa, jos vain leireilevät välillä X:n alueella ja useasti ulkomailla seuran muiden suunnistajien kanssa? Pitäisi siis asua paikkakunnalla X vakituisesti? Kuinka monta päivää vuodesta riittää? Esimerkkitapaus: riittääkö usea lukukausi, jotka Prochazka vietti Joensuussa, oikeuteen edustaa seuraa?


Kyse oli kansallisuuksista, ei asuinpaikoista. Ainakin kuvittelin tämän olevan kohtuullisen selkeästi ilmaistua, sillä kyseessä on kaksi täysin erilaista ongelmaa (paitsi että kansalaisuushan ei ole ongelma Jukolan kohdalla..jo SM-viesti on eri asia ja siellähän on ulkomaalaiskiintiöllä otettu liiton kanta asiaan). 


Mutta jos mennään nyt sitten niihin asuinpaikkoihin, niin astutaan heti varsin heikoille jäille. 


Kuinkahan monta päivää vuodesta huippusuunnistaja viettää leireillä? Miten asuminen talvisaikaan vaikka Suomessa suhteutetaan siihen? Löysin muuten lunta ja jäätä Ilomantsin SM-maastosta kisaa edeltävänä iltana.. Onko huipputason kavereiden talviajan sulalla maalla vietettyjen päivien määrällä korrelaatiota kilpailuvauhtiin? Suomalaissuunnistajat eivät varmaan sitten saa leireillä ulkomailla pitkiä aikoja, sillä yhteys asuinpaikkaan katkeaa..


Asuinpaikkatoiminnassa on kaikkein huomioitavinta se, että kilpailupaikat vaihtelevat ja huippusuunnistajien pitää valmistautua kilpailuihin näillä tietyillä seuduilla suhteettoman paljon. Tämä johtaa siihen, että huippusuunnistajien kannattaisi asuinpaikkanäkökulmasta valita sellainen seura, joka sijaitsee mahdollisimman lähellä tulevaa arvokisamaastoa. Ei ole mitään järkeä viettää kovin paljoa aikaa siellä, missä ei pääse suunnistamaan tulevien kisojen tyyppimaastoissa. Suunnistus on reissaajien laji.


Eli jos vaaditaan ehdottomasti tuollaista asumista ja läsnäoloa jossain, loppuu myös suunnistajan urakehitys. Suunnistus kun lajina on sellainen, että suorituspaikka muuttuu - harjoittelun tulee tapahtua tulevien suorituspaikkojen ehdoilla. 


Aika vähän on kotikenttää käytössä meidän lajissa. Eikä huippujen vuoden 30-40 kisastartista puolet ole kotikentällä, kuten noissa yllämainituissa lajeissa..


Kotikenttä pitää rakentaa itse. Tero kuvaa sen hyvin:


"Yes, almost 100%. I think every orienteer has some kind of databank in his head, a place where he stores experiences and memories of the races he has already run. So, when I see a hill on a map, I sort of fish into my memories and find a corresponding one. Of course, everybody’s databank is of a different size, depending on memory and also on the number of races run. But, some runners have in their banks only, for example, three Swedish knolls, two Danish knolls, and so on – others have hundreds. Mine is really big. Every hill or knoll or other feature I pass goes directly in my databank, and there I keep it stored. So, when I see a little hill on a map here in Denmark, I sort of reconstruct it through my experience from the races and trainings I have had in local terrains. Almost all the time it more or less corresponds to reality."


Eli ei muuta kuin datapankkia keräämään. Ja se ei tapahdu kotisohvalla. Paitsi sprinttiin.



Maakuntakanavilta tulee välillä myös asiaa

14.6.11

Kansallisuuskysymys on turha

Kansallisuus on kohtuullisen myöhäinen keksintö. Tutkijasta riippuen se sijoitetaan suunnilleen 1500-1800-lukujen alueelle. T. Marshall on eri linjoilla kuin Hobsbawm ja jotkut imperialismi-intoilijat sitten kolmannella linjalla. Ei siellä Kalliossa vaan kuvainnollisesti.


Kuinka mielekästä on urheilussa edes kiinnittää huomiota kansallisuuksiin, jos ei kilpailla maaottelussa? Ei ollenkaan mielekästä, sillä urheilijat ovat yksilöitä ja edustavat lähtökohtaisesti itseään ja toissijaisesti yleensä jotain seuraa, tuotemerkkiä, sponsoria, sukuaan, paikkakuntaansa tai joissain harvoissa tapauksissa myös kansalaisuuttaan jossain yhteiskunnassa.


Jäsenyys yhteiskunnassa vaikuttaa nykyaikana olevan kauppatavaraa. Esimerkiksi Itä-Afrikan juoksijoita ostetaan öljyvaltioihin; siirtymää tapahtuu myös pienemmällä kompensaatiolla (ja osin muilla syillä) aivan tänne Suomeen asti; vanhoista Ranskan siirtomaista siirrytään edustamaan Ranskaa vanhojen emämaalakien avulla; Euroopassa tapahtuu siirtymää Itä-Euroopasta läntisiin maihin välillä melko monienkin kiemuroiden jälkeen. Moni muistaa esimerkiksi Eduard Hämäläisen. Häntä pidettiin kovasti neuvostoliittolaisena maahanmuuttajana, mutta itseasiassa hän oli paluumuuttaja, jos tarkkoja halutaan olla. Ja haluanhan mie.

Tähän pieni välipala:

"The athletic flow to the affluent Middle East countries from other peripheral countries has to be situated within the frame work of inequality especially the financial compensation of an individual athlete. Countries lacking the requisite sporting culture now have the option of importing already proven talent and pay them as the case is for the Middle East countries of Qatar and Bahrain.
 These countries are well endowed with wealth but lack sporting talent to project their international images. This creates a situation where athletes from countries with a high concentration of talent are motivated to move to new nations to cash in on their athletic ability which has become a commodity for sale to the highest bidder. One of the major net exporters of athletic talent is Kenya, which ranks highly on the track and field performance index at the global level despite the supposed economic, political and cultural constraints in its development endeavor."

Toiseen maailmaan sitten tästä. Kansojen välinen kilpailu keksittiin jotenkin hassusti urheilun sivutuotteeksi, sillä urheilu oli vähän liian helppo valjastaa politiikan välineeksi. Vaikka urheilun ideologiaan kuuluu nimenomaan politiikasta irti oleminen, siitä muodostettiin ennennäkemätön kilpakenttä valtioiden välille. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan huippusuoritusurheilusta tehtiin valtion voimannäyttöväline. Toki monet tutkijat väittävät kiihkeästi, että 1900-luvun alun olympialaisissa valtiopolitiikka oli runsasta ja se oli jotenkin tärkeää. Näkisin tuon kuitenkin aika isoksi liioitteluksi, sillä 1900-30-luvuilla kansainväliset suuret urheilukilpailut olivat lähinnä noin 30 urheilusta edes jossain määrin kiinnostuneen valtion leikkikenttä. 

Sen ohella, että olympialaisiin osallistui se 20-40 valtiota tuona aikana, pitää muistaa, että kilpailutulokset eivät levinneet kovin laajan yleisön tietoisuuteen. Massamedia oli hieman toista luokkaa silloin. Hannes juoksi Suomen lähinnä urheilusta erityisen kiinnostuneen maailman tietoisuuteen. Mutta ei todellakaan maailmankartalle. Nurmi jo kohautti vähän enemmän, mutta lähinnä Yhdysvalloissa (kovan ammattijuoksijoiden kulttuurin ansiosta), Ruotsissa ja Saksassa. Olympialaisten pistetilastot ovat muuten pienten maiden lehdistön keksintöä eivätkä virallisia tilastoja.. Kun ei voita paljoa mitaleja, kannattaa laskea pisteitä jäännössijoistakin. Ja tämä taas on hienosti levinnyt mm. Suomen Olympiakomitean termistöön kun tavoitellaan "pistesijoja." Mutta oletteko nähneet olympiakilpailuiden palkintojenjaossa plaketisteja.. Aivan niin.

Nyt vähän juttu levähti, piti kirjoittaa kansallisuuden muotoutumisesta.

Marshall esittää kansalaisuuden koostuvan kolmesta tekijästä. Civil-Political-Social. Eli kansalaisvapauksia-poliittisia oikeuksia-sosiaalista turvaa. Sitten jos tarkastellaan taaksepäin niin kansalaisuus on siis alkanut olla realismia vaiheessa jolloin yhteiskunta on luonut nämä kolme elementtiä. Esimerkiksi naiset eivät ole olleet kansalaisia ennen äänioikeutta. Tämä tarkoittaa lähes kaikkialla 1900-luvun alkupuoliskoa. Kärjistetty näkökulma, mutta näin se menee jos naiiveja ollaan. Luonnollisesti Marshall ei tarkoittanut tätä vietäväksi historiaan, sillä kansalaisuus on sosiaalinen konstruktio, joka tietysti muovautuu ajanmukaiseksi. Ja nyt meillä on jotkut ihmeellisesti sovitut "suvereenit valtiot" ja "kansakunta." Ja sitten itketään avoimessa seuratason kilpailussa, että noilla ja nuilla on noin monta nönnönnöötä eri kansakunnista!?!? Ei Jukola ole kansojen välinen kilpailu - MM-kisojen viesti on!

Olisiko jotenkin hienoa, että valioliigassa saisi pelata vain englantilaisia? Tai NHL:ssä pelkkiä USA ja kanadalaisia. Miksi kilpailullista tasoa pitäisi laskea kilpailussa tai sarjassa, jossa ei edusteta maata vaan urheiluseuraa? Jukolassa ja Tiomilassa ei onneksi ole sille tielle lähdetty, että kansallisuuksilla olisi jotain merkitystä. Jukola ja Tiomila ovat tärkeä osa siinä, että lajin huippujen taso nousee jatkuvasti. Ainakin uskoakseni. Miksi suunnistus eroaisi mistään muusta liikuntalajista kehitykseltään? Kyseessähän on jatkuva laaja ihmiskoe, jossa parhaat menetelmät säilyvät seuraaville polville. 

Suunnistuksen tason kehittämistä hidastaa ainoastaan Kansainvälinen Suunnistusliitto, joka on lähes yhtä ulapalla, kuin FIFA ja KOK ovat korruptoituneita. 




13.6.11

Kolmella kansallisuudella voitat

On todella vaikea pohtia etukäteen, miten Jukolan viestissä tulee käymään. Ensinnäkin siksi, että KR ottaa hylkäyksiä niin usein. Ja toiseksi siksi, että juoksujärjestykset selkenevät vasta lauantaina. Olisi huikea parannus, että juoksujärjestykset pitäisi jättää vaikka viikkoa ennen Jukolaa ja ne julkaistaisiin Jukolaviikon maanantaina. Näin mikään muu ei muuttuisi kuin se, että huippusuunnistajat tietäisivät noin kuuden päivän ajan ketä vastaan juoksevat ja yleisö pystyisi spekuloimaan huomattavasti enemmän aiheesta. Nyt ollaan heikoilla pohjilla, sillä vain joidenkin joukkueiden juoksujärjestykset ovat jo nyt bitteinä ruudulla.

Voidaanhan tietysti harrastaa tyhjää spekulaatiota tähän malliin: "Terä juoksee varmaan järjestyksellä Anttonen, Kahelin, LakanenJa, Sorvisto, LakanenJo, Ikonen, Nordberg ja tämä kertoo siitä, että Terälle tulee todennäköisesti aika kiire lyhyillä osuuksilla, kun vastassa ovat vaikka Martomaa ja Adamski."

Mutta tuo on yksinkertaisesti turhauttavaa spekulaatiota, kun lauantaina osoittautuu, että Terä juoksee jollain eri järjestyksellä. Ja miksei juoksisi, onhan Terä ennenkin yllättänyt listauksissaan.

Sitten jos katsotaan kovimpia Ruotsin ja Norjan joukkueita, niin ei sieltäkään suunnasta ole vielä herunut faktista tietoutta. Paitsi että Wingsted on hirmuisessa iskussa ja tulee antamaan todennäköisesti pataan yhdelle jos toiselle kuudennella osuudella. Ellei ole sitten muulla osuudella. Tämäkin oli todella syvällinen analyysi.

Jos jatketaan syväanalyysiä niin voidaan vaikka miettiä mihin Jukolan viesti on kulkeutumassa tällaisen kevyen historiallisen analyysin kautta:

2010 4 kansallisuutta (HSK) Nor-Bul-Fin-Swe
2009 4 kansallisuutta (KOK) Nor-GBr-Fra-Swi
2008 3 kansallisuutta (Delta) Fin-Est-Rus
2007 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra
2006 2 kansallisuutta (VeVe) Fin-Swi
2005 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra
2004 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra
2003 3 kansallisuutta (HSK) Nor-Fin-Swe
2002 2 kansallisuutta (BSK) Nor-Swe
2001 5 kansallisuutta (TuS) Fin-Aus-Cze-Nor-Swi
2000 3 kansallisuutta (HSK) Nor-Den-Fin

Yllä listauksena Jukolan voittajajoukkueen kansallisuusmäärät. Eli faktinen tosiasia siitä kuinka voittajajoukkue rakentuu. Selvä trendi on se, että yhden maan suunnistajilla Jukolaa ei voiteta. Tämä johtuu lähinnä kahdesta seikasta - ensinnä, kovaan viestiseuraan selkeästi hakeutuu tai haetaan kansainvälisellä tasolla kilpailevia suunnistajia. Toiseksi, 2000-luvun Jukolan suunnistustaso on noussut niin kovaksi (osittain edellisestä johtuen), että vaatisi yhden maan maajoukkueen muuttamisen seurajoukkueeksi, jotta se pystyisi kamppailemaan voitosta.

Syynä on myös se, että suunnistuskulttuuri on pesiytynyt vahvasti kolmeen pohjoismaahan. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmat seuraviestit ovat pohjoismaissa ja ainakin toistaiseksi Keski-Euroopan seurojen ulottumattomissa. Lähinnä koska suunnistuskulttuuri ei ole vielä riittävän laajaa, että sieltä lähdettäisiin seurajoukkueilla kisaamaan pohjolaan. Tästä syystä mukaan haluavat suunnistajat ovat pääosin kovan tason suunnistajia, jotka luonnollisesti ovat pohjoismaisille seuroille vahvistuksia, siksi että pohjoismaissa huippusuunnistajat ovat levittäytyneet laajemmalle eri seuroihin, eivätkä kerääntyneet yhteen.

Onko tämä paha?

Jos suomalaisseurat kieltävät ulkomaalaisten tulemisen suomalaisseuroihin, tapahtuu kaksi asiaa. Suomalaisseuroista häviävät maailmantähdet. Ja suomalaisseura ei voita Jukolan viestiä. Vai voittaako? Edellisen kerran Jukolan viesti on voitettu "kansallisella" joukkueella 1996 ja kyseessä oli Turun Suunnistajat. Eli suomalainen voittaa aina. Tai ainakin vähän ajan välein. Vuonna 1995 Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja heti 16 vuoden kuluttua saman uudelleen. Olisiko niin, että ensi vuonna voiton ottaa jälleen kansallinen joukkue? Ei ota, jos Jukolan sääntöjä ei muuteta.

1999 2, 1998 3, 1997 4, 
ja vihdoin:
1996 1 TUS!
1995 2, 1994 2

Olisiko ulkomaalaiskiintiö koripallon tapaan paikallaan suunnistukseen? Vaikka 3 henkeä/joukkue, jolloin voittajajoukkueen enemmistö säilyisi norjalaisena, ruotsalaisena tai suomalaisena. Ainakin niin pitkään kunnes viivalle tulee sveitsiläinen kokoelma.

Edellä olevaa trendiä seuraamalla voi nähdä sen, että nykyaikainen huippusuunnistus seuratasolla on todellakin kansainvälistä, eikä missään määrin kansallisjoukkueiden kilpakenttä. Kehitys ei ole mikään uusi trendi vaan se on ollut käynnissä jo noin kaksi vuosikymmentä. On aika epätodennäköistä, että Jukolaa voitetaan koskaan seitsenkansallisella joukkueella tai kokonaan vierasmaalaisella seurajoukkueella, vaikka tätä ei säännöillä estettäisi. Venlojen viestissä "vierasvoitto" tuli jo muutama vuosi sitten, kun Hellas vei potin. Venloissa on vain neljä osuutta, mikä helpottaa huomattavasti tällaisen porukan kokoamista. Vaatii jo aika paljon työtä, että yhteen kovaan viestiseuraan kerääntyy seitsemän ulkomaalaista, jotka ovat kaikki kovempia kuin yksikään suomalainen. Toisaalta se ei vaadi kuin managerin, jolla on visio ja väljä lompakko. Ulkomaalaisten houkutteluun.

Suunnistajat vaikuttavat siltä, että raha ei silti ratkaise kaikkea. Maajoukkuetason urheilijat hakeutuvat seuroihin, joista he kokevat saavansa muutakin kuin rahaa. On se sitten hyviä kavereita, valmennusta tai tyttöystävän. Yleensä myös seuraleiritystä ja joukkuehenkeä sekä uusia maastokokemuksia. Seurakulttuurin pitää olla houkutteleva, jos huippuja mukaan halutaan. Maajoukkuetason alapuolella kilpailevat eivät taas nykyaikaista Jukolaa voita. Ja silloin on ihan sama, mitä joku pikkumanageri rahoillaan tekee. Kyllä Jukolan 1500 joukkueen listaan mahtuun kaikenlaisia tallaajia, vaikka sitten Team Easy Money.

Sivuraiteilta voidaan hypätä sitten takaisin sinetöimään tämän kirjoituksen ydin. Jukolavoittoon vaaditaan 2010-luvulla noin kolme kansallisuutta. Kahdella tulee jo vähän kiire, kolmella pärjää, neljä antaa pelivaraa ja viidelläkään ei vielä mennä sillisalaatiksi. 

Ykkösryhmä:
Kalevan Rasti juoksee viidellä kansallisuudella - tuleeko kautta aikojen toinen yläfemman voitto: Fin-Bul-Cze-Fra-Swi.
Halden raivaa tietään ilmeisesti neljällä tai viidellä: Nor-Den-Fin-Swe-(+Fra), eli nelosen voittotrendikin voi jatkua tuosta suunnasta.
Kristiansand OK surffaa myös nelosella: Nor-Fin-Swe-Swi. Olisin kyllä odottanut Djurhuussia mukaan ja kokin heittämään siten yläfemmaa jokikylän joukkueen kanssa.
Södertälje-Nykvarn rullaa kolmella: Swe-Gbr-Swi.
Terä juoksee kahdella kansallisuudella aika saletisti, mutta kiire tulee näin vähillä kansallisuuksilla lyhyillä osuuksilla: Fin-Nor.
Villinä korttina heitetään ykkösryhmään vielä TuMe 3-4 kansallisuuden vuoksi.

Kakkosryhmään voidaan heittää mm. Järlä, Göteborg-Majorna, Lidingö, Tampereen Pyrintö, Lynx, Hiisirasti, KR2: joilla kaikilla 2-3 kansallisuutta jaossa. Ja varsin kova kiire tulee kaikille heti, kun aurinko nousee.

Kärkipäästä Paimio vetää yhdellä kansallisuudella, vaikka varsin kaksikielinen joukkue taitaa ollakin.. hymiö tähän. Paimio ja Tyrving taitavat kamppailla parhaan yksikansallisen joukkueen tittelistä. Mutta tällainen spekulaatio on täysin turhaa. 

Jukolassa on kaksi viestiä ja kaksi voittajaa. Venlojen viesti ja Jukolan viesti. Ja vain näiden sarjojen voittajat muistetaan. Ainakin vähän aikaa.

12.6.11

Who am I

Alle viikon päästä se sitten selviää. Kuten joka vuosi. Veikkaan punamustaa. Ja koska joukkue on kansainvälinen niin olkoon pipon palopuhe englanniksi. Se tulee tässä:

Today gentlemen I am honored to coach you, moro honored to take you into the field of battle.
There is another honor to bestowed upon you.
That is the answer that comes with that question.
Who am I?
- I am a champion
That is right. I need you to remember that all throughout this game.
I will conquer what has not been conquered.
Defeat will not be in my creed.
I will believe what others have doubted
I will always endeavour the prestige, honor and respect of my team.
I have trained my mind and my body will follow.

Who am I?
- I am a champion
I will acknowledge the fact that my opponents do not expect me to win,
but I will never surrender.
Weakness will not be in my heart.
I will look to my comrades, to those who have brought me into this world and those who have trained me
and I will draw strenght from them.
Who am I?
- I am a champion
I will gladly go out into the field of battle. And I will move, groove and do everything that I can do.
And I will reach my field of battle with any means at my disposal.
And when I get there I will arrive violently.
I will rip the heart from my enemy and leave it bleeding on to the ground, because he can not stop me. 
Who am I?
- I am a champion
To my side I have comrades.
Comrades that have been with me through thick and thin. Through sacrifice, through blood, through sweat, through tears. Never will I let them fall, never will I let them down, and I will never leave an enemy behind. Because our opponent does not know my heart.
Who am I?
- I am a champion
No one will deny me, no one will defy me. And no one will tell me who and what I am and can be.
Belief will change my world.
It has moved continents and countries and put man on the moon. And it will carry me through this battle.
Who am I?
- I am a champion
Defeat, retreat - those are not in my words. I do not understand those definitions. I do not understand when things go wrong. I do not understand mistakes. But I do understand this. I understand victory and I understand never surrendering.
No matter how bad things go my heart and my mind will carry my body when my limbs are too weak.
Who am I?
- I am a champion
Today will be that day. Not tomorrow, not next week, but right now, right here, in your house and in your home.
Who am I?
- I am a champion
History will remember me, and I will not have to worry about him being too kind.
I will define myself. I will write my own praises. And no one will tell me what I can and can not be.
I will never go home, not without giving everything I have got, 'cause 
who am I?
- I am a champion
Who am I?
- I am a champion
Who am I?
- I am a champion
Who am I?
- I am a champion


Varsinainen Jukoennakko on työn alla..

8.6.11

Hommat lähti hanskasta

niin näpit jääty.

Mutta ei näillä keleillä.

Sprinttikeskustelu on vellonut varsin mielenkiintoisille sfääreille. SM-sprintti olikin SM-pikamatka ja niin edelleen. Mutta ei se niin mennyt. SM-sprintti oli ihan tyypillinen suomalainen sprintti ja ei siellä minkään pitänyt tulla yllätyksenä. Ihan kuten SP totesi, ei Piikkiön keskustaan ollut ilmestynyt mitään keskiaikaista bastionia. Eikä sitä edes haettu paikalle Haminasta. SP muuten harjoitteli todistetusti myös streetviewin avulla. Helppohan siinä on sitten kleerailla ne harvat korttelit, kun on kuin olisi paikalla jo ennestään käynyt.

Tämän kaiken sprinttivouhottamisen keskellä on hyvä muistaa se, että sprinttimaajoukkue perustettiin juuri sitä varten, että yhä suurempi joukko satsaisi ulkomaanleiritykseen ja hakisi niitä vaativia sprinttimaastoja mahdollisimman paljon. Suomessa niitä kun vain on kohtuullisen vähän. Ja se, että on sprinttimaajoukkue, ei muuta valtaosaa suomalaisista taajamista yhtään sen vaativimmiksi sokkeloiksi. Harjoiteltavaa silti riittää Suomessakin. Vaikka tätä ja tätä.

Silti sprinttisuunnistuksesta olisi tehtävissä myös Suomessa mielekästä ja sellaista, että keskustelu kisojen jälkeen olisi enemmän spekulaatiota suorituksista kuin kilpailutapahtuman käsittämättömästä huonoudesta ja kukkapenkkien ylittämisestä. Se vaatii sprinttikulttuurin luomista, johon esimerkiksi Lammikon s.netin pesupaikalla mainitsema sprinttiseminaari on omiaan. On keskusteltava keinoista, joilla suomalaisista sprinttikisoista saadaan mielenkiintoisia ja mahdollisimman oikeudenmukaisia kilpailijoille. Lisäksi on keskusteltava keinoista, joilla kilpailijoiden päähän saadaan taottua se, että sääntöjä tulee noudattaa. Tapahtuuko tämä tiukentamalla rankaisukeinoja, on sitten eri asia. Itse kannattaisin kilpailukiellon langettamista esimerkiksi tonttimaalla suunnistaville. Monissa lajeissa on eri asteisia rangaistuksia eri tason rikkeistä. On ikävää, että myös suunnistuksessa sääntöjen rikkominen on joiltain osin tiedostettua ja sitä voitaisiin kitkeä kovempien rangaistuksien uhalla. Suuri osa kielletyille alueille menemisestä on silti vältettävissä taitavalla ratamestarityöllä ja selkeällä kartoittamisella. Ja sen jälkeen on järjestäjän velvollisuus valvoa paikkoja, joissa kilpailijalle voi pieneen hapokkaaseen mieleensä tulla kulkea kielletyn kohteen kautta.

Olkoon ensisijainen kitkemiskeino silti suunnistajien, kartantekijöiden ja ratamestarien koulutus. Itse olen ollut mukana Elonen-sprintin kartanpiirrossa jossain määrin neljä kertaa ja ratamestarityössä mukana myös neljästi. Ja joka kerta sanomista on tullut niin hyvässä kuin pahassa. Mutta jos sprinttiseminaari järjestetään niin olen todellakin mukana. Myös jotta sprintti eriytyisi Suomessa kunnolla perinteisestä suunnistuksesta niin ratamestarityön, kartoittamisen kuin kilpailun vaatimustenkin osalta.

Jukolaillan helmi

"Haluan kertoa teille, että painija Pertti Ukkola juoksi cooperissa yli 4000 metriä....en millään tavalla vähättele suunnistajia..."


Buahahahaaaaaaaaaaaa :D:D 


Kaikkea huhupuheita ne jotkut ukot uskovat ja vielä radioon tulevat väittämään. Hyvä olisi käydä edes kerran kokeilemassa kilometriä tuohon aikaan ja miettimään miltä sitten painijan kropasta tuntuu yrittää juosta 3 min/km pidempään kuin minuutin verran..


Ja niin. Ilmeisesti Ukkolan paras tulos on ollut 3480 metriä vuodelta 1979.


Täältä tähän.

4.6.11

Kesk


Prefontaine Classicin kympin tuloslista on kerrassaan mainio:
1. FARAH Mohammed GBR               26:46.57 AR,MR 
2. MERGA Imane ETH                  26:48.35 PB 
3. BETT Josphat Kipkoech KEN        26:48.99 PB 
4. TANUI Paul Kipngetich KEN        26:50.63 PB 
5. TADESSE Zersenay ERI             26:51.09 
6. SIHINE Sileshi ETH               26:52.84 
7. KISORIO Matthew Kipkoech KEN     26:54.25 PB 
8. KIPTOO Mark Kosgei KEN           26:54.64 PB 
9. KOMON Leonard Patrick KEN        26:55.29 PB
10. KIPSANG Geoffrey KEN            27:06.35 
11. MASAI Moses Ndiema KEN          27:10.05 
12. ROTICH Lucas Kimeli KEN         27:12.24 PB 
13. CHERUIYOT John Kemboi KEN       27:22.09 PB 
14. KUMA Abera ETH                  27:22.54 
15. EBUYA Joseph KEN                27:28.20 PB 
16. KIGEN Mike Kipruto KEN          27:30.61 PB 
17. MEDHIN Teklemariam ERI          27:37.21 PB 
18. ABSHERO Abayneh Ayele ETH       27:48.84 PB 
19. MASAI Denis KEN                 27:51.92 PB 
20. SALEL Daniel Lemashon KEN       28:04.63
Jenkkien piti työnnellä ennätysaikoihin tuolla, mutta ne menikin keskeyttämään.
Siinä sitä maailman kestävyysjuoksun kuvaa on. Fanittamani Z. Tadesse teki taas töitä runsain mitoin loppupuolella, mutta kun on "hidas" niin ei pärjää loppuvedätyksessä yhtään..