Millainenhan poika on tuo mystinen Kauden Kaatajaiset? Naamakirjan kuumin tuttavuus, kaikkien kaveri Kauden on lausunnoillaan järkyttänyt suunnistelevaa maailmaa. Tai ehkä hän onkin mies, eikä poika enää. Tai sitten kaiken takana on nainen.
Kuvitellaanpa nyt sitten hetkisen aikaa neiti Kauden päivää.
Aamulla Kauden herää Skarpista, sen läheisyydestä tai ainakin saman kaupungin alueelta. Vieressä makailee suurella todennäköisyydellä joku toinenkin. Kaikkein suurin todennäköisyys on se, että vieressä on Nurmonen, sillä onhan lähes jokainen Joen seudulla vaikuttava suunnistajanretku siinä makoillut aamulla, kun muutakaan hätämajoitusta Sedun mestojen tai Biirockin kulmilla pyörivät yöihmiset eivät ole tarjonneet. Nurtsiin voi Kaudenkin luottaa.
Kauden aloittaa päivänsä riisuutumalla vihreistä trikoistaan, lemmenlaivan kapteenin takista, lakista ja ehkä jopa hengityssuojaimesta. Kauden liikkuu harhailevin askelin pitkin lähiseutua, vähissä vaatteissa ja ilman tarkempaa suunnitelmaa siitä minne mennä ja mitä tehdä nyt. Kaikkihan on jo tehty, mut ei sinun silmilläsi, muttei sinun käsilläsi. Kannattaa muuten kokeilla miltä kuulostaa musiikki Kuoleman Risteyksestä Kolme Virstaa Pohjoiseen. On kelvollinen sävellys se.
Ruokapolitiikka Kaudenilla on varsin laaja, sillä Kaudenhan käyttää varsin runsaasti juomia, jotka sulattavat vatsasta niin sahanpurut kuin metalliketjutkin. Ketjuja Kaudenille on kertynyt syötäväksi, sillä käytännössä koko vuoden Kauden on kahleissa, joista se säännöllisesti yrittää päästä irti. Kauden selkään on viritetty kuitenkin gps-seuranta epäsäännöllisen säännöllisesti, niin monen vuorokauden irtiottoa Kauden ei vuoden mittaan pysty ottamaan. Ehkä Ilosaarirockin aikaan Kaudenista on heikoimmat havainnot, kuten myös Kaudenilla muistijäljet. Pahempi paikka koittaa kuitenkin aina syksyisin loka-marraskuun vaihteessa, jolloin tähdet asettuvat taivaalla sellaiseen asentoon, jotta gps-järjestelmä ei oikeen saa jälkeä Kaudenin liikkeistä.
Kauden kuitenkin palailee yleensä häntä koipien välissä takaisin ruotuun, sillä ajaahan routa porsaankin kotiinsa.
Se hetki loppu nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti