retkuv

Bye bye Ullrich

2012-02-10T02:31:00.000-08:00

Tulihan vihdoin Contadorin selkään sitten tämäkin päätös. Ja seuraavaksi sitten odotellaan case-Veerpalua ulos CASsista, jotta adt voisi käsitellä Lallukkaa silkkihansikkain. Viimeinen tapaus tuskin menee CASsiin asti. Lähinnä siksi, että ei taida olla rahaa siihen. Voinen olla väärässä. Tänään lepopäivä, aamulenkki 3km.

Jallua ja minttua

2012-02-09T12:10:00.000-08:00

En tiedä mitä yhteyttä 300 vip-vieraalla ja noin 900 litralla kaljaa on, mutta ainakaan kalja ei lopu kesken. Eikä näyttäny viinakaan sitä tekevän. On se hienoa tuo urheilun seuraus. Aamulla 8 km, töiden päälle 9. Siistejä polkuja keskuspuisto täynnä. Jopa enemmän kuin Utranharjulla.. Huomenna Pihkalan maille parantamaan sprinttisairauksia.

Matoja

2012-02-08T10:22:00.000-08:00

Pmmp:n hengessä sujui tämä päivä. Kaikenlaissii Purjetietoja tuli kaiveltua ja iltapäivä meni vuoden 12 olympiska spelens tidningiä lukiessa, ainakin joissain väleissä. Asiakkaita tutkijasalissa kujuili parhaimmillaan noin kymmenkunta, mikä alkoi jo mennä ruuhkan puolelle, sillä kaikki vaativat oman huomionsa. Finland vunnit luki kahden Venäjän lipun alla lakanassa. Tietokilpailukysymys on, että minkä kilvoittelun jälkeen. Matolla reilu kyösti, sis 4*4 min hengästyen 170-180 sykkehillä. Huomenissa panostan aamulenkkiin ennen jälleen yhtä digitointikokousta, jeh. Ai niin, aktiivisena sotilaspartiolaisena harmittaa, että kotivaruskunta Kontioranta lakkautetaan. Eikä Ilmavoimien teknillisen koulun lakkautus myöskään kuulu suosikkilinjauksiini. Vähemmän kielipolitiikkaa, enemmän intervalleja!

Olympiapuisto

2012-02-07T12:28:00.000-08:00

Sain tänään lukea ensimmäisten joukossa stadionin pelastussuunnitelmaa puolilta päivin. Se sisälsi suurien rahasummien ohella kohtuullisen karun ongelmalistauksen ja käytännössä stadion pitäisi parin vuoden sisään laittaa kiinni, jos suurremonttia ei tehtäisi. Mutta nyt näyttää lupaavalta ja suunnitelmien mukaan uusitusta stadionista oheistoimintoineen tulee hyötymään nykyistä laajempi joukko vauvasta vaariin. Juoksin köpin, keveetä.Hienoa on lisäksi se, että stadionsäätiö kattaa toimintansa kulut stadionin tuloilla, joten se ei jää valtion ja kunnan piikillä käyväksi, kuten monet kulttuuritoiminnot Suomessa. Ja jee, sisälsi suunnitelma kallion sisään laajennuksen myös meidän makasiinitiloille, mikä ratkaisee Urheilumuseosäätiön pahat tilaongelmat toistaiseksi.

Blokiton tammikuu

2012-02-06T11:28:00.000-08:00

Helmikuun alkuun tarjosin itselleni ensimmäisen kolmen päivän vetosetin. Tänään takaisin perusteisiin. Iltapäivä kdk-seminaarissa ihmettelemässä käyttöliittymäsuunnittelua ja iltasella pirkkolan ympäri.Kehittelin esitysten aikana uusia visiot ja missiot viikonlopun valmennusseminaariin. Esitys tosin on jo tulostuksessa, joten nää on sitten ylläreitä. Haittaaks se?Reilu tunti kävelyä semman takia ja päälle kuntoilijan persumättöä 18 kilometriyksikköä.

Stranger things have happened

2011-12-27T09:57:00.000-08:00

IAAF.org

2011 - Stranger things have happened

End of Year Reviews - Road: Running/Race Walking

The numbers say it all! 2:03:38 World record by Patrick Makau in Berlin (Getty Images)

relnews

26 December 2011 - Monte Carlo – Statisticians A. Lennart Julin (SWE) and Mirko Jalava (FIN) continue their ‘End of Season’ review with their fifth installment, which looks back at the year’s action on the Roads: Running and Race Walking.

- MEN -

Road Running

When the history of modern Marathon running is written sometime in the future the year 2011 will almost certainly be considered as very special indeed. Strangely enough not mainly because of the new World record set in Berlin by Patrick Makau when he lowered Haile Gebrselassie’s 2:03:59 from 2008 by 21 seconds. Of course a new World record is always something very special and Makau executed his race in brilliant fashion.

But still the real “greatest ever” magic wasn’t quite there as it didn’t feel at all like a perfect record race. Makau himself was in fact mainly focused on winning the race and “wasted” valuable energy on tactical maneuvers aimed at shaking off former record holder Gebrselassie. And just a few weeks later the feeling was confirmed when Wilson Kipsang in Frankfurt almost snatched the record from Makau missing it by just four seconds.

No, what really made 2011 a year that will be considered of historical significance in the sport of marathon running was that it changed our perception of what is really possible. The best illustration is probably the fact that there were new course records set in all the five races making up the “World Marathon Majors”.

On 17 April in London Emmanuel Mutai won handsomely by over a minute (ahead of Martin Lel and Makau) in 2:04:40 taking half a minute off Samuel Wanjiru’s two-year-old course record of 2:05:10.

The next day in Boston Geoffrey Mutai and Moses Mosop waged a breathtaking two-man battle culminating in a sprint finish won by Mutai in 2:03:02, four seconds ahead of Mosop. The previous top time at this, the most classic (born 1897!) of all yearly marathons, was close to three minutes slower: 2:05:52 by Robert Kiprono Cheruiyot just one year earlier. The 2:03:02 was also by almost a minute the fastest Marathon ever on a full-distance course, although the net drop from start to finish invalidated it for record purposes.

On 25 September in Berlin Makau as said lowered the official World record – set in Berlin three years eariler by Gebreselassie – by 21 seconds to 2:03:38. Makau won the race by well over four minutes.

On 9 October in Chicago Moses Mosop – claiming to be quite far from top fitness after injury problems during the summer – still with his 2:05:37 took four seconds off Samuel Wanjiru’s course record set in 2009. Mosop won the race by 38 seconds.

On 6 November in New York the ten-year-old course record (Tesfaye Jifar 2:07:43) was completely demolished as Geoffrey Mutai took away over two and half minutes in a race without pacesetters! With his 2:05:06 he not only had a 1:22 time cushion over his nearest opponent (London-winner Emmanuel Mutai) but also suddenly moved the supposedly un-fast New York course from “nowhere” up into sixth place on the all-time course record list (seventh if Boston is included).

But even more intriguing than the course records themselves were the “race profiles” where all but Berlin had negative splits (and Makau lost just 10 seconds) and where all but Chicago had the winner running sub-1:02 in the second half. The most impressive negative splitting came in New York where Geoffrey Mutai passed halfway in 1:03:18 and then added 1:01:47.

What has happened to that much talked-about “wall” you are supposed to hit after running “out of gas” at 30K or thereabouts? A question that gets even more pertinent if one looks at some of the 10Ks recorded on-route: In Berlin and Chicago Makau and Mosop respectively were clocked in 28:58 and 29:01 between 25K and 35K. And in London and New York we saw 28:44 and 28:54 between 30K and 40K for winners Emmanuel and Geoffrey Mutai! Not to mention Boston where G Mutai and Mosop pushed each other to 28:24 at 30-40K!

The exact same pattern was also displayed in the World Championships race in Daegu where winner Abel Kirui broke away by running the 10K between 25K and 35K in 28:58! His halves were 1:05:07/1:02:31.

Obviously that infamous wall has crumbled – or the top runners have found some kind of “hole” in the wall to sneak through that enables them to run sub-29 10Ks even in the second half and even after opening at supposed breakneck paces of 1:01-1:02. This observation has inevitably fueled speculations and discussions concerning whether the first sub-2:00 performance will happen within a not so distant future.

“Common sense” and experience says it is impossible – but maybe we have been fooled by history? There now definitely is a new breed of Marathon runners that approaches the event – both in training and in competition – with a different attitude and maybe also a new level of specific talent? Rather than being something that “old” track runners do when winding down their long careers the Marathon now is something you focus on right from the start.

People like the Mutais, Makau, Kipsang and Mosop have of course competed on the track but they quite early decided not to have track running as a main priority. Only Mosop has run in international championships on the track (World 10,000m bronze in 2005) but already at age 22 (in 2007) he left the track to focus 100% on road running, mainly half and full marathons. People like Gebrselassie and Tergat, following traditional wisdom, didn’t make their switches until they were into their 30s.

With so many young runners - especially in Kenya – now having aspirations on successful international careers there is not room for all of them on the track. There are simply not enough races on the professional circuit and in each of those races only a very small number of some 15-25 runners can participate.

On the road no such limitations exist as there are mass races with attractive prize money on offer at especially 10K, Half Marathon and Marathon more or less “everyday and everywhere” all over the world. The influx of new talent to the roads in the last few years has been incredible and most of those runners have no previous background in serious track running. They have instead gone directly to the road where their recent success proves that Marathon running is not necessarily something only suited for “retired” track specialists in their 30s. And the new road runners have gone there with a fresh attitude of not being scared or intimidated by paces previously thought to be suicidal.

One final reason why 2011 will go down in the history books as a very remarkable year indeed in marathon running: on the 2011 world list (as per early December and only counting “record legal” courses) all of the top-20 runners come from the same nation – Kenya! Not even traditional rivals Ethiopia managed to break into the top-25! In this day and age of truly globalised athletics and in an event available to everybody (no need for special arenas or expensive equipment) in every corner of the earth – but Antarctica – such complete domination by one single nation should not be practically or theoretically possible. But still it happened!?!

Go for the gold

2011-12-21T23:52:00.000-08:00

http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20110492/
Oisin...
mutta yllättävästä työllistymisestä johtuen homma jäi kesken. Olen tyytyväinen näinkin.

Talenttien etsimistä

2011-11-24T11:16:00.001-08:00

Ensi viikolla edessä seuraava muuttaminen. Sähkösopimus tuli jo, mutta fortumin tuulisähköesittelijä ei varsinaisesti vakuuttanut näkemyksillään. Ihan pakko oli haastaa, kun antoi vähän täkyä. Mutta ei mennä siihen. Mennään tähän:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21183627

Tuon tutkimuksen tärkein pointti on se, että saman harjoituksen yksilöllinen vaste vaihtelee nollasta noin 40 prosenttiin (ei nyt takerruta tuon lauseen muotoiluun ja vasteen määrittelyyn). Ja mitä se tarkoittaa?

Sitä, että vaikka harjoittelet asiaa X tunnin, 500 h, 3 000 h tai vaikka 10 000 h, ei se välttämättä uppoa roppaan ja mieleen kovinkaan hyvin, eikä vie automaattisesti huipulle.

Ja siitä pitää johtaa fakta, että harjoittelun pitää kohdistua aidosti vahvuusalueisiin, sillä juuri erilaisissa testeissä (tai kisoissa) havaitut vahvuusalueet ovat niitä, joita harjoittelu on kehittänyt ja joihin on lahjakkuutta. Harjoittelun tärkein sisältö on saada nämä vahvuusalueet palvelemaan kisasuoritusta mahdollisimman hyvin ja jatkuvasti paremmin. Heikommin kehittyviä ominaisuuksia on tietysti syytä harjoittaa ja yrittää vähentää niiden aiheuttamia rajoitteita. Tältä pohjalta tulevaan talveen ja urheilija-analyyseja tekemään.

Lullallallallei..heihei

2011-11-14T04:58:00.001-08:00

Kasvuhormonitestejä on ollut olemassa jo 2000-luvun vaihteesta, mutta niiden käyttöönotossa on ollut aika mielenkiintoisia mutkia. Esimerkiksi KOK ja WADA valitsivat tukevansa testiä, josta nähdään kasvuhormonin käyttäminen vain noin vuorokauden ajan, kun oli vaihtoehtona testi, josta käyttö näkyy noin 14 vuorokauden ajan. Lisärahoituksella tuo testi olisi saatu varmastikin käyttökuntoon, mutta lyhyempi testi vaikutti virallisten puheiden mukaan valmiimmalta (vaikka sen jatkokehittelyyn meni noin kahdeksan vuotta...). Mutta ehkä oleellisempaa oli saada pieni peloite ennen joukkokäryjä. Lyhytaikaisen testi valittiin, koska se oli helpompi tie kohti urheilijoiden kontrollia. Kahden viikon testi voisi tuottaa liikaa positiivisia näytteitä. Eli valittiin helpompi tie, jossa käyttöä vähennetään ensin pienemmällä pelotteella ja jossain vaiheessa varmastikin siirrytään pidempiaikaiseen pelotteeseen. Ja kas vain, nyt siihen on alettu jo hiljalleen siirtyä.

Laitetaan nyt tähän vaikka tämmöinen:

(Reuters Health) - Anti-doping agents may soon get a better shot at catching athletes who inject growth hormone to bulk up and enhance performance.

Agents currently have only 24 hours after the prohibited substance is injected before their lab tests can no longer trace it. But a long-awaited experimental test that works for at least two weeks after drug use just cleared an important scientific hurdle.

On Wednesday, British doctors reported that the new detection method is reliable even in junior athletes, whose naturally high levels of growth hormone in principle might have triggered a false alarm.

"Despite the fact that there are differences in hormone levels in young athletes, none of them was falsely accused," said Dr. Richard Holt of the University of Southampton, U.K., who tested the new method on British elite athletes aged 12 to 20 years.

"Our hope is that if you have an effective test, that will dissuade athletes from taking growth hormone," added Holt. The findings were published in the Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism.

Human growth hormone is naturally produced in the brain's pituitary gland. It stimulates bone and muscle growth, which has put it on the World Anti-Doping Agency's (WADA) List of Prohibited Substances and Methods.

Tests for the hormone were only introduced in 2004, according to WADA's website. And this past February, British rugby player Terry Newton became what the agency called "the first completed case involving an analytical finding for human growth hormone." He accepted a two-year sanction without contest.

The new method works by detecting two proteins -- called IGF-I and P-III-P -- that are present in the blood and reflect growth hormone levels. Known as GH-2000, it was originally slated to be introduced at the 2000 SummerOlympics in Sydney. But scientific concerns about its reliability in different ethnic groups and age groups held it back.

At this point, said Holt, it has cleared all except one hurdle, and his team expects to complete the pre-market tests by the end of 2010.

Holt and WADA, which funded part of the GH-2000's development, do not want to reveal the exact date the new detection method will be introduced. They prefer it to make it a surprise to any athlete who might be cheating.

"We strongly suspect that a number of elite athletes are abusing growth hormone as a means of improving their performance," Holt said

SOURCE: Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism, online April 21, 2010.

Ja sitten nasahtaa jälleen Suomessa. On se nyt prkl.

The most stupid question of all

2011-11-05T13:46:00.000-07:00

Mutta mitä sinä teet sitten isona?

I wanna be a rock superstar

I wanna be a billionaire

I want it all

I wanna go (to jail...)

I'll be there for you

I want it that way (kova löytö!!)

I'll drink to that, cheers!

Hahah, visioita pitää olla. Mutta se on paljon tärkeämpää, mitä teet nyt.

Katson peiliin aamuisin ja kysyn itseltäni teenkö tänään sitä, mitä haluan tehdä. Jos vastaus on monena aamuna peräkkäin "en", tiedän, että jotain pitää tehdä toisin. Heti. -mukailtu S.J.

Unelmat auttavat sitten niiden "en" aamujen kohdalla. Ja varsinkin sen kolmannen jälkeen. When the moment comes. Tee itelles jotain.

Tyylillä sisään, tyylillä ulos

2011-11-03T13:14:00.000-07:00

Tänään on askarruttanut pari asiaa.
1) Miten määritellä riittävä menestys?
- miten menestystä mitataan?
- voiko sitä edes mitata?
- onko paremmuus menestystä?

2) Mitä on lahjakkuus?
- onko se jotain fysiologista
- onko se jotain mitattavaa
- onko se henkistä?
- voiko sitä määritellä?
- tarvitseeko sitä määritellä?
- voiko lahjakkaaksi tulla?
- vai onko lahjakkuus nimenomaan itsensä lahjakkaaksi tekemistä?

3) Miksi Utajärvellä järjestetään piereskelyn SM-kilpailut?

Pakollisena gradupohdintana perustelin tänään myös sen, että nykyiset valtion urheilija-apurahat saattavat estää suomalaisen huippu-urheilun laajemman menestyksen. Jos tää ei o freshii niin mikä on?

Onpa tuossa paljon kysyttävää

Mistä tuulee maralla?

2011-11-01T10:13:00.000-07:00

Keniasta.Aika tiukka ilmiö meneillään. Toisaalta ei nyt ihan ensimmäinen kerta huippu-urheilussa, kun jonkun maan urheilijat paukuttavat omalla tasollaan. Mutta nykyajan huippu-urheilussa varsin erikoista.The (r)evolution of the marathon: An unprecedented eraThe marathon is in the midst of a quite extra-ordinary and unprecedented era. This was encapsulated on the weekend by an incredible performance from Wilson Kipsang, who gave Patrick Makau's six-week old world record a real fright by running 2:03:42 in the Frankfurt Marathon. Kipsang, who had won in Frankfurt the year before (2:04:57) had talked of his desire to break the world record, but few took him too seriously. Until he reached 25km nine seconds ahead of world record schedule, that is! A slight drop in pace up to 35km would cost him, but it was not for a lack of trying, and he very nearly pulled off what would have been a quite extra-ordinary and surprising world record.Kenyan dominanceBut then again, perhaps we should not be surprised at what Kenyan marathon runners are producing this year. To date, with New York looming as the final Major marathon of the season this weekend, Kenyans have won every single major marathon this year. No exceptions. They took London, Boston, Paris, Chicago, Berlin, Rotterdam, Amsterdam and the IAAF World Championships in Daegu, Korea. What is more, the course records in every single one of the World Marathon Majors has been broken THIS YEAR (all by Kenyans, of course). The London record fell to Emmanuel Mutai (2:04:40), Boston went down in that amazing 2:03:02 (admittedly, wind-aided) to Geoffrey Mutai, and then Moses Mosop, who was second in Boston, won Chicago in 2:05:37. And of course, there was Makau, who took Gebrselassie's world record in Berlin with his 2:03:38. The world is used to Kenyan dominance in distance events, but not like this. Looking back, Kenyans have consistently made up more than half of the world's top 20, so it's not too surprising. However, their "monopoly" has always been broken by the odd Ethiopian, a Moroccan. They have, to date, been absent in 2011 - Kenyans occupy the top 19 places in the world-rankings, and the highest ranked non-Kenyan this year is Marilson dos Santos of Brazil in 20th place. The best placed Ethiopian is Bekana Daba, down in 26th (he is also the first non-Kenyan to win a marathon of any significance this year - Houston in 2:07:04).But in the larger scheme of things, Kenyan dominance aside, the marathon is currently in the midst of a quite remarkable "paradigm shift". It was less than a decade ago that the world record stood at 2:05:42 (Khannouchi). Jump ahead, and the average time of the top 10 in the world has been FASTER than this since 2009. And consider this: having been the fastest time in history until 2002, FIVE men bettered it in 2008, 7 in 2009, 8 in 2010 and 8 in 2011. The world record from a decade ago would now only just scrape into the top 10. It is an incredible surge in both quality and depth, the likes of which have not been seen in any event before.Jne. http://www.sportsscientists.com/

Jabba the HUTt

2011-10-18T11:07:00.000-07:00

Aika synkkiä aikoja eletään, kun Lakanen meni paljastamaan oman salaisen aseensa kaikelle maailmalle, eikä pitänyt sitä vain omassa valmennusringissään ja putsannut mitaleja pöydästä myös valmentajana. Nyt ne ruotsalaiset pääsevät viemään tuonkin, kun Nikulainen sattuneesta syystä osaa lukea Suomea ja integroi nyt hutit offensiv orienteringiin ja puh pah ruotsi vie.Mut hei kamoon. Jani on tavallaan oikeilla jäljillä. Mutta ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen, kun Noakes, Tucker ynnä muut (esim mukana Suomesta Peltonen (LitT) eikä tämä peltonen) ovat jo vuosikymmenen verran pyöritelleet Central governor -tutkimusta eli aika pitkälti aivoihin kytkeytyviä seikkoja. Siinä se sitten on se "henkinen" puoli joka suoritusta säätelee. Ihan tiedemaailmassa hittolainen. Ja jos tämä nyt jollekin kestävyysurheilijalle tuli uutena tietona, niin on tainnut lore of running jäädä lukematta. Hus kirjastoon!Ja linkkivinkkinä keskustelua keväältä: Pacing, the governor and the athlete's clock: A brief interview on a fascinating concept ja alan ensimmäisiä löydöksiä.Evidence that a central governor regulates exercise performance during acute hypoxia and hyperoxia Nobel-palkittu Hill oli jo lähes oikeassa sata vuotta sitten. Aika hyvin vetivät jo silloin...

Kolilta Kolille

2011-10-09T10:08:00.000-07:00

Vaarojen Maraton 2011, suunnistajien uusi suosikki.

Varustus: Kengät: vj-bold 2011 (joihin vaihdettu takuussa vanhat pohjat), kompressiosukat (kuluneet), trikoot (6,90 eur decathlon), mckinleyn bokserit (uudet), urheilu t-paita, päällä KR:n juoksutakki, päässä Ilosaarirock-buffi, kaulassa toinen, selässä mckinleyn juomareppu, pussissa reilu litra vettä, jossa merisuolaa noin puoli teelusikallista. geelejä 6 kpl.

Näin sen koin.

Lähdettiin joulupukin sanojen saattelemana matkaan klo 10.00 Kolin alaparkkipaikalta. Viivalla oli kaikenlaisia sankareita. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään extremerun naamiaisineen, vaan aito maastojuoksu Suomen eteläisen puoliskon hulppeimmissa maisemissa.

Alla oli edellispäivän ajelut töiden päälle Helsingistä Joensuuhun. Aamulla Kolille, chipin kiinnittelyt ja viimeiset spekulaatiot kelistä ja takinkäytöstä. Valitsin käyttämisen, sillä tuuli oli navakka ja uskoisin, että kaikki energia kannattaisi säästää juoksemiseen, eikä ropan lämpimänä pitämiseen. Valinta oli oikea omalle vauhdilleni. Kärjessä pärjäsi selvästi kevyemmällä varustuksella..

Kanuunanlaukausta seurannut alkukiri oli aika kiritön. Hyvinkin passaillen liikkeelle, vaikka vauhti meni sinne 4.30-5.00 välille. Päätin heti rullailla kaikki alamäet jarruttelematta ja nousinkin nopeasti pääjoukon kärkeen, noin kymmenen hengen ykkösletka karkasi heti tiestöllä ja muutama kaveri, kuten Pyylammen Tomi, lisäsi vauhtia ja juoksi ykkösjoukkoa kiinni. Näköyhteys katkesi nopeasti vaikka omakin vauhti tuolla ylämäkivoittoisella tiepätkällä oli siellä 4.40 hujakoilla, sykkeet olivat myös pikkasen korkealla, mutta siirsin sen positiivisen ajattelun kautta jännityksen piikkiin ja unohdin totuuden.

Maraton ei kuitenkaan räjähtele ja sykekin tasaantui, kun päästiin metsäpolkujen puolelle. Ensimmäinen geeli 40 minuutin hujakoilla naamariin ja Kirkkokallion maisemista nauttimaan. Huikeutta.

Joutsenon Jarkko Jauhon kanssa vaihdeltiin ohessa pari sanaa, kertoi olleensa viime vuonna kolmas ja silloin oli kuulemma menty paljon hiljempaa. Ajattelin, että se kuulostaa todella lupaavalta, varsinkin kun nyt mukana oli runsaasti ensikertalaisia, kuten mie ihan itse ja kelikin oli selkeästi hitaampi kohtuuttoman kosteiden polkujen takia. Silti vauhti tuntui varsin sopivalta. Olihan syksyn ainut pidempi juoksulenkki ollut 19 kilometriä pitkin Viikin tasaisia polkuja joskus kuukautta aiemmin. Ja siihen muutama SM-startti päälle. Heti kahden tunnin kohdalta alkaisi jo tuntematon alue.

Saatiin melkoinen kööri kasaan, kun katsoin taakse ja totesin lisäksi letkassa olevan Timppiksen, Jaskan, AP:n, Hernarin ja Mäkisen Antin. Jutut olivat tästä johtuen paikoitellen aika hervottomia ja varsin levottomia. Muita en tunnistanut. Tuukka paineli koko ajan 50 metriä edellä, kunnes jossain 14 kilometrin hujakoilla käväisi puskassa varikolla ja hyppäsi letkaan mukaan.

Nestorina Jaskalta kyseltiin tietysti miten meillä menee. Jaska totesi, että ollaan pari minuuttia viime vuoden kärjen edellä, eli hyvin meillä menee.

Vesistön ylitystä lähestyttäessä Jaska ampaisi jännään välikiriin, johon vastattiin vain hieman. Arvelin tuonkin täysin turhaksi, sillä tuskin veneitä tarvitsisi odotella. Kolme venettä ja lautta lähti lähes yhtäaikaa ylitse, mutta luonnollisesti pääsin aika tarkalleen viimeisenä laiturille. AP säntäsi edellä saman tien ottamaan karkuun päässeitä kiinni, mutta yritin vähän rauhoitella, että kyllä ne vähemmälläkin yrittämisellä saadaan kiinni. Pitsaa ei ollut taaskaan tarjolla vesipisteellä. Saatiin myös tietää, että SP oli yksin kärjessä jo nyt, mikä hieman yllätti, kun mukana oli kuitenkin muitakin pitkien matkojen pyssyjä, Pantzar ja Simppa. Ero meihin oli suuri mikä ei yllättänyt. AP:ta huoletti eniten Pyylammen sijainti, mutta tästä ei saatu tietoa.

Vaarojen Maraton alkaa oikeasti vasta noin 20 kilometrin kohdilla, kun aletaan nousta ensin Kolinvaaralle ja sitten Ryläykselle. Tuo 20-30 kilometrin väli juostaan paikoitellen erittäin teknisillä pikkupoluilla eikä liukkaus varsinaisesti helpota työtä. Sinne vaan tieltä korpeen ja geelit poskeen ettei karhut tule varkaisiin:

Kuvasta kiitos kuvaajalle.

Ensimmäisen pitkän ylämäen loppuosassa näin edellä olevien alkavan kävelemään. Totesin, että kulkee ja ohitin Tuuggiksen ja pari muuta, että saisin hieman edellä olevan Hernelahden kiinni. Siksi, että Miika on yksi niistä veijareista, jotka on ennenkin ollu näissä paikoissa. Tai no ei Vaarojen Maratonilla ja Heräjärvenkin kiertänyt eri suuntaan Marin kanssa, mutta pitkissä kisoissa. Ja pitkien kisojen osaaminen on taitolaji. Laitoin siihen sitten koukun kiinni ja tralalaa. Yhdessä jyrkässä ylämäessä kanssamme rullannut Jauho otti välikirin ja karkasi näkymättömiin. Hämmästyin tuota vauhdinlisäystä, kun kello näytti takana olevan vasta jotain 22 kilometriä. Miikan kanssa pidettiin erittäin leppoisaa vauhtia tai siis Miika juoksi edellä ja mie katselin maisemia perässä. Pitkospuille mennessä Miikalla oli aina hauskaa tasapainoilua, kun speedcrosseissa ei ole nastoja ja omissa kengissäni ne oli. Kenkävalintani oli hyvä, vaikka loppumatkan tieosuuksilla nastat vähän painoivatkin pohjasta läpi. Ja sieltä se tuli pian Joutsenon mies selkä edellä vastaan, eikä pystynyt hyppäämään kyytiimme.

Ryläystä huiputtaessa myös Pyylammen selkä tuli vihdoin vastaan ja jäi nopeasti taakse. "Hyvin menee, kun hyytyy vasta nyt." Perusjutut, tiellä pitää juosta pirun kovaa, että voisi pärjätä suunnistajille Ryläyksen poluilla. Tomilla oli kuitenkin reilu kaula AP:n ja Jaakon sijaintiin. Tai no mistä myös sitä tiedettiin, vaikka pojat olisivat virkistyneet ja olleet aivan perässä.

Ryläykseltä tultiin alas pitkät pätkät hienoja polkuja ja jälleen tuntui mukavalta. Kolme köpiä täyttyi tielle tullessa ja olihan siellä yleisöäkin paikalla. Vellu nähtiin neljässä eri paikassa. Maratonfaniutta ilmassa.

Viimeinen vesipiste oli 32-33 kilometrin paikkeilla. Miika jäi säätämään jotain reppunsa kanssa ja arvelin, että nyt on ainoa sauma päästä irti. Yritinkin juosta tuossa tiellä rennosti ja mahdollisimman kovaa. Tietysti 33 kilometrin polkurynkytyksen jälkeen tuossa oli omat haasteensa ja kova vauhti tarkoitti keskimäärin jotain 4.45min/km. Miika tuli takaa 4.20 vauhdilla, joten Pielisen rantatiellä ei ollut paljoa sanomista siihen sitten niin. Iivon päätin kuitenkin nitistää ja pikaisella kyselyllä Ikaalisten väreillä ei varsinaisesti enää ollut kulkupäivä.

Oma selviytymistaistelu alkoi oikeastaan vasta viimeiseen nousuun. Laskettelurinteiden välinousu meni kohtalaisesti ja Miikaan oli eroa 20 sekuntia valokuvaajan mukaan rinteiltä tielle laskissa. Hyökkäsin vielä ensimmäisen lyhyen penkan ja tasanteen juosten, kunnes Ukko-Kolin pohjoisrinteen todellinen luonne paljastui - ei huipulle tyhjin reisin. Taktiikaksi tuli "10 askelta juoksua, 20 askelta kävelyä" ja sen kaikki variaatiot. Eniten otti päähän se, että edellä näkyvä skottijuoksija Ascroft ei kävellyt vaan juoksunilkutti koko ajan tasaisesti ja takana tuli Antti myös vahvan näköisesti. Pakko oli taistella loppuun saakka. Ajattelin, jopa ottavani skotin kiinni, mutta todellisuudessa keskityin keksimään syitä juosta aina yhden askeleen lisää. Käytin HUTit ja negatiivisen nuivat energiat, soluhengityksen, yhteyttämisen ja maalimakkaran, tummat ja vaaleat oluet, parit kirosanat, rukoukset ja mantrat sekä luonnollisesti tahdon, ajatuksen ja tunnevoiman. Ei ole hienompaa kuin kävellä kaksinkerroin jyrkkää rinnettä ylös käsillä tukea polvista ottaen ja jotkut kannustaa että juokse nyt. Voin kertoa, että on muuten yritetty.

Kuvasta kiitos Jutalle.(?)

Maalissa seitsemäs. Ei hassumpaa.

ps. Vaarojen maraton on parasta.

Voiko lukuja olla liikaa

2011-10-06T08:10:00.000-07:00

Voi.

Tällä mennään nyt:

1. Johdanto

1.1 Huippu-urheilun kehityskaari

1.2 Tutkimusperinne ja lähteet

1.3 Tutkimuskysymykset ja metodi

1.4 Teoria ja käsitteiden määrittely

2. Modernin valmennuksen murrosvaiheet

2.1 Luonnollisesta tieteelliseen harjoitteluun

2.2 Tapaus Itä-Saksa

2.3 Anna vain kaikkesi – ammattilaisurheilun varjopuoli

3. Huippusuorituskyvyn jäljillä

3.1 Aina inhimillisen suorituskyvyn rajoilla

3.2 Kilpajuoksu epäinhimillistä vastaan

3.3 Kohti vuosituhannen vaihetta

3.4 Suomalainen medikalisaatio

3.5 WADA – urheilijan puolella vai vastassa?

4. Suomalainen valmennusrahaoppi

4.1 Veikkaa niin voimme voittaa

4.2 Tehostetaan tehostamista

4.3 Huippu-urheilun muutostyöhön

5. Modernin urheilun viimeiset askeleet

5.1 Kultaisen kolmion kehitys

5.2 Suomi maailmankartan laidalle

6. Modernisoitumisen monet kasvot

6.1 Modernin huippusuoritusurheilun olemus

6.2 Suomen Olympiakomitea muuttajana ja muuttujana

Lähteet ja kirjallisuus

Liitteet

ja nyt mennään kauppaan ostamaan geelit.

Hyötyä

2011-10-03T12:21:00.000-07:00

Kuuntelin tänään herra Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäkeä Urheilumuseon vaihtuvan näyttelyn avajaisissa. Täytyy myöntää, että ministeri puhui asiaa lähiliikuntapaikkojen ja -mahdollisuuksien lisäämisestä. Se on tärkeää se.

Sastamalan Mouhijärvellä tempoiltiin myös menemään lähiliikuntapaikalla nimeltä suunnistuskartta. Maasto oli kertakaikkiaan ihaninta ihanuutta yösuunnistukseen. Eli riittävän vaikeaa suunnistuksellisesti ja kulkukelpoisuudeltaan varsin hidasta mönkimistä tarjoavaa. Priimaa shittiä. Näitä lisää, vaikka joka kuntaan!

Katsoin jo ensi vuoden SM-kisojen paikkakunnat. Ei ollut varsinaisesti pääkaupunkiseudun ympärillä. Hämeenlinna ja Kuusankoski kuulostivat lupaavimmilta. Ja Tervaruukinsalon keskimatka! Suppakisat pitäisi laittaa lakisääteisiksi SM-kisoiksi aina parin vuoden välein. Siksi hienoa se on.

Paavolla oli muuten jalassa Karhun 1970-luvun repro-kengät. Respectit siitä.

Avajaisissa tarjoiltiin kaljaa ja hodareita, eikä mitään katkarapuvoileipiä ja skumppaa. Respectit myös siitä.

Viikonloppuna sitten into piukalla Vaarojen maratonille. Koska matka on niin pitkä, ajattelin, että sovitaan KR:n porukalla välikiripaikkoja vaikka kuuden kilometrin välein. Tai vähintään jokaisen vaaran päälle. Eka vaaran päällä huutaa sitten voiton merkiksi, olen Peter nyt opit sen, kotini on täällä!

Offtopicceja

2011-10-03T12:02:00.000-07:00

Hitto, osui silmään tämmöinen kommentti jostain ylen sivuilta:

"Ei siitä kyllä myöhemmässä elämässä paljon hyötyä ole jos osaa lumilautaila ja tehdä backejä, tai mitä ihmeen tuplakorkeja siinä tehdään :)"

Tuo on todella hyvä ajattelutapa! Jokaisen ihmisen pitää elää tulevaisuudessa ja tehdä pelkästään asioita, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Milloin muuten se tulevaisuus on? Tänään iltapäivällä, huomenna, ensi vuonna, kymmenen vuoden päästä, eläkkeellä vai haudassa? Ja hyötyä kenelle? Itselle, muille, tutuille, tuntemattomille? Ja millaista hyötyä?

Ja yhä satoi

2011-09-25T10:40:00.000-07:00

Ennakkospekuloinneista huolimatta Pohjois-Karjalan reserviläispiirin kakkosjoukkue ei korjannut Suomen mestaruutta sotilaspartiokilpailusta. Voittoon rynnisti peräti kolmen naftaliinista kaivetun reserviläisen turvin Pohjois-Karjalan reserviläispiirin ykkösjoukkue.

C-sarjan voitto Pohjois-Karjalaan

Kuva Puolustusvoimat , Tkm Juhani Rauvala 23.9.2011. Tykistöprikaati

Kilpailun kulku oli suunnilleen seuraava. Kohdistukset aika heikot, heittoharjoittelu sitäkin heikompi. Puhuttelussa ratamestari suolasi maaston ja kartan heikompaakin heikommiksi. Turhaan. Sitä se sotilassuunnistus on. Ja sitä ei pidä pyytää anteeksi, että maasto on raskas. Vaan lisätä rataan vain kilometrejä, kyllä me sieltä läpi tullaan lopulta.

Yöllä tehtiin sitten noin kymmenen minuuttia eroa muihin melkoisen nasakalla suorituksella. Siihen päälle äärimmäisen huonot unet, kun teltan kattoa hakkasi kohtuullisen monta vesimolekyyliä siten, että sisällä meteli oli suorastaan ahdistava. Yksi teltoista hieman romahti myrskyssä. Se on sellaista se.

Aamulla äärimmäisen huono jako, tosin silti parempi kuin melkein millään muulla joukkueella. Pikataipaleen ammunnassa kaikille ensimmäinen laukaus penkkaan, jonka jälkeen tapahtui hyvää skarppaamista.

Kävimme myös Nurtsin kanssa timanttisen keskustelun ennen viimeisen lätkän kaatamista.

R: Luotat sie ittees?

N: En, ammu vaan.

R: Mie ammun.

Ja sinne nasahti. Aaro tiputti alle yhden, SP kaksi.

Kranaattien osalta esitys oli varsin heikko, mutta niillä ei kisaa ratkaista.

Hauskaa oli taas. Ajattelin maksimoida hauskuuden juoksemalla saman vuorokauden aikana vielä yhden startin, Jämsässä kun oli yösuunnistuskisa tarjolla. Ei varsinaisesti voi sanoa, että olisi kulkenut tai keskittyminen pysynyt kasassa. Mutta yli puolet jäi taakse, hahaa.

Ens viikolla kausi pakettiin ja siitä sitten Vaarojen maratonia kohti.

Avoin kirje Kansainväliselle Suunnistusliitolle

2011-09-14T11:52:00.000-07:00

Oli ihan pakko avautua. Tää ei tainnut kuitenkaan mennä sinne sarjaan "vihaiset nuoret miehet avautuu."

Se kirjoitus löytyy sitten Suunnistus.netistä

Hapenottokyky on myös selkeästi nousussa:

Petri Riutto / Hollolan Urheilijat

III ja IV

2011-09-12T10:05:00.000-07:00

III

9. marraskuuta 1939

Paasikivi katsoi toisiasilmiin yksi kerrallaan. Synkkä hiljaisuus vallitsi heikostivalaistussa takahuoneessa, sillä kaikilla oli mielessäNeuvostoliiton juuri lukkoon lyömät käsittämättömän kovataluevaatimukset. Suorastaan epätodelliset aluevaatimukset Karjalastaja Porkkalasta. Suomalaiset olivat vetäytyneet neuvottelemaankeskenään ilman ylimääräisiä kuulijoita. Nyt jos joskus pienineuvottelu oli tarpeen, vaikka todellisuudessa tilanteesta päättäväkolmikko tiesi pohjimmiltaan sen olevan turhaa. Poliittinen optimismioli kaikonnut kuin tuhka tuuleen viimeisten tuntien aikana.

Tanner vastasi tuimastikatseeseen nostaen samalla kätensä pöydälle. Kädet, jotka olivatnyrkkiin puristetut rystyset valkoisina.

- Saatana noita ryssiä,kehtaavat vielä väittää, että pieni pala Kainuun korvesta onhyvä vaihtokauppa parille satamalle ja koko Laatokan Karjalalle. Eiperkele, nuo koirat pitäisi ampua tästä suoralta kädeltä, niinnäkisivät mikä on Suomen kanta asiaan.

Valtioneuvos Hakkarainenpyrki olemaan sovittelevampi.

- Väinö kuule, rauhoitunyt vähän, eikö voitaisi vielä yrittää jotain kompromissia.Että annettaisiin vaikka vain toinen satama, luvataan myös rautaaKiirunan kaivoksilta sopuhintaan. Kannakseltakin voitaisiin antaaperiksi sen verran, että vedettäisiin viiva Koiviston eteläpuoleltaLaatokkaan. Terijoen ne ottavat kuitenkin vaikka väkisin ja pieniäparin talon kyliä kaikki muut siellä ovat. Tietysti nuo ulkosaaretovat ongelma, alkavat pian rajoittaa meidänkin laivaliikennettäja..

- Nyt turpa kiinni molemmat, Paasikivi pamautti keskeyttäen miestenselittämisen.

- Asia on niin, ettäSuomi ei ole mikään Baltian maa, mikä alkaa suostua mihin vaan.Suomi pitää kiinni itsenäisyydestään, jonka se saavutti, eikäsitä itsenäisyyttä ala naapurimaat kyseenalaistamaan. Kohtamennään tuonne noiden vodkajuoppojen luo leuka pystyssä jatodetaan tosiasiat. Suomi suostuu vain kohtuulliseen rajan oikaisuunKannaksella, vastaavan arvoista maa-aluetta vastaan muualta.

Tanner kääntyi takaisinkohti Hakkaraista.

- Siinäs kuulit, nämäneuvottelut on taputeltu nyt. Tai saneluahan tuo enemmän oli. Se onsota saatana, mikä nyt painaa päälle, jos uskaltavat. Eihän sitätulevaa koskaan tiedä. Voihan se olla, että neukut ymmärtävät,että ei Suomi-neito ole mikään pikkulikka, mille sanellaan mitätahansa. Tulkoon idän karhu vain. Selvähän se oikeasti on, ettänuo ryssät tulevat. Luulevat olevansa kokonsa takia jotain parempaa.Perkele, katsotaan sitten minkälaisin kynsin ja hampain suomalainenpitää kiinni omastaan. Luulen, että siinä alkaa arojen vinosilmiävituttamaan.

Hyväänavautumisvireeseen päässyt Tanner jatkoi isänmaallista paasaustaanlähinnä itsekseen ja pui nyrkkiä seinällä olevalle Stalininkuvalle. Hakkarainen keskittyi jo pakkaamaan sekalaisia tavaroitaansalkkuun, sillä kohta lähdettäisiin takaisin Suomeen ja vauhdillamentäisiinkin. Eiväthän neukut sentään neuvottelijoita lahtaisi,jos eivät saisi haluamaansa. Eiväthän?

Paasikivi katselirauhallisesti kahta vastakohtaa, tulisieluista Tannerta ja viimeiseenasti korrektia ja puhumalla asiat selvittävää Hakkaraista. PaluuSuomeen tapahtuisi synkissä tunnelmissa – tumma tulisi olemaanmarraskuun loppukin, sillä eihän tällaisia neuvotteluja turhaanjärjestetä – Neuvostoliitto ottaa haluamansa keinoja kaihtamatta,sellainen oli tuon viiksekkään seinälle ripustetun miehen johtamamaa. Asia kerrallaan nyt vain - sähkösanoma Suomeen tilanteesta jaluu vastapuolen kurkkuun vodkan seuraksi. Siinähän sitten oppivatolemaan neuvottelupöydässä meidän kanssamme. Turhaan tännetultiin, kun neuvottelujen kariutuminen ei ollut kummallekaanosapuolelle mikään yllätys.

Neuvostoliiton edustajienpuhe keskeytyi välittömästi suomalaisten palatessa takahuoneesta.Ryhdikkäästi pöydän ääreen istuttuaan Paasikivi aloitti tulkinvälityksellä puhumaan, tarkasteltuaan punaisten tovereidenodottavat ilmeet pöydän toiselta puolelta.

- Suomen hallituksenantamin valtuuksin totean seuraavaa. Ensinnäkin Suomen valtio eihyväksy Neuvostoliiton vaatimuksia alueluovutuksista. ToiseksiSuomen valtio vaatii Neuvostoliitolta virallista ja julkistaanteeksipyyntöä kohtuuttomista Suomen itsenäisyyttä loukkaavistavaatimuksista.

Tulkkauksen edistyessäNeuvosoliiton osapuolten ilmeet kääntyivät itsetietoisesta hymystäepäuskon, hämmennyksen ja epätietoisuuden piirteisiin. Olivathanhe tottuneet jo Baltian maiden kohdalla helppoihin neuvotteluihin.Juuri kun Stalinin lähin edustaja oli aloittamassa puhumaan,Paasikivi nosti kätensä jatkamisen merkiksi. Neuvottelupallo olivielä hänen otteessaan, sillä hiljaisuus säilyi.

Paasikivi siirsi oikeankätensä takin sisäpuolelle povitaskulle ja jatkoi rauhallisellaäänensävyllä.

- Suomen mielipideNeuvostoliiton käytöksestä Baltian maita ja Suomea kohtaan ontämä.

Hämmästyttävännopealla liikkeellä Paasikivi iski Kauhavan tehtaalta saadun puukonvoimalla pöydällä olevan kartan läpi, tiukasti kiinni pöydäntammipintaan. Tyrmistyneet neuvostoliittolaiset jäivät tuijottamaanpuukon kahvaan kaiverrettua Suomi-leijonaa ja kuin sattumalta suoraanLeningradin halkaissutta peilikirkasta terää.

Sanaakaan lisäämättäPaasikivi nousi ylös ja kääntyi poistuakseen toisten suomalaistenseuratessa välittömästi mukana. Kalpeaksi valahtanut Hakkarainenrikkoi miesten välisen hiljaisuuden vasta myöhemmin junaannoustessa.

- Sen puukkotempun olisitvoinut jättää tekemättä. Tanner sen sijaan purskahti heti peräännauramaan hersyvästi. Tanner oli juuri niitä poliitikkoja, jotkapitivät hyvin tärkeänä dramaattista vaikutelmaa.

- Voi taivas ja Jumalaminkä teit. Oppivathan ryssät olemaan. Toivottavasti saivatsydänkohtauksen joka saatanan ikinen. Eivät ne tuosta uskallamainita sanaakaan Stalinille, heidäthän ammuttaisiin siltäpaikalta, kun eivät laittaneet meille vastaan.

20. syyskuuta 1944

Pääministeri Hackzellpuristeli kalpeana vasenta kättään tuolin käsinojaan. Kädessäoli outoja tunnottomuuden aaltoja eikä käden kevyt jumppaaminenvienyt niitä pois. Kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan, sillätuntui kuin joku olisi kuristanut. Hackzell yritti pysyä tyynenävaikka neuvostoliittolaisten lista aluevaatimuksista vyöryi hänenylitseen vieden kaiken lopunkin punan hänen valmiiksi valkeiltakasvoiltaan. Olotila oli ahdistavuutta pahimmillaan. Hackzell eiollut varma oliko fyysinen pahoinvointi pelkästäänneuvostoliittolaisten aiheuttamaa. Viimeisten viikkojen aiheuttamastressi oli paljon pahempaa kuin hän oli pystynyt kuvittelemaan.Unta ei ollut saanut kuin katkonaisesti kaiken poliittisen paskanpyöriessä jatkuvasti mielessä ja päivä päivältä olotila oliyhä huonompi. Vain lyhyen aikaa pääministerin raskasta sota-ajanpestiä hoitanut mies ajatteli, että olisi mieluummin ollutrintamalla. Siellä sentään taisteltiin fyysisesti ja oli vain yksisääntö – tapa tai tule tapetuksi. Täällä painostavanpunertavasti sisustetussa neuvotteluhuoneessa käyty sodankäynti olitoista maata. Panoksena ei ollut vain henki vaan kansakunnanolemassaolo. Jos vielä voisi päättää olisin mieluumminkansakoulun opettaja. Hackzell katsahti väsyneesti päättäväisennäköiseen neuvostoliittolaissotilaaseen joka seisoi ovella pistoolivyöllään. Voisikohan tuon pistoolin saada ja teloittaa kokovastapuolen. Mitähän Stalin siihen sanoisi?

- Onko kaikki kunnossa,Enckell kysyi kuiskaten mahdollisimman huomaamatta Hackzellilta.Ulkoministeri Enckell oli erittäin huolestunut hyvän ystävänsäselvästi sairaasta olotilasta ja mietti pyytävänsä neuvotteluihintaukoa, jota tuskin suotaisiin. Näkihän vastapuoli Suomenneuvottelijoiden olevan selvästi heikoilla niin henkisesti kuinfyysisesti. Ja juuri silloin piti iskeä, kun vastustaja oliheikoimmillaan.

Hackzell oli juurivastaamassa, kun tunsi häijyn tiukkuuden tunteen rinnassaan. Se olijotain uutta, suorastaan hämmästyttävän suurta, mutta kuitenkinjotenkin määrittelemättömän etäistä kipua. Tuntemus olimielenkiintoinen, sillä jotenkin aika tuntui hidastuvan ja Hackzellkerkisi ajatella seuraavansa oman ruumiinsa kipuja leijaillen kehonulkopuolella. Mutta eihän ihminen voi irtautua ruumiistaan? Jaminähän olen hengissä? Yhtäkkiä kivun luonne muuttui pistäväksija huomattavasti terävämmäksi leviten samalla koko kehon alueelle.Hän tunsi hengityksensä salpautuvan ja huomasi pöydän lakatunpinnan tulevan kumman nopeasti lähemmäksi kasvoja.

Koko neuvotteluhuoneheräsi aivan uuteen eloon Suomen pääministerin rojahtaessaheikosti voihkaisten pöydälle ja vajoten tajuttomuuteen.Suomalaiset yrittivät virvoitella hädissään pääministeriä, kuntilanteen vakavuuden tajunnut Neuvostoliiton sotilaskomentaja ryntäsihuoneesta huutamaan käytävälle päivystävänlääkintähenkilökunnan huoneen suuntaan. Ei kestänyt kaukaakaan,kun valkoisiin pukeutunut, lievästi vodkalle haiseva, läheskaksimetrinen, kalju, partasuinen tohtori otti tilanteen haltuun jatietoisuutensa kadottanut, mutta sentään heikosti hengittäväpääministeri siirrettiin lepäämään eri huoneeseen.

Enckell ei voinut kuinpitkin hampain hyväksyä neuvostoliittolaisten vaatimuksenneuvottelujen välittömästä jatkumisesta. Hänen oli otettavavastuu tässä tilanteessa, eikä hänellä ollut enää suoranaistaapumiestä mukana, jonka kanssa yrittää lieventää Suomenmenetyksiä. Suomen delegaation muut jäsenet olivat huomattavastikevyemmillä kannuksilla liikkeellä, minkä tajuaminen eivarsinaisesti keventänyt painoa Enckellin hartioilla, vielä äskenhän oli se, joka sai lähinnä myötäillä pomon näkemyksiä.

Komentaja Gritsan ottitaskustaan puukon ja nousi seisomaan kumartuen kevyesti pöydällelevitetyn kartan päälle. Päättäväisesti Gritsan asetteli puukonterän Suomenlahden rantaviivaan ja alkoi viiltää Suomen Karjalastapalaa pois. Enckell istui hiljaa katsoen raastavaa toimitusta jayksittäinen kyynel valahti hänen silmäkulmastaan poskelle.

Karjalan alueenleikeltyään Gritsan kohotti katseensa Enckelliin ja näyttietusormeaan. Enckell ymmärsi että aluevaatimukset eivät olleetvielä tässä. Gritsan vetäisi terävällä liikkeellä Hankoniemenkärjen ja Suomenlahden saaria irti Suomesta ja sanoi jotainVenäjäksi. Tulkki käänsi värittömästi ”ota tai jätä.”Enckell pyyhki kyyneleen poskeltaan ja nyökkäsi syvään. Gritsaninilme kääntyi pieneen hymyyn ja hän ojensi puukon surumieliselleSuomen ulkoministerille jälleen muutaman sanan sanoen.

- Terveisiä Suomeen,tulkki totesi kylmästi.

Asiaan liittymätön kartta.

Vika on urheilijassa

2011-09-11T11:48:00.000-07:00

Tässä on nyt itketty reilun viikon verran suomalaisen yleisurheilijan heikkoutta, huonoutta ja huonoa suoriutumista tärkeimmillä hetkillä. Nihkeitä 79 metrisiä kiskovilta kavereilta odotettiin noin kolmoisvoittoa tai ainakin mitalia. Kinnusen toivottiin ja toivottiin pelastavan, mitä pelastettavissa on ja olikos siellä nyt jotain muita, joilla olisi ollut edes teoreettiset mahdollisuudet pisteille. Eihän siellä ollut. Karjalaisenkin kasikolmosesta on jo aikaa vuosi jos toinenkin. Nuorten maailmanennätyksen haltija mies on edelleen. Jos ei joku intoa puhkuva lapsonen ole kuulaa pidemmälle vielä pyöräytellyt.

Faktahan on se, että nyt on osoiteltu aivan vääriä miehiä sormella. Siellä on johdossa Pihlakoskea, Mäkelää & co, valmentajina kaikenlaisia muita mogausmehun juojia, ja taustalla yhtä sun toista pellehermannia. Ja kyllä he varmasti tekevät sen minkä pystyvät urheilijoiden menestyksen eteen. En tänäkään päivänä tiedä valitsijaa, joka ei mielestään valitsisi parasta mahdollista joukkuetta. Eri asia, jos joukkuetta muokataan rahalla, mutta eipä taida näillä rahaleveyspiireillä tällaista tapahtua. Paitsi jalkapallossa.

Ja se on eri juttu se, kun Suomessa tuo jalkapallo nyt vain sattuu olemaan vähän hankalaa olosuhteista johtuen. Kohtuullisen turhaa on menestystä toivoa maailman pohjoisimmalle maalle siinä lajissa. Paitsi satunnaisesti naisten puolella.

Naisten huippu-urheilun perinne nyt muutenkin on sanotaan nyt keskimäärin vaikka 50 vuoden mittainen. Eli suhteessa on aika paljon helpompi menestyä naisten puolella, kun ihmiskoe on aika paljon varhaisemmassa vaiheessa. Tietysti eräässä tuoreessa maailman vanhimmassa yu-maaottelussa nähtiin, että saattaa olla kelkan luisto toistaiseksi aikalailla samanlaisessa nihkeydessä kuin suomalainen mieskeihäänheitto. Sillä ei voi ruotsalaisetkaan kovasti ylpeillä tasollaan.

Parin sivuhaaran jälkeen takaisin päätielle, paskoihin urheilijoihin. Kaikki kunnia heille, jotka kaikkensa yrittävät ja yrittivät. Harmillisen monta urheilijanalkua on kuitenkin täysin vailla mahdollisuuksia nousta todelliselle huipulle. Vain siksi, että he eivät tiedä, mitä tulisi tehdä. Ja toiseksi siksi, että intohimo puuttuu. Ja siksi, että koulu vie ajan lajitekniikan oppimiselta. Suomalainen peruskoulu valmistaa keskinkertaisuuksia ja siksi kaikenlaisissa pisakokeissa pärjätään. Liikuntaa päästään harjoittamaan se pari tuntia viikossa, jos sitäkään. Tunnithan menevät käytännössä siihen, että jaetaan välineitä, palautetaan välineitä, annetaan ohjeita, kuunnellaan ja ollaan kuuntelematta, odotetaan ja odotetaan sitä Ville-Petteriä vielä vähän aikaa. Ja kas vain itse liikuntaa sen tuplatunnin 1h 30 min aikana tuli yhdelle ihmislapselle ehkä 45 minuuttia. Jos sitäkään.

Ratkeaako lasten liikuntamäärien ongelma liikuntatuntien määrää lisäämällä? No ei. Se on pisara valtameressä.

Ongelma ratkeaa sillä, että lapset innostuvat liikkumaan kouluajan ulkopuolella.

"Eric an I rode everywhere, and spent entire afternoons practicing wheelies. I could ride a wheelie around the block, which was three miles. We'd find all sorts of stuff to jump off of..."

Ja kuka tuo on? TDF voittaja Landis. Ai niin doupattu sellainen, mutta kaverin kirja sattui nyt vain olemaan tässä käsissä. Ei se douppailu yksinään sinne mäen huipulle vie. Sinne vievät ne tuhannet ja tuhannet merkkaamattomat "harjoittelutunnit" kouluikäisenä. Raastava lajiharjoittelu yksilölajien nykyhuipulle onnistuu vain sellaisilta, joille laji on todellinen elämäntapa. Jo pienestä pitäen.

Ja miten sitten voidaan innostua?

Katselin huippu-urheilun muutostyöryhmän projektihuoneen täynnä olevia seiniä viime tiistaina. Kaikkia seiniä. Siellä niitä avaimia oli valtaisa määrä listattuna eri värisiin post-it lappuihin. Ja aika lupaavalta tietyt postaukset näyttivät. Se hieman hymyilytti, että Suunnistusliitto taisi olla ensimmäinen yhden projekteista 100 % saanut liitto. Eikä se ole edes olympialaji. Vaikka tietysti OK:n toimintakertomuksista voi nähdä selvästi, että ylivoimaisesti merkittävin ei-olympialaji se on Suomessa. Ollut jo vuosikymmeniä. Ja se on hieno asia se.

Ei voittoja

2011-09-11T10:48:00.000-07:00

Osallistuin novellikilpailuun talvella ihan ohimennen kirjoitellen. Teemana oli vaihtoehtohistoria Suomen historian merkittävistä käännekohdista. Kesällä julkaistiin tulokset ja eipä tullut voittoa, kovin vähän yllättäen. Ja siksi tämän voikin julkaista vihdoin vaikka sitten täällä. Kaikenlaista. Kahdeksan lukua, tässä kaksi ensimmäistä. Ei tullut voittoa muuten esi-Jukolasta saati Hollola-rasteilta. Paitsi jälkimmäisistä pokkasin Kiroileva Siili-lakanat. Hip hei.

Puupallo

Nykypäivä

KustannuspäällikköMerja Korpinen paiskasi teatraalisesti nipun paperiarkkejatuppeensahatulle tammipöydälleen. Pöydän toisella puolellaistunut pelokas nelikymppinen kirjailijanalku tuijotti posketpunaisena Korpisen palavia silmiä.

- Mitä sinä oikeinkuvittelet? Ensin myöhästyt käsikirjoituspäivästä viikon,sitten toisen ja lopulta tuot silkkaa roskaa silmilleni. Mitäihmettä? Suomen historian vaihtoehtoisia käännekohtia? Ne on niinkoluttu! Ei ketään kiinnosta lukea, että Suomi jäikin Ruotsinvallan alle, kun sisukkaat Suomen soturit ajoivat venäläisetahtaalle kuin Napoleon konsanaan. Napoleon hävisi lopulta, tiedätkyllä! Suomi myöskin itsenäistyi, eikä jäänyt Neuvostoliitonosaksi. Sitäkin on ihan riittävästi mietitty. Ja ei, se ei olepopulaarista enää. Kaikki on jo luettu, kaikki on jo kirjoitettu,kaikki on jo myyty!

Korpinen pusersituohtuneena pöydällä olevaa etäisesti nallea muistuttavaakarvapalloa käsissään, kunnes huomasi sen sisällä olleidenherneiden ropisevan pöydälle ja lattialle. Vihoissaan nainenpaiskasi rikkoutuneen stressilelun nurkassa seisovan jukkapalmunjuurella lojuvaan roskakoriin ja jatkoi paasaustaan. Hyllyllä olevametronomi naksutti rasittavasti kaksi kertaa sekunnissa kuinkorostaakseen Korpisen aggressiivista avautumista.

- Ei kukaan halua lukeaSuomesta yhtenä Itä-Euroopan roskavaltiona muiden joukossa. Kirjanpitää myydä, MYYDÄ! Me sovimme, että kirjasi käsittelee Suomenhistoriaa, sotia, sen piti olla dramaattinen kuvaus yhden suvunliitoksista Suomen kohtalonhetkiin. Ja mitä sinä olet tehnyt –kirjoittanut silkkaa spekulatiivista sontaa. Mene nyt ja menekinvauhdilla. Keksi jotain uutta! Ylihuomenna käsikirjoitus pitääolla valmis tai olet kohta työtön kirjailija. Kirjoita mitäkirjoitat, mutta historiasta. Ei mitään utopistisia kuvitelmia. Jakirjoita naisista! Ei kukaan nainen halua lukea vain miehistä!

Kirjailija poistui leukarinnassa nopeasti huoneesta paiskaten mielenosoituksellisesti ovenperässään kiinni. Mitä se Korpinen oikein räyhäsi,vaihtoehtohistoriahan on mielenkiintoista, toki hieman kulunutta.Ongelma vain oli se, että Korpinen ei ymmärtänyt kuin rahanpäälle, sen mikä myy ja mikä ei. Ja toisaalta vaikea se olimuutakaan kirjaprojektia tehdä kuin sellaista, mistä saisi leipääpöytään ja mahdollisesti leivän päälle juustoa tai makkaraa,voitahan voisi hakea ilmaiseksi vaikka Venäjältä. Vai miten päinse meni? Tulihan niitä muutenkin tarpeeksi, toki ei oman palkanansiosta. Mutta että naisistakin pitäisi runoja rustata? Mistähitosta naisia saisi mukaan kuvioihin, kun ei niitä vainyksinkertaisesti ole ollut merkittävästi politiikassa mukana ennenHalosta ja kumppaneita. Metronomin naksutus jatkui kirjailijan päänsisällä päänsärkyä oireillen.

Kallion Rinnetielletyöhuoneyksiöönsä illalla päästessään kirjailija ei jaksanutenää huolehtia tylsästä aiheesta. Olihan ajatustoimintaavirkistänyt ja samalla metronomin tahtia hidastanut matkan varrellajuotu tuoppi jos toinenkin. Las Vegasissa oli ollut kokonainenbussilastillinen terästyöläisiä Kiirunan rautakaivokselta.Ruotsinlaivalle olivat menossa Lauri Tähkää kuuntelemaan. Sehänoli hienoa se – bussissa varmaan yli tuhat kilometriä Helsinkiinja sieltä sitten laivalla käymään Ruotsiin. Ja tietysti vahvassahumalassa koko matka. No näkeepähän siinä matkan varrella Suomealaidasta laitaan, jos vain katsoisi ikkunasta ulos. Taitaa olla turhatoivo sillä mainareiden huomio kohdistunee enemmän bussintelevisiosta pyörivään Pulkkis-maratoniin.

Mutta niin, kirjoitetaansitten historiasta, vaikka voisihan tässä alkaa perunajauhokirjeitäkasailemaan Korpiselle. Kirjailija piti humalatilasta huolimattajälkimmäistä ajatusta varsin mauttomana, olihan kyseessä sentäänliiankin tuttu henkilö. Suutari pysyköön lestissään. Kirjailijaasetteli hyllyltä Iittalan viinilasin, kuuden ja puolen euronviinipullon sekä patonginpalan pöydälle riviin ja rupesikirjoitustalkoisiin.

23.4.2010

Katselin helikopteristaalla levittäytyvää metsäistä maisemaa. Suomi eli tuostavihreästä sävystä, oli elänyt jo satoja vuosia. Eli se totta viemaastakin, siitä mitä oli puiden alla. Tai no eipä kyllä juuriollut puita siellä missä valtavat avolouhokset olivat. ToisaaltaSuomessa metsiä riitti monista kaivoksista huolimatta.Paperintuotanto väheni hiljalleen 2000-luvun vaihteen huippuvuosienjälkeen. Oi niitä aikoja jolloin Jämsänkosken tehtaan uusipaperikone suolsi maailmanennätystahtiin paperia. Nyt kuitenkin yksikerrallaan tehtaita ajettiin alas ja tuotantoa siirrettiin sinnemissä vielä kysyntä kasvoi, itään. Eri asia oli esimerkiksiKiirunan rautakaivoksen ja Kainuun uraanilouhosten suhteen.Arvometallien kysyntä oli ennätyssuurta juuri nyt ja tuo maailmansuurin rautamalmin tuottaja oli Suomen valtion tärkeimpiäyksittäisiä tulonlähteitä, siinä missä Nokia. Kiirunantuotantojohtajan kanssa saunoessani eilen ei muusta puhuttakaan kuinteräksenhohtoisesta loistavasta tulevaisuudesta.

Kuulokkeiden läpikuuluvan tasaisen säksätyksen katkaisi lentäjän ääni. ”Herraulkoministeri, laskeudumme viiden minuutin kuluttua.” ”Selvä,Mikko, muistathan,että ei sinun tarvitse herroitella minua”,vastasin jälleen hieman ärsyyntyneenä samalla punaistastressipalloa puristellen ja toisella kädellä irstastatekstiviestiä kirjoitellen. En ollut tottunut herroitteluun, vaikkaolin ollut ulkoministerinä jo monta vuotta. Ehkä siinä oli syynsä,olinhan kasvanut maalla, jossa herroittelua oleellisempaa olikäytännön asiat – työtä tekemällä näytettiin kuka on kuka.Ja toisaalta Mikko oli vakiokuljettajani ja lentäjäni, ollut jovuosikymmenen. ”Kyllä herra”, Mikko sanoi kääntyen katsomaanminuun virnistäen lentäjänlasiensa takaa.

Siirsin katkenneetajatukseni edessä oleviin hektisyyttä huokuviin tunteihin. Kohtatapaisin ex-presidentti Tammisen, joka oli vaatimalla vaatinutkahdenkeskistä tapaamista, ennen kuin menisin nuiva ilme naamallanitapaamaan Ruotsin Jyväskylään juuri saapunutta delegaatiota. Piruvie niitä ruotsalaisia, jäi hyvä neljän päivän kevätlomaKebnekaisen rinteillä kesken heti toisena päivänä. Miksei seVanhanen voinut ottaa vastaan niitä kuninkaan lähettejä? Ai niin,sehän oli tämän viikonlopun jossain salaisella lemmenlomallajonkun uuden nettideitin kanssa. Tietäisivätpä vaan kansalaisetmillainen mies tätä hallitusta johtaa. Ja mikäpä minä olenkommentoimaan, kun itse olin samoissa puuhissa.

Tammista en pitänytpoliitikkona juuri minään. Hän voitti presidentinvaaleissaAhtisaaren juuri ja juuri, vaikka varmaan jokainen kansalainen tiesi,että tuo suomenruotsalainen paini poliitikkona aivan eri sarjassakuin Ahtisaari. Ahtisaari oli kansainvälisissä piireissäarvostettu huippuasiantuntija ja Tamminen taas... no ei oikeastaanmitään muuta kuin suomenruotsalainen supliikkimiehen mainettakantava kultapoika. Vaalit hän vei lähinnä tuurilla, kun Keskustaja Kokoomus kääntyivät yllättäen toiselle kierrokselle päässeenRuotsalaisen Kansanpuolueen puheenjohtaja Tammisen taakse ja jättivätdemarit nuolemaan näppejään. Siinä samalla tietystihallitusrintama repeili kuin vanha eduskuntatalo vuonna 1945 ja kokomaa oli hetkellisesti lamaantunut yllättävästä tilanteesta.Ruotsinkieliset olivat maassa reilussa vähemmistöasemassa, vaikkaheitä noin miljoonan tallustelijan verran tässä reilun seitsemänmiljoonan asukkaan maassa olikin. Niitä kun oli muuttanut työnperässä sotien jälkeen tänne rakkaaseen itänaapuriin.

Onneksi Tammisen valinnanaikaan ympäri Eurooppaa vaivannut taantuma ei juuri Suomeahaitannut. Rahapuskureita oli luotu tällaisia yllättäviätaloudellisia käänteitä varten. Siitä kiitos kuului tietystiKekkoselle, joka viimeisinä vuosinaan toimi vahvastivaltionyhtiöiden toimintaa ohjaillen. Valtavista kaivosyhtiöidenvoitoista käännettiin rahavirtoja onnistuneesti kansainvälisiinyrityssijoituksiin pelkän kotimaan sosiaalietuuksien parantamisensijaan ja lopulta Suomi olikin sijoitusyhtiöidensä kautta niinMicrosoftin, General Electricsin, British Petroleumin kuin monenmuunkin huipputuottavan yrityksen omistajistossa. Tammisen kausi olisiinä mielessä poikkeus, että se ääliö halusi puuttua kaikkiinkauppoihin ja vaatimalla vaati, että Ruotsia tuettaisiin ja Suomialkaisi integroitua muun Euroopan lailla. Ihan kuin semaanviljelyvaltio ei pärjäisi omillaan, varsinkin kun Ruotsiliittyi Euroopan Unioniin ja sai sieltä sopivasti kavereita mukaanleikkimään maataloustuilla. Suomi pärjäsi omillaan ja tulisipärjäämään.

Alla levittäytyvä Suomenpääkaupunki näytti hienolta iltaauringon säteissä, vaikka harjupeittikin ydinkeskustan varjoonsa. Kaupunki näytti olevan täynnäelämää, sillä oli alkukesän ensimmäisiä hellepäiviä, eikäviilenevä ilta ollut vielä ajanut ihmisiä terasseilta kotiin. Jatoisaalta olihan festarikauden aloittava Harjurock meneillään.Lentäjä kaarsi pehmeästi Jyväsjärven päälle ja aloittilaskeutumisen Lutakon eteläkärjessä sijaitsevan, Heikki Koivulansuunnitteleman graniittia huokuvan eduskuntatalon katolle.

”Kiitos”, kerkisinhuikata mikrofoniin ennen kuin oven avanneet kädet lähesriuhtaisivat minut katolle ja kuljettivat määrätietoisesti kohtisisäänkäyntiä. Olin jo tottunut Suojelupoliisin ripeäänjämäkkyyteen, mutta tällä kertaa otteissa tuntui olevan lieväähuolestuneen oloista kiiruhtamista. Ilmeisesti lennon aikana oli jokerinnyt tieto ruotsalaisten aikeista levitä liian monelle. Turhaastressiä kaikki.

Pitäisihän näidenkinymmärtää, että kyllä ruotsalaiset saavat ihan rauhassa odottaaja pureskella kynsinauhojaan. Kynnethän niiltä jo loppuivat jo parivuotta sitten, kun päätimme edelleen olla liittymättä Euroopanrahaliittoon. Ja luoja tietää, että se oli hieno päätös, ottaenhuomioon meneillään olevan maailman talouskriisin ja euronuskomattoman heikentymisen myös markkaan nähden. Suomen vientiin eimarkan muutokset juuri koske, sillä malmikauppa käydäändollareissa. Suomi kyllä porskuttaa – vahvoilla sisämarkkinoillaanja monipuolisella viennillään. On hyvä olla raaka-ainetuottaja jasamalla huippuelektroniikan kehittäjä.

Hetken vielä kerkisinpohdiskella ensi viikon Kiinan kierrosta ja Johannan kiimaistatekstiviestiä ennen kuin saavuimme työhuoneeni tammioville, jotkaodottivat kutsuvasti avoinna. Varsin vastenmielinen tunne oli siltiläsnä, kuten aina hurri-Tammista tavatessa. Hän kuvitteli olevansaaurinkokuningas siinä missä Juhani Tamminenkin. Yhtätyhjänpäiväisiä olivat molempien teot. Toinen oli yhden kaudenvarsin saamattomana presidenttinä, toinen parhaimmillaan Ranskanumpisurkean jääkiekkomaajoukkueen valmentaja. Jääkiekko-Tamillaoli tapana käyttää kolmea prinsiippiä kaikissa puheissaan. Samakolmen kohdan listojen esittäminen ikävä kyllä päti niin hurriinkuin nykyiseen valtiovarainministeriin Alexander Stubbiin. Tästäkolmikosta Stubb onneksi sentään oli se, joka usein sai jossainmäärin järkevää sisältöä viesteihinsä. Ei vainitsestäänselvyyksiä ja järjettömyyksiä.

Ovet sulkeutuivat takananija katsoin ahdistuneesti pyylevää herraa, joka istui työtuolillanikuin ärsyttääkseen. Jalkoja Tamminen ei sentään ollut nostanutpöydälleni, todennäköisesti siksi, että ne eivät enäänousseet. Varmaan mikään niistä kolmesta. Pudotin kännykkäni Presidentti Tammisen lyödessä, jostain käteensä ilmestyneen puukon tammiseen työpöytääni, ilmekään värähtämättä.

”Tämä kuuluisioikealle poliitikolle”, Tamminen totesi lakonisesti. Mietin hetkenennen kuin vastaisin, eihän tuo turjake tajunnut oikeasti mitäännykypäivän hallinnan teorioista, kansainvälisen politiikantutkimuksesta tai integraation käsitteestä. Eniten huoletti se,että pöytääni tuli ikävä jälki. No saavatpa poliittisetjälkipolvet taas lisää ihmeteltävää.

Lopulta päätin vainnyökätä nostettuani tekstiviestiä piippaavan puhelimen lattialta,sillä minulla ei ollut mitään sanottavaa tuolle turjakkeelle.Hittoako se tavaroitani sorkkii, oikeastaan teki mieli heittääpummi ulos asiattoman käytöksen vuoksi. Eihän tuo yli 80-vuotiasturhankin vireä ex-presidentti miten tahansa voi nykyisiäministereitä kohtaan käyttäytyä. Tamminen päästi hetkentuijotustani tutkailtuaan otteen puukosta turhautuneena ja käänsikatseensa seinällä olevaan Paasikiven kuvaan. Itse keskityin jotekstiviestin kirjoittamiseen.

”Minulla on sinulleilmoitusluonteinen asia”, Tamminen totesi rauhallisella äänellään.”Kohta sinä kerrot ruotsalaisille, että hallitus suhtautuupositiivisesti maa-alueiden vaihtoihin Kiirunan seudulla. Tiedäthän,että Suomi sai vääryydellä nuo maat, kiristyksellä japakottamisella. Ne ovat historiallisesti kuuluneet Ruotsiin ja näintulisi olla nytkin.”

Pureskelin hurrinpaasausta samalla, kun en eleelläkään antanut ilmi pientäyllättyneisyyttäni Tammisen purkausta kohtaan. Millähänvuosisadalla herra ex-presidentti eli? Ymmärtäisin kyllätuollaisen ajattelun, jos en ymmärtäisi mitään nykymaailmasta.Historiasta huolimatta Länsi-Lappihan oli lähes pelkästäänsuomalaisten ja saamelaisten asuttama. Meän murre, saame ja ihanymmärrettävä suomi olivat laajan Lapinmaan valtakielet, ruotsiaSuomessa puhuivat lähinnä töiden perässä 60-luvulla Suomenkaivoksille ja malmijalostamoille muuttaneet ruotsalaiset.Käytännössä kaikki maahanmuuttajat osasivat jo kohtuullisestisuomea, sillä vuoden 1963 kielilaki vaati kielikursseilla käyntiä,jos ei kieltä muuten taitanut. Johan 1800-luvulla ruotsin asemalaitettiin kolmannelle sijalle, kun suomesta tehtiin maan virallinenhallintokieli ja saamen opetus tuotiin myös etelän kouluihin.Nähtiinhän se jotenkin mystisenä kielenä ja tärkeänäkulttuuriperinnön osana. Olihan Suomen pinta-alasta yli puoletsaamelaisten perinteistä aluetta.

”Kuules nyt, muistathanmiten kävi omalla presidenttikaudellasi, kun yritit ajaa liikaaruotsalaisten asioita. Ei siitä mitään tullut. Yrityksetkauhistuivat ajamaasi Ruotsia nuolevaa ulkopolitiikkaa. Onneksi etsentään päättänyt talousasioista. Silloin vasta heikosti olisimennyt. Kyllä ruotsalaiset ovat pärjänneet aivan mainiosti jokaksisataa vuotta ilman Lapin luonnonvaroja. Ja saavat pärjätäjatkossa. Elämä jatkuu sielläkin.”

Tamminen pysyi hiljaa jaselvästi jäi poikkeuksellisesti sanattomaksi. Päätin jatkaasuolausta samalla, kun näpytin puutarhan kunnossapitoa käsitteleväntekstiviestin. Samassa tajusin, että olen varsin hyvä asioidenmoniajossa, toisin kuin Applen iPhone.

”Lukeneena miehenätiedät varmasti mikä on Suomen asema. Suomen tarinahan on kuin JohnIrvingin kirjoista. Kirjoissa on aina mukana karhu, kuten on kaikessaSuomen ulkopolitiikassa. Aina. Ja miten luulet tuon karhunkäyttäytyvän, jos Suomi alkaa vaikeuttaa Pietarin alueenteräksensaantia siirtämällä terästeollisuuden yhden rajankauemmaksi. Karhu ei varmasti tykkää siitä, vaan puraiseeSuomi-neidon persettä varoitukseksi nuoltuaan ensin pallejansahetken aikaa. Niin se tekee ja on tehnyt ennenkin, hyvä ettäsaatiin edes Petsamon alue pidettyä sodissa. Nyt voit lähteäTorikahvion terassille muiden eläkeläisten pariin, vastaanotto onpäättynyt.”

Presidentti nousi mitäänsanomatta ja painui ovesta ulos. En ollut koskaan ymmärtänytTammista, jolla oli kaikenlaisia päähänpistoja. Ehkä tämäkuului samaan dementoituvan miehen komediasarjaan. Sekaisin se onkoko vanhuudenhöperö mies. Tökkäsin puukkoa ja katselin senhidastuvaa värähtelyä. Siitä sainkin hienon idean.

Fyysinen suorituskyky korreloi toisinaan tuloksiin

2011-09-05T11:58:00.000-07:00

SM-pitkän karsinta ei ollut toisinaan, sillä "oravapolkuradalla" finaaliin pääsi, jos on juossut maantiekympin 39 minuuttiin. Uskon erittäin vahvasti, että tuo 39 minuuttia ei riitä karsintaryhmän yhdeksänteen sijaan suorituskykymittarilla, enkä myöskään ole kovin ylpeä 39 minuutin ajasta.

Mutta varsin paljon hymyilyttää ne kaikki tippuneet minuutteja kovempaa radalla juoksevat suunnistajat. Ei mene nallekarkit aina tasan.Siitä sijoilta 11-20 löytyi aika monta lahjakasta juoksijaa, jotka eivät ilmeisesti tajunneet, että helpolla radalla tulee juosta aika lailla vauhdikkaasti, jos ei lukeudu rankin kärkikymmenikköihin.

Tarkastellaan karsinnan rastiväliaikoja vaikkapa rastilta seitsemän maaliin asti. Omat sijoitukset: 9, 9, 11, 8, 7, 9, 10. Nuo kaikki välit olivat aika lailla sitä aidointa oravapolkua, eli helppoa työntämistä. Juuri sellaista, missä kovaa juoksevat pärjäävät, sillä suunnistustehtävien vaikeustaso oli aidosti erittäin kaukana SM-karsinnan vaatimuksista. Ihan aikuisten oikeasti ratamestari, polun vieressä, sähkölinjan vieressä, kaksi rastia tien mutkissa ja vielä viimeinen rasti polun varrella. Kai nyt siinä hitaampikin keskimääräisen kansallisen tason kaveri tajuaa, että kannattaa varmaan juosta ne sekunnit talteen, mitä siitä voi ottaa.

Finaalissa suorituskyky korreloi loppuaikaan erittäin vahvasti. Maailman kärki kulkee varsin kovaa siellä 20 minuutin päässä. Tavoite Suomen paskimman pitkän matkan suunnistajan tittelin välttämisestä toteutui. Rata oli todella paljon mielenkiintoisempi, kiitos siitä ratamestari.

Ps. Tämä kirjoitus yrittää saada kaikkia kovakulkuisia suunnistajia yliyrittämään SM-keskimatkan karsinnassa. Se on samanlaista helppoa heinäntekoa.

Valomerkki

2011-08-30T12:49:00.000-07:00

Dangerin mara sitten lokakuussa, joten jalkoja on alettava totuttaa siihen. Heti tänään lisäsin jo työmatkaan yhdet kilometrit. Lisäisin myös taulukoihin muutamat vuodet. Ärsyttävää on se, että järjestöt muuttelevat budjettirakenteitaan, eli siirtelevät tiettyjä potteja kuulumaan aina välillä eri kiintiöihin ja lopulta yhdistävät kaikki nimettömään kasaan. Koitapa siinä sitten löytää jostain neljänkymmenen vuoden takaa tarkempia tilitietoja.

Pakko laittaa tällainen makupala:

Enpä kerro tuosta enempää. Esteettisesti aika hirveä, mutta Taik on eri laitos. Vai kuuluikos sekin nyt sitten johonkin Aaltoon? Kuvottaa tuo ajatuskin. Three turkeys don't make an eagle vai miten se menikään.

Peikko hyllyyn

2011-08-28T11:21:00.000-07:00

E-games takana, peikko taskussa. Kansallisten kilpailujen houkuttavuutta lisättiin jälleen sillä, että kohtuullisen kokoisen kaksipäiväisen kilpailun tuloksena oli kolmas sija ja palkinnoksi seitsemän senttiä korkea savipeikko. Aika huikean hieno palkka siitä, että suunnistaa hienossa maastossa kilpaa huonolla tulostekartalla pari minuuttia kahden tunnin pintaan. Arvokas muistopalkinto ja sitä rataa. Pääasia, että Huippuliigaan riittää rahaa jaettavaksi.

Ja sitten kotimaan uutisiin. "Suomen Olympiakomitea on julkistanut jälleen valmennusmäärärahan saajat." Tuttu juttu.

Tässä sitten sitä tuttua juttua takavuosilta, kun vihdoin pääsin siihen vaiheeseen, että aloin purkamaan kohtuuttoman suurta tilastoainesta sähköiseen muotoon. Löytyy pennien tarkkuudella kaikki mahdolliset tutkimus ja koulutusrahat mukaanlukien aika mielenkiintoisia Itä-Saksa kytkentöjä. Mutta mennään tänään helpolla materiaalilla:

Ensimmäisenä todettakoon, että kyseessä on kyseisen vuoden rahanarvo, eli en ole tehnyt inflaatiokorjausta lukuihin, tuo on raakadatana vielä. Silti siitä on nähtävissä selkeänä lähivuosien vertailu toisiinsa sekä 1970-luvun lopun huikea noste rahan työntämisessä urheilijoille. 1971 oli mielenkiintoinen piikki kesälajien valmennustuessa, mutta se selittyy osittain sillä, että kesälajien III ja IV määrärahakierrokset osui saman kalenterivuoden sisään. Muutenkin olympiavuosia edeltävät vuodet näyttäytyvät suurimpina rahavirtoina, sillä silloin valmistautuminen on kiireisimmillään. Kilpaillaanhan talviolympialaiset heti vuoden alussa, joten valmistautuminen painottuu edelliseen vuoteen selkeämmin. Talvi- ja kesälajit näyttävät menevän lähes käsi kädessä. 1970-luvun loppupuolella on kuitenkin pientä trendiä havaittavissa, että kesälajien rahavirrat alkavat karata talvilajeilta yhä enemmän. Tähän on kuitenkin vielä lisättävä tehostamis- ja erikoisleirimäärärahat, niin nähdään oikeasti, mitä tapahtui.

Jatketaan tulevalla viikolla. SM-kisojen ja tutkimusrahojen merkeissä.

Maailma pyörii, pyöri sinäkin

2011-08-26T12:08:00.000-07:00

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF valitsi jatkamaan johdossaan Diackin 78 v. Mikä se eläkeikä olikaan? Samaranch jätti vastaavan KOK:n pestin vasta 81-vuotiaana.

Ei sillä, että vanhat herrat eivät osaisi puhetta johtaa. Mutta sillä, että kuinka monen muun organisaation johdossa on vastaavan ikäluokan ihmisiä? Ja mistähän syystä. On eri asia kuulua arkistoon kuin johtaa sitä. Hyllyyn vaan ja nuorta verta keulaan.

------

Varma MM-kisojen merkki on valintaspekulaatiot. Keihäässä mentiin oikein valituslautakuntaan asti. "Mutku mutku miää heitin aiemmin kesällä vähän paremmin kuin tuo nousukuntoinen kaveri! Antakaa miunkii leikkiä!" Toivottavasti Ruuskanen tempaisee finaaliin ja siellä ronssin kylkeen 85,5 metrisellä, tosin eihän se vaadi kuin kolmen metrin tulosparannusta tämän vuoden osalta. Jos ei heitä, niin hohhoijjaa. Ruuskanen on tämän vuoden maailman keihästilastossa kunniakkaasti sijalla 27. 82.29 metrin heitollaan Lapinlahden kisoissa 24.7 . Edellä ovat Suomesta esimerkiksi Lassi Etelätalo 84.41 metriä, Sampo Lehtola 83.77 vajaan pari viikkoa sitten ja Teemu Wirkkala 82.39. Jälkimmäiset kolme eivät heitä Daegussa. Mutta Antti heittää. Tämä tietysti parantaa Antin saumoja, kun kovempia heittäjiä on raivattu edeltä pois. Sija on siis lähtökohtaisesti 24, jos kaikki loput heittävät.

Tähän voi vain todeta, että miksi sinne lähtee TURISTI mukaan? Ai niin..sekin on rikkonu jonkun rajan.

Suomen Olympiakomitealla oli selkeä tavoite ennen muinoin. Olympiakisoihin lähetettiin vain urheilijoita, joilla oli selkeä odotus sijoittua 12 parhaan joukkoon. Esimerkiksi eräissä talvikisoissa 1970-luvulla 80 % joukkueesta pystyi tähän. Kesäkisoissa samalta vuodelta vastaava prosentti oli hiukan yli 40. Eli epäonnistujiakin mukaan mahtui. Mutta turistireissut pyrittiin ihan oikeasti minimoimaan.

Olisi ollut erittäin suotavaa lähettää eräs kansainvälisen tulosrajan rikkonut naismaratoonari, jolla olisi nykykunnossaan ollut ihan yhtä paljon asiaa kisoihin kuin kolmannella keihäsmiehellä. Kestävyysjuoksussa, kun sattuu olemaan niin, että kaikki parhaat eivät pääse mukaan ja suhteellinen sijoitus paranee aika roimasti. Keihäänheiton naurettavan kapean tulostason takia paikalla ovat lähes kaikki parhaat, jolloin tuloksellisesti turistien sijoitus maailmanlistaan verrattuna ei nouse juuri yhtään. Paitsi tuurilla. Kumpi olisi hienompaa - naismaratoonari sijalla 25-30 vai keihäänheittäjä 10-20? Oikeastaan...aivan naurettavan sama.

-------------

Mitäs vielä. Niin. Ranskassa oli suunnistuksen MM-kisat. Vaihdoin kirjeitä Suomen suuntaan suunnistus.netin puolelle. Perin kuivia nuivia niistä osin tuli, mutta sattui joukkoon yksi hauska haastattelu. Tai kaksi. Jopa enemmän. Marian Cotirta oli todella hauska mies Romaniasta, Pekka Nikulainen taas tuolta Suomen Tukholman suunnalta ja Pasi Ikonen Päijänteen pohjoiskärjestä. Mielenkiintoista muuten, että talvella tuli valittua juuri Pasi Suunnistusnetin ennakkohaastatteluun. Olisihan siihen voinut ottaa vaikka kenet.

---

Miksi yläkerrassa hakataan jotain rumpua tähän aikaan!??!

----

WOC ohjelmat 2014-2015 vuosille päätetään vasta ensi vuonna. 4-5 mitalikilpailua.

"Council is firm in its opinion that
there must be renewal, so if events are
to be taken out we will opt for dropping
one or more of the existing events”, Åke
Jacobson comments."

Mikä tippuu?? Ei hyvä.

Miksei matkoja lukita vaikka 15 vuodeksi, jotta voitaisiin keskittyä televisioinnin kehittämiseen jo olemassa olevien matkojen ehdoilla? Ei siitä mitään tule, että tehdään uusi formaatti, sitten kokeillaan sopiiko televisiointi siihen, tarttuvatko mainostajat koukkuun ja hetkeä myöhemmin hylätään se jälleen.

Pitkästä matkasta on mahdollista tehdä loistava televisioitava tapahtuma. Palkatkaa miut, tulen ohjaajaksi ja hoidan homman kotiin niin, että televisiokuvassa NÄKYY esimerkiksi jatkuvasti, mistä tv-rastista on kyse. Vaikka sitten laittamalla isot pahvitaulut rastipaikan taakse, kuten hiihdossa väliaikapisteillä.. Eikä sen tiedon upottaminen automaattiseksi kuvaan liitettäväksikään luulisi vaativan suuria insinööritaitoja. Ehkä diplomin. Ai ette palkkaa vai?

GPS-kuvaa lisää kehiin, se selittää mitä metsässä tapahtuu paljon paremmin kuin epämääräinen leimauskuva. Vaikka välillä puolikasta ruutua. GPS:llä rastin lähestyminen vähintään 20-30 sekunnin ajan hieman nopeutettuna ja sitten kamerakuvaan kun ilmestyy rastille. Vaikea tietysti toteuttaa livelähetyksessä, kun gps tulee hieman viivellä. Kommentaattoriksi joku innostava ja nuorempi kaikki tunteva aktiivisuunnistaja. Sellainen joka vaikuttaa aidon kiinnostuneelta ja asiantuntevalta.

Seuraavana e-games.

Kuka on muuten varastanu Olympiakomitean toimintakertomuksen vuodelta 1975? Perketi, mie tartten sitä.

Elämä on jumppa

2011-08-01T11:52:00.001-07:00

Kratos

2011-07-20T12:03:00.000-07:00

Tänään päätyönä järjestelin kuntoon yhden jostain tulleen arkiston. Siitä muodostui Finlands Svenska Gymnastiklärarförbund Kratos.

Menee makasiinin hyllyyn heti huomenna aamulla, niin voitte kaikki mennä sitten tilailemaan matskuja luettavaksi.

Kirjoittelin myös iltalenkin jälkeen seuraavaa Suunnistus.netin MM-kisajuttua jo hiljalleen. Se ei vaikuta niin vihaiselta kuin edellinen muka oli..

Eipä tässä muuta.

Muikkuilua

2011-07-18T11:53:00.000-07:00

Setti

Setti2.

Tää oli ne von hertzeenin sielun veljet

Tää oli kokki

Pettymys.

ja Lokki lokki minne lennät

Ihan paskat festarit oli taas.

Piti vielä mainita, että rokkilokin rentoshow oli parasta. Kuten Stamina sitä ennen ja Stella sen jälkeen. Siitä sitten ajelin Helsinkiin ja neljän tunnin unien jälkeen kahdeksaksi töihin urheilun pyhättöön.

välipäivä

2011-07-06T01:31:00.000-07:00

Rastiviikolla. Ja se on omistettu Suomen kovimmalle hiihtäjälle.

Live for the moment

2011-06-20T13:21:00.000-07:00

Mikä on faktisesti parasta? Se on Jukolan kakkososuus, pimein kesäyön hetkistä - 1500 miestä vetää ihan joukkueessa valomatona pitkin suomalaisia metsiä. Hulluutta ja humalaa, sitä se on. Tällä jaksaa taas vuoden, tai ehkä kymmenen.

Kerrataan hieman. Tuossa gps-seuranta, mutta itse on palikkaa saanut kumma kyllä kolmosjoukkuelaisena..

K-1, juostiin tiellä Hannun kanssa ja vaihdeltiin luonnollisesti koodit kuulumisten ohessa. Ei tullut samaa yksi risti kakkosta, joten tieltä lähdettäessä lähdin omille teilleni. Edellä meni Haldenin Hämälistö, joka myös lähti sellaiseen suuntaan, että ei napannut. Ykkönen oli keskimmäinen kolmesta hajontarastista ja porukka hävisi ympäriltä. Sukkana rastille ja kohti seuraavaa.

1-2 Edellä juoksi IGTISA:n mies, joka lähti väärään suuntaan. Päätin ottaa rastin vasemmalta jyrkän kalliotöppyrän vasemmalta kyljeltä. Ison kivi löytyi kuusikkonotkosta ja sukkana kuusipusikon läpi leimaamaan. Ajattelin, että homma on hyvin hallussa.

2-3 Päätin pelata safetyä, jota SP tiomilassa oli miulle korostanut olevan yöhommien aatelin avain. Tärkeintä on katsoa reitinvalinta simppeliksi, joten pikkukallion ylitse polunristeykseen (en osunut vaan menin vähän vasemmalle), sitten kampesin polulle, jonka mutkasta avokallion päällystää rastille. Polulla katsoin vasemmalle mäellä, jossa Heinonen huuteli jotain "edessäpäin" olemisesta. Luulin, että minsa pummaa, mut eihän se pummaa. Se huuteli Hannulle, että mie olen edellä.

3-4 Tiputeltiin kiltisti jonossa ja leimailtiin rasti.

4-5 (lyhempi väli vitosrasteista) Tietä pitkin ampumista ja päätin kokeilla pientä polkukiertoa menemällä risteyksestä vasemmalle vähän matkaa. Näin kokeilin parin käyrän välttämistä, että saan tietoa siitä kannattaako pikkumäkiä väistää yhtään. Ei kannattanut sillä rastille tulin heti Minsan perässä. Tappiota siis 5-10 sekka.

5-6 Sitten tuli ero ja ensimmäinen selkeä taktinen virhe. Minsalle oli annettu tehtäväksi tuoda miut pois. No mie ajattelin olla itsenäinen ja valitsin eri letkan heti seuraavan mäen päällä. Minsa jatkoi harjannetta, mie lähdin suoraviivaisesti rastia kohti. Eroa kuudennella rastilla oli reilu 30 sekkaa, mutta mikä oli oleellista niin olin menettänyt suoran kontaktin kakkosletkaan, joka oli juuri saavuttamassa vauhtiaan pummin takia hidastavan kärkiletkan hännän

6-7 Porukka juoksi edellä aloitusosuuden uraa ja haistoin tien jälkeen palaneen käryä ja lähdin aukon laidasta yksin korjaamaan aika lailla samaa linjaa, mitä Airila oli tehnyt vähän aiemmin. Edellä olleet huomasivat liikkeeni ja sitten oltiinkin taas yhdessä. Rastille hypittiin todella tyhmästi rinteen kautta jyrkänteeltä toiselle. Ero kasvoi tuostakin syystä.

7-8 Pusikon läpi vain televisiokuviin kävelemään.

8-9 Katsoin, että selkeä hajonta, kun porukka lähti vähän eri suuntiin. Taas oma suunnistus täysillä päälle ja sukkana koko rastiväli.

9-10 Rastilta hyppäsi eteen KOK:n joukkue ja ajattelin, että siitä en ainakaan tipu. Se olikin kakkosjoukkue ja vauhti alamäkeen ja rastille oli kohtuullista kansallista.

10-11 Hörppy vettä ja ylämäkeen. Ihmettelin, että näin selkeällä välillä ei ollut uraa rastia kohti ja sitten tajusin, että vedetään kakkososuuden putkea. Skarppasin suunnistusta taas pykälän verran tästä johtuen ja lipulle nätisti kaikki Weckmannin kuvaamat kaksi rastiympyrän kiveä lukien.

11-12-13-14-15, putkipätkä oli selkeää touhua, kun kaikki juoksivat kiltisti letkassa. Katselin lähinnä mitä Rykmentin kaksikko kahdestaan puuhaili ja 14. rastille mennessä kirosin Huikon Petterille kalliomäkien muotoilua. Letka rynkytti kaikki mäet ylös-alas varmaan ihan ilon vuoksi.

15-16 Päättelin oman hallitun suunnistuksen (OHS/pyrintö), taas alkaneen ja nappasin keskimmäisen lipun (pistekumpare) kohtuullisella itsevarmuudella.

16-17 (lähin) Huikko hyppäsi völjyyn ja heitin turvat komeasti. Oli pakko pyytää Petteri veturiksi, kun hetken aikaa selvittelin lamppua ja muiden apuvälineiden kuntoa. Huikon tossu oli niin syönnillä rastimäkeen noustessa, että oli pakko antaa siimaa. Tämä oli kisan toinen taktinen virhe, sillä rastinottokin meni varsin hitaaksi ja edessä olevan kärkiletkan viimeiset vilaukset jäivät näkemättä. Huikko taas sai ne heti tuon jälkeen kiinni.

17-18 Eipä mittää, otin rastin ja seuraavaa kohti. 18. loppulähestymisen otin polun kautta. Ja siinäkin meni monta arvokasta sekuntia hukkaan. Hitto soikoon tuota ylivarmistelua, ihan kuin ei tuommoista rastia suoraan osaisi ottaa.

18-19 Aukkoa kiivetessä Pyrinnön Heikka pompotteli ohitse ja lyöttäydyin ikätoverin kyytiin enempää miettimättä.

19-20 (lähempi rasti) Helppo väli mäen kärkeen ja leima pienen pysähdyksen jälkeen oikealta puolen.

20-21 (Iso kivi) En harkinnut hetkeäkään kiertotouhua. Ja toisaalta luotin itseeni siinä määrin, että annoin Jannen lähteä valitsemaansa matkakohteeseen. Aika lailla viivan oikeaa puolta koko väli. Puseroon hiipi aika kova huoli tilanteesta, sillä vaikka maasto oli avointa, ei missään suunnassa näkynyt vauhdikkaasti eteneviä valoja, saati mitään valoja. Tiesin, että nyt saattaa tulla takkiin isosti. Valitsin vaihtoehdon a, taistele. Rymysin pusikkonotkon läpi, nousin rastimäkeen ja juoksin oikealta kallionenän kautta rastille. Tulin sujuvasti, mutta silti olin todella epätietoinen, että mitä ihmettä tapahtuu, kun oman osuuden miehiä ei näy. Lisäksi luulin, että rasti olisi ollut putki.

21-22 Polkuväli ja huomasin edellä rullaavan Söders-Solin kaverin, jota oli näkynyt myös alkumatkasta. Se helpotti vähän stressiä tilanteesta.

22-23 Katsoin, että tämä on viimeinen suunnistettava rasti ja sille ei todennäköisesti olisi uraa, koska uskoin, että sekin on kakkosen putkirasti. Homma hanskassa ja lapaset siihen päälle laitettuna juoksin suunnitelmalla polku-isokivi-käyrän verran ylös-rinnettä tasossa-kuvioraja poikittain-tasanne-pää ylös ja ensimmäistä heijastinta kohti. Hymyilin, kun näin rastia lähestyessä Paarman Hämäläisen singahtavan kohti viimeistä.

23-24-M Nenälle, pää ylös, ura alle ja seuraavaksi jalkoja alle minkä jaksoi.

Oli kyllä hienoa tuolla Jukolassa tänä(kin) vuonna. Mutta vielä hienompaa olisi ollut jatkaa vaikka Plekun matkassa.

Ja esimerkiksi tällaisilla hetkillä on kyllä kivvoo. SP:n tuuletus kakkosena vaihdossa oli jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Ai että sitä tunnelmaa seurateltalla tuolloin.

Nortti sauhuaa

2011-06-16T11:07:00.000-07:00

1. NORT:n ensimmäisen osakilpailun palkinnot jaettiin sprintin nopeimmille. Vaikka käsittääkseni prologin aika+sprintin bonussekunnit muodostavat NORT:n virallisen tulosluettelon ensimmäisen osakilpailun jälkeen. Okei okei, finaali oli finaali, mutta eikö 15 minuutin suorituksesta riittäisi nopeimmille 500 euron bonukset (kuten viimeisessä osakilpailussa) ja päälle bonussekunnit. Lähinnä siksi, että tuo tämän päivän kokonaissuoriutuminen oli paljon ratkaisevampaa kokonaiskilpailun kannalta, kuin sprintissä menestyminen.

2. Kansainvälisen Suunnistusliiton kilpailumuotona ei ole keskimatkaa sprinttikartalla. Silti sellainen juostiin osana maailmancupin osakilpailua. Kilpailijoilta kyllä tuli positiivista kommenttia, mutta silti...mitä ihmettä? Maailmancupissa voidaan ilmeisesti kokeilla mitä tahansa.

Ensi vuonna sitten sprintti 1:25 000 peruskartalla ja päälle erikoispitkä 1:5000 kartalla? Ja missä on micro-O?

3. Sprintti. Mikä ihme noista sveitsin miehistä tekee tuollaisia? Ja miten Ruotsin naiset olivat noin kovia ilman Janssonia? Joku täällä haisee.

Ja se on erityisesti Suomen sprinttisuunnistusosaamisen taso.

-----

Pitää heti kättelyssä tehdä korjaus tähän. Sprinttisuunnistusosaamsen taso taitaa olla ihan "ok." Mutta sprinttijuoksemisen osaaminen ei taida olla, kun katsoo gps-laitteiden keräämiä vauhtitilastoja. Suomalaiset jäävät pitkillä väleillä (joilla saadaan parhaat arviot juoksuvauhdeista ilman suunnistuksen hidastamista) selkeästi kärkeen. Tämä ero näyttää olevan 10-20 sekunnin luokkaa kilometrillä:

Tätä taulukkoa tulee lukea niin, että aika kertoo faktisen totuuden siitä paljon jäi kärkeen. Yllätys.
Mutta siihen voi sisältyä virheellinen reitinvalinta tai muu virhe. Sen saa poistettua katsomalla ensinnäkin keskimääräistä juoksuvauhtia juostulla reitillä. Esim Lundanes teki hirveän samaistusvirheen ja juoksi noin 150 metriä ylimääräistä. Vauhdista homma ei ollut kiinni, sillä Lundanesin juoksunopeus 4.31 min/km on kovimpia tällä välillä. Lundanesin maksiminopeus ei ole paras (juoksee ehkä tasaisemmalla vauhdilla), mutta hänen hitain nopeutensa on kovempi kuin kellään muulla - Lundanes juoksee tasaisen kovaa hidastamatta liikoja, mutta näköjään se kostautuu joskus. Suomalaiset valitsivat osin huonoja reittejä, mutta mikä on vielä huolestuttavampaa, kaikkien suomalaisten hetkellinen huippunopeus välillä oli yli 3.20min/km (Haldin 3.20, Ikonen 3.22), kun Sveitsin porukka Kyburz, Hertner, Müller, Merz ja M. Hubmann paukuttivat välille 3.08-3.15 ja Daniel Hubmann tasan 3.20. Sveitsiläisillä (ja muutamalla muulla) on alamäkeä siellä, missä suomalaisilla on lähinnä tasaista ja ylämäkeä, sillä maksimivauhdin ~10-20sek erot löytyvät samoilta käytetyiltä reiteiltä. Tuosta yltä voi tarkistaa asian.

Ikonenhan tämän jo totesi kandityössään (vai olikohan se joku muu..), josta kirjoitti mm. Suunnistajassa, mutta asialle ei ainakaan vielä ole tapahtunut mitään. Suomalaiset eivät vain pääse aivan yhtä koviin nopeuksiin kuin kärki. Ja koska kärjessä virheiden määrä on sama tai pienempi, häviävät suomalaiset sprintissä. Ero tietysti on pieni, mutta on myös selvää, että jostain ne erot huipullakin syntyvät. Huipputasolla erot eivät voi myöskään olla isoja, onhan kyseessä ammattimaisesti asiaan suhtautuvat urheilijat. Mutta monesta pienestä erosta syntyy tilanne, jossa paras suomalainen mies on lopputuloksissa joukossa ynnä muut. Asioita pitää tehdä paremmin.

Tällä välillä ilmiö oli sama. Föhr, Haldin 3.08-3.10 huippunopeuksilla. Samalla reitillä (ainakin matkat suunnilleen samat, pitäisi tietysti tarkistaa seurannasta, mutta viinilasi on tyhjä..) kärjestä mm. Merz 2.57 min/km, Müller 3.02, Hertner 2.53. En väitä, että tämä olisi ainut syy siihen, että sveitsiläiset ovat kärjessä ja suomalaiset muualla. Mutta yksi selkeä syy se on - sveitsiläiset pääsevät kovalla alustalla kovempiin hetkellisiin nopeuksiin kesken suunnistuskilpailun.

2011-06-15T12:48:00.000-07:00

"Olisiko jotenkin hienoa, että valioliigassa saisi pelata vain englantilaisia? Tai NHL:ssä pelkkiä USA ja kanadalaisia. "

Bostonissa pelaavat asustavat Bostonissa ja Manchesterilaiset taas Mansessa - KR:ssä juoksevat asustavat Saint-Étiennessä ja KOK:in vastaavasti Bernissä.

-anonyymi

Keskustelu kasvottomien kanssa on niin hillittömän hauskaa, että tähän on pakko kommentoida.

Eli paikkakunnan X ulkopuolella asuvat eivät saa edustaa X:n seuraa, jos vain leireilevät välillä X:n alueella ja useasti ulkomailla seuran muiden suunnistajien kanssa? Pitäisi siis asua paikkakunnalla X vakituisesti? Kuinka monta päivää vuodesta riittää? Esimerkkitapaus: riittääkö usea lukukausi, jotka Prochazka vietti Joensuussa, oikeuteen edustaa seuraa?

Kyse oli kansallisuuksista, ei asuinpaikoista. Ainakin kuvittelin tämän olevan kohtuullisen selkeästi ilmaistua, sillä kyseessä on kaksi täysin erilaista ongelmaa (paitsi että kansalaisuushan ei ole ongelma Jukolan kohdalla..jo SM-viesti on eri asia ja siellähän on ulkomaalaiskiintiöllä otettu liiton kanta asiaan).

Mutta jos mennään nyt sitten niihin asuinpaikkoihin, niin astutaan heti varsin heikoille jäille.

Kuinkahan monta päivää vuodesta huippusuunnistaja viettää leireillä? Miten asuminen talvisaikaan vaikka Suomessa suhteutetaan siihen? Löysin muuten lunta ja jäätä Ilomantsin SM-maastosta kisaa edeltävänä iltana.. Onko huipputason kavereiden talviajan sulalla maalla vietettyjen päivien määrällä korrelaatiota kilpailuvauhtiin? Suomalaissuunnistajat eivät varmaan sitten saa leireillä ulkomailla pitkiä aikoja, sillä yhteys asuinpaikkaan katkeaa..

Asuinpaikkatoiminnassa on kaikkein huomioitavinta se, että kilpailupaikat vaihtelevat ja huippusuunnistajien pitää valmistautua kilpailuihin näillä tietyillä seuduilla suhteettoman paljon. Tämä johtaa siihen, että huippusuunnistajien kannattaisi asuinpaikkanäkökulmasta valita sellainen seura, joka sijaitsee mahdollisimman lähellä tulevaa arvokisamaastoa. Ei ole mitään järkeä viettää kovin paljoa aikaa siellä, missä ei pääse suunnistamaan tulevien kisojen tyyppimaastoissa. Suunnistus on reissaajien laji.

Eli jos vaaditaan ehdottomasti tuollaista asumista ja läsnäoloa jossain, loppuu myös suunnistajan urakehitys. Suunnistus kun lajina on sellainen, että suorituspaikka muuttuu - harjoittelun tulee tapahtua tulevien suorituspaikkojen ehdoilla.

Aika vähän on kotikenttää käytössä meidän lajissa. Eikä huippujen vuoden 30-40 kisastartista puolet ole kotikentällä, kuten noissa yllämainituissa lajeissa..

Kotikenttä pitää rakentaa itse. Tero kuvaa sen hyvin:

"Yes, almost 100%. I think every orienteer has some kind of databank in his head, a place where he stores experiences and memories of the races he has already run. So, when I see a hill on a map, I sort of fish into my memories and find a corresponding one. Of course, everybody’s databank is of a different size, depending on memory and also on the number of races run. But, some runners have in their banks only, for example, three Swedish knolls, two Danish knolls, and so on – others have hundreds. Mine is really big. Every hill or knoll or other feature I pass goes directly in my databank, and there I keep it stored. So, when I see a little hill on a map here in Denmark, I sort of reconstruct it through my experience from the races and trainings I have had in local terrains. Almost all the time it more or less corresponds to reality."

Eli ei muuta kuin datapankkia keräämään. Ja se ei tapahdu kotisohvalla. Paitsi sprinttiin.

Maakuntakanavilta tulee välillä myös asiaa

Kansallisuuskysymys on turha

2011-06-14T13:20:00.000-07:00

Kansallisuus on kohtuullisen myöhäinen keksintö. Tutkijasta riippuen se sijoitetaan suunnilleen 1500-1800-lukujen alueelle. T. Marshall on eri linjoilla kuin Hobsbawm ja jotkut imperialismi-intoilijat sitten kolmannella linjalla. Ei siellä Kalliossa vaan kuvainnollisesti.

Kuinka mielekästä on urheilussa edes kiinnittää huomiota kansallisuuksiin, jos ei kilpailla maaottelussa? Ei ollenkaan mielekästä, sillä urheilijat ovat yksilöitä ja edustavat lähtökohtaisesti itseään ja toissijaisesti yleensä jotain seuraa, tuotemerkkiä, sponsoria, sukuaan, paikkakuntaansa tai joissain harvoissa tapauksissa myös kansalaisuuttaan jossain yhteiskunnassa.

Jäsenyys yhteiskunnassa vaikuttaa nykyaikana olevan kauppatavaraa. Esimerkiksi Itä-Afrikan juoksijoita ostetaan öljyvaltioihin; siirtymää tapahtuu myös pienemmällä kompensaatiolla (ja osin muilla syillä) aivan tänne Suomeen asti; vanhoista Ranskan siirtomaista siirrytään edustamaan Ranskaa vanhojen emämaalakien avulla; Euroopassa tapahtuu siirtymää Itä-Euroopasta läntisiin maihin välillä melko monienkin kiemuroiden jälkeen. Moni muistaa esimerkiksi Eduard Hämäläisen. Häntä pidettiin kovasti neuvostoliittolaisena maahanmuuttajana, mutta itseasiassa hän oli paluumuuttaja, jos tarkkoja halutaan olla. Ja haluanhan mie.

Tähän pieni välipala:

"The athletic flow to the affluent Middle East countries from other peripheral countries has to be situated within the frame work of inequality especially the financial compensation of an individual athlete. Countries lacking the requisite sporting culture now have the option of importing already proven talent and pay them as the case is for the Middle East countries of Qatar and Bahrain.

These countries are well endowed with wealth but lack sporting talent to project their international images. This creates a situation where athletes from countries with a high concentration of talent are motivated to move to new nations to cash in on their athletic ability which has become a commodity for sale to the highest bidder. One of the major net exporters of athletic talent is Kenya, which ranks highly on the track and field performance index at the global level despite the supposed economic, political and cultural constraints in its development endeavor."

Toiseen maailmaan sitten tästä. Kansojen välinen kilpailu keksittiin jotenkin hassusti urheilun sivutuotteeksi, sillä urheilu oli vähän liian helppo valjastaa politiikan välineeksi. Vaikka urheilun ideologiaan kuuluu nimenomaan politiikasta irti oleminen, siitä muodostettiin ennennäkemätön kilpakenttä valtioiden välille. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan huippusuoritusurheilusta tehtiin valtion voimannäyttöväline. Toki monet tutkijat väittävät kiihkeästi, että 1900-luvun alun olympialaisissa valtiopolitiikka oli runsasta ja se oli jotenkin tärkeää. Näkisin tuon kuitenkin aika isoksi liioitteluksi, sillä 1900-30-luvuilla kansainväliset suuret urheilukilpailut olivat lähinnä noin 30 urheilusta edes jossain määrin kiinnostuneen valtion leikkikenttä.

Sen ohella, että olympialaisiin osallistui se 20-40 valtiota tuona aikana, pitää muistaa, että kilpailutulokset eivät levinneet kovin laajan yleisön tietoisuuteen. Massamedia oli hieman toista luokkaa silloin. Hannes juoksi Suomen lähinnä urheilusta erityisen kiinnostuneen maailman tietoisuuteen. Mutta ei todellakaan maailmankartalle. Nurmi jo kohautti vähän enemmän, mutta lähinnä Yhdysvalloissa (kovan ammattijuoksijoiden kulttuurin ansiosta), Ruotsissa ja Saksassa. Olympialaisten pistetilastot ovat muuten pienten maiden lehdistön keksintöä eivätkä virallisia tilastoja.. Kun ei voita paljoa mitaleja, kannattaa laskea pisteitä jäännössijoistakin. Ja tämä taas on hienosti levinnyt mm. Suomen Olympiakomitean termistöön kun tavoitellaan "pistesijoja." Mutta oletteko nähneet olympiakilpailuiden palkintojenjaossa plaketisteja.. Aivan niin.

Nyt vähän juttu levähti, piti kirjoittaa kansallisuuden muotoutumisesta.

Marshall esittää kansalaisuuden koostuvan kolmesta tekijästä. Civil-Political-Social. Eli kansalaisvapauksia-poliittisia oikeuksia-sosiaalista turvaa. Sitten jos tarkastellaan taaksepäin niin kansalaisuus on siis alkanut olla realismia vaiheessa jolloin yhteiskunta on luonut nämä kolme elementtiä. Esimerkiksi naiset eivät ole olleet kansalaisia ennen äänioikeutta. Tämä tarkoittaa lähes kaikkialla 1900-luvun alkupuoliskoa. Kärjistetty näkökulma, mutta näin se menee jos naiiveja ollaan. Luonnollisesti Marshall ei tarkoittanut tätä vietäväksi historiaan, sillä kansalaisuus on sosiaalinen konstruktio, joka tietysti muovautuu ajanmukaiseksi. Ja nyt meillä on jotkut ihmeellisesti sovitut "suvereenit valtiot" ja "kansakunta." Ja sitten itketään avoimessa seuratason kilpailussa, että noilla ja nuilla on noin monta nönnönnöötä eri kansakunnista!?!? Ei Jukola ole kansojen välinen kilpailu - MM-kisojen viesti on!

Olisiko jotenkin hienoa, että valioliigassa saisi pelata vain englantilaisia? Tai NHL:ssä pelkkiä USA ja kanadalaisia. Miksi kilpailullista tasoa pitäisi laskea kilpailussa tai sarjassa, jossa ei edusteta maata vaan urheiluseuraa? Jukolassa ja Tiomilassa ei onneksi ole sille tielle lähdetty, että kansallisuuksilla olisi jotain merkitystä. Jukola ja Tiomila ovat tärkeä osa siinä, että lajin huippujen taso nousee jatkuvasti. Ainakin uskoakseni. Miksi suunnistus eroaisi mistään muusta liikuntalajista kehitykseltään? Kyseessähän on jatkuva laaja ihmiskoe, jossa parhaat menetelmät säilyvät seuraaville polville.

Suunnistuksen tason kehittämistä hidastaa ainoastaan Kansainvälinen Suunnistusliitto, joka on lähes yhtä ulapalla, kuin FIFA ja KOK ovat korruptoituneita.

Kolmella kansallisuudella voitat

2011-06-13T06:17:00.000-07:00

On todella vaikea pohtia etukäteen, miten Jukolan viestissä tulee käymään. Ensinnäkin siksi, että KR ottaa hylkäyksiä niin usein. Ja toiseksi siksi, että juoksujärjestykset selkenevät vasta lauantaina. Olisi huikea parannus, että juoksujärjestykset pitäisi jättää vaikka viikkoa ennen Jukolaa ja ne julkaistaisiin Jukolaviikon maanantaina. Näin mikään muu ei muuttuisi kuin se, että huippusuunnistajat tietäisivät noin kuuden päivän ajan ketä vastaan juoksevat ja yleisö pystyisi spekuloimaan huomattavasti enemmän aiheesta. Nyt ollaan heikoilla pohjilla, sillä vain joidenkin joukkueiden juoksujärjestykset ovat jo nyt bitteinä ruudulla.

Voidaanhan tietysti harrastaa tyhjää spekulaatiota tähän malliin: "Terä juoksee varmaan järjestyksellä Anttonen, Kahelin, LakanenJa, Sorvisto, LakanenJo, Ikonen, Nordberg ja tämä kertoo siitä, että Terälle tulee todennäköisesti aika kiire lyhyillä osuuksilla, kun vastassa ovat vaikka Martomaa ja Adamski."

Mutta tuo on yksinkertaisesti turhauttavaa spekulaatiota, kun lauantaina osoittautuu, että Terä juoksee jollain eri järjestyksellä. Ja miksei juoksisi, onhan Terä ennenkin yllättänyt listauksissaan.

Sitten jos katsotaan kovimpia Ruotsin ja Norjan joukkueita, niin ei sieltäkään suunnasta ole vielä herunut faktista tietoutta. Paitsi että Wingsted on hirmuisessa iskussa ja tulee antamaan todennäköisesti pataan yhdelle jos toiselle kuudennella osuudella. Ellei ole sitten muulla osuudella. Tämäkin oli todella syvällinen analyysi.

Jos jatketaan syväanalyysiä niin voidaan vaikka miettiä mihin Jukolan viesti on kulkeutumassa tällaisen kevyen historiallisen analyysin kautta:

2010 4 kansallisuutta (HSK) Nor-Bul-Fin-Swe

2009 4 kansallisuutta (KOK) Nor-GBr-Fra-Swi

2008 3 kansallisuutta (Delta) Fin-Est-Rus

2007 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra

2006 2 kansallisuutta (VeVe) Fin-Swi

2005 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra

2004 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra

2003 3 kansallisuutta (HSK) Nor-Fin-Swe

2002 2 kansallisuutta (BSK) Nor-Swe

2001 5 kansallisuutta (TuS) Fin-Aus-Cze-Nor-Swi

2000 3 kansallisuutta (HSK) Nor-Den-Fin

Yllä listauksena Jukolan voittajajoukkueen kansallisuusmäärät. Eli faktinen tosiasia siitä kuinka voittajajoukkue rakentuu. Selvä trendi on se, että yhden maan suunnistajilla Jukolaa ei voiteta. Tämä johtuu lähinnä kahdesta seikasta - ensinnä, kovaan viestiseuraan selkeästi hakeutuu tai haetaan kansainvälisellä tasolla kilpailevia suunnistajia. Toiseksi, 2000-luvun Jukolan suunnistustaso on noussut niin kovaksi (osittain edellisestä johtuen), että vaatisi yhden maan maajoukkueen muuttamisen seurajoukkueeksi, jotta se pystyisi kamppailemaan voitosta.

Syynä on myös se, että suunnistuskulttuuri on pesiytynyt vahvasti kolmeen pohjoismaahan. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmat seuraviestit ovat pohjoismaissa ja ainakin toistaiseksi Keski-Euroopan seurojen ulottumattomissa. Lähinnä koska suunnistuskulttuuri ei ole vielä riittävän laajaa, että sieltä lähdettäisiin seurajoukkueilla kisaamaan pohjolaan. Tästä syystä mukaan haluavat suunnistajat ovat pääosin kovan tason suunnistajia, jotka luonnollisesti ovat pohjoismaisille seuroille vahvistuksia, siksi että pohjoismaissa huippusuunnistajat ovat levittäytyneet laajemmalle eri seuroihin, eivätkä kerääntyneet yhteen.

Onko tämä paha?

Jos suomalaisseurat kieltävät ulkomaalaisten tulemisen suomalaisseuroihin, tapahtuu kaksi asiaa. Suomalaisseuroista häviävät maailmantähdet. Ja suomalaisseura ei voita Jukolan viestiä. Vai voittaako? Edellisen kerran Jukolan viesti on voitettu "kansallisella" joukkueella 1996 ja kyseessä oli Turun Suunnistajat. Eli suomalainen voittaa aina. Tai ainakin vähän ajan välein. Vuonna 1995 Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja heti 16 vuoden kuluttua saman uudelleen. Olisiko niin, että ensi vuonna voiton ottaa jälleen kansallinen joukkue? Ei ota, jos Jukolan sääntöjä ei muuteta.

1999 2, 1998 3, 1997 4,

ja vihdoin:

1996 1 TUS!

1995 2, 1994 2

Olisiko ulkomaalaiskiintiö koripallon tapaan paikallaan suunnistukseen? Vaikka 3 henkeä/joukkue, jolloin voittajajoukkueen enemmistö säilyisi norjalaisena, ruotsalaisena tai suomalaisena. Ainakin niin pitkään kunnes viivalle tulee sveitsiläinen kokoelma.

Edellä olevaa trendiä seuraamalla voi nähdä sen, että nykyaikainen huippusuunnistus seuratasolla on todellakin kansainvälistä, eikä missään määrin kansallisjoukkueiden kilpakenttä. Kehitys ei ole mikään uusi trendi vaan se on ollut käynnissä jo noin kaksi vuosikymmentä. On aika epätodennäköistä, että Jukolaa voitetaan koskaan seitsenkansallisella joukkueella tai kokonaan vierasmaalaisella seurajoukkueella, vaikka tätä ei säännöillä estettäisi. Venlojen viestissä "vierasvoitto" tuli jo muutama vuosi sitten, kun Hellas vei potin. Venloissa on vain neljä osuutta, mikä helpottaa huomattavasti tällaisen porukan kokoamista. Vaatii jo aika paljon työtä, että yhteen kovaan viestiseuraan kerääntyy seitsemän ulkomaalaista, jotka ovat kaikki kovempia kuin yksikään suomalainen. Toisaalta se ei vaadi kuin managerin, jolla on visio ja väljä lompakko. Ulkomaalaisten houkutteluun.

Suunnistajat vaikuttavat siltä, että raha ei silti ratkaise kaikkea. Maajoukkuetason urheilijat hakeutuvat seuroihin, joista he kokevat saavansa muutakin kuin rahaa. On se sitten hyviä kavereita, valmennusta tai tyttöystävän. Yleensä myös seuraleiritystä ja joukkuehenkeä sekä uusia maastokokemuksia. Seurakulttuurin pitää olla houkutteleva, jos huippuja mukaan halutaan. Maajoukkuetason alapuolella kilpailevat eivät taas nykyaikaista Jukolaa voita. Ja silloin on ihan sama, mitä joku pikkumanageri rahoillaan tekee. Kyllä Jukolan 1500 joukkueen listaan mahtuun kaikenlaisia tallaajia, vaikka sitten Team Easy Money.

Sivuraiteilta voidaan hypätä sitten takaisin sinetöimään tämän kirjoituksen ydin. Jukolavoittoon vaaditaan 2010-luvulla noin kolme kansallisuutta. Kahdella tulee jo vähän kiire, kolmella pärjää, neljä antaa pelivaraa ja viidelläkään ei vielä mennä sillisalaatiksi.

Ykkösryhmä:

Kalevan Rasti juoksee viidellä kansallisuudella - tuleeko kautta aikojen toinen yläfemman voitto: Fin-Bul-Cze-Fra-Swi.

Halden raivaa tietään ilmeisesti neljällä tai viidellä: Nor-Den-Fin-Swe-(+Fra), eli nelosen voittotrendikin voi jatkua tuosta suunnasta.

Kristiansand OK surffaa myös nelosella: Nor-Fin-Swe-Swi. Olisin kyllä odottanut Djurhuussia mukaan ja kokin heittämään siten yläfemmaa jokikylän joukkueen kanssa.

Södertälje-Nykvarn rullaa kolmella: Swe-Gbr-Swi.

Terä juoksee kahdella kansallisuudella aika saletisti, mutta kiire tulee näin vähillä kansallisuuksilla lyhyillä osuuksilla: Fin-Nor.

Villinä korttina heitetään ykkösryhmään vielä TuMe 3-4 kansallisuuden vuoksi.

Kakkosryhmään voidaan heittää mm. Järlä, Göteborg-Majorna, Lidingö, Tampereen Pyrintö, Lynx, Hiisirasti, KR2: joilla kaikilla 2-3 kansallisuutta jaossa. Ja varsin kova kiire tulee kaikille heti, kun aurinko nousee.

Kärkipäästä Paimio vetää yhdellä kansallisuudella, vaikka varsin kaksikielinen joukkue taitaa ollakin.. hymiö tähän. Paimio ja Tyrving taitavat kamppailla parhaan yksikansallisen joukkueen tittelistä. Mutta tällainen spekulaatio on täysin turhaa.

Jukolassa on kaksi viestiä ja kaksi voittajaa. Venlojen viesti ja Jukolan viesti. Ja vain näiden sarjojen voittajat muistetaan. Ainakin vähän aikaa.

Who am I

2011-06-12T09:55:00.000-07:00

Alle viikon päästä se sitten selviää. Kuten joka vuosi. Veikkaan punamustaa. Ja koska joukkue on kansainvälinen niin olkoon pipon palopuhe englanniksi. Se tulee tässä:

Today gentlemen I am honored to coach you, moro honored to take you into the field of battle.
There is another honor to bestowed upon you.
That is the answer that comes with that question.
Who am I?
- I am a champion
That is right. I need you to remember that all throughout this game.
I will conquer what has not been conquered.
Defeat will not be in my creed.
I will believe what others have doubted
I will always endeavour the prestige, honor and respect of my team.
I have trained my mind and my body will follow.

Who am I?

- I am a champion

I will acknowledge the fact that my opponents do not expect me to win,

but I will never surrender.

Weakness will not be in my heart.

I will look to my comrades, to those who have brought me into this world and those who have trained me

and I will draw strenght from them.

Who am I?

- I am a champion

I will gladly go out into the field of battle. And I will move, groove and do everything that I can do.

And I will reach my field of battle with any means at my disposal.

And when I get there I will arrive violently.

I will rip the heart from my enemy and leave it bleeding on to the ground, because he can not stop me.

Who am I?

- I am a champion

To my side I have comrades.

Comrades that have been with me through thick and thin. Through sacrifice, through blood, through sweat, through tears. Never will I let them fall, never will I let them down, and I will never leave an enemy behind. Because our opponent does not know my heart.

Who am I?

- I am a champion

No one will deny me, no one will defy me. And no one will tell me who and what I am and can be.

Belief will change my world.

It has moved continents and countries and put man on the moon. And it will carry me through this battle.

Who am I?

- I am a champion

Defeat, retreat - those are not in my words. I do not understand those definitions. I do not understand when things go wrong. I do not understand mistakes. But I do understand this. I understand victory and I understand never surrendering.

No matter how bad things go my heart and my mind will carry my body when my limbs are too weak.

Who am I?

- I am a champion

Today will be that day. Not tomorrow, not next week, but right now, right here, in your house and in your home.

Who am I?

- I am a champion

History will remember me, and I will not have to worry about him being too kind.

I will define myself. I will write my own praises. And no one will tell me what I can and can not be.

I will never go home, not without giving everything I have got, 'cause

who am I?

- I am a champion

Who am I?

- I am a champion

Who am I?

- I am a champion

Who am I?

- I am a champion

Ehkä toimii, ehkä ei.

Varsinainen Jukoennakko on työn alla..

Hommat lähti hanskasta

2011-06-08T13:12:00.000-07:00

niin näpit jääty.

Mutta ei näillä keleillä.

Sprinttikeskustelu on vellonut varsin mielenkiintoisille sfääreille. SM-sprintti olikin SM-pikamatka ja niin edelleen. Mutta ei se niin mennyt. SM-sprintti oli ihan tyypillinen suomalainen sprintti ja ei siellä minkään pitänyt tulla yllätyksenä. Ihan kuten SP totesi, ei Piikkiön keskustaan ollut ilmestynyt mitään keskiaikaista bastionia. Eikä sitä edes haettu paikalle Haminasta. SP muuten harjoitteli todistetusti myös streetviewin avulla. Helppohan siinä on sitten kleerailla ne harvat korttelit, kun on kuin olisi paikalla jo ennestään käynyt.

Tämän kaiken sprinttivouhottamisen keskellä on hyvä muistaa se, että sprinttimaajoukkue perustettiin juuri sitä varten, että yhä suurempi joukko satsaisi ulkomaanleiritykseen ja hakisi niitä vaativia sprinttimaastoja mahdollisimman paljon. Suomessa niitä kun vain on kohtuullisen vähän. Ja se, että on sprinttimaajoukkue, ei muuta valtaosaa suomalaisista taajamista yhtään sen vaativimmiksi sokkeloiksi. Harjoiteltavaa silti riittää Suomessakin. Vaikka tätä ja tätä.

Silti sprinttisuunnistuksesta olisi tehtävissä myös Suomessa mielekästä ja sellaista, että keskustelu kisojen jälkeen olisi enemmän spekulaatiota suorituksista kuin kilpailutapahtuman käsittämättömästä huonoudesta ja kukkapenkkien ylittämisestä. Se vaatii sprinttikulttuurin luomista, johon esimerkiksi Lammikon s.netin pesupaikalla mainitsema sprinttiseminaari on omiaan. On keskusteltava keinoista, joilla suomalaisista sprinttikisoista saadaan mielenkiintoisia ja mahdollisimman oikeudenmukaisia kilpailijoille. Lisäksi on keskusteltava keinoista, joilla kilpailijoiden päähän saadaan taottua se, että sääntöjä tulee noudattaa. Tapahtuuko tämä tiukentamalla rankaisukeinoja, on sitten eri asia. Itse kannattaisin kilpailukiellon langettamista esimerkiksi tonttimaalla suunnistaville. Monissa lajeissa on eri asteisia rangaistuksia eri tason rikkeistä. On ikävää, että myös suunnistuksessa sääntöjen rikkominen on joiltain osin tiedostettua ja sitä voitaisiin kitkeä kovempien rangaistuksien uhalla. Suuri osa kielletyille alueille menemisestä on silti vältettävissä taitavalla ratamestarityöllä ja selkeällä kartoittamisella. Ja sen jälkeen on järjestäjän velvollisuus valvoa paikkoja, joissa kilpailijalle voi pieneen hapokkaaseen mieleensä tulla kulkea kielletyn kohteen kautta.

Olkoon ensisijainen kitkemiskeino silti suunnistajien, kartantekijöiden ja ratamestarien koulutus. Itse olen ollut mukana Elonen-sprintin kartanpiirrossa jossain määrin neljä kertaa ja ratamestarityössä mukana myös neljästi. Ja joka kerta sanomista on tullut niin hyvässä kuin pahassa. Mutta jos sprinttiseminaari järjestetään niin olen todellakin mukana. Myös jotta sprintti eriytyisi Suomessa kunnolla perinteisestä suunnistuksesta niin ratamestarityön, kartoittamisen kuin kilpailun vaatimustenkin osalta.

Jukolaillan helmi

2011-06-08T12:19:00.000-07:00

"Haluan kertoa teille, että painija Pertti Ukkola juoksi cooperissa yli 4000 metriä....en millään tavalla vähättele suunnistajia..."

Buahahahaaaaaaaaaaaa :D:D

Kaikkea huhupuheita ne jotkut ukot uskovat ja vielä radioon tulevat väittämään. Hyvä olisi käydä edes kerran kokeilemassa kilometriä tuohon aikaan ja miettimään miltä sitten painijan kropasta tuntuu yrittää juosta 3 min/km pidempään kuin minuutin verran..

Ja niin. Ilmeisesti Ukkolan paras tulos on ollut 3480 metriä vuodelta 1979.

Täältä tähän.

Kesk

2011-06-04T00:59:00.000-07:00

Prefontaine Classicin kympin tuloslista on kerrassaan mainio:

1. FARAH Mohammed GBR               26:46.57 AR,MR 
2. MERGA Imane ETH                  26:48.35 PB 
3. BETT Josphat Kipkoech KEN        26:48.99 PB 
4. TANUI Paul Kipngetich KEN        26:50.63 PB 
5. TADESSE Zersenay ERI             26:51.09 
6. SIHINE Sileshi ETH               26:52.84 
7. KISORIO Matthew Kipkoech KEN     26:54.25 PB 
8. KIPTOO Mark Kosgei KEN           26:54.64 PB 
9. KOMON Leonard Patrick KEN        26:55.29 PB
10. KIPSANG Geoffrey KEN            27:06.35 
11. MASAI Moses Ndiema KEN          27:10.05 
12. ROTICH Lucas Kimeli KEN         27:12.24 PB 
13. CHERUIYOT John Kemboi KEN       27:22.09 PB 
14. KUMA Abera ETH                  27:22.54 
15. EBUYA Joseph KEN                27:28.20 PB 
16. KIGEN Mike Kipruto KEN          27:30.61 PB 
17. MEDHIN Teklemariam ERI          27:37.21 PB 
18. ABSHERO Abayneh Ayele ETH       27:48.84 PB 
19. MASAI Denis KEN                 27:51.92 PB 
20. SALEL Daniel Lemashon KEN       28:04.63

Jenkkien piti työnnellä ennätysaikoihin tuolla, mutta ne menikin keskeyttämään.

Siinä sitä maailman kestävyysjuoksun kuvaa on. Fanittamani Z. Tadesse teki taas töitä runsain mitoin loppupuolella, mutta kun on "hidas" niin ei pärjää loppuvedätyksessä yhtään..

Sprinttiajatuksia

2011-05-27T01:37:00.000-07:00

Ensimmäisenä anteeksipyyntö Elonen-sprintin kartan tasosta, joka ei kaikilta osin todellakaan täyttänyt sprinttisuunnistuskartan kriteerejä. Tämä ei tule toistumaan.

Reittihärveliin tästä

Mallikarttaan lisäsimme kaksi huomiota. Miesten ykkösrastin seudulla ammattikoulun rakennusalan rakennusten keskellä oli pihalla kohtuullisen paljon keskeneräisiä laitureita, lautapinoja ynnä muuta. Yhden lautapinon siirrätimme rastin edestä pois, muille emme alkaneet tekemään mitään. Vasemmanpuolimmaiselle reitinvalinnalle tämä aiheutti ongelmaa, sillä rojut peittivät näkyvyyden rastille, mutta jos rakennukset luki kartalta, rastin sijainti oli selkeä. Oikealta tullessa rastille pääsi aika lailla suoraviivaisesti. Rakennusten välinen väliaikainen lauta-aita oli jostain syystä merkattu karttaan ylitettäväksi. Itse en huomannut asiaa ennen kuin rastipukkeja rakentaessa. Päätimme tehdä mallikarttaan maininnan "alueen kaikki aidat ylitsepääsemättömiä" ja tällä alueella ei ollut kuin yksi ylitettäväksi merkattu aita. Miesten sarjan osalta rastiväli oli ensimmäinen. Ajatus ja oletus oli, että mallikarttaa katsova sprinttisuunnistaja osaa kyllä ennustaa ensimmäisten rastien sijainnin joko tuolle alueella (ja ottaa aidan huomioon) tai oikealle asuntolarinteeseen. Mutta ei sprinttisuunnistajalta tietenkään voida kilpailutilanteessa kovin suurta muistikapasiteettia vaatia. Kartan tulisi olla yksiselitteinen.

Miesten ykköstä idästä lähestyessä yksi parkkipaikka-alue oli erheellisesti väritetty keltaisella eikä vaaleanruskealla. Karttaa on kuitenkin myös luettu väärin, jos tämä on aiheuttanut virheen syntymisen, sillä kaikki rakennukset olivat oikeilla paikoilla.

Toinen aitavirhe oli asuntola-alueella. Siellä oli kohtuullisen tukeva ja korkea aita ylitettävänä, vaikka aita olisi ehkä laitettava ylitsepääsemättömäksi, sillä ylittäminen vaatii hyppäämistä ja käsien käyttöä. Sprinttisuunnistuksessa oletuksena on, että ylitettävät aidat ovat lähinnä kaiteita ja vastaavia helposti läpäistäviä kulkuesteitä. Ilmeisesti aita oli hämännyt muutamaa.

Niin se toinen huomio mallikarttaan oli tuolle viimeisten rastien seudulle, jossa oli käynnissä rakennustöitä ja siten rakennustelineitä, kontteja ja muuta sälää muutaman rakennuksen pihalla. Yhdenkään hyvän reitinvalinnan varrella esteitä ei ollut, poislukien roskalava yhden rastin vieressä. Tämän roskalavan kaikki joutuivat väistämään.

Notkoalueelle olisi tietysti voinut kuvata kosteutta lisää näinä kosteina aikoina. Tossut kastui. Ongelma on tietysti se, että notko on pääosan vuodesta erittäin kuiva ja pohjalla kulkee vain se erittäin heikko oja, joka myös kartasta löytyy. Tehdäänkö kartta "ajattomaksi" vai täsmälleen yhtä päivää varten. Notkoalue tuntui monesta myös tiheikköiseltä, sillä takana oli juoksua mäntykankaalla. Pitää kuitenkin huomata, että metsätyyppi vaihtui täysin ja tuo oli tuolle metsätyypille varmaan vielä 80% vauhtiin riittävää, eli valkoista.

Siinä omat sanottavani kartasta. Sitä länsireunan aluetta lukuunottamatta kartta oli riittävällä tasolla sujuvaa sprinttisuunnistusta varten.

Reitinvalinnoista miesten sarjan osalta.
K-1, nopein reitti oikealta asvalttia läpytellen. +5-10 sek vasemmalta. Kartan reunalta ei tipu myöskään rotkoon Vesan peloista huolimatta. Se vain on yhtenäistä metsäaluetta ilman kuvattavia kohteita. Kartta oli siis paperin reunaan saakka kohdallaan, mutta tasainen kangas näyttää tietysti kartalla pelottavalta.
1-2-3 tässä oli tarkoitus aiheuttaa vähän miettimistä mistä kulkea. Kärkimiehillä ei ongelmia.
3-4 Hieman poikkeuksellinen sprinttitehtävä. Helppo rasti jos tajusi, että korkeuskäyrä tarkoittaa alamäkeä ja oikealla näkyvät rakennukset kertovat käyrän sijainnin ja taloista voi myös arvioida rastin sijainnin. Eli ei tuohon polvisuuntaa tarvitse. Sijoitin lipun niin, että se näkyy noin 20 metrin päästä kuopasta.
4-5 pidempi väli. Tässä oli tarkoituksena sekoittaa päätä vauhdikkaalla alamäellä ja piti pystyä juoksemaan mahdollisimman suoraan. Liian helppo.
5-6-7 näiden välien tarkoitus oli luoda happoa. Alla oli jo noin kilometrin verran lähes täysivauhtista juoksua ja nyt ensimmäinen ylämäki. Tarkoitus oli myös se, että osa erehtyisi rastivälin suuntaisesti vasemmalle kiertämään rakennuksia eikä niiden välistä. Seiskalle tarjottiin vasemmalta asvalttia, mutta ei näyttänyt kiinnostavan. Nopeampi suoraan. Hapot korviin ylämäessä, jonka jälkeen:
7-8 Jyrkkä alamäki. Tietysti kisan juoksuteknisesti hankalimpia välejä heti ylämäkeen työntämisen päälle. Tässä piti myös hieman suunnistaa ja väistää poikittain eteen tulevia rakennuksia. Rastille tultiin erittäin jyrkkä penkka alas.
8-9 Pidin alunperin yhtenä kisan ratkaisuväleistä. Tässä vaiheessa härveliin reittinsä piirtäneistä kärkinimistä vain Koistinen on valinnut parhaan reitin. Eroa tulee noin 15 sekuntia kiertämällä kilpailukeskus ja hyödyntämällä siten pitkähkö loiva asvalttialamäki.
9-10 Tässä oli tarkoitus lisätä vielä pahaa oloa yhdellä alueen jyrkimmistä penkoista. Ei kovin vaativaa suunnistusta, mutta jotkut valittelivat, että ei pystynyt juoksemaan rastille. Sprintissä!? Hiphei.
10-11 Siirtymä, rasti näkyi heti liikkeelle lähtiessä, jos nosti pään ylös ja katsoi tarkasti.
11-12-13 Pari pidempää reitinvalintatouhua vielä loppuun. Peltoreitti oli hieman lyhyempi ja 5sek nopeampi 12:lle. Yhtenäisessä alamäessä hieman pehmeä alusta ei hidasta paljoa. 12-13 suoraan se piti mennä. Oikealta yritettiin tarjota isompaa kiertoa, jota varmaan kukaan ei tajunnut. Vauhdikas pelto tielle ja loivaa asvalttia rastille. Suoraan mennessä jyrkät penkat alas ja ylös hidastavat, mutta nyt ei sitten ole tietoa olisiko tuo oikea ollut nopeampi kuin suoraan meneminen, todennäköisesti ei.
13-14 Länsipuolelta lyhyempi, mutta jyrkemmät kulmat. Siltä puolen voittaa silti sen pari sekuntia.

Se siitä, tuollainen rata tällä kertaa. Nyt kuitenkin osallistujille kysymyksiä sprintin ratasuunnitteluun liittyen. Vastata voi kommentteihin nimellä tai ilman tai voi lähettää myös suoraan ka.rantalaÄÄgmail.com Asia liittyy suomalaisen sprinttisuunnistuksen kehittämiseen..

1) Olisiko ollut parempi, jos rastivälit 7-8-9 olisi yhdistetty suoraan 7-9? Eli ei leimausta tunnelissa. Maantie olisi merkattu kielletyksi ja ylittämistä valvottu. Nyt tietä ei merkattu kielletyksi koska kaikki työnnettiin tunneliin rastin avulla ja helpotettiin näin suunnistusta. Nythän leimattiin tavallaan turhaan siinä tunnelilla. Olisiko parempi, jos sallittu juoksureitti pitäisi itse löytää kartalta? Näinhän on usein esimerkiksi Keski-Euroopassa. -> Rastivälistä olisi tullut pidempi ja ehkä vaikeampi hahmottaa. Vai pitääkö sprintin pitkiä reitinvalintavälejä helpottaa jakamalla ne valmiiksi osaväleihin?

2) Ovatko keinotekoiset esteet (esim. tien sulkeminen aidalla malliin Norjan MM-sprintin finaali?) ok?

3) Pitäisikö olla enemmän lyhyitä rastivälejä, joilla kierretään vain yksi talo, malliin miesten 13-14 ja H50-sarjan 5-6?

4) Sopiiko jyrkät ylämäet sprinttisuunnistukseen? Meneekö vauhti niin hitaaksi, että kerkiää lukea koko loppuradan?

5) Pitäisikö sprintit pitää vain "kovapohjaisessa maastossa", eli haittaako jos kengät kastuu?

6) Onko hyvä asia, jos sprinttiradalla maastotyyppi vaihtuu? Vai olisiko parempi, jos koko sprintti olisi pelkkää korttelia tai pelkkää metsää?

7) Haittaako, jos optimilähtösuunta k-pisteeltä on noin 90 astetta tulosuuntaan nähden. Kuten esimerkiksi D21-radan ensimmäiselle rastille?

8) Kuinka lyhyt rastiväli on vielä sopiva? Saavatko rastiympyrät olla hieman lomittain, jos välistä tulee silti mielekäs?

9) Kumpi on oleellisempaa: tekniset rastipisteet (malliin aidan sisä- tai ulkokulma) vai rastivälin haastavuus ja vaikea hahmotettavuus?

Aloitetaan näistä, toivottavasti intoa riittää vastaamaan, varsinkin sprinttiin satsaavilla. Yritetään tässä luoda sprinttikulttuuria Suomeen..

Erikoissuunnistusta

2011-05-23T10:03:00.000-07:00

Erikoispitkiltä kohti erikoislyhyttä. Se on alkuviikon projekti. Pussitimme juuri kartat. Miesten pääsarjaan on ilmeisesti 79 starttaajaa. Se on vähemmän kuin oli erikoispitkillä ja se on SÄÄLI. Siksi, että Ilomantsin korvessa oli tarjolla suunnistusta 26 kilometrin verran. Jämsässä sitä on vain kolme kilometriä. Itse valitsisin edellisen. Nyt näköjään moni valitsee mieluummin kukkapenkkikikkailun kuin todellisen erämaan suunnistuselämyksen. Harmi, ette tiedä mitä menetitte.

Mutta mitä teille sitten keskiviikkoiltana Jämsässä tarjotaan?

Jotain tuollaista oli mielessä.

Mikä on oleellista?

2011-05-17T11:24:00.000-07:00

Suunnistus.netissä on parin viimeisen vuorokauden verran vellonut sykähdyttävästä urheiluhetkestä kertova keskustelu. Missä menee kielletyn ja sallitun raja, ja kuka vastaa jos raja on tehty väärin?

Miepä kerron heti alkuun

1) Järjestäjä vastaa tekemistään virheistä

2) Kilpailija vastaa tekemistään virheistä

3) Valvova taho vastaa tekemistään virheistä

Täältä kotisohvalta on nimittäin helppo alkaa pätemään. Miesten huippuliigakisassa välillä 14-15 hypittiin kielletyn ja sallitun rajapinnalle usean tahon puutteellisen toiminnan seurauksena. Tapahtuneita virheitä oli mm. suunnistajan puutteellinen ennakointi, suunnistajan puutteellinen ymmärrys sekä varmasti joissain tapauksissa myös suunnistajan piittaamattomuus. Jälkimmäisin tuntuu tyhmältä, sillä on aika arveluttavaa osallistua urheilutoimintaan jos ei halua totella lajin sääntöjä.

Okei lisää virhesyitä, yllä olikin jo kuva.

Kartantekijä oli piirtänyt koko ruusupuskan tuolla oikeanpuolimmaisella värillä. Se tarkoittaa niin tiheää puustoa tai aluskasvillisuutta, että siitä ei voi kulkea lävitse. Kasvillisuuden puolesta asia siis ok - kunnollisesta ruusupuskasta on melko haastellinen mennä läpi ilman viidakkoveistä. Tämä on ensimmäinen ehto värin käytölle. Toinen ehto on se, että puskan läpi meno on erikseen kielletty (esim. maanomistaja kieltää ruusujensa tallaamisen) tai että se aiheuttaa vaaraa kilpailijalle. Joo haavoja tulee ja rokotukset pitäis olla kunnossa ja niin edelleen. Ongelmaksi muodostui se, että osa pensasaidasta oli leikattu pois. Tämä tarkoittaa sitä, että kartta ei pidä paikkaansa, sillä tuo tummanvihreä väri on tarkoitettu kasvillisuudelle, josta ei voi kulkea lävitse. Tätä kasvillisuutta ei siis ollut ja tältä osin "kukkapenkkiin" olisi tullut käyttää oliivinvihreää kielletyn alueen merkintää, eli yllä vasemmanpuolimmaisinta väriä.

Okei se siitä, kartta on tehty ja siellä on virhe. Tyhmältähän se näyttäisi jos jokainen leikattu puska väliaikaisesti vaihdettaisiin eri värille. Tähän kuitenkin olisi ollut järjestäjältä helppo ratkaisu:

Juuri tämä nimenomainen paikka on lyhyellä rastivälillä ja keskellä sitä on kartassa virhe. Miksei laiteta kielletyn alueen viitoitusta kuvaamaan tätä olevaisuuttansa pohdiskelevaa läpikulkematonta kasvillisuutta. Näin olisi ollut olemassa suunnistajien odottama keinotekoinen ja nopeasti havaittava kasvillisuus, jonka jälkeen kääntyä vasemmalle, jolloin todennäköisesti yhtäkään hylkäystä tältä kohtaa ei olisi syntynyt.

Nyt usea suunnistaja kertoi ennakokseen "puskan jälkeen vasemmalle ja lippu näkyy", mikä tässä tapauksessa johti siihen, että muutamassa sekunnissa urheilijat olivat keskellä parkkipaikkaa, joka myös oli kielletty siksi, että ilmeisesti kiinteistön omistaja koki suunnistuksen tällä kukoistavalla autokeitaalla turmiolliseksi. No niin, suunnistajan olisi tullut toki perustaa ennakkonsa ehkä johonkin muuhunkin kuin pelkkään puskaan. Tätä virhettä kutsutaan samaistamisvirheeksi ja se on niin kovin tyypillistä, kun suunnistetaan yhden kohteen avulla. Koska kartat eivät ole täydellisiä, kohdeyhdistelmien käyttäminen on hieman turvallisempaa. Kuitenkin puolet porukasta selvitti myös tämän välin..

Kaikki yllä on erittäin epäoleellista ja vain monen yhteensattuman aiheuttama kaikenlainen harmi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua, mutta so long, karavaani kulkee.

Mikä on vielä huolestuttavampaa on se, että jotkut suunnistajat rikkoivat sääntöjä tietoisesti menemällä kielletyille alueille ja läpäisemällä portteja. Olen ehdottomasti puoltamassa sitä, että suunnistukseen kehitetään muitakin rankaisutoimenpiteitä kuin suorituksen hylkääminen. On väärin lajia kohtaan, että jotkut suunnistajat kokevat oikeutetuksi pilata lajin mainetta juoksemalle esimerkiksi tonttien läpi, jotka ovat yksiselitteisesti kiellettyjä. Kyseiset suunnistaja kusevat oman pakkinsa lisäksi myös toisten pakkiin ja se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Jos järjestäjä on kartassa kieltänyt jonnekin menemisen, niin yhdelläkään suunnistajalla ei ole asiaa sinne alueelle suunnistuksen merkeissä. Maanomistajia asuu yllättävissä paikoissa ja voi olla, että esimerkiksi: http://suunnistus.koovee.fi/kisasivut//index.php/main/kisa/8/1962/content tuolla esitellyssä kerrostalossa asuvat maanomistajat miettivät kaksi kertaa ennen kuin sallivat edes maidensa kartoittamisen suunnistuskäyttöön.. Että kiitos vain teille lajia harrastaville kielletyillä alueilla kulkijoille. Todella hienosti toteutui taloyhtiön tahto, että pihoilla ei suunnisteta.

Se siitä, palataanpas taas ruotuun. Eiköhän myö Jämsän Elonen-Sprintissä ryssitä jotain ihan samalla tavalla. Ilmoittautumisaikaa on muuten enää pari päivää. Sinne vaan, on paljon helpompi rata kuin Tampereella.

Urheilu on merkityksellistä

2011-05-16T11:01:00.000-07:00

Ja tästä syystä joudun muuttamaan gradun alkua, joka meni näin:

1.1 Huippu-urheilu on merkityksellistä

Intia pysähtyy kriketin MM-finaalin aikaan; suomalaislapset hyppäävät mäkeä ja kilpailevat siitä kuka saa olla Janne Ahonen; englantilaisnuoret omaksuvat David Beckhamin hiustyylin, Yhdysvalloissa kävellään Air Jordan -kengissä, ympäri maailman näkee kaduilla baseball- eli lippalakkeja; sanomalehdistä löytyvät omat osionsa kotimaan, talouden, ulkomaiden ja urheilun uutisille; televisiosta lähetetään urheiluohjelmia kellon ympäri - urheilulle löytyy jopa omia tv-kanavia. Nykyaikainen huippu-urheilu on osa ihmisten jokapäiväistä elämää, halusimme sitä tai emme. Se on meidän ympärillämme, vaatteissamme ja puheissamme. Tämän tutkimuksen tarkoitus on pureutua yhteen liikuntakulttuurin osa-alueeseen, huippu-urheiluun. Tarkemmin perehdyn siihen, mitä on nykyaikainen, moderni huippu-urheilu ja miksi siitä on tullut niin merkittävä ilmiö.

Ja ongelmahan tässä on se, että suomalaiset määrittelivät uudelleen merkityksellisyyden viimeisen vuorokauden aikana. Harvassa valtiossa noin 2,4 miljoonaa ihmistä 5,4 miljoonasta seuraa minkään lajin arvokisafinaalia suorana. No tietysti Intiassa krikettiä ja niin edelleen. Eli Suomi ei ole poikkeustapaus. Mutta hurjan merkittävä ilmiö tuo huippu-urheilu ihmisille tuntuu olevan.

Jotain Granlundin veivaamismatkimisia pitää tuohon Ahosen tilalle vaihtaa. Harva pikkupoika kilvoittelee siitä kuka juoksee kuin Viren..

And the winner is

2011-05-14T14:41:00.001-07:00

In English Please

2011-05-12T09:26:00.000-07:00

Tuollaisen teoreettisen mallin huippu-urheilun modernisoitumisesta olen tässä vaiheessa rakentanut käyttämällä systemaattista evolutionismia analyysin taustalla.

Tässä sitten tuo GT-käsite hieman selvemmässä muodossa. Tästä on muuten vielä erittäin paljon sanottavaa Suomi-yhteydessä.

Joitain johtopäätöksiä. Sori Tiikeri.

Ja jatkohommia on vino pino. So long. Pikkupoika on samaa mieltä.

Metsurihommia

2011-05-04T07:26:00.000-07:00

Kaikista suurinta aikaansaantia Tiomilassa oli mediateltalla työstäminen tähän malliin Karjalaiseen ja KR:n etusivulle. Eniten harmittaa se, että edellä vaihtoon juoksi kolmen hengen letka, mistä olisin voinut vielä pari päänahkaa viiltää kuin terä konsanaan.

Eilen kävin korkkaamassa omalta osaltani 2013 venlojen reittejä. Ja täytyy kyllä myöntää, että rata jo tuossa muodossaan oli todella haastava ja monipuolisia pätkiä tarjoava, mutta hieman liian pitkä. Keskisuomalainen metsä rämeikköineen tulee tarjoamaan melkoisen laajaa tunneskaalaa yhdelle jos toiselle suunnistajalle. Ei pääse helpolla ei. Maasto on ehdottomasti Jukola-klass, toki varsin rikkonainen kaikkine metsäkuvioineen, mutta sehän vasta haasteita tarjoaa.

Toissapäivänä käytiin tutkailemassa tämän vuoden Elonen-sprintin ratakuviot valmiiksi ja kohta on vuorossa prikkojen vienti. Varsin yllättäviä tehtäviä saatiin tuonne järjestettyä sprinttimiesten iloksi. Tällä kertaa ei tarjota kansainvälistä sprinttitoimintaa silloilla ja tunneleilla, mistä toisinaan on saatu hieman ohdakkeisia ruusuja. Edelleen olen sitä mieltä, että kielletyillä kohteilla pelaaminen kuuluu erittäin vahvasti sprinttiin ja sisältyy erittäin usein kv-sprintteihin. Elonen-sprint on aina ollut sprintin opetustilaisuus suunnistajille. Myös tänä vuonna tarjotaan muutama kv-sprinteistä erittäin tuttu elementti. Joten tervetuloa.

Ps. maajoukkue lähtee torstai-aamuna leirille, joten tänä vuonna on pääsarjojen palkinnoilla runsaasti tilaa myös kansallisen tason kavereille. Ruisleipää ja kakkua luvassa. Suut makeaks sitten vaan.

WADA kielsi silmälasit

2011-04-26T08:08:00.000-07:00

RTT 26.4.2012

Kansainvälinen Antidopingtoimisto WADA on lisännyt näkökyvyn korjaamisen mekaanisin apuvälinein kiellettyjen menetelmien listalle. Näkökyvyn keinotekoinen parantaminen on suorituksen keinotekoista parantamista ja täyttää siten WADA:n uusitut kriteerit.

Näkökyky on ihmisen luonnollinen ominaisuus siinä missä kestävyys tai voima ja siten sen keinotekoinen parantaminen muutoin kuin luonnollisesti harjoittelemalla on kielletty. Kiellettyihin menetelmiin luetaan 26.4.2012 alkaen näkökyvyn parantaminen silmälaseilla ja piilolinsseillä. Myöskään silmien korjausleikkauksessa käyneet eivät tästä päivämäärästä lukien saa osallistua WADA:n alaisten lajiliittojen urheilukilpailuihin. Mikäli näkökyky heikennetään leikkauksella takaisin luonnolliselle tasolle palautuu henkilön kilpailukelpoisuus.

- En näe tässä mitään ongelmaa. Toisille ihmisille on siunaantunut parempi kuulo, joillekin näkö, kolmansille, nopeusominaisuudet ja afrikkalaisille kestävyys. Urheilun tasapuolisuuden kannalta on tärkeää, että myös näkökyky palautetaan luonnollisena ominaisuutena alkujuurilleen, luonnollisuuteen. Kyllä lajeja riittää myös heikompinäköisille, kommentoi antidopingpäällikkö Black Fire Monkey.

Heikompinäköiset urheilijat ovat nousseet välittömästi suureen vastarintaan. Erityisesti tarkkuutta vaativien lajien murtuneet kilpailijat ovat ryhtyneet kokoamaan itseään yhtenäiseksi facebook-ryhmäksi "antakaa meidänkin nähdä häränsilmä."

- Ei mee nallekarkit aina tasan, totesi ryhmää provosoinut tarkkanäköinen nimeltä mainitsematon urheilija ryhmän seinällä.

Black Fire Monkey kiteytti heikommilla näön lahjoilla siunattujen olevan liikkeellä ihan hyvällä asialla.

- Onhan se selvä, että tällainen vaikuttaa urheilun maailmaan. Mutta maailma muuttuu siskoseni ja kehitys kehittyy. Joskus on muuten urheiltu myös alasti. Eikä sitä maailmaa facebook-seinältä muuteta.

Yllä Black Fire Monkey esittelee WADA:n uuden infojulisteen, jossa lasien käyttöä ja niiden piilottelua kielletään. Se on tarkoitus levittää kaikille kisapaikoille, maiden omilla kielillä. Toisessa julisteessa esitellään piilolinssien tarkastusta, joka tapahtuu mekaanisesti. Kisatoimitsija pyyhkäisee sormella kaikkien kilpailijoiden silmät ennen kilpailun alkua.

Olen selkä

2011-04-20T08:40:00.001-07:00

Palautin maisteriseminaarityön. Tarkoittaa sitä, että ajatukset pystyy vihdoin siirtämään vähän pienempiin projekteihin, maailmanrauhaan, kesäksi rantakuntoon, ranskan kielen opetteluun ja sen sellaisiin. Voisi aloittaa vaikka musiikilla, Beatles on ihan jees:

Koska ne vaalit on?

2011-04-19T11:49:00.001-07:00

Karjalasta kajahtaa.

Hyvästit jokamiehenoikeudelle

2011-04-18T10:13:00.001-07:00

Se siitä suunnistamisesta sitten niin. Ainakin tällaisena halpana lajina.

En haluaisi sotkeentua politiikkaan millään muotoa, mutta nyt on pakko avautua. Ei siitä mäkkärillä käyvästä merinorsusta (tänään veti juustohampurilaisaterian aamupäivällä) vaan rouva papukaijasta.

Eilisen surullisen tapahtuman johdosta on mahdollista, että metsämaa tulee kiinteistöveron piiriin. Tämä tarkoittaa katastrofia suunnistukselle ja muulle luontoliikunnalle, koska perustavanlaatuinen jokamiehenoikeus pohjautuu pitkälti siihen, että valtio ei verota metsänomistajia metsän omistamisesta ja siten valtion asukkaat saavat liikkua vapaasti metsissä. Tämä on vastavuoroinen käytäntö. Ehkä hieman kärjistetysti, mutta näin se käytännössä menee.

No mitäs nyt?

Suomen toiseksi suurin puolue SDP ajaa voimakkaasti metsämaan verottamista kiinteistöveron kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että metsä luetaan samanlaiseksi kiinteistöksi kuin vaikka autotalli. No kuinka moni antaa satunnaisten ohikulkijoiden käyskennellä pihallaan tai autotallissaan. Ei kukaan, kyseessä on kotirauhan häirintä. No entäs sitten vaikka työpaikalla, toimistossa tai missään muussa vastaavassa kiinteistössä? Teollisuushallissa? EI KUKAAN. Ihmisillä ei ole kulkuoikeutta toisten ihmisten tai yritysten kiinteistöihin ilman asiaa tai pääsymaksua (esim. museot, huvipuistot jne..). Miten sitten metsämaan kanssa? Jos ne luetaan kiinteistöiksi, pahin vaihtoehto on, että yksityiset metsät siirtyvät pois jokamiehenoikeuden piiristä. Jatkossa suunnistettaisiin sitten varmaan lähinnä valtion metsissä. Tai no tietysti myös yksityisissä metsissä, jos suunnistusseuralla on hyvät välit metsänomistajiin ja maksavat kunnollisia kiinteistön käyttökorvauksia.

Ei sillä, olisihan se hienoa, jos metsänomistajat saisivat hieman korvausta siitä upeasta eleestä, että sallivat suunnistustapahtumat maillaan.

Mutta silti. Jokainen demareita äänestänyt suunnistaja. Häpeä!

Tuokin häpeää sinua.

Ja ps.

"Once it was thought that running a lot of mileage at a slow pace, ending up with the so called capillarization’ , was an essential passage towards developing quality workouts. Instead, today we believe that running at very slow paces, those slower that the marathon race pace, do not actually mean training to improve aerobic resistance. It is only a general ‘base’ from which one can start to develop workouts for SPECIFIC RESISTANCE or AEROBIC POWER ENDURANCE, muscles and joints to work together for long which have proved to be the real key to middle distance running in the last few years." -r.c.

Tiger woods on riistotyöläinen

2011-04-13T10:06:00.000-07:00

Mutta Tikru on pelannut korttinsa oikein.

Anna vain kaikkesi

Mitä moderni huippu-urheilu sitten urheilijalta vaatii? Huippu-urheilijan hyvinvointi ei ole hänen palkanmaksajansa ensimmäinen huolenaihe, sillä yksilön tai joukkueen sponsori on lähtökohtaisesti kiinnostunut voittojen saamisesta näkyvyyden avulla. Tutkimuksissa on saatu havaintoja siitä, että joukkueurheilijat kokevat itsensä fyysisinä objekteina, joita harjoitetaan ankarasti, riskirajoille saakka. Huippu-urheilijat ovat loukkaantumisherkkiä ja tietyissä joukkuelajeissa on huomattu, että loukkaantumisten määrä on myös ollut kasvussa viimeisen vuosikymmenen aikana. Ammattilaisseuroissa urheileville riskit eivät ole niin suuria, sillä pelaajayhdistykset suojelevat urheilijoita ja merkittävät ammattilaissarjat ovat kaikki osa kultaisia kolmioita – rahaa ja turvaa riittää. Suurin riski on huippu-urheilijoilla, jotka ovat vain heikosti mukana kolmioissa tai ovat niiden ulkopuolella. Siellä huippu-urheilijat elävät kädestä suuhun, eikä esimerkiksi eläketurvaa ole käytännössä olemassa. Voit olla lajissa todella kova, mutta silti, jos et menesty tärkeimmissä kisoissa, saattavat rahat loppua, kun yksilöurheilija maksaa matkakulut, hotellit, ruokailut, valmennuskulut, hieronnan ja vaikka fysioterapian lievän vamman jäljiltä. Voittoon perustuviin urheilulajeihin kuuluu strukturoitu epävarmuus. Suurimmista voittajista tulee Tiger Woodsin kaltaisia miljonäärejä, heikommin pärjäävät ovat omillaan.¹

1Nixon 2008. 317-332.

Tässä mennään nyt

2011-04-11T12:13:00.000-07:00

1. Johdanto

1.1 Huippu-urheilu on merkityksellistä

1.2 Tutkimusperinne ja lähteet

1. 3 Tutkimuskysymykset ja työn rakenne

1.4 Teoria ja käsitteiden määrittely

2. Huippu-urheilijoiden kehittäminen

2.1 Luonnollista taitoa kilpakentillä

2.2 Huippu-urheilujärjestelmät kilpasille

2.3 Tapaus DDR

2.4 Ammattilaisyksiköihin - huippu-urheiluseurat ja harjoitusryhmät

3. Puhtaan urheilun perinne

3.1 Inhimillisen suorituskyvyn rajoilla

3.2 Suoritusta liikaa parantavat aineet

3.3 Yhdessä rintamassa dopingia vastaan

4. Huippu-urheilun ohjailijat

4.1 Media, markkinat, huippu-urheilu – kultainen kolmio

4.2 KOK:n vallankäyttö ja aatteet

5. Huippu-urheilun henki

Lähteet ja kirjallisuus

Huomenna mennään pidemmällä.

Se syvenee syksyllä

2011-04-10T12:20:00.000-07:00

The Soundsin uusinta levyä kommentoihiin Nyt-liitteessä hienosti. Sounds sopii ennemmin euroviisuihin kuin uutta rockmusiikkia tuottamaan.

Aika ulapalla seilailee tuo arvostelija.

Mutta sekään ei tee siitä levystä lähellekkään rubiconin tasoista.

Ja kun kaipaa suomalaisen lyriikan helmiä niin tässä riittää sitten läpikäymistä pariksi viikoksi ja pidemmäksikin.

Nousin tänään puoli seitsemältä kirjoittamaan. Yhdeksän pintaan lähdin juoksemaan. Sitten söin, kirjoitin lisää, pyöräilin pari tuntia, söin, kirjoitin lisää ja siinä se päivä sitten alkoi olla paketissa. Kirjoitushommat tosin alkaa helpottamaan heti ensi viikon jälkeen vähäksi aikaa. Nimittäin valmista alkaa olla ja nykyaikaisen huippu-urheilun olemuksesta valmistuu uusi teoria. Hiphei.

Henkee pittää olla

2011-04-10T09:57:00.000-07:00

The spirit of the sport, the spirit of the game, fair play ja muut myytit. Ei ole urheilun hengen mukaista tehdä sitä ja tätä. Ja tuota. Mutta mikä ihme on urheilun henki. Ja kuka sen on keksinyt? mm. Pierre alkoi käyttää sitä.

John Russell/AP

You can't divide the mental and physical suffering; you tend to let go mentally before you crack physically. ... Riding up one of the mountains on the Tour if you're feeling bad is like being sick. ... The pain in your legs is not the kind of pain you get when you cut yourself, it's fatigue, and it's self imposed. ... You can't describe to a normal person how tired you feel; how can you describe feeling so tired you can't sleep? ... I can understand guys being tempted to use drugs in Tour. ... I don't think it's an isolated cycling thing, people just expect sport to be cleaner than real life.

-Rober Miller, Guardian, July 1998. Tourin doping-skandaalin aikoihin.

Urheilun henki se on hurja se.

Tällä viikolla olen kirjoittanut mm:

Huippu-urheilun perusta on kilpailu. Kilpailu paremmasta suorituksesta, paremman kilpailusuorituskyvyn saavuttamisesta. Huippu-urheilu kehittyi 1900-luvun aikana inhimillisen suorituskyvyn rajoille, sillä monissa lajeissa maailmanennätyksien kehittyminen on hidastunut selkeästi. Kahdessa eri tutkimuksessa kartoitettiin matemaattisesti tulosten ja ennätysten kehitystä pitkällä aikavälillä olosuhteiltaan vertailtavissa lajeissa sekä lajeissa, joissa olosuhteet vaikuttavat suoritukseen merkittävästi. Jälkimmäisessa pitkän aikavälin tarkastelu poistaa olosuhdemuuttujan vaikutuksen trendien löytämiseksi. Tutkimusten perusteella ennätysten kirjaamisen alkuvaiheessa seuraa nopein kehitys. Tämän jälkeen toinen ennätysten nopean kehittymisen trendi löytyi 1950-1970-luvuilta, jolloin tieteellinen valmennus sekä urheiluvälineet kehittyivät nopeasti. Tämän jälkeen ennätysten kehitysvauhti on hidastunut merkitsevästi.¹ On todennäköistä, että ennätykset kehittyvät myös jatkossa, mutta yhä lyhentyvin askelin. Huippu-urheilijat toteuttavat edelleen olympialaisten mottoa, nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Esimerkiksi voimalajeissa kehitys on hidastunut todennäköisesti tiukentuneen antidoping-politiikan takia ja eniten kehitystä jatkossa tulee kestävyyslajeissa, joissa muun muassa ravintoaineiden optimointi väsymisen hidastamiseen on vielä keskeneräistä.² Inhimillisen suorituskyvyn rajoja on koeteltu erilaisin luonnollisin ja luonnottomin menetelmin huippu-urheilun historian aikana. Tässä luvussa rakennan esityksen siitä, millainen rooli suorituskykyä parantavilla aineilla on ollut osana huippu-urheilua. Kuinka laajasti erilaisia doping-aineita käytetään ja miksi niitä ei saa käyttää vapaasti?

1Berhelot et al . 2010; Desgorces F-D, Berthelot G, El Helou N, Thibault V, Guillaume M, et al. 2008.

2McConnell 2000.

------------------------ja eri kohdasta:

Dopingin laaja ja suunnitelmallinen käyttö yhdistetään yleensä Itä-Euroopan maihin ja Neuvostoliittoon.¹ Silti sadan vuoden jaksolla 1870-luvulta 1970-luvulle laajamittaisinta suorituskykyyn vaikuttavien aineiden käyttö oli Yhdysvalloissa. Maailmansotien välisenä aikana yhdysvaltalaiset tutkijat toimivat pioneereinä tietyillä harjoittelufysiologian osa-alueilla ja loivat pohjaa kliiniselle tutkimukselle lääkeaineiden käyttämisestä urheilussa. Toisen maailmansodan vaikutuksesta erityisesti amfetamiinin käyttämistä tutkittiin ja lopulta sovellettiin high school-tasolta² aina ammattilaisurheiluun saakka. Amfetamiinin ohella anabolisten steroidien vaikutusta tutkittiin laajalti ja käytettiin monissa urheilulajeissa. Esimerkiksi 1960-70-luvun steroidien aikakaudella Yhdysvalloissa oli vahvasti vallalla mentaliteetti Neuvostoliiton voittamisesta ja sen symbolisesta merkityksestä. Yhdysvaltalaiset lääkärit kokivat auttavansa maataan antamalla urheilijoille anabolisia steroideja ja lopulta 1970-luvulla jopa 90 % urheilijoista käytti voimaan liittyvissä lajeissa steroideja.³

1Katso esimerkiksi Dimeo 2007. 125: Läntisten maiden on helppo syyttää kommunisteja dopingin käytöstä. Ensinnä, koska Itä-Saksalla ja Neuvostoliitolla oli näkyvä ja laaja lääkäreiden käyttö urheilussa. Toiseksi, on helppo syyttää maita, joita ei ole enää olemassa. Kolmanneksi, steroidien käyttö kiellettiin vasta 1975, joten on helppo syyttää sen jälkeen tapahtunutta. Neljänneksi, länsimainen näkemys linkittyy valtiojohtoiseen suorituksen parantamisen vastustamiseen, mikä on suora kriittinen kannanotto keskitettyyn kommunistiseen valtiomalliin ja hallintoon. Viidenneksi, laittomien lääkkeiden käyttö länsimaissa oli paljon laajempaa kuin tiedetään.

2Lähin suomalainen vastine nelivuotiselle high schoolille on lukio, mutta koska ne eivät vastaa täysin toisiaan, käytän high schoolia.

3Dimeo 2007. 78-79. Esimerkiksi Meksikon vuoden 1968 olympiakilpailuihin valmistavalla leirillä noin kolmannes Yhdysvaltain yleisurheilujoukkueesta käytti steroideja.

Cleanless sports

2011-04-05T12:25:00.000-07:00

Twenty-four American athletes who won Olympic medals from 1988 to 2000 previously tested positive for banned drugs, U.S. Olympic officials said Wednesday.

Mm. ylläoleva ei kuulunut siihen joukkoon. Laajempien tietojen mukaan maajoukkuetasoisia käyttäjiä oli satoja ja doping testeissä tuolla vuosivälillä yli sata käryä, jotka piiloteltiin. Siis vain USA:n joukkueessa. Kaikenlaista.

Tänään kehittelin ajatuksia siitä mikä olisi oikea termi. Moderni huippu-urheilu, nykyaikainen h-u, myöhäiskapitalistinen h-u. Vai vaikka doping h-u. Vai huippusuoritusurheilu. Vai mikä. Näitä nimityksiä riittää.

Aiming highs

2011-04-03T08:56:00.000-07:00

My fast is faster than your fast. My better is better than your better.

Meanwhile in eastern Germany:

Siniset palkit kuvaavat androgeenien käyttöaikoja ja määriä. Alkuperäinen lähde Franke & Berendonk 1997, Clinical chemistry.

Meanwhile in Italy:

Tämä on siitä Pantani-tutkimuksesta. Kaikkihan sen muistaa. Mm:
Tim Noakes 2006, International Journal of Sports Science and Coaching.

Mitä tuo tarkoittaa. Sitä, että italialaisten pyöräilijöiden hematokriittiarvot käyttäytyvät epäluonnollisesti. Hematokriittiarvon pitäisi olla kohonneena lepokaudella, eikä rankan harjoittelun ja kilpailun aikana. On todennäköistä, että arvon kohoaminen johtuu kaikilla pyöräilijöillä samasta asiasta kuin Pantanillakin. Pantani tunnusti jälkikäteen käyttäneensä epoa. Tässä tutkimuksessa olleet pyöräilijät olivat mukana valtiorahoitteisen yliopiston harjoitusryhmässä. Mitä se kertoo pyöräilyn doping-kulttuurista?

Toimiiko epo? Kukapa ei haluaisi käyttää ainetta, jonka on nykyaikaisissa kokeissa todettu parantavan suorituskykyä jopa 50 prosenttia.. On selvää, että doping-aineita ei tutkita julkisesti paljoakaan, varsinkaan niiden toimimista huippu-urheilijoilla. Onhan se vähän kyseenalaista. Siis julkisesti!! Mutta hei, katsokaa urheilua telkkarista niin kyllähän se toimii.

Entäs sitten tämän touhun laajuus. Hyvän kuvan urheilusta antoi Balco-laboratorion tapaus. Balco ei ole mikään erityinen huippulaboratorio vaan aivan tavallinen tiettyjen lääkkeiden kehittelyyn erikoistunut laboratorio. He kehittivät design-steroidin, joka ei näkynyt doping-testeissä ja jota hyödynsi kourallinen yleisurheilijoita ja ties kuinka suuri joukku muita.

Täältä perspektiivi:
http://sports.espn.go.com/espn/news/story?id=3033682

Operaatio Raw Deal paljasti 56 vastaavaa laboratoriota! Kuinkahan moni niistä valmisti vastaavia testeissä näkymättömiä steroideja? THG-tapaus saatiin kiinni vihjeiden perusteella, muuten ei olisi osattu testata oikeita asioita.

Entäs aineiden alkuperämaa. Kiina. Ei takerruta vielä siihen sen enempää kuin katsotaan jotain tilastoja. Tarkastelkaa erityisesti kohta Weightlifting ja siihen sitten voi laittaa päälle mietintään seuraavan kuvan:

Kuuhun.

Jatketaan seuraavalla kerralla vaikka eposta. Voikohan eposta tehdä samaan tyyliin näkymätöntä versiota kuin steroideista. Steroidit ovat kuitenkin olleet laajan doping-tutkinnan alla jo 1970-luvun alusta, toisin kuin epo, joka on ollut tutkinnan alla kunnolla vasta reilun vuosikymmenen.

It's beyond our imagination. Where is your sport god now?

Jos Nike alkais valmistaa kondomeja, niillä olisi jo valmis slogan.

Just do it.
Haha.

Koutsi hoitaa

2011-03-31T04:34:00.000-07:00

Webb lopetti yhteistyön Alberto Salazarin kanssa jo reilun vuoden jälkeen. Tuo on kova isku Oregonille (kuin Nikelle) ja äSsälle, mutta toisaalta Salazar voi keskittyä nyt sitten Ritzenheimin sparraamiseen enemmän. Fanitan jälkimmäistä huomattavissa määrin. Ja Oregon taitaa olla kestävyyskoneiden leikkikenttä, minne keskimatkan ravureiden on vaikea sopeutua. Fiksu vaihto siis, vaikkakin noin 14 kk liian myöhään. Loppujen lopuksi Salazarin tiimiin Webb taisi joutua lähinnä sponsoridiilien takia.

Mutta milloin yritykset alkavat perustaa Suomeen kunnollisia juoksutalleja? HAHAH!! Never.

Tee mitä pitää

2011-03-29T12:51:00.000-07:00

Suomessa valittiin huippu-urheilijan uran malliksi se, että huippu-urheilijan tulee opiskella itselleen ammatti. Ajatus on kieroutunut. Tämä tarkoittaa sitä, että huippu-urheilua ei valtion ja ylimpien organisaatioiden puolesta tunnusteta ammatiksi. Ja silti vaaditaan urheilijoilta ehdotonta ammattimaisuutta ja sitoutuneisuutta. Ja tietysti ilon kautta. Huh huh.

On ensinnä tietysti selvää, että huippu-urheilijan ura ei ole ikuinen suurelle osalle huipulle nousevista ja siten tulevaisuutta pitäisi suunnitella jo urheilu-uran aikana. Mutta toisaalta moni huippu-urheilija hankkii silti elantonsa huippu-urheilusta hankitulla osaamisella, ilman mitään korkea-asteen opintoja.

Juuri ensimmäisessä kohdassa huippu-urheilijan uraa suunnittelevat asiantuntijat kulkevat harhateille. Miksi huipulle aidosti tähtäävän urheilijan tarvitsee opiskella samalla, kun laittaa itsensä täysillä peliin urheilun vuoksi? Ei taiteilija-apurahaa saavia vaadita kouluttautumaan muihin töihin kuin taiteisiin. Miten huippu-urheilu eroaa taiteista? Suomen kansasta noin 65-70 prosenttia pitää huippu-urheilumenestystä melko tai hyvin tärkeänä. Samalla suurin osa kansasta myös kokee huippu-urheilun seuraamisen tärkeänä viihdemuotona, vapaa-ajanviettotapana, jännityksen ja tunteiden tuojana. Ja sitten kansaa edustavat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kaikkien huippujen ja huipulle tähtäävien on opiskeltava tai tehtävä muita töitä urheilun ohessa. Miksei opiskella voisi aktiivisemmin urheilu-uran jälkeen? Kyllä huippu-urheilu bruttokansantuotetta kerryttää välillisesti ja välittömästi, joten se siinä mielessä on aivan yhtä rehellistä työtä kuin vaikka uutisankkurin työ. Tosin huippu-urheilu saattaa viedä aikaa enemmän ja olla käytännössä "koko elämä" niin kauan kuin ura kestää.

Give all, leave nothing back.

Mitä kohtaa te viisaat miehet ja muutama nainen siellä muutostyöryhmässä ette ymmärrä? Suurin osa huippu-urheilijoista on de facto riistotyövoimaa (mm. Nixon 2008), joka elää kädestä suuhun ja yleensä vielä lainarahoilla, sillä seuroilta saadut tuet ja satunnaiset sponsoritulot eivät välttämättä pitkälle kanna. He haluavat huipulle niin kovasti, että laittavat peliin kaiken ja tarjoavat samalla viihdettä kansalle. Ja sitä sitten tuetaan muutamalla hassulla eurolla kuitteja vastaan ja tuki otetaan pois aika lailla välittömästi, jos ei tulokset (tai naama) enää miellytä. Jep Suomi on köyhä maa ja sitä rataa, eihän ammattilaissarjojen ulkopuolisille huippu-urheilijoille tarvitse toimeentuloa turvata, koska eihän meillä ole rahaa siihen. Mutta tottakai minä ja minä ja minä haluan katsoa sitä telkkarista!

Mutta sekin on totta, että rahaa ei tietyissä lajeissa paljoa tarvita. Vaan tahtoa, sitkeyttä ja vaikka puhdasta suomalaista sisua, jotka yhdessä keksivät kyllä keinot.

Hittituotteita

2011-03-29T07:17:00.001-07:00

Aina niin muotitietoiset suunnistajat ostavat innoissaan jotain pinkkejä suunnistuskenkiä. Toki pinkki sopii hyvin yhteen ruskean mudan kanssa.

Itse satsaisin isosti näihin.

Reinventing the truth

2011-03-28T12:03:00.000-07:00

Now this might be confusing at first (certainly took some figuring out from our side – it has major implications for our understanding of fatigue, actually), because you’ve no doubt heard that the faster you run, the more oxygen you use. And this is still true – the trick is to understand the units that economy is being reported in. This is illustrated in the following example:

Take a runner who runs along at 4min/km, and uses about 200 ml/kg of O2 to run 1 km. If we look at his O2 use per minute, then we work out that he is using 50 ml/kg/min (because it takes him 4 minutes to run that kilometer and use those 200ml/kg of oxygen). If our runner increases his speed to 3min/km, if we assume that his total oxygen to run 1 km remains 200ml/kg (again, we acknowledge that some people will differ, but generally, as the figure above shows, this is the case). But now, he’s only taking 3 minutes to run the kilometer (and hence use those 200ml/kg of O2). Therefore, his actual use of oxygen PER MINUTE is now 67 ml/kg/min!

So in fact, the use of oxygen PER MINUTE goes up with running speed, but the use per kilometer remains relatively constant. This is important (and has MASSIVE theoretical implications, but that is for another day). The other thing about this figure is that it creates a number of questions – why are the East Africans lower than the Caucasians, for example? But that’s all for the later posts in this series. Let’s get back to Tadese.

Tadese has one of the lowest total volumes of oxygen to run 1 kilometer ever reported. In the article, the authors report the following “normal” values for running economy, measured as ml/kg/km (that is, volume used to run 1 km)

Frank Shorter – 192 ml/kg/kilometer (running at 3:06/km)
Elite Kenyans (including Olympic medallists) – 192 ml/kg/kilometer (running 3:00/km)
Elite Caucasians (Spanish runners) – 211 ml/kg/kilometer (running 3:09/km)
Zersenay Tadese – 150 ml/kg/kilometer (running at 3:09//km and at at 2:51/km)

The size of this difference is astounding. We do have reports of runners who have been tested in this range, but we just need to get permission to publish the results (we’re working on that!). But let’s put this into context:

Tadese is running along at 3:09/km, which is a 2:13 marathon pace.
He is using 150 ml/kg of Oxygen to cover each kilometer.
If we now convert this to a volume per MINUTE, we work out that he is using 47.6 mlO2/kg/min. This is absolutely astonishing for how low it is!

We cannot emphasize just how significant this is – quite what it means, and the implication thereof is something we will tackle in another post, possibly even another series (we don’t want to go off on a tangent here!).
What is wrong with this picture?

But just think about something for a moment – Tadese has a VO2max of 83 ml/kg/min, and he runs at 3:09/km using only 48 ml/kg/min. Therefore, he is using only 57% of his “maximum” at this speed.

There is good evidence that athletes are able to run for 2 hours at about 80% of their VO2max. Now, if Tadese did this, he would be able run at 66 ml/kg/min. Given his Running Economy of 150 ml/kg/km (which is 'relatively' independent of speed - see Figure, and was similar for Tadese in the two speeds he was tested at), this would mean he could cover each kilometer in 2 minutes 18 seconds! Even if his running economy worsened quite a lot and he used up 180 ml/kg/km (a 20% increase), he'd still have it in him to run 2:45/km!

Quite clearly, this is not possible. So either Tadese becomes MUCH LESS efficient as running speed increases (which is somewhat out of the ordinary, as the figure demonstrates - slight changes, sure, but not so large), or something else is going on - there's something wrong with this picture. We need to address this, but as I've said, that's another can of worms!

-Ross Tucker

Pointti ylläolevassa on se, että suurin osa tutkijoista ymmärsi taas jotain väärin ja ymmärtää edelleen väärin. Mutta hankalaahan se on tutkia shakkipeliä tarkkailemalla vain yhtä ruutua koko pelin ajan.

Epilogi

2011-03-23T07:43:00.000-07:00

No fear, lauleskelee Lauri liiterissä yleisöjoukon edessä. Siellä ovat nuoret lupaukset ja menetetyt toivot yhtälailla samanvertaisena pomppimassa ilmaan. Toiset ovat jurnuttaneet aamulla pari tuntia maastopyörällä, osa pelannut pleikkarilla Alone in the dark ykköstä kolme tuntia. Muutama on kirjoittanut muotiblogia ja ehkä yksi muodikasta blogia. Sitten joukossa on se yksi tahvo, joka on huippu-urheilijan uralla. Vaikka iskä varoitti ja äiti kielsi.

Aamulla huippu-urheilijan uralainen herää ihan itse, juo lasin vettä, vetää tossut jalkaan, aivot narikkaan ja laputtaa tunnin tiestöä. Sitä perustyötä. 1/4 vauhdilla. Se on niin sanottu herättelyannos. Varmistetaan, että keho herää ja on valmis päivään. Ja muokkaahan se pidemmän aikavälin kuluessa kropan rakenteita. Kestävämmäksi, sitkeämmäksi, langanlaihaksi. Linnut visertelee jäisen maantienlaidan yllä, ohi ajava, hieman käymishäiriöinen selvästi Lapista tulossa oleva Mazda heittää kuravedet kylkeen ja vastatuuli kääntyy silloin kuin Erkki-Annelikin. "Hyvä, tehkää tämä helpommaksi, kastele toinenkin kylki", päkiäaskeltaja ajattelee. Kello on 6.54 toteaa Erkki-Anneli puolisen tuntia myöhemmin eteisen seinältä. "Oho, 6 minuuttia etuajassa", hän ajattelee ja tekee päälle 200 vatsalihasliikettä lenkkikenkien keskellä.

Sitten superterveellinen aamupala, ei kukaan sitä painosta syömään, kun perheessä kaikki syövät kaurapuuron mustikkakeitolla ilman sen kummempaa ajattelua. Tänä aamuna ruisleivän päälle on lisäksi jo edellisiltana keitettyä kananmunaa. Se syödään keltuaisineen. Joidenkin tutkimuksien mukaan se ei nostata huonoa kolesterolia, koska se on väärässä muodossa. Ja toisaalta noussut kolesteroli on jossain määrin todettu olevan yhteydessä testosteronin muodostumiseen. Ja kasvuhormoni se vasta onkin tarpeellista urheilevalle nuorelle!

"Hormooooneja!", huutaa iltasanomien otsikko, pikkusiskon tabletin ruudulla. Taas on yksi Tour de Skin voittaja kärynnyt syötyään (toisin kuin koko muu joukkue) kananlihaa, jossa oli liian paljon...hormoooneja! Huippu-urheilijan uralaista asia ei järkytä - hänhän vetää innostuneesti omaa linjaansa, puhtaat ruisjauhot vatsassa sulaen. Eikun Olympiakomitean, vai lajiliiton, vai valmentajan, vai seuran, vai vehkalahtelaisen? On noita linjoja. Ehkä Vattenfallin.

Ai niin, aamun tunnit alkavat kahdeksalta. Kouluun pitäisi mennä. Tasan 7.27 Erkki-Anneli hyppää rallatellen mankelin (toimitus huomauttaa: pyörän) selkään ja sinkuloi (toim. huom: yksivaihteinen) kiertotietä koululle reippaalla tahdilla. Kouluhan olisi tuossa kulman takana, mutta hyötyliikuntaa pitää saada. Suositeltu liikunta-annos innostuneelle nuorelle on 18-24h viikossa. Ja se tehdään. Tuosta noin vain.

Spring spirit

2011-03-21T11:53:00.000-07:00

Dietrich Harre, DDR, Valmennusoppi.
Heikki Kantola, Suomi, Suomalainen valmennusoppi.

Anything in common?

Eikä siinä mitään, paljon on opittavaa, molemmista.

Tämä oli hyvä annos:

Olympialaisissa kohtaavat urheilijat yksilöinä, jotka eivät ole sidoksissa hallituksiin, kaupallisiin sponsoreihin, ammattilaisseuroihin. Olympialaisten ideologia on amatööriys, sportsmanship (miten tuon suomentais...reilu urheiluhenkisyys??) ja kansainvälinen yhteisymmärrys. Urheilijoiden oli tarkoitus luoda suhteita yli maiden ja kulttuurien rajojen => lisätä rauhaa. Ah tätä monikulttuurisuutta, eiköhän oteta olympialaiset Suomeen niin saadaan maahanmuuttopolitiikkaa helpotettua, kun alamme ymmärtää toisiamme. Ja niin, mitäs muuta. Olympialaiset oli tarkoitus järjestää kaupunkien rahoilla, kaupunkien isännöimänä, ilman valtion ja yritysten rahaa ja "läsnäoloa." Ja miten kävikään, miten kävikään...

1928 alkaen, Gossip Girl. Ei, vaan Coca-Cola.

The Golden Triangle. Se on kaikkialla.

Olutta kisoihin

2011-03-15T12:34:00.000-07:00

Urheilukilpailujen pääperiaatteina toimii yhdenvertaisuus ja tasa-arvo - kaikilla tulee olla mahdollisuus käyttää samoja välineitä ja tiukalla sääntelyllä myös vaikutetaan valmistautumiseen, tiettyjä asioita suorituksen parantamiseksi ei saa tehdä, doping on kielletty niin eettisistä syistä kuin siksi, että urheilijoiden terveyttä halutaan näennäisesti suojella. Urheilukentillä vallitsee silti epätasa-arvo, sillä eri ihmisrotujen välillä vallitsee erilaisuutta myös liikuntafysiologian piirissä, toiset ovat "lahjakkaampia" hyppäämään, toiset ovat kestävämpiä ja niin edelleen. On eria asia, ovatko nämä erot oikeasti fysiologisia vai ihmisten päässä syntyneitä rotuun, heimoon tai vastaavaan liitettyjä oletusarvoja. Ihmisistä tulee nopeita, kun kaikki ajattelevat, että noiden täytyy olla todella nopeita.

Sitten itse asiaan. Urheilumaailmasta löytyy paljon esimerkkejä, jolloin tiettyjä urheilijoita on syrjitty ihonvärinsä vuoksi, mutta lopulta heidät on hyväksytty, kun he ovat osoittaneet olevansa jopa parempia urheilijoita riippumatta ihonväristä. He ovat osoittaneet, että myös musta mies osaa pelata jääkiekkoa tai kiinalainen koripalloa. Esimerkiksi Yao Ming nousi yhdeksi Yhdysvaltain koripallon ammattilaisliigan NBA:n suurimmista tähdistä nimenomaan eksoottisuutensa kautta. Katsokaa keltainen mies tekee korin! Se oli täysin uutta ja poikkeuksellista lähinnä mustien miesten hallitsemassa koripallossa, lyhyiksi ajateltujen kiinalaisten keskuudesta tuli yli kaksimetrinen huippukoripalloilija Yhdysvaltoihin.

Samanlainen ilmiö toistuu urheilussa kerrasta toiseen. Milloin ihmiset kerääntyivät katsomaan kylmästä pohjoisesta saapuvaa suomalaista suurjuoksijaa Paavo Nurmea pitkin Yhdysvaltain stadioneja ja maanteitä, milloin Abebe Bikila voitti paljain jaloin maratonin olympiakultaa ja loi ihmisten mieliin hyväksyttävän kuvan afrikkalaisista kilpakentillä, tasavertaisina taistelijoina valkoisten juoksijoiden kanssa. Ja miten kävikään, nykyaikana kummastellaan, jos joku valkoihoinen pystyy pärjäämään tummille. Pitkät juoksumatkat ovat mustaihoisten hallitsemia ja valkoisia pidetään lähinnä epätoivoisina rimpuilijoina. Ja jos joku valkoinen sattuu pärjäämään nousee hänen statuksensa yhtäkkiä taivaisiin - wow, a white man can run. Ihminen kuuluukin yhtäkkiä ryhmään, johon hänen ei pitäisi kuulua.

Kansallisella tasolla Suomessa rajoitetaan maahanmuuttajien osallistumista SM-kilpailuihin. Yleisurheilussa edustusoikeuden saa, kunhan on asunut riittävän pitkään tietyllä paikkakunnalla vakituisesti. Juoksijoita ei voida siten vain lennättää Suomeen, antaa seuran verkkareita ja laittaa numerolappu rintaan. Juoksija pitää ensin sopeuttaa yhteiskuntaan ja hänestä on tehtävä edustuskelpoinen. Koska hän on muualta. Ja sitten, kun juoksija saa edustuskelpoisuuden, palvotaan voittajaa suurena sankarina ja lähetetään parin vuoden jälkeen edustamaan Suomea olympialaisiin tasavertaisena joukkueen jäsenenä, mitalitoivona, onhan hän juoksurodun edustaja.

Myös talviolympialaisia on ollut ilo katsoa. Kenialainen hiihtäjä Philip Boit oli hurja näky 1998 Naganossa. Eksotiikkaa ladulla katsojille, myös afrikkalaiset voivat osallistua hiihtokilpailuihin. Osalle tuli kuitenkin ehkä mieleen se tosiasia, että nyt kaverista tehdään pelle. Ammattilaishiihtäjien rinnalla Boitin eteneminen oli kuin yön ja päivän ero. Ja kun kyse on hiihtokilpailusta, niin millä perusteella laduille pitää tuoda Afrikasta suomalaisen yläastetytön tasoinen hiihtäjä. No tietysti siksi, että se on niin jännittävää, erilaista, saada musta mies ladulle lykkimään. Olympialaisissa on pinnallisesti kyse tasa-arvon edistämisestä - annetaan afrikkalaisillekin mahdollisuus. Yleisön silmille tämä tietysti näyttää hienolta, edistetään upeasti maailman tasa-arvoa. Mutta mitä olikaan oikeasti taustalla? Todellisuudessa Boitin hiihtouran rahoitti eräs kohtuullisen kokoinen urheiluvälinevalmistaja Nike ja mukaan tulivat hiihtovälineitä tarjoamaan suomalaiset Exel ja Peltonen. Tarkoitus tietysti oli saada näkyvyyttä poikkeuksellisen ilmiön myötä ja lisätä omaa myyntiä. Erilaisuus on hyvä pelimerkki.

Teksti suoraan tänään aamulla multiculturalism in societies -kurssin kulttuurinen välimatka ja pelon politiikka -teemakeskusteluun kirjoittamani pätkä. Ei muuta.com.

Äijä

2011-03-02T12:33:00.000-08:00

Juhlat kisan jälkeen jatkaivat perinteen mukaan suomalaisten osalta Valmetin Uudenvuoden vastaanotolla, joista pääsin Lindani kanssa pujahtamaan hotelliimme aamuyön ensitunteina, mutta eihän yö brasiliattaren kanssa siihen päättynyt, ei, ei, ei sinne päinkään. Ja kerrankos sitä saa Uutta Vuotta Sao Paulossa vastaanottaa aidossa seurassa! Aamulla kömpiessäni jälkikilpailujen kisabussiin Lindan kanssa, koko mexikolaisten joukko riemuitsi nähdessään yön uuvuttaman olemukseni. Ilmoittivat järjestävänsä Juhalle oikein kunnon kyydin päivän kolmosella. Lindaa ihan itketti, kun tunsi imaisseensa pohjanpojasta kaiken puhdin. Lohdutin Lindaa suukolla ja toteamuksella, että lemmellä ne laivatkin seilaavat parhaiten eikä kisaa ole vielä hävitty! Nukahdin tunnin katsomon varjossa ja sitten pikkuverryttelyllä matkaan. Mexicon miehet pistivät edellisyön kilpailusta kankeat jalkansa tositöihin, minä yritin pinnistellä perässä! Ja niin vain kävi,että kierros kierrokselta homma luisti kohdaltani keveämmin ja keveämmin. Yön herkkyys oli edelleen jäsenissäni! Puolitoista kierrosta ennen maalia jalkani löivät päälle Säkkijärven polkan; muut oli lyöty. Voitin puolen suoran mitan eikä aikakaan ollut hullumpi, sekunti päälle 8 minuutin. Frank Shorter riensi nauraen virnuilemaan mexikaanoille, että kyllä hänen ja muidenkin on hyvä ottaa mallia Juhalta ensi vuonna siitä, miten Brasiliassa tulee jälkikilpailuihin valmistautua. Oikeilla mausteilla a´la brasiliaana!

Julma on julma.

Eipä siinä. Siihen sitten reilu 200 km viikkoon ja vielä isolla pensselillä, mutta jatkuvasti sekuntikellon tarkkuudella. Tuo on jo melkoista elämästä nauttimista. Kuinka moni valkoinen mies enää tekee samaa?!

Kanarian tyyliin

2011-02-28T11:21:00.000-08:00

Minulla oli joku ajatus. Mutta se meni jo. Joten aloitetaan vaikka tästä:

En pummannut metriäkään. Pieni varoituksen sana mainittakoon, Teneriffan kiintorasteista noin 90% ei ole enää niin kiinteitä. Puutolpat ovat lähteneet muiden matkaan. Veikkaan syyllisiksi niitä samoja senoreita, jotka haravoivat tuolla kaakkoispuolen rinteillä neulasia suuriin kekoihin. Huutelivat jotain miulle, mutta en jäänyt ottamaan tarkemmin asiasta selvää. Hola vaan teille.

Canarian style tarkoittaa aterioissa sitten sitä, että kannattaa jättää väliin.

Tässä nyt aikaa vietellessä on hyvä palauttaa mieleen pari tosiasiaa:
- en princip
- en förening
- ett system
- invända
- bereda
- utveckla
- ytterligare
- I den finsk-nationella berättelsen blev det viktigt att
- Den nationella identiteten
- All seriös historisk analyser tyder på att omständigheten att Sverige var ett flerkulturellt

Huomenna opettelen multiculturalism in societiesista kaiken.

Hyvinvointiviikko pt1

2011-02-27T12:44:00.001-08:00

Kelkan kääntäjät

2011-02-17T10:18:00.000-08:00

Uusimmassa Juoksijassa käänneltiin veistä kestävyysjuoksututkimuksen selässä. Paljon hauskempi juttu oli Miten epäonnistua kunnolla by Charles Greenlees.

Siihen selkähaavaan keskittyvä turinointi oli Timo Vuorimaan haastattelu. Jyväskylässä jonkun verran luennoiva ja päätoimena Vierumäellä yliopettajana oleva Vuorimaa on ehkä Suomen kestävyysjuoksuvalmennusrankingin tämän hetken ykkönen. Ainakin asiantuntemuksen puolesta.

"Kun harjoittelua tutkittiin ja kokeiltiin erilaisia asioita, myös harjoitusohjelmiin yritettiin lisätä monia eri harjoitteita ja oheistoimintoja. Lopulta kokonaisuudesta tuli helposti sekavaa." "Kilpaurheilussa ratkaisee lopulta lajinomainen harjoittelu. Kaikki muu on ainoastaan tämän tukemista."

Oho. Missä ollaankaan.. Ai niin tässä: Hannes ja Paavo molemmat tulivat pitkälti Specific Tempo trainingin kautta kohtuullisen koviksi kansallisen tason juoksijoiksi. = Tavoitevauhtinen (veto)harjoittelu. Jo sata vuotta sitten osuttiin sattumalta hyvin pitkälti toimiviin harjoitusmenetelmiin. Ilman muuta tietoa kuin käytännön kokemus ja looginen päättely.

Tässä ajan kuluessa tulokset tietysti ovat parantuneet olosuhteiden, välineiden, ravinnon ja harjoittelun kokonaisuuden kannalta. Mutta keep it simple stupid. Siinä eivät Kihun ja Jyu:n soluaineenvaihduntatutkimukset paljoa lisäarvoa anna. Ja nyt se aletaan myös jossain määrin ymmärtää. Eli olisiko syytä suunnata joitain tutkimusraharesursseja esimerkiksi laadukkaaseen käytännön valmennustyöhön.

Ehkä osa tätä ja tätä, mutta puuhasteluahan tämä on oikeasti. Mm. Pubmed:stä löytyy vaikka mitä. Eli suotakoon suomalaisillekin tutkijoille nollatutkimuksen tekeminen. Nollatutkimus on turhaa. Tutkimustuloksien pitää olla sovellettavissa. Tutkimusta tehdään, että siitä opitaan käytäntöihin uusia asioita. Varsinkin Kihun tapaisessa tutkimuslaitoksessa.

Uusin Juoksija-lehti oli piristävää luettavaa ja vanhoista kaavajutuista oli päästy hieman ehkä irti. Ja se on hyvä se. Voisinkin koittaa kirjoittaa viimekeväiselle E-pillerijutulleni sinne jatko-osan. Mies, testosteroni parantaa suorituskykyäsi.

Human, there is no limits, is there?

There is no doubt that human beings will continue to perform according to the Olympic motto, citius, altius, fortius (swifter, higher, stronger). Performances in `power' events have perhaps raced ahead of others in recent decades and may be slowing as a result of more stringent anti-doping policies. The greatest improvements in performance are likely to come in the more endurance based events where the benefits of nutritional supplementation in the delaying of fatigue, and optimisation of training by strategies such as specific inspiratory muscle training, have yet to realise their full ergogenic potential.

- Alison McConnell Reader in Sport & Exercise Physiology Department of Sport Sciences, Brunel University, UK.

Bored to death? Arvasin. Mee siis tänne ja selaile tuota sivua.

However, unlike the earlier efforts of Weyand to compare man to cheetahs, Denny used a mathetmatical analysis that provided some very interesting predictions. His broad finding is that horses and dogs reached a limit in the 1970's, and the winning time at the Kentucky Derby, for example, has not improved in over 30 years.

Humans have however continued to improve, which provides the basis for the model to predict where that improvement might end up. For example:

He predicts that the 100m world record for men will one day peak at 9.48 seconds. That's perhaps 2, maybe 3 generations away (given the assumption that each generation might take 0.07 to 0.10 seconds off it - that's off course open to change). It therefore agrees with the French study, suggesting a limit by 2030, or thereabouts.
It predicts that the women's 100m world record will come to rest at 10.19 seconds. This is, in my opinion, unrealistic, and is not going to happen. Remember that the current record of 10.47 seconds, has stood for 20 years, and more importantly, no one has even come close. The closest was Marion Jones, who got to within about 0.2 seconds of it (a lifetime in sprinting), but we all know what her secret was. I feel the model fails on this event, at least.
The men's marathon record stands to improve by between 2min7s and 4min23s. The latter would give us the sub-2 hour time, but it's anyone's guess how long that would take. My feeling (and this is all it is), is that I won't see a sub-2:02 time in my lifetime. I posted the reasons why in this post, for those who are interested in a more logical approach to the question.
The women's marathon record limit exists at 2:12:42. Given that the current record stands at 2:15:25, we're looking at about 2 to 3 minutes' improvement as well. Again, how long this will take is not known, but seems reasonable.

- Ross Tucker & Jonathan Dugas

Processing oxygen

Back in the 1970s, Dr. Michael Pollack and other physiologists, collaborated to study the top US distance runners of the era, such as 1972 Olympic champion Frank Shorter and Steve Prefontaine. The data gathered from these athletes, such as muscle biopsy samples and oxygen consumption data, provided a profile of the make up of top endurance athletes but also created almost as many questions as it answered.

Foremost among them, perhaps, remains the issue of what is lumped into the term "running economy." It is sort of a catch all term used to record the fact that an athlete can run at a given speed at a given cost. Some runners can run at higher speeds seemingly because they have a greater ability to process oxygen. They have a higher VO2 max. Others, with lower VO2 readings, can run as fast or faster, presumably because they are more "efficient." But what makes them more efficient? What allows them to generate as much or more power and maintain their speed for as long or longer than other athletes? These are the mysteries that future studies may discover. These are the questions that may be answered by research into the "triggers" of athlete's physiological adaptations to the training they endure to reach the heights of athletic excellence.

- Jim Ferstle for the IAAF

Kelkka on muuten vodkadrinkki.
2 cl Vodka (Mustaherukka)(Absolut Kurant)
2 cl Passiohedelmälikööri(Passoä Passion Fruit)
10 cl Appelsiinimehu

Tähän on pakko muuten vielä mainita, että kahvakuulalla voi treenata hapenottoa...

No harm done

2011-02-15T09:10:00.000-08:00

El Pais

Ja siitä sama sitten englannimmin vaikka bloombergilta

Winner still takes it all. Kultainen kolmio toteuttaa itseään..

12:53

2011-02-14T04:04:00.000-08:00

Galen Rupp yritti. Mutta näin siinä sitten kävi.

Äkkiseltään laskettuna 192 askelta minuuttiin tahdilla rullaavat tuossa vaiheessa.

Luonnottoman urheilun malli

2011-02-13T12:21:00.000-08:00

Mikä on tärkeää?

Vastata luonnottoman huippu-urheilun vaatimuksiin sinun omilla ehdoillasi. Mutta muistaa se, että mikä tässä maailmassa on enää luonnollista? Vai onko kaikki luonnollista? Onko luonnonmukaista painaa neula sormenkärkeen ja tutkia sitä veripisaraa mikroskoopilla - pyhittääkö keino tarkoituksen vai tarkoitus keinot? Mikä hitto on pyhää, ehkä ihmisten välinen sopimus?

Buhahahaa.

Winner takes it all. Ei muttia ja mutinoita.

Huippu-urheilu on vahva osa länsimaista yhteiskuntaa, varsinkin sen jätöksiä. Howard L. Nixon II:lla on kaunis Golden triangle-teoria, kuinka media-markkinat-sporttitähdet myllyttävät meitä taviksia Boltin salamatrikoilla. Toisaalta ne jätökset koskevat myös Antiikin ajan olympialaisia - meidän urheilun "ihanteemme" olivat eettisesti aivan yhtä mätiä, kuin nykypäivän ruotsalaisurheilijoiden lisäravinteet. Antiikin parhaat ohjastajat, gladiaattorit ja olympiakilpailijat tienasivat omaisuuksia ja olivat julkkiksia siinä missä Tiger Woods tai Alberto Contador. Ja eivät todellakaan otelleet rehdisti. Tai no mitä väärää on siinä mistä ei jää kiinni? Tämä ei siis liity siihen, että nuo kaksi olisivat oikeasti tehneet jotain eettisesti tai lääketieteellisesti väärää, tulivat vain mieleen. No siis daaa.."tee muille sitä, mitä haluat muiden tekevän itsellesi." Näin se olisi nähtävä. Mutta pitääkö niin nähdä? Urheilussa kilpaillaan ja jos kerran kilpaillaan niin tehdään sitä sitten koko sydämestä. Ja sehän on sitä luonnollisinta luonnollista, jos kerran koko kehosta tuntuu, että näin se on tehtävä ja nähtävä.

Kilpaileminen ei muuten ole tasa-arvoista lähtökohtaisesti eikä tuloksellisesti. Ehkä itse kilpailun osalta siis?

Buhahaa!

Miettikää tuota vauhtia, huhhhhuuuuuuuuh! Ja taktiikkaa. Ja jäniksiä. Ja loppukiriä. Ja vaikka cheerleadereita.

Tämä on ehdottoman tärkeää tajuta:

Keep on trying! Se on tärkeää. Tee SE!

Mikä muu?

Huomenna menen sijaistamaan (taas) yläasteelle. Pitää opettaa kylmän sodan USA-NL -asetelma ja siihen sitten tärkeimmät konkreettiset kriisitilanteet.

Ajattelin aloittaa riisistä. Varsinkin jasmiiniriisi on hyvää currykanakastikkeella.

Päälinjana tulee olemaan se, että menen yleisestä spesifiin. Ensin päälinjat - demokratia vs kommunismi, markkinatalous vs suunnitelmatalous. Teemoina ainakin propagandakoneistoa (kommunistivainot yms.), vakoilua, talousaktiviteetti (varsinkin Marshall-apu on tärkeää tärkeää) ja lopuksi sitten vähemmän intervalleja; enemmän politiikkaa. Siihen sitten kauhun tasapaino, Trumanin oppi, Korean sota, Kuuban kriisi, dominoteoria (johdannaisena Aasian tapahtumat), avaruuskilpailu, Unkarin kansannousu, Breznevin doktriini (josta johdannaisena heti kättelyssä Tsekkoslovakian miehitys). Ja soppaan tietysti Berliinin muuria ja muuta mukavaa. Jos sopiva väli tulee niin Olympialaisia ajattelin käyttää yhtenä propaganda-areenana, kun niistä jotain bläkkiäkin selvempää saattaa takataskusta löytyä.

Ei nuo niitä junnuja kiinnosta, mutta ei sole mikhään, sanois Tankha. Se on kova.

Ylläoleva kootusti: "Jos annamme vähänkään nuorisolle mielikuvaa, että vain rataa juoksemalla ja table-O:ta pelaamalla huipulle pääsee niin tuhon tiellä ollaan."

Tuo on aivan hirveän kapeakatseinen kärjistys, pahoitteluni tästä kirjoittajalle. Viikonloppuna testattiin maastojuoksukykyä, ratajuoksua esteillä ja leimauksella sekä lihaskuntoa erilaisin tempuin. Missä tuossa annettiin kuva siitä, että vain yksi juoksemisen osa-alue olisi oleellista.

Ja vielä oleellisempaa on se seikka, että ratajuoksutesti juostiin epämääräisen mittaisella radalla. Tämä korostaa sitä, että oleellista ei ole se, että juostaan radalla vaan se, että ylipäätään juostaan kovaa ja hieman lajinomaisesti. Ja kovaa juoksevilla on edes mahdollisuus menestyä joskus. Miusta tämä testilinja on piristävän hyvä!

Eihän oleellista ole missään määrin toistaa tuota testiä kotona viikoittain. Onhan kaikilla alueilla omat maastoratansa, jota voi käydä juoksemassa vaikka joka aamu ja joka alueella on myös urheilukentät ja tiet, joilla voi jotain standarditestejä suorittaa. Testilinja tehtiin jo syksyllä. Tämä oli vain Vierumäen talenttilisä. Suunnistus ei ole standardilaji. Ukot ja akat laitetaan järjestykseen epämääräisellä radalla, joka toki on kaikille sama, mutta aina erilainen! That´s the spirit of orienteering.

Asioilla on puolensa, mutta kun niitä katsotaan yksien aurinkolasien läpi, niin kaikki näyttää punaiselta. Oikein ottaa päähän historian luennoilla vierailevat yhteiskuntapolitiikan poliittisen opiskelijat. Esimerkiksi eräät Kokoomusnuorien aktiivit. Ei kaikki ole mustavalkoista huttua siten ja niin miten siellä jäsenlehtipamfletissa julistetaan.

Jep, menen katsomaan peiliin.

Olen pahoillani. Mutta liitetään tähän nyt sitten edes joku tekstiviesti loppuun.
There's no such thing as free lunch mutta kun kerran tarjotaan niin kyllä opiskelijalle kelpaa.. Voipi mennä pitemmän kaavan mukaan.

Suossa tapahtuvan lehmänkannon MM-kisat

2011-02-09T10:19:00.000-08:00

Tottakai kaikessa on kilpailtava. Huomenna kilpaillaan veren maku suussa mm. täällä. Jaska tulee antaa hyvän vastuksen niin Börjelle kuin Kleemolalle, Auvisesta puhumattakaan.

Tätä mie niin ihailen myös:

Kyllä venäläisten tykinkuulien heiluttelu on sitten hienoa, upeaa, mahtavaa. Koska olympialaisiin?

Sihvosen syvä kriisi

2011-02-08T06:15:00.000-08:00

Pari vuotta sitten löysin perässä seuraavan jutun. Siinä jääkiekon syväasiantuntija Sihvonen kertoo totuuden huippu-urheilusta. Siinä se, jalasta kiinni nyt, silmät kiinni nyt, herneet nenään nyt.

Tuhosiko urheilufilosofi Jyri Puhakaisen väitöskirja suomalaisen huippu-urheilun?

Vai hurahdettiinko Jyri Puhakaisen oppeihin suomalaiskansalliseen kaikki tai ei mitään ?tyyliin vailla kritiikin häivää? Urheilulehti lähti tutkimus- ja ristiretkelle huippu-urheilumme puolesta Puhakaista vastaan

Suomi on enää huippu-urheilun kääpiömaa. Eikä aika entinen enää palaa. Ei ainakaan, jos huippu-urheilua ei palauteta huippu-urheiluun. Tämä on kertomus siitä, miten kävi, kun eksistenssifilosofiset ajatukset korvasivat toistot, hien ja tappamisen meiningin suomalaisesta urheilusta. Tämä on myös kertomus siitä, miksi Suomi on ainoastaan entinen huippu-urheilun suurvalta. Tämä on lisäksi mutkat suoriksi oikova tulkinta siitä, miksi näin on käynyt.

MAAGINEN VUOSI

Eletään vuotta 1995. Leijonat voittaa historiallisen maailmanmestaruuden arkkivihollisen reviirillä Tukholman Globenissa Curt Lindströmin johdolla.Suomessa on taloudellinen lama. Maan pääministeri on Esko Aho. Filosofi Esa Saarinen kirjoittaa Lindströmistä kirjan nimeltä Poppamies. Voitonhuuma on kova. Alkaa esiintyä tulkintoja, joidenka mukaan Leijonien voitto oli aivan ratkaiseva mentaalinen tekijä siinä kehityskulussa, joka lopulta peräti johti maan ulos lamasta.

Samana vuonna nuori urheilufilosofi Jyri Puhakainen julkaisee väitöskirjansa Kohti ihmisen valmentamista. Kirjan alaotsikko kuuluu: Holistinen ihmiskäsitys ja sen heuristiikka urheiluvalmennuksen kannalta.

MUUTAMAN VUODEN KULUTTUA

Eletään vuotta 1998. Jääkiekkoliiton Nuorten Valmentajien Tutkinto valmistautuu luennolle. Luennoitsijoiden suusta alkaa pudota uutta mystistä jumalsanaa: holistisen ihmiskäsityksen mukaan? holistinen valmennus? holistinen urheilija? holistinen valmentaja-pelaaja ?suhde?Kuulijoiden ilmekään ei värähdä. Me ? opissa olevat valmentajat ? emme paljasta, tietenkään, että asia on niin uutta ja vierasta, että valtaosa siitä meinaa mennä ohi tajunnan. Kukas sitä tyhmyyttään toisille paljastaisi.

Luennoitsijoiden sanelussa on kahdenlainen sävy: Yhtäältä siinä on vallantuntua ja ylemmyyden sukuista riemua sen tähden, että heidät, mutta toistaiseksi vain heidät, on vihitty johonkin uuteen salatieteeseen. Toisaalta sanoman sisältö on ensi kuulemalta hyvin vastaansanomattoman tuntuista. Näin on! tuntuvat päät nyökyttelevän puolella jos toisella.Vai oliko se sittenkään niin?

Vasta vuonna 2005 tajuan, että lopunperin nämä Jääkiekkoliiton holistisen evankeliumin sanansaattajat eivät itsekään ymmärtäneet kuin auttavasti, mistä puhuivat. Edes sitä ei mainittu, että tämän uuden teorian on keksinyt tai pikemminkin edelleen kehittänyt Puhakainen itse. Ja se olisikin ollut jo liikaa vaadittu, että luennoitsijat olisivat kertoneet - problematisoinnista puhumattakaan -, että koko oppirakennelma kumpuaa tietystä eksistentialistis-filosofisesta keskusteluperinteestä.Lienevätkö luennoitsijat olleet edes lukeneet Puhakaisen väitöskirjaa? Tuskin. Ja jos olivatkin lukeneet, on outoa, että he eivät tuoneet esiin sitä, minkä Puhakainen itse mainitsee jo väitöksensä lähtökohdissa:

"Tämän ihmiskäsityksen soveltaminen urheiluvalmennukselliseen merkitysyhteyteen ei ole ollut helppoa. Käytettävissä ei ole ollut valmennuksen alan esikuvia."Siis hetkinen, vielä kerran: "?ei ole ollut valmennuksen alan esikuvia."

Tästä Puhakaisen nöyrästä ja tieteellisesti välttämättömästä huomautuksesta ei ollut jäljellä merkkiäkään niillä luennoilla, joita ehdin kuunnella aiheesta noin parinkymmenen kerran verran, ennen kuin tie nuortenvalmentajatutkinnoilta ammattivalmentajatutkinnon loppuun oli kahlattu läpi.

Kuten todettu, holistisuus oli kuin varmaa jumalsanaa luennolta toiselle aina vuodesta 1995 lähtien. Ei puuttunut kuin aamen - totisesti, näin tapahtukoon - uuden ilosanoman saarnoista.Taitava kaunopuheisuus ja pyövelimäinen osumatarkkuus

Mistä se kertoo, että sellainen oppi, jolla ei ole aiempia kokemuksia valmennuksen alalta, ja jota on Puhakaisen omien sanojen mukaan "sovellettu menestyksekkäästi mm. sosiaali- ja hoitotyön, kasvatuksen, psykoterapian ja laskentatoimen alueilla", valtasi kulovalkean tavoin suomalaisen jääkiekkoväen tajunnan? Miten on mahdollista, että maan suurimman ja johtavan lajin, jääkiekon, johtamiskoulutus alkoi seurata Puhakaisen luomia linjoja?Kyse on siitä, että suomalaiseen mielenlaatuun sopii vain ja ainoastaan yksi totuus kerrallaan. Ja se taas kerallaan merkitsee sitä, että vanhan totuuden on väistyttävä uuden tieltä.

Puhakaisen väitöskirjan retoriikka on viiltävää. Teoksen luettuaan joutuu toteamaan valtaosin, että tämä on totuus, näinhän se menee! Ei liene kaukana, että Puhakaisen maalitauluna olleet "ddr:läiset" kuten Kalevi Tuominen, Heikki Kantola, Heikki Rusko, Jukka Viitasalo ja niin edelleen kokivat itsekin syyllistyneensä suurin piirtein rikokseen johdettuaan siihen asti suomalaista huippu-urheilua "kokonaista" ihmistä halventavalla tavalla.

Toki Puhakainen on monin kohdin oikeassa. Mutta tämä oikeassa olemisen kulttuuri, jossa aiempi paradigma on todisteltava liki natsien touhuksi, tuottaa tilalle vain yhtä yksisilmäisen totuuden.

Puhakaisen puuhakas vallankaappaus väitöskirjatasolla on niin hengästyttävän mukaansatempaavaa, että lukijalta meinaa jäädä kysymättä yksi merkittävä kysymys. Nimittäin se, että mahtaako holistinen valmennusmetodi toimia urheilussa tai puhumattakaan huippu-urheilussa?

Puhakainen on kuin pyöveli, joka katkoo entisten gurujen päitä yksi kerrallaan. Tosin nyt on tullut aika ? on mennyt kymmenen vuotta ? vihdoin katkaista Puhakaisen oma kaula: Urheilufilosofin opit ovat joutuneet huippu-urheilun raakaan testiin ja ovat osoittautuneet kovin heppoisiksi.

Tilaisuus tekee varkaan - ja trendikkään urheilufilosofin - eli kuinka tässä pääsi näin käymään?

On palattava vuoteen 1995. Puhakainen julkaisi teoksensa otolliseen aikaan ja maaperään. Leijonien maailmanmestaruus saavutettiin ruotsalaisen valmentajan "pehmeämmillä" johtamismenetelmillä. Yleisen tulkinnan mukaan päävalmentaja Lindström toi sen viimeisen puuttuneen silauksen nimenomaan henkiselle puolelle. Eli oltiin aivan Puhakaisen teesien ydinalueilla.

Puhakaisen uudelle kalskahtavat opit saivat oivaa epäsuoraa sivustatukea, kun toinen filosofi, Esa Saarinen, kirjoitti Leijonien maailmanmestaruuden nostamasta huumasta uuden kansallisen kertomuksen aina Kalevalan ja Vänrikki Stoolin rinnalle.

Jääkiekko toimi ikään kuin veturina ja puskurina holistisille käsityksille. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: kun Puhakaisen ajatukset alkoivat läpäistä Jääkiekkoliiton koulutusjärjestelmää, seurasivat muut lajit vähitellen ja väistämättä esimerkkiä.Sikäli Puhakainen operoi mielenkiintoisessa ajassa, että tuolloin suomalainen huippu-urheilu menestyi maan kokoon nähden erinomaisesti. Barcelonan kesäolympialaisista 1992 saalis oli 5 mitalia, joista yksi oli kultamitali.

Vertailun vuoksi on todettava, että Ateenan olympialaisista 2004 Suomi saavutti enää kaksi hopeamitalia ja jäi mitalitilastossa peräti 62. sijalle.

MINKÄ PUHAKAINEN HALVAANNUTTI?

Olisi naivia väittää, että Puhakaisen vaikutus olisi ollut nopea ja välitön 90-luvun jälkipuoliskolla silloisiin huippuvalmentajiimme. Ei puhettakaan, että Hannu Jortikka, Kari Ormo, Esa Sievinen, Nitti Nuuttila, Pekka Vähäsöyrinki, Harri Kampman ja niin edelleen olisivat muuttaneet linjaansa. Mutta muutosvaikutus oli salakavalampi ja sen kohde turmiollisempi huippu-urheilun kannalta. Se kohdistui lasten- ja nuortenurheilun järjestelmiin ja rakenteisiin.

Tällä hetkellä huippu-urheilumme niittää sitä holistisen siemenen jälkeä, joka kylvettiin juniorivalmennukseen 90-luvun puolivälin jälkeen. Jos holistinen ihmiskäsitys ja sen heuristiikka urheiluvalmennuksessa on idea ja polttoaine; Nuori Suomi ?ajattelu on sen ideologisoiva rakenne ja polttomoottori.

Jääkiekossa Nuori Suomi on ollut mukana pian 20 vuotta. Ideologian ensimmäiset 10 vuotta olivat erittäin kituliasta aikaa. Vuodesta 1995 lähtien Nuori Suomen ote on ottanut jääkiekon kuolettavaan syleilyynsä yhä lujemmalla ja lujemmalla otteella.Jalkapallossa Kaikki Pelaa ?ideologia on vahvistunut viime vuosina aivan poikkeuksellisen nopeasti.

Myös muut lajit Suomessa ovat Nuori Suomen pihdeissä. Lentopalloliiton nettisivut kertovat, kuinka " Nuori Suomi ja urheilun lajiliitot aloittivat Sinettiseurojen valinnan 10 vuotta sitten. Sinettiseurojen on huolehdittava jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta, taattava monipuolinen ja kasvatuksellinen toiminta sekä koulutetut ohjaajat. Sinetti on käytössä tällä hetkellä 32 lajissa ja se on myönnetty 249 seuralle".Jääkiekossa Nuori Suomesta vastaa Eero Lehti ja jalkapallossa Kaikki Pelaa ?päällikkö on Timo Huttunen.

Tietyssä mielessä Jyri Puhakainen voidaan osittain vapauttaa siitä raskaasta vastuusta, jota hän kantaa huippu-urheilumme alennustilasta. Vähintään yhtä vastuullisia ovat Lehti, Huttunen ja heidän lukuisat hengenheimolaisensa. He ovat ajaneet ja ideologisoineet Puhakaisen ajatukset läpi urheilujärjestelmän.

Asetelman yhteiskunnallista vakavuutta ja syvyyttä kuvaa se, että Nuori Suomen säätiön puheenjohtajana toimii koko suomalaisen urheiluelämän ylivoimainen ykköstekijä, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen. Tosin Niemisen muutamista puheenvuoroista on voinut päätellä, että järjestelmän on alettava huomioida tehokkaammin myös huippu-urheilun tarpeet.

MIKSI KESKUSTELUA EI SYNNY?

Siitä vallitsee melkoinen konsensus, että suomalainen huippu-urheilu on notkahtanut suhteessa kansainväliseen tasoon. Tähän kylmään faktaan nähden julkisuudessa käyty keskustelu aiheesta on ollut täysin mitätöntä.

Puuttuvalle keskustelukulttuurille ylipäätään on olemassa Suomessa historialliset syyt ja pitkät perinteet. Asioista voi keskustella vain yhden, vallassa olevan puhetavan mukaisesti. Mahdolliset muutokset valmistellaan ? jos valmistellaan ? julkisuudelta piilossa. Tällainen prosessi on vain kovin hidas, usein mielivaltainen ja sen tekee aivan liian pieni piiri. Eriävät kannat eivät pääse sparraamaan vanhoja kantoja. Lopputuloksesta tulee näin muodoin aina muotopuoli.

Tai sitten pääsee käymään niin kuin Puhakaisen tapauksessa 10 vuotta sitten. Uusi aate tulee ja pyyhkäisee tsunamin lailla ja yllättää vanhat herrat poteroissaan. Puhakainen onnistui herättämään keskustelun aiheista, jotka olivat olleet siihen asti kiellettyjä.Nuori Suomi on esimerkiksi saavuttanut sellaisen aseman, että se on tabu, pyhä ja koskematon. On poliittisesti epäkorrektia kritisoida saati keskustella siitä. Tai on ainakin todennäköistä, että keskustelijat leimataan kerettiläisiksi väärän uskon kannattajiksi.

Nuori Suomen ideologiassa on myös tiettyjä hyviä, terveitä osia. Olisi kovin onnetonta, jos nyt tulisi uusi hyökyaalto, joka korjaisi kurssia taas liiaksi toiseen suuntaan. Suomalaisen urheiluelämän olisi vihdoin oltava valmis omaan identiteettiin ja kypsään moniäänisyyteen. Emme tarvitse ääriheiluria tyyliin ddr:läisyys ? holistisuus ? ja vaikkapa seuraavaksi kiinalainen malli.

Ryntäilyt äärestä toiseen estyvät sivistyneissä kulttuureissa sillä, että asioista käydään jatkuvaa julkista keskustelua.

HOLISTISUUDEN JA NUORI SUOMEN LIITTO

Kansanomaistaen holistisuudessa on kyse siitä, että urheilija ei ole pelkkää lihasta ("kehollisuus"), vaan hän on myös psyykettä ("tajunnallisuus") ja elää jossakin elämäntilanteessa jonkun maailmankuvan mukaan ("situationaalisuus").Puhakaisen isku vanhoillisiin kohdistui siihen, että nämä olivat ottaneet valmennuksessaan huomioon lähinnä pelkästään kehollisuuden. Ja jos he valmensivat myös tajunnallisuutta, jäi se torsoksi, koska situationaalisuus unohtui.

Puhakainen esittää, että kokonaisvaltaisesti valmennetun urheilijan kehittämiseen pääsee syvimmin käsiksi situationaalisuuden kategoriassa sijaitsevan urheilijan maailmankuvan muutoksen kautta. Puhakaiselle urheilu ei ole omalakinen saareke, vaan se on elimellisesti kiinni elämässä. Tästä ei sinällään voi olla eri mieltä, mutta Puhakainen painottaa väitöskirjassaan aivan liikaa tätä ulkourheilullista urheilijan maailmankuvaan liittyvää ulottuvuutta.

Ja pahinta kaikessa on se, että Puhakaista voi tulkita niin kuin sitä näytetään tulkitun Nuori Suomen paatoksessa. Junioriurheilumme on kautta linjan siinä tilassa, että siellä ei ole varsinaisesti tilaa sellaiselle toiminnalle, joka tuottaisi järjestelmällisesti lahjakkuuksia suomalaiseen huippu-urheiluun.

Puhakaista on mahdollisuus tulkita Nuori Suomen tapaan jopa virheellisesti: siinä missä Puhakainen tavallaan huomio elämän ja palauttaa urheilun elämän kautta takaisin urheiluun, siinä Nuori Suomi tähtää urheilusta poispäin elämään.Nuori Suomen toiminta tasapäistää urheilevat massat ja liittää urheilun ylipäätään yhteiskunnallisesti sosiaalisen alueelle. Nuori Suomen nettisivujen pääsivujen teksti kertoo paljon: "Haluamme varmistaa, että liikkuminen on oleellinen osa jokaista koulu- ja päivähoitopäivää, perheen yhteistä arkea sekä kaveriporukoissa vietettävää vapaa-aikaa. Edistämme liikunta- ja urheiluseuratoimintaa, jossa jokainen lapsi ja nuori voi kokea onnistuvansa, saa yhtä paljon peliaikaa ja nauttii liikkumisesta."

Tällaisen ajattelun pohjavire on aivan liian kaukana huippu-urheilua ymmärtävästä ajattelusta. Kyse on lisäksi sikäli totaalisesta ideologiasta ja käytännöstä, että yksikään lapsi tai nuori ei pääse ohittamaan urheilijan taipaleellaan Nuori Suomea.

PROTESTI KYTEE

Missä viipyvät ne perheiden mielenilmaisut ja kanteet, joissa vaaditaan omille lapsille ja nuorille mahdollisuutta valita toisin? Mahdollisuutta olla toimimatta Nuori Suomen totaalisen järjestelmän ehdoilla ei tällä haavaa ole.Pieni protesti poreilee jo pinnan alla, mutta se ei artikuloidu julkisuuteen asti. On nimittäin niin, että ne perheet, joissa urheilua haluttaisiin harrastaa hieman enemmän tosissaan, on ajettu aika ahtaalle. Näiden perheiden vanhempia syyllistetään lähes tulkoon lastensa riistämisestä ja hyväksikäytöstä. Enemmistö painaa vähemmistön parrelleen. Länsimaiseen demokraattiseen järjestelmään kuuluu mahdollisuus valita toisin. Seuraava askel suomalaisessa urheiluelämässä on oltava se, että niin halutessaan perheet voivat valita sellaisen tien, jonka osoiteviitassa ei lue Nuori Suomi.

Muussa tapauksessa suomalaisen huippu-urheilun sukellus vain syvenee.

Petteri Sihvonen

Lähde SU internet, Suomalaisen huippu-urheilun syvä kriisi
Toimitus 21.7.2005 15:05

Hymyilyttikö? Mie nauroin.

Ilmaa

2011-02-07T11:08:00.000-08:00

Ei se nyt niin kovin jäätävä reportaasi ole. Kattava kuitenkin.

Jerzenay Tadessella kokonaisvaltainen vire oli niin ilmava, että Pipo lähti hakemaan kahvia pompun aikana.

Nurtsin toiminta vaati sitten tiukempaa tarkkailua.

Vierumäellä piti tarkkailla viikonloppuna montaa asiaa..

Taini & Lindeqvist tarkkailivat myös. Aitoja kaatui.

Aaveelle

2011-02-02T13:00:00.000-08:00

Tässä muistiinpanopätkiä viime viikolta pureskeltavaksi liittyen vo2seen, Hilliin. Ym. harhaoppiin..
----
Nobelisti Hill tutkimusryhmineen keskittyi ilmeisesti ensimmäisenä maailmassa laajemmin urheilevien ihmisten fysiologisiin muutoksiin. Nykypäivään asti vaikuttaneita huippusuoritusurheiluun liittyviä käsitteitä (ja osin harhoja) heidän löydöksistään mm. muscle fatigue, lactid acid, oxygen dept.

(Aiemmin oli tehty jo kaikenlaisia "kestävyysurheilijoilla näyttää olevan iso sydän" havaintoja, sekä mietittiin sitä, millainen ihmistyyppi sopii mihinkin lajiin.) Mm. Harvardin Fatigue lab kuuluu tähän joukkoon. Fatigue lab keskittyi myös adaptaation tutkimiseen, mikä on tosi hot hot juttu nykypäivänäkin..

-> Hill ym. tuotti ("huippu")urheiluun uuden paradigman, suorituskykyisyyden.

Tämä heijastui välittömästi mm. Suomeen, jossa esimerkiksi Pihkala kirjoitti asiasta eri julkaisuissa:

- Urheilijan menestys vaatii monia fyysisiä tekijöitä - voimaa, kestävyyttä nopeutta. -- Vaihdellaan aktivaation ja levon välillä.
- Mieluummin harjoittelukertojen intensiteetti kuin määrä ja harjoituksella pitää olla aina päämäärä! ===> Mm. progressive resistance training, eli nousevavastuksinen harjoittelu.

Ai niin, ne jotka tätä lukee ja ei tunne nimiä, niin puhutaan siis 1900-luvun ensimmäisistä vuosikymmenistä.

HARJOITTELU ENNEN TÄTÄ YMMÄRRETTIIN TÄYSIN ERI LAILLA:

- Harjoittelun kehitys. Vielä 1900-luvun alussa harjoittelu tarkoitti yleensä suorituksen toistamista, eli liiketaitoharjoittelua - tee sitä mitä kilpailet. Ei ajateltu suorituksen osa-alueita, eikä ymmärretty että olisi jotain muuta harjoitettavaa kuin itse suoritus. Ennen toista maailmansotaa ei juuri ollut modernin harjoittelun pääperiaatteita tiedossa: lisääntyvää vastusta, intervalleja, pitkäkestoisuutta.

Beamish & co pitää suomalaisia kestävyysjuoksijoita 1900-30-luvuilta esimerkkeinä Natural method -harjoittelusta. Tuo on Hébertin tekniikka toiselta nimeltään - tarkoitus harjoittelulla oli optimoida suoritusta -> Hannes ja Paavo molemmat tulivat pitkälti Specific Tempo trainingin kautta kohtuullisen koviksi kansallisen tason juoksijoiksi.

Ei tämä Hébert vaan yksi toinen. Hieno mies tuokin oli..

Que pasa?

Mainittakoon 1800-1900-luvun vaihteessa esiintynyt optimointi mm. tehdastuotannossa tähän väliin. Ideat tulee aina jostain johonkin.

----

Asiat kuitenkin meni niin, että tuli toinen maailmansota ja keskityttiin vähän muuhun kuin urheiluun hetken verran. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten uusia fysiologianjuttuja ei hyödynnetty kunnolla 40-50 ja pääosin 60-luvullakaan. Mm. Track and field athletics 1947, Championship Technique In Track 1949 jne, eivät sisältäneet mitään uutta uljasta harjoitusoppia - vain sitä Hébertiläistä natural methodia.

Mutta 1960-luvulla alkoi syntyä todellisia Huippu-urheilujärjestelmiä. Ja pelkästään siksi, että 1972 olympialaiset myönnettiin Muncheniin ja ensimmäistä kertaa Länsi- ja Itä-Saksat kilpailisivat omilla joukkueillaan toisiaan(kin) vastaan.

Loput tuliset faktisuudet kerron gradussa.

Kaikki pelaa

2011-01-28T11:42:00.000-08:00

"The programme should be formed to support the attendance of new orienteering nations, e.g. by being structured so that it is possible to take part in only part of the WOC. Also, all runners who completed a course should have a place in the result list of a final." Woc In Future 28.1.11.

Tarkoittaako tämä sitä, että maapaikkoja vähennetään (jolloin finaalikilpailijoiden määrä pidettäisiin suunnilleen samana, mutta finaaliin saataisiin lisää pikkumaita => katsotaan kuinka moni maa ilmoittaa kilpailijoita kisaan ja jaetaan osallistumispaikat tasan näiden kaikkien kesken) vai sitä että finaalipaikkoja lisätään siten, että kaikille ilmoittautuneille maille tilaa riittää? Lähtökohtaisesti kumpikin on huono vaihtoehto, sillä ensimmäinen vähentää merkittävästi finaalin tasoa ja jälkimmäinen kasvattaa sen ajallista pituutta, joka on ristiriidassa ainakin tv-tuotannon kanssa. Ainakin jos lähtökohta on se, että maapaikkoja tulisi kaikilla olla saman verran.

Nuo olivat provosoivia vaihtoehtoja. Todellinenhan tulee tietysti olemaan se, että maailmancupin (ainakin aiemmin näin oli) lailla jaetaan maat 1-2-3-luokkiin, joilla on maapaikkoja eri määrä. MM-kisoihin parhaiten menestyville maille 3 paikkaa, kakkosluokalle kaksi ja kolmosluokalle yksi + hallitsevat mestarit. Ja sitten faktaa: maita on mukana noin 40 ja jatkossa siis lisääntyvä määrä. Mitä tämä tekee finaalikilpailijoiden määrälle.. Ei sellainen 70-80 tietenkään liian suuri määrä kilpailuun ole, mutta MM-finaaliin se kyllä alkaa olla.

IOF (tai siis tarkemmin WIF-ryhmä) on kehittämässä lajia parantamalla pienten maiden asemaa MM-finaalikilpailuissa! Ja siinä mennään pitkälle metsään ja syvälle suohon.

Lajia kehitetään parantamalla lajikulttuuria pienissä maissa ja siihen ei MM-finaalin sija 63 paljoa tee vaikutusta.

"The intention is to raise the attraction of the World Championships for athletes, media and spectators, to broaden the participation and open up the Championships for new orienteering nations, and to strengthen the World Championships as the primary showcase for orienteering by positioning it for high quality TV coverage."

MM-kisat ovat jo avoimet - maapaikkoja on jaossa kaikille. Miksi henkilökohtaisia MM-finaaleja pitäisi avata enempää, onhan meillä jo viestikilpailu, jossa kaikki saavat loistaa, jos taso riittää.

"The WIF group proposes a WOC where every competition day is a medal day. The number of medal races is proposed to be extended from the current four to five or six."

Mennäänkö tässä kohta uinnin arvokisoihin, on pitkää ja lyhyttä allasta ja molemmissa kymmeniä eri lajeja? Mikä arvostus yhdellä mitskulla!?
Eikö konsepti sprintti-keskimatka-pitkämatka-viesti ole riittävä? Selkeästi eri elementit ja täysin ymmärrettävässä muodossa.

No eiväthän virkamiehet koskaan ole asioita halunneet yksinkertaisesti tehdä.

Salomonilta nastari

2011-01-28T07:22:00.001-08:00

Myös Salomon hypppää nastarimarkkinoille:

Vaikka taitaa tuo olla enemmän talvijuoksukäyttöön tehty. Ja ainakin Speedcrossin ongelma maastokäyttöön oli aivan liian korkea kantapala, joka ei toimi kivien päällä hyppiessä niin yhtään. Toivottavasti tuo asia on korjattu, niin johan on leppoisa jalkine. Nimimerkki, yksien puhkikulutettujen omistaja.

SSL:lla taitaapi olla kenkädiili kyseisen firman kanssa, joten eiköhän noita nastareita kulkeudu muutaman maajoukkuesuunnistajan harjoituskengiksi.

Sählyn järjettömyys suunnistajille

2011-01-26T13:57:00.000-08:00

on tosiasia. Ei se vain hyödytä. Varsinkaan jos peli päättyy 22.30, kuten paikallisissa susirajan harrastajapiireissä on joskus tapana. Kuten tänään. Ei muuten juuri nukuta.

Beisik-ajatuksia salibandyn tai sählyn sopivuudesta tammi-helmikuun harjoitteluun voisi olla vaikka nämä:

- Sopii sellaisiin päiviin, joita seuraavana on jotain muuta kuin kova juoksuharjoitus
- Sopii "täyteharjoituksena" jonkun toisen harjoituksen yhteyteen (esim. hermotukseen kohdistuvan voimaharjoituksen päälle!!)
- Ei sovi todella väsyneenä, koska vammariski kasvaa korkeaksi
- Ei sovi kevyisiin päiviin, sillä kuormittaa liikaa!

Sählyn pelaaminen puurouttaa harjoittelua! Koska se on 1) liian kova palauttavaksi harjoitukseksi, 2) liian kova kevyeksi harjoitukseksi 3) liian kova tai liian löysä (väärän tyyppinen) harjoittaakseen spesifiä kestävyyttä kisasuoritukseen, mikä vasta on kaikkein oleellisin asia harjoittelussa.

Mitä sähly on?

Mäkipää & Havas 2001:

Tämän Hankasalmen suunnistajanuorisolle tehdyn tutkimuksen perusteella arvon tutkijat totesivat, että sählyn kuormittavuus on yllätys yllätys yksilöllistä. Selkeä johtopäätös oli, että huomattava osa yksilöistä (pojista) teki sählyharjoituksen jopa kovemmalla teholla kuin maksimikestävyysharjoituksen. Ainakin maitohappojen perusteella. Tytöillä tehot pysyivät alempana. Näkisin asian johtuvan siitä, että pojat pelaavat hieman ronskimmin ja ovat yleensä taitotasoltaan parempia, jolloin kovan tehon ylläpito on helpompaa. On niitä hyviä tyttöpelaajia silti!

Tästä voin tehdä silti seuraavan johtopäätöksen.
Sähly ei juuri kehitä maksimaalisesti hapenottoa.

Joten: Sähly ei ole suunnistajalle/kestävyysurheilijalle kovinkaan hyvä harjoitus. Sählyssä teho painottuu selkeästi anaerobiaan, jolloin harjoitetaan VÄÄRIÄ asioita kilpailusuorituksen kannalta ja myös hapenoton kannalta. Sähly on hyvä harjoite, jos suunnistajalla on selkeitä puutteita kehonhallinnassa, varsinkin talvisin. Esimerkiksi 2-3 viikon "nopeusjakso" sisältäen pari kertaa viikossa sählyt, voi tehdä monelle hyvää. Edellä oleva väitteeni perustuu siihen kohtuullisen suuren pelaamismäärän osoittamaan faktaan, että sählyssä (varsinkin hyvät pelaajat) pystyvät pitämään niin kovaa tehoa, että heidän on pakko hiljentää välillä.

Korkeaa tehoa ei sählyssä siis ylläpidetä riittävän pitkään yhtäjaksoisesti, jotta hapenotto voisi kehittyä! Vetyionien ja muun kuonan aiheuttama (ei lähtökohtaisesti maitohapon..) polte lihaksissa johtaa siihen, että on pakko hiljentää tehoa. Ja kappas mentiin liian hiljaiselle teholle. Sähly on myös siitä ikävä, että nopeusharjoitteena se on yleensä aivan liian pitkäkestoinen. Esimerkiksi norjalaisten hiihtäjien vahvasti suosimassa hapenoton kehittämisharjoituksessa kovaa tehoa ylläpidetään vähintään 4 minuuttia kerrallaan ja tätä toistetaan vähintään neljä kertaa. Siksi, että tehon tulee vakiintua riittävän korkealle ja riittävän pitkäksi aikaa.

Mitä hyvää sählystä siis jää jäljelle?
- Kehonhallinta, silmä-kädet-jalat koordinaatio.
Turha on tehdä satumetsää, kun voi pelata.

Siinä ne, joten juuri sinä juoksuvauhdin kehittymistä haluava suunnistaja siinä, valitse dj tiestö.

Kartoille

2011-01-25T11:09:00.000-08:00

Kohta on jo kesä.

Huippu-urheiluakatemia

2011-01-17T12:14:00.000-08:00

Suomessa on monia huippu-urheiluakatemioiksi nimettyjä instituutioita. Niissä lukio- ja korkeakoulujen urheilijanalut harjoittelevat tullakseen suuriksi sporttitähdiksi. Mutta heti välittömästi, kun itse voisin asiaan vaikuttaa, tekisin harjoitusryhmään pääsemiseen yhden lisäsäännön. Se tuli lähinnä mieleen siitä, kun kuulin katsomossa kahden vanhemman keskustelevan tässä joku päivä. "Ostin pojalle mopon, kun se sitä niin kovasti halusi." Mieli teki tokaista äijälle, että eipä sitten tullut sinunkaan pojastasi urheilijaa, mutta hillittynä luonteena päätin jatkaa portaissa hyppelehtimistä.

Pykälä X.x Harjoituksiin ei saa saapua moottoriajoneuvoilla, jos matka kotoa on alle 10 kilometriä.

Onneksi on talvi niin niitä mopoja ei ole Areenan pihassa kuin kourallinen. Ja ainakin yksi tielle rekisteröity mönkijä. Skootterit eivät vissiin talvella toimi...mutta aika runsas on nuorukaisiaan treeneihin tuovien vanhempien autojono Areenan pihassa.

Ei tässä muuta.

Tulevaisuudessa..suuressa tulevaisuudessa

2011-01-15T06:11:00.001-08:00

Maj Karma siihen siis.

Kerron nyt mikä erottaa huippu-urheilijan ja harrastajan, ota ote penkistä ja koita olla pyörtymättä. Mikäli on verenpaineongelmia niin syö salmiakkia tai vastaavasti beceliä.

Tässä se nyt tulee:
Huippu-urheilijalle urheilulaji on elämäntapa.
Urheilun harrastajalle laji on vain harrastus, vain yksi osa elämää.

Syksyn ja talven aikana olen kysellyt erinäiseltä joukolta ihmisiä, mikä on huippu-urheilua? Otos alle 100, mutta yli 20. Yhteistä käytännössä kaikille vastauksille on se, että huippu-urheilu on

- Jokapäiväistä sitoutumista vaativaa
- Kansainväliselle huipulle tähtäävää (mutta ihan kaikki eivät mahdu sinne!)
- Käytännössä Ammattilaisuutta
- Lajiriippuvaista erityislahjakkuutta vaativaa

Harjoituspaikkakin kyseenalaistaa tekemistäsi

Sitten pari näkökulmaa aiheeseen. Huippu-urheilun muutosryhmän vapaaseen käyttöön tietty..

1) Lajin kansainvälisyys ei tee lajin parhaista huippu-urheilijoita vaan se, mitä parhaat tekevät. Jos parhaat sitoutuvat ehdottomasti kehittymään lajissaan, ovat he huippu-urheilijoita, lajista riippumatta. Juuri näihin ehdoitta sitoutuviin pitää iskeä kiinni ja tukea heidän tietään. Lajin on oltava intohimo, koko elämä. (minä olin hölmö panin peliin koko elämän..) Suomessa ei ole esimerkiksi yleisurheilussa mukana enää harrastavaa massaa, joista muutama olisi näitä "hulluja" Julma-Juhia ja vastaavia. Tuetaan lähtökohtaisesti lajeja (ja niiden huippuja), jotka ovat "hot" nuorison keskuudessa juuri nyt - sieltä saadaan huippumenestys. Jos halutaan huippumenestystä tulevaisuudessa jossain vanhojen partojen "perinnelajissa", pitää muutos aloittaa yhteiskunnallisista instituutioista - mm. koulujen opetussuunnitelmien muokkaamisesta kaikenlaisen liikunnan lisäämiseksi.

2) Yksi Suomen huippu-urheilun ongelmista on se, että ihmiset ovat liian koulutettuja - he tietävät, että on "helpompiakin" keinoja hankkia elantoa, kuin jossain määrin askeettinen tie urheilun huipulle. Huipulle pääseminenkään ei ole takuu rahoille pääsemisestä. Yhtä mahdollisesti rikastuvaa maailmanmestaria kohti on satoja elannostaan pelkästä toimeentulosta taistelevia huippu-urheilijoita. Normaali työmarkkinamaailma on paljon tasa-arvoisempi! Tästä syystä lajiliiton/OK:n/OPM:n on tuettava kaikkia huipulle OIKEASTI yrittäviä. Urheilijan on näytettävä sitoutuneisuutensa jo ennen mitaleille pääsyä. Jos kerran valtio haluaa urheilijan kisaedustajakseen, on valtion tuettava myös tietä kisoihin. Ei vasta kisojen jälkeen -> valmentaja apurahoja, nuorten apurahoja ja pieniä apurahoja lisää ja näiden saajille vaatimus sitoutumisesta. Keppi & porkkana toimii henkilöille, jotka haluavat urheilusta elämäntavan!

3) Huipulle ei nykyajan "valtalajeissa" pääse, jos ei aloita matkaa jo nuorena, todella nuorena, yrittäjiä nimittäin riittää. Pienissä lajeissa kilpailua on vähemmän, mutta kärki on silti kova. On tuuria, että asuu lapsena paikkakunnalla, jossa eksyy itselleen sopivimman lajin pariin - olosuhteita tiettyihin lajeihin ei ole tarjolla kaikkialla! Ja kaikki eivät todellakaan halua urheilla, vaikka olisivat superlahjakkuuksia.

Monet tekevät jotain muuta:

Olematonta urheilua

2011-01-11T12:43:00.000-08:00

Vaikka satunnaisen joukon mielestä 2010 oli suomalaisittain huono urheiluvuosi...

on faktinen tosiasia se, että silti kaikki suomalaiset huippu-urheilijat kyllä varmasti yrittivät parhaansa ja katsoivat mihin se parhaus riitti. Ja näistä valitaan (toimittajat, jotka tietysti ovat varsin asenteellisia, mutta silti erittäin paljon urheilua seuraavia...ja siitä siksi jotain ymmärtäviä) Suomen paras. Pitää onnistua oikealla hetkellä ja tarpeeksi hyvin, se riittää.

Vaikka satunnaisen joukon mielestä suunnistus ei ole huippu-urheilua...

niin luojat tietää, että on juostava. On juostava aamuin, illoin, jopa öin. On juostava ylämäkeä, alamäkeä, tasaista, suota, sepelillä, hiekassa, kankahilla, sammalpeitteisissä kuusikoissa, kivikkoisissa kalliorotkoissa. Ja saa lähteä kokeilemaan, miltä se samalla tuntuu luovia kartan avulla paikasta toiseen, kun syke on tapissa toista tuntia. Ei sole helppoa.

Vaikka saman ja eri porukan mielestä myös taitoluistelu ja lumilautailu kuuluvat suunnistuksenkin kanssa samaan kategoriaan PIENET PASKALAJIT, JOTKA EIVÄT OLE URHEILUA...

ovat ne molemmat kirkkaasti kaikki urheilun yleiset kriteerit täyttäviä erittäin vaativia ja kansainvälisesti erittäin kilpailtuja talviurheilulajeja. Ja voi taivas, ei talviurheilulajeja tietenkään voida harrastaa niin laajalti, kuin kesäurheilulajeja. Virta päälle!

Olympia(kulta)mitali ei silti tietenkään saa olla mikään vuoden urheilija -automaatti, vaikka esim. Mäkelä-Nummela sillä palkinnon pokkasi. Hyvä valinta tuokin monin perustein. Olympiakisoihin pääseminen ei ole mikään selvä automaatio eri urheilumuodoille, siihen vaikuttaa niin viralliset kuin epäviralliset kriteerit ja tietysti lobbaus. Esimerkiksi kansainvälinen urheilumuodon levinneisyys ei ole virallinen noudatettu kriteeri. Lukekaa vaikka Vestergårdin gradu aiheesta ja menkää itseenne.

Äh, ei jaksa enempää, aamulla taas dj tiestö kutsuu klo 8.15.

Ja pointti tällä oli.

Onnea, Suomen vuoden 2010 urheilija, MINNA KAUPPI!

Maailma tarvitsee takatukkia

2011-01-09T12:14:00.000-08:00

Maailma tarvitsee kiroilevia siilejä!

Piparit oli herkkui.

Maailma tarvitsee myös Yhdysvaltain halkijuoksuja. Ja vaikka mitä mursuja. Vaikka Viiksi-Vallunkin!

"Joululoma", talviloma or whatever you want, meni jälleen monenlaisissa touhuissa. Tällä kertaa Himoksen rinteillä ei tullut murrettua kantapäätä, mutta toinen laudan alasiteistä murtui. Rahallinen tappio ehkä 3 eur, joten ei paha, edes rockorkesteri.

Uusi vuosi voisi hyvin olla Juhannuksena. Silloin olisi mukavampi lämmittää paljua (no ei sitä tarvi silloin edes lämmittää, viileä vesi on just hyvä!), silloin ei tarvisi seistä missään Himos Areenan känniääliöjonoissa, joissa haisee aivan Ilosaaren jälkeiselle Tiedepuiston lähialueen kuolemalle. Silloin voisi silti istua Salty Dogsin baaritiskillä, vaikka tiskin takana, muttei sentään päällä.

Tuol kaik ol känäs:

Siihen pikkukaraoket, leffat, vaikka minkämoiset ruoat (määrää laadulla), hiihtotouhut (mukavaa jopa!), kulttuuria urheilukatsomoissa ja kirjallisuuden parissa ja vaikka missä. Tein ruotsin abitreenejä, kevyellä avustuksella, vaikka ruotsin lukemisesta on vain reilu kuutisen vuotta aikaa. Luin toki noita aiemmin mainittuja. Ja luin fourhourworkweekin ja the 4-hour bodyn ohimennen. Melkonen kokoelma niin huippujuttui kuin bullshittiäkin. Näin on tietysti kaikkialla. Tässäkin yllä ja alla, enemmän tietysti jälkimmäistä. Mutta kuuluu sitä kummempiakin.

Ja tähän viikon quote.
Doping on kirosana urheilussa, joka kiinnostaa ja pitää sisällään ihmeellistä, järjellä ymmärtämätöntä viehätystä. Dopingista puhuminen ja kirjoittaminen ei ole saavuttanut sitä inhimillisen elämän kannalta oikeaa lähestymistapaa - varsinkaan julkisuudessa. Isot otsikot eivät tarjoa todellisia vastauksia - asia ei ole helppo. Kuinka moni ymmärtää, miksi ihminen ottaa ensimmäisen savukkeen, ensimmäisen alkoholikulauksen tai ensimmäisen huumepiikin.
----
Jos olet todellinen huippu-urheilija, teet omat ratkaisusi. Älä anna periksi, vaan ole itsesi kanssa tasapainossa ratkaisuja tehdessäsi. On valtavan hienoa menestyä, jos todella tiedät olevasi niin hyvä kuin olet.
Pekka Vähäsöyrinki 1990.

Hei hei vain, huusit ain.

Otetaan nyt sit toinenkiii, sillä eihän ongelma itseasiassa ole doping. Mikä on luonnollista nykyaikana?

Heikel (joo kyllä sinun pitää tietää kuka Heikel..) joskus vuosisadan vaihteessa. Ei viime vaan 1800-1900:
Fyysisestä kuntoisuudesta kilpailu, eli mekaanisesta tuloksesta kiistely tiesi taantumaa koneen tasolle, ennätysurheiluun. Suorituskykyä manipuloidaan harjoittelulla ja muuten.

Käännän Suomeksi:
"Urheilun dopingvalvonnalla on kaksi perustetta: eettinen ja terveydellinen. Kukaan urheilija ei saa saada keinotekoista etua kilpailijoihinsa nähden. Dopingaineet voivat myös aiheuttaa terveydellisiä haittoja, mikä on niiden kieltämisen toinen syy.

Dopingvalvonnan tarkoitus on estää terveydelle vaarallisten sekä suorituskykyä parantavien aineiden tai menetelmien käyttö. Se turvaa urheilijoiden oikeuden reiluun ja puhtaaseen kilpailuun ja puolustaa urheilun oikeudenmukaisuutta. Dopingvalvonnassa kunnioitetaan niin urheilun kuin lääketieteen etiikkaa." adt2011.

Eettisin syin perustellenhan pitäisi kaikki kilpaileminen kieltää kokonaan! Terveydellisin syin on aivan oikein kieltää lääkeaineiden väärinkäyttöä. Mutta entä sitten ravintoaineiden väärinkäyttö tai varsinkin oikeinkäyttö?! Saati harjoittelu!? Välineet?! Kilpailu ei yksinkertaisesti ole reilua. Siihen sitten amatööriyden ihannointi ja Coubertin selkään. Urheilu on kieroutunutta. Ja tulee aina olemaan. Ei ihme, että langanlaihat luukuttajat Afrikan mantereella vievät maratonilla aika 100-0. Toistaiseksi.

ps. Syökää kan.....elia!

Mitä on huippu-urheilu

2011-01-05T06:41:00.000-08:00

Yksi näkökulma modernista huippusuoritusurheilusta kohtuullisen vapaasti suomennettuna:

"Maailmanluokan huippusuorituskeskeinen urheilu on intensiivinen ja tukahduttava työ, jossa urheilijat ovat täysin sitoutuneita tieteellisesti säänneltyyn harjoitteluympäristöön ja suoritusteknologioihin, jotka luovat pitkäaikaisia fysiologisia ja persoonan muutoksia. Urheilijat ajelevat suurilla riskeillä "kaikki tai ei mitään" -tietä maailmanluokan urheilun huipulle. Kaikki vähempi on vain urheiluturismia." (Beamish & Ritchie 2006)

Siinä se: Sitoudu. Kehity kaikin mahdollisin keinoin. Ole keinojen orja.

Voita..

tai

Unohdu.

neljän tunnin ruumis

2011-01-04T07:43:00.000-08:00

Working on.
(g)Radulle:
a critique of high-performance sport
the uses of sport
globalization and sport
yleisurheilu yrittää mukautua ajan vaatimuksiin
uusia näkökulmia kolmannen valtakunnan urheilupolitiikkaan
tuskainen taival. urheilumuotojen kamppailu paikasta olympialaisten parrasvaloissa

Mm. ylläolevista puristan irti, mitä moderni huippu-urheilu ehkä on.

Se on ainakin seuratyötä se. Bongaa tuttu.

Ravinto
Kaneli, d-vitamiini, pureskelu
Maksa sököksi, korviin kirkasvaloa ja hampaat rikki, eikös juu.

Ropalle
Forssia roppaan ja sydämeen.

Lahjomattomat lahjattomat

2010-12-13T11:20:00.000-08:00

Mitä on lahjakkuus, tuo mystinen kaiken mahdollistava ominaisuus, omaisuus, outous. Lahjakkuudella viitataan oletettavasti yksilön kykyyn ilmaista jotain kykyä (ominaisuutta, taitoa tai taidottomuutta) poikkeuksellisella tavalla. Lahjakkuus itseasiassa on kohtuullisen monimutkainen käsite, sillä lahjakkuuttahan on todellinen lahjattomuuskin - kuinka olla huono jossain.

Lahjakkuutta on yritetty tieteellistää. Pikkulapselta (made in China) mitataan lihassolutyyppien jakaumaa ja huomataan, että ropasta löytyy nopeita, välimuotoja tai hitaita poikkeuksellinen määrä, ainakin keskiarvoon nähden. (Onko olemassa keskiarvoyksilöä?) Sitten ohjataan lapsi harrastamaan pikajuoksua tai vaikka shakkia sen mukaan mihin lajiin on lahjakkuutta. AH!

Lahjakkuutta ei ole pelkästään lihassolujakauman osoittautuminen johonkin tiettyyn juttuun soveliaaksi. Myös taiteellinen lahjakkuus on lahjakkuutta lahjakkaimmillaan. Esimerkiksi tätä:

"Onko kyseessä taiteellisesti lahjakas lapsi?

5-vuotias tyttö, joka piirtää todella hyvin. Osaa pieniäkin yksityiskohtia ja käyttää värejä taitavasti. Osaa itse "suunnitella" askartelunsa ja miettii ne tarkasti etukäteen. Osaa leikata pieniäkin yksityiskohtia. Eli oman suunnittelun mukaan toteuttaa uskomattoman hienoja askarteluja. Äsken väsäsi enkelin ja tämä äiti oli taas ihan otettu. Enkelille oli tehty pitsimäiset siivet saksilla leikkaamalla :-0 Lapsi on kotihoidossa ja itse oppinut taitonsa. Mitäs olette mieltä? Vai ovatko kaikki 5-vuotiaat samanlaisia?"

Näin kysellään kaksplussan keskustelupalstalla.

Vastaukset ovat taattua laatua. Ah ihanaa, söpöö, siistii, onpa hienoo. Mutta päästään sitten asiaankin!

"Meillä on samanlaiset 7- ja 4-vuotiaat tytöt. Kuulemma hämmästyttävän taitavia piirtämään. Askartelevat paljon. Aina ne muistaa päiväkodissa ihmetellä tuon 4-vuotiaan taitoja. Mun on myös hankala suhteuttaa asiaa. Ei oikein ole vertailupohjaa. Nuo vaan on tommosia."

"Annapa esimerkki miten 4v. piirtää?"

"Esim. niitä Littlest Pet Shop -eläimiä. Piirtää silmät tarkasti ja hahmot täysin tunnistettavasti. Erottaa siis, mikä eläin on kyseessä. Ihmisille piirtää tarkasti kaikki silmäripisiä myöten. Piirtää myös sellaisia mielikuvitushahmoja, joita ei ole olemassakaan. Siivekkäitä, lentäviä, ryömiviä, kiipeäviä... Vaikea selittää, miten tuo piirtää. Pikkutarkasti ainakin. Ja voi piirtää pari-kolme tuntiakin."

Sit joku laitta kuvan lapsensa piirroksesta:

"Tosi hieno kuva. Mun mielestä 4 vuotiaat ei piirrä noin."
nimim. Huumekoira

"Mulla puuttuu kuvasta puolet, vai jätitkö alaosan pois itse? Yläosan perusteella; parempi varmasti piirtämään kuin suurin osa ikäisistään ja pari vuotta vanhemmistakin, mutta en nyt hirveästi ihastelisi ja ihmettelisi lapsineroksi tuon kuvan perusteella."
nimim. --

No niin, pointti on se, että pesupaikalla puhutaan ihan samoilla ajatuksilla. Ja ne littlest poniet, mitkä ovatkaan, ovat varmasti erittäin ihkuja.

Lahjakkuutta ei voi mitata, vaikka tiedemiehet (jag också) mitä väittäisivät. Ja väittäväthän ne! On suurenmoinen väite, että ihmisen olemuksen voisi päätellä sen perusteella, että millaisia lihassoluja ropasta sattuu löytymään. Kuulostaa jumaltarustolta se sellainen. Mutta a-jaiiii, mitä valmennuksen johtohahmot kenttien reunoilla puhuvat. "Lahjakkuuksien seulontaa on parannettava", "...vasta nyt ollaan pääsemässä kokonaisvaltaiseen lahjakkuuksien kartoitukseen."

Lahjakkuus (suunnistuksessa) on varmasti sitten sitä, että kuuluu oravapolku, vol, av, pohjola, b, a, talenttiryhmään. Talenttiryhmään kuuluminen osaltaan vahvistaa lahjakkuuden ilmenemistä potentiaalisen harjoittelumotivaation paranemisen (liiton suunnasta tuleva lisääntyvä testiseuranta motivoi?) myötä. On todennäköistä, että kansallinen huippuryhmä on lahjakas suunnistuksessa. Tai jossain suunnistuksen osa-alueessa, joka mahdollistaa suunnistuksessa menestymisen kansallisella tasolla. Ehkä lahjakas lihassolutyypeissä?

Lahjakkuus (urheilussa) on sitä, että mahdollisimman vähällä harjoittelulla kehittyy mahdollisimman paljon. Eli pitäisi kokeilla kaikkea, jotta tietää mihin oma lahjakkuus suuntautuu. Entä jos ei ikinä löydä sitä, missä on lahjakas, menettääkö jotain? Ja kuka menettää? Itse, vaimo, lapset, kansa, seura, laji?

Pureskellaan vielä. Lahjakkuuden voi osoittaa sillä, että pystyy johonkin asiaan ilmiömäisellä tavalla juuri harjoittelematta. Ja toisaalta myös siten, että pystyy harjoittelemaan ilmiömäisellä tavalla jotain asiaa, jolloin kehittyy jossain asiassa ilmiömäisen hyväksi. Lahjakkuus on ilmiömäisyyttä!? Howard Gardnerin moniälykkyysteorian mukaan lahjakkuus on älykkyyttä ja sen voi jakaa seitsemään osaan.

Oliko Ville Ritola älykäs juoksija? Vai lahjakas harjoittelija? Mozart varmaan oli lahjakas musiikillinen älykkö. Ainakin Mozart wiki-wiki-winkunaa -sivuston mukaan osoitti prodigious abilityä.

Mutta totta se on, lihassolutyypeillä on yhteys urheilijan tuloksiin! Muna vai kana?

Pojat on poikii, ne paukuttaa
Must on hienoo saada aikaan kaikki, mitä ennätän, mut siinä missä rajan piti mennä, nään vain kaukasuudes uuden rajan, lennä poika, antiikin paradoksi - akilleus ei jänistä saa kiinni, jää muuttuu avannoksi, ja sinne sekaan sitä kai hukutti huolensa. mul on kiire jonnekin, pidä paussi mun puolesta. - Pyhimys.

Talven teesit

2010-11-29T06:51:00.000-08:00

Superfoodia, -tarjouksia, -G:tä, -cuppia, -hellettä. Ja nyt talvea. On näitä pakkasia ollut ennenkin, joten voitaisiinko keskittyä vaikka urheilun supersunnuntaihin tai supermarketin alehyllyyn. Joulukalenterikin pitäisi ostaa, ottaisiko supersuklaisen vai superkokoisen, siinä vasta pulma.

Niin tässäkin:

Jännittää siltä osin, että huomenna selviää mitä teen ensi syksynä. Se myös liittyy tuohon. Huomaa isänmaalliset värit. Niitähän muutostyöryhmäkin käyttää. Pari valittua diaa aiheeseen liittyen, kaikkea hedelmällistä ilmiön kuvausta ei tähän yhteyteen tarvinne laittaa:

Miksi pitää muuttaa? Ovatko huippu-urheilun kansainväliset muutokset tulleet yllätyksenä? Ja kenelle ne ovat tulleet yllätyksenä, sillä onhan 90-luvulta lähtien neljän vuoden välein tehty strategiaohjelmia huippu-urheilun kehittämiseksi.

En tiedä stn. Ei tässä kuitenkaan ole kyse mistään vihaisten nuorten miesten mielipidekirjoituksista. Vaan historiantutkimuksesta. Gradun tutkimussuunnitelma palautui aiemmin päivällä ja opponentin eka kommentti oli, että hyvää settiä. Settiä todellakin, se on historian piireissä sana, jonka synonyymiksi kävisi esimerkiksi puppulausegenraattorin tuottama tieteellisentapainen teksti. Ai niin, ei se ollukaan. Setti pätee noin politiikan merkityksissään, kun taas täällä tehdään jostain näkökulmasta katsottuna yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Eikun hitto, mie oonkin humanisti! Tosin niin ovat kauppatieteilijätkin, kun kerran samaan tiedekuntaan kuuluvat! Poikkitieteellisyys.com. Tässä tiedekunnassa kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin.

OP on erityisen oikeilla jäljillä. Kuten ehkä muutostyöryhmäkin.

Seuraavana Viinijärvi, pysähdymme tarvittaessa. Teesin veljeksiä ovat ainakin Syn, Pro, Lutherin ja vaikka Reilunkaupan.

Wonderwall

2010-11-23T11:29:00.000-08:00

Syksyyn on kuulunut kaikenlaista toimintaa. Tosin sillä ei ole mitään korrelaatiota bloggailumääriin, sillä ei tätä työkseen tee. Alla kelluvan kuvan vain halusin näyttää. Se on hieno.

En tiennyt, että yhteiskuntapolitiikan kandityön voi kirjoittaa muutamassa päivässä, sitten kun asiaan kunnolla ryhtyy. Mutta totta se on. Ja hieno työ tulikin ja ylihuomenna esitelläänkin se sitten monenlaisille opponenteille. Tästä lisää myöhemmin parin kuvan muodossa.

Elämä on vanhenemisesta huolimatta laiffii ja Vierumäkikin on vain tuossa parin nurkan takana. Ja soon hyvyyt. Tää on siulle.

Lihaa ja noitatulia

2010-10-16T12:15:00.000-07:00

Kaikkien kaatuneiden janoisten viiden Kauden muistoa kunnioittaen suoritimme Utransaarella usein tapahtuneen rituaalin poikkeuksellisesti Venäjän rajan läheisyydessä. Autolla mentiin ihan perille asti ja laavulle jäi vain muutaman kymmenen metrin siirtymä. Lähemmäkskin pääsis, mut on siistimpi kävellä.

Selviytymispakkaukset olivat mukana, mutta ruoka ei ollut silti kuivaa. Kemmurulta voi kysellä how 2 survive.

Kivaa oli. Kausi on kaadettu, uutta kehiin, kartalle ja jalkain alle.

Rei´itetty

2010-10-04T01:39:00.000-07:00

Hieman toisen rastin jälkeen kaaduin jyrkänteen ja jyrkän avokallion välimuodolla ja sitä alas liukuessa kartta raahautui kädessä hieman turhan pitkään kalliota vasten. Karttamuovin tilasta kertonee se, että reikien määrä kartassa asti oli kohtuullinen.

Mietin hetken, että heitän muovin pois, sillä siitä ei nähnyt enää läpi kovin hyvin, mutta ajattelin sen suojelevan lopulta karttaa kuitenkin liialta kosteudelta. Tuuria oli, sillä heti kohta pikku lammen päässä olevaa avosuota ylittäessä hieman kompuroin ja karttakin sai vettä osakseen. Siinä oli sitten hyvä suunnistaa loppumatka paikoin puutteellisilla reittiohjeilla. Toisaalta rastiväliviivat näkyivät ja onhan Petronkankaalla ja Kainuussa harjoiteltu tyhjällä kartalla menemistä. Ei tosin yöllä.

Hauskaa oli 10.rastia lähestyessä perässä tulleen Ketolaisen kommentti, että tosi hyvin tullaan. Itselleni tuotti puttausvaikeuksia se, että rastipisteen tarkemmasta sisällöstä ei ollut muuta tietoa kuin rastimääritteen kertoma. Tulihan siihenkin sitten leivottua.

Edellä oleva ei selitä miksi koukkasin vielä toiseksi viimeistä rastia. Varmaan siksi, että kartta oli sieltä suunnalta suunnilleen kunnossa, niin totesin homman olevan niin tavattoman helppoa, kuten se aina yöllä tuollaisissa maastoissa on.

Ketkä ovat kovimpia sotilaita?

2010-09-27T05:09:00.000-07:00

No tietysti ne sukeltajat. Tai Utin siipiveikot. Tai rajasissit. Tai erikoisrajajääkärit. Tai tykkimiehet. Ja höpöhöpö ovat, kovimpia sotilaita ovat tietysti reserviläiset. Juuri ne ressukat, jotka kävelevät varuskunnissa kädet taskuissa epämääräisissä kamoissa ja joille maksetaan reilusti siitä, että tulevat notkumaan pariksi päiväksi muken muonien ääreen.

ResTT:n uutisia

Pohjois-Karjalan reserviläiset saavuttivat historiallisen kaksoisvoiton sotilaiden SM-suunnistuksissa. Kahden partion voimin liikkeellä olleet ikiaikaisia karjalaisia perinteitä kunnioittaneet suunnistajat yllättivät sotilassuunnistuskansan (ja itsensä) heiluttamalla tahtipuikkoa jo yösuunnistuksen ensimmäiseltä y-rastilta lähtien.

- Lähdimme kilpailuun kohtuullisen nöyränä, sillä lähtökuljetusta odotellessa keskustelu kävi näillä sektoreilla: "Pohjois-Karjalalla on yksi mitaliehdokasjoukkue ja se meni jo edellisellä kyydillä", kommentoi ykkösjoukkueen johtaja vänrikki Airila ruokolahtelaisen pitserian terassilta.

Odotuspaikalla lisäksi keskustelua aiheutti joukkueen varakompassi ja -lamputtomuus. "Huoltajamme loi meihin uskoa toistamalla pariinkin otteeseen, että tässä maastossa ei pari yhden toimivan lampun turvin juuri etene", Airila jatkoi.

Kilpailua ennen edellisvuoden voittajajoukkueen, Keski-Suomen reserviläispiirin alikersantti Häkkinen totesi, että tänä vuonna on tulossa murskavoitto. Ja tottahan Häkkinen puhui heitettyään harjoituksissa kaikki kranaatit maalialueen lähistölle ja ammuttuaan kaikki kohdistuslaukaukset tauluun. Niin meni kuin muillakin. Paras partiojoukkue voittaisi.

"Tänään vedetään varman päälle, käyttäkää kompassia ja unohtakaa normaali suunnistus"

Yöosuudella poikkeuksellisen hyvän jaon tehnyt Utransuon hetteiköstä voimansa ammentanut voittajajoukkue tuli noin kolmen minuutin haarukassa kokoontumisrastille. Neljän minuutin mittaisen koukun ottanut partionpuolikas ltn. Kiiskinen - kers. Rantala olivat pahoillaan aiheuttamastaan ajanhukasta, sillä vänr. Airila - kers. Varis joutuivat viettämään kokoontumispaikalla kolme minuuttia ruotsalaispartion seurassa. Ripeästi taittunut yöosuus toi kuitenkin vajaan yhden ohi menneen käsikranaatin mittaisen eron 1.50 minuuttia toisena olleeseen Suur-Savon reserviläispiiriin.

- Tästä on hyvin turvallista jatkaa päiväosuuteen, oikeastaan kisa on jo ratkennut. Mietimme, että varaisimme jo upseerikerhon tilat voitonjuhliin, mutta kun täällä piilotukikohdassa ei saa olla mukana mitään yhteydenpitovälineitä, totesi lämmintä mustikkakeittoa nieleskellyt Kersantti Varis, ainoa partion jäsen, joka ei kiroillut kisan jälkeen Variksen reilun kovaa yökulkua tiestöllä.

Suunnistus ratkaisi voittajan

Päiväosuuden haastavaan jakoon Pohjois-Karjalan reserviläispiiri käytti mullistavaa taktiikkaa tekemällä jaon jo mallikartalla lähtöteltassa. Tämän jälkeen toiminta oli varsin tehokasta, sillä päivän suunnistuksessa voittajajoukkue oli reilun 10 minuutin verran nopeampi seuraavaa, joka tarkoitti muutaman ohilaukauksen mahdollisuutta partioammunnassa.

GPS-seuranta, päiväosuus

- Oli erittäin hyvä fiilis lähteä pikataipaleelle, kun tiesimme tehneemme selvän pohja-ajan kokoontumiseen tulleista joukkueista, kommentoi kersantti Rantala Harjun oppimiskeskuksen saunan lauteilta.

Päiväosuuden aikana rastinottorataa juossut Rantala oli pelastanut yhden metsässä hoiperrelleen Ruotsin partion jäsenen uhkaavalta nestehukalta antamalla huikan juotavaa nääntyneelle hahmolle.

- Kansainvälistä veljeyttä päätin osoittaa edes hiukkasen, niin että pysähdyin juottamaan ruotsalaista vajaan puolen minuutin verran. Ajattelin juuri 27 sekunnin verran pysähdysvaraa olevan. Osoittihan se ruotsalaista sisua, että kaveri etsi rasteja 3,5h verran, Rantala jatkoi.

Ammunnan ja käsikranaatinheiton sujuttua kohtuullisesti tuulettivat Pohjois-Karjalan Prikaatin varustamat suunnistajat voittoaan jo maalisuoralla ilman sen tarkempaa tietoa tilanteesta. Hetkeä myöhemmin oli selvää, että kaksoisvoitto oli todennäköinen kakkosjoukkueen erittäin hyvän ammuntasuorituksen ansiosta. Kolmanneksi kipusivat Kymen reserviläispiirin taiturit tasaisella suorituksellaan.

Kuva Hannu Ojala / raja.fi

Ruisleipää

2010-09-13T10:49:00.000-07:00

Se ylimenokausi kesti viisi päivää. Toki tänään lenkki oli muotoa hölkkä-kävely-hölkkä, sillä ei voida puhua vielä mistään täysin terveestä olotilasta. Ylimenokauden lopetin siis lauantaina Jämsän ruisleipäkilpailuun, eli Elosen leipomon palkintotuotteisiin. Ja hyviä ne ovatkin.

Mapa:

Resultados

Suorituksesta mainittakoon seuraavia faktisia tosiasioita. Eli poikkeuksellisesti pohditaanpa kisasuoritus läpi.
K-1 Selkeä suunnitelma - suunnalla rinteeseen, jota pitkin rastia edeltävälle suolle. Pysähdyin suolle tullessa, sillä olin hetkellisesti eri mieltä etäisyyksistä eri kohteiden välillä. Rastinenä vaikutti olevan todella kaukana. Epävarmuus harmitti.

1-2 Uintireissu leveässä ojassa noin kainaloita myöten. Jotkut varmaan kiersivät padon kautta kauhiasti ylimääräistä. Itse en harkinnut edes moista. Jarruttelin ennen rastia, sillä mietin tuota 2-3 reitinvalintaa.

2-3 Jarru jäi päälle vielä rastilla parin sekunnin verran, kunnes päätin välttää vihreän ja kiertää oikealta. Otin siis hieman ylimääräistä nousua ja juoksuvauhti tuntui ihan naurettavalta, kun ei vain päässyt mihinkään. 30sek pataan.

3-4,4-5,5-6,6-7,7-8. Ei mitään kummempaa, löysä fiilis. Vitoselle nousin vahingossa huipun kautta, kun tarkoitus oli mennä rinteessä. Mäki olikin pienempi kuin oletin. Muuten vain leimaamista. Kasille juostessa katselin olisiko jotain päällikkövalintoja pitkälle välille.

8-9 Ja pysähdyin vielä rastilla varmistukseksi -> Suoraan.
Tien jälkeen ajauduin turhaan vähän vasemmalle, kun kompassikontrolli oli aika heikko. Taisin ajatella, että tässäkin tulee pataan rankasti.

9-10-11-12-13-14 Törkeän siistiä erämaa-aluetta. Nautiskelin maisemista enemmän kuin keskityin suunnistukseen. Oli niin paljon aikaa, kun ei jaksanut juosta niin kovaa, että ei kerkiäisi katsoa kaikkea oleellista.

14-15 Suunnitelma oli vain katsoa ison metsän kulmaa, jonka takana rasti olisi. Jostain syystä rullasin silti kulmasta oikealle ja suolle ennen kuin kampesin itseni rastille. Älyttömän tyhmä virhe. +15sek.

15-16 Tähän en tehnyt tarkempaa suunnitelmaa ja ensin ajattelin juosta alun suota rinteen alla. Menin kuitenkin päälle kun näin ajouria menevän sinne. Muuten työntämistä ja tuo oli oikeastaan ainoa väli koko radalla, kun yritin runnoa kovempaa vauhtia. Silti yli 20 sek Jonesiin. Siitä 3 sek, kun pysähdyin ojalla ja yritin nähdä risteyksen. En nähnyt ja jatkoin yli luottaen suunnilleen olevani oikealla kohdalla.

16-17 Basikkia.

17-18, ois voinu juosta suorempaankin.

18-19 Hurjaa nollanäkyväisyyttä, lipsautin oikealta jo ohi.

19-20-M Sinne vaan.

Kokonaisuutena suoritus oli varsin hallittu, pääosin oli fiilis, että olisi kiva olla jo tuolla 50-200 metriä edessäpäin, jossa suunnistus oli jo menossa. Sitä se flunssailu teettää.

Ja mitä tulee valittamiseen kolmen euron paikoitusmaksusta ryhmä2:n tulevissa SM-kisoissa, niin hajotkaa siihen. Jos on varaa ajaa autolla kisapaikalle, niin on varmaan varaa maksaa se 3 euroakin! Ja jos kyydissä on vaikka 2-3 muuta niin kovin on köyhästi asiat, jos SM-tason harrastamisesta ei tuon vertaa pysty maksamaan.