Puhutaan, että gladiaattorit söivät raakaa lihaa tullakseen yhtä hurjaksi kuin pedot. Jotkut intiaaniheimot taas pureskelivat kokapensaan lehtiä poistaakseen särkyjä ja varmaan samalla saivat ihan hyvä pössiksen muutenkin. 1800-luvun loppupuolen jo nykyaikaista muistuttavissa urheilukilpailuissa todettiin pari lääkkeiden yliannostustapausta, mutta mitään varsinaista säännöstöä doping-aineista ei ollut olemassa.
1900 vuoden molemmin puolin mm. alkoholi oli suosittu neste, kun haluttiin parantaa suorituskykyä. Alkoholi nähtiin varsin mukavana terästyksenä loppukireihin ja niinhän se varmasti onkin. 1928 doping-sääntöpykälä tuli IAAF:n tiiliskivimanuaaliin ja siitä lähtien on tehty jonkunlaista listaa kielletyistä aineista. Testausta ei tosin vielä juuri ollut..
1930-luvulla kehiin (myös nyrkkeily, mutta yleensäkin..) saapuivat hormoooonit ja mormonit. Tai ainakin ne ensimmäiset. Synteettinen testosteroni levisi voimalajeista hiljalleen palloiluun ja yleisurheiluun. Myös adrenaliinia taidettiin kokeilla erilaisissa piireissä, mutta doping-ongelma ennen II maailmansotaa ei varsinaisesti ollut kovin suuri, varsinkin siksi, että siitä ei tehty ongelmaa.
Ensimmäinen kunnollinen kiellettyjen aineiden lista (pääosin piristeitä) kehiteltiin vasta 1960-luvulla ja 1967 Kv. Olympiakomitea lisäsi peruskirjaansa dopingsäännökset. Suomessa ei oikein oltu asian kanssa hereillä, sillä hiihtäjä Eero Mäntyranta kärähti amfetamiinista heti, kun testaukset aloitettiin 1972 ja vielä Rukalla katsastuskilpailussa.. Piristeet oli helppo todeta testeissä ja niiden käyttö saatiin kuriin hyvin nopeasti.
No joo, lopun kaikki muistavatkin. Dopingin kehittelijät kulkevat edellä ja testaajat vähän perässä. Nyt kaikkien suoritusta parantavien aineiden käyttö on kuitenkin tehty turhaksi. Kuntoplussassa on nimittäin mullistava vinkki:
"Opi niksi, joka tehoaa paremmin kuin vuosien treeni. 20 prosenttia parempi kunto jo tänään!" Vaviskaa Bolt ja kumppanit!
Suomalainen terveydenhuolto on sitten mukava juttu. Perjantaina piipahdin possupiikillä muiden paikalle sattuneiden kanssa ja iltasella olkapää olikin melko kipeä. Yöllä heräsin ja heitin limat hyvinkin karheasta kurkusta vessan puolelle ajatellen, että taitaa jäädä testi väliin. Aamulla kuitenkin olotila oli parempi ja liityin naapureiden letkaan kohti hullujen kolmioita.
Verrytellessä fiilis saneli, että ehkä tässä vielä juosta pystyy, vaikka ei kovin herkkää saati helppoa ollut kuitenkaan. Päätin aloittaa suht rennosti ja alkaa ahistaa vasta parin kilsan jälkeen ja ahdistuinhan mie, vaikkei ahistaako?-tsemppikyltti ollut kuin mielikuvissa. Noin samoihin aikoihin, kun loistoajat juosseet Haaskalintu, Zerzenay ja Aroz lähtivät toiselle kierrokselle heitin vauhdissa kevyet oksut pientareelle reilusti taaempana ja rullasin väliaikapisteelle keskeyttämään varsin masentuneissa tunnelmissa.
Iltapäivällä katseltiin hiihtoja ja kämpille päästyä jatkoin samaa toimintaa sosiologian kirja sylissäni. Heräsin, kun Heikkinen paukautti parin sekunnin pohjat viimeiseen väliaikaan. Uudestaan nukkumaan noin kympiltä ja aamuyöstä paskan fiiliksen kera päätin jättää pipon suunnitteleman erittäin herkulta kuulostaneen reenin väliin. Ja mikäs tässä päivällä tietokoneella nuhaisena ollessa, kun ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta.
Tiedäthän miltä tuntuu pikkujoulujen jälkeisenä aamupäivänä. No eipä juuri miltään.
Kitarasankaroinnit ja juomalaulutaistot käytiin JO perinteiseen tapaan Hotel WellIslandilla. Last thing I remember, I was running for the door..Sitten olimmekin jo Nurtsin ja Liekin kanssa Yössä. Ja tulihan sinne muutkin, vaikkei Äänekoskella siellä koskaan oo päästy käymään.
Melkoisen hauska yllätys oli se, että Yöhön oli hommattu jonkunasteinen bilebändi soittamaan kovat hitit. Tulihan siellä Valonkantajaa, Tomppaa ja sen sellaista. Suljetun osaston porukkamme edusti tanssilattian etukolmanneksella varsin hyvin paikallista mentaliteettia, identiteettiä ja having-loving-being-merkityksiä Allardtin vuoden 1976 hyvinvointi-käsitteistöstä.
Joulukuun osalta kulkukännit-kortti on nyt käytetty. Edessä 3 tenttiä viikkoon, ensimmäinen niistä huomenna. Ymmärtäisitkö sinä tästä jotain? Kvantitatiiviset rakennetutkimukset olettavat implisiittisesti elämänkulun institutionaaliseksi; kvalitatiivinen vuorovaikutustutkimus voi tavoittaa myös muun kuin institutionaalisen elämänkulun, esimerkiksi elämänkulun käännekohdat.
Jos ymmärrät, niin suomenna toki minullekin. No ei, oikeasti ymmärrän tuosta kaiken, kun kerran pääsin läpi aate- ja oppihistorian tentistä, jossa käsiteltiin asioiden käsittämisen käsittämistä. Mutta mitä ihmettä tarkoittaa implisiittisesti?
Hei hei ja hauskaa oli. Ennen kulttuurimatkailua nautimme vinsken chikenwingsantimista ja oli muuten herkkuva. Urheiluvisassa aiemmin iltapäivällä aika tarkalleen mie ryssin voittooluet, pitäis olla vaan hiljaa niinkuin tutkimusmatkailija nordenskjööldi.
Kt soitti mm. nämä: Raskas kantaa, Arkunnaula, Enkeli, ???, Iankaikkinen, Kivireki, Karhujen talo, Lemminkäisen laulu, Voimakas (valomies tuli basistiksi kun hongisto sano vittujoojoo), Valtakunta, Siemen alla routaisen maan, Tuonelan koivut. Ja encorecore oli Rakastaa, ei rakasta, Pirunpelto, Loveen langennut.
Setti oli siis LOISTAVA. Enkeliä en o ennen kuullutkaan livenä oli muuten hienoa ja herkkää! Toi yks kyssärimerkki jäi laittamatta ylös. Enkä nyt tähän hätään muista kun olin enkelistä niin viiliksissä, täpinöissä ja tällingeissä, mutten sentään glitterissä. Ja sitten vielä löysin sen enkelin siinä myöhemmin ja sillei. Taivaalt niitä tippuu kuulemma reppuselkään kun laittaa vaan kädet valmiiks.
Yllättäen löysimme itsemme aika lailla vakioporukalla siinä neljän maissa maistelemassa chilikastiketta Oliivissa. Itsehän olin lähimpänä suuria onnistumisia, mutta nukkumaan päädyin silti sinne, mihin niin monesti aiemminkin. pistecom. Eiköhän tähän loppunu vaihteeks noi roskaruokatouhut, en sitten niistä viineistä tiedä.
Sunnuntaina Perävaaran kulmilla oli melko hapokas letka. Tai no ei siellä mitään kulmia ole, lähinnä kohtuullisen kumpuilevaa käyrämuotoa ja yks seinä. Yritin pysytellä valppaana, että karhut eivät söisi, jotta voisin jatkaa uuden kontaktini parissa. Pari kiveäkin taisi lentää pään vierestä, pojat kun eivät mitää pesäpalloilijoita ole.
Vettähän sataa aina, siihen et voi puuttua, joten älä välitä. Kuten et välitä +1 asteen pohjoistuulisesta kelistäkään. Mutta jätä nyt ensimmäiseksi pois se kerrastopaita trikoon alta - pärjäsihän SM-yössäkin niin, vaikka lunta satoi kohtuullisen itätuulen mukana. Mene pelipaikoille lokasuojattomalla pyörällä, josta paukahtaa kumi noin matkan puolivälissä, kun selkäsi on riittävän kurassa. Jätä pyörä siihen ja hölkkää loppumatka sen äärimmäisen ergonomisen laukun kanssa, sillä reppuahan et hifistelysyistä (sopii takin väriin paremmin) ottanut selkään. Kerkiät maisemiin juuri ja juuri ajoissa, tai siis niin, että muut ovat jo metsässä ja vain treenin pitäjä on paikalla karttaa antamassa.
Tossut jalkaan, luonnollisesti sellaiset, joissa nastoja on jäljellä vain nimeksi, että voisi niitä nastareiksi sanoa. Sidot toisen kengän liian kireälle ja toisen liian löysälle, sormet ovat sen verran kohmeessa jottet vaivaudu niitä sen paremmin viilailemaan, treenihän tämä vain on. 10 watin halogeeninen lampuntapainen (tai sitten joku xenon, ovat huhujen mukaan maailman luotettavimpia) päähän - latasithan sen akun ennen edellistä harjoitusta, vai sitä edellistä. Kuplainen kompassi käteen ja a4 kokoinen tulostekartta a3 kokoiseen sumuiseen ja hieman reikäiseen muoviin. Liikkeelle mars - kuin 400 metrin kilpaan.
Kaadut noin 23 sekunnin juoksun jälkeen, jalatkin on jo reilusti hapoilla. Uudestaan könyät 69 sekunnin kohdalla, jolloin lamppu lähtee päästäsi jo toista kertaa ja haistat etanolinkin valuvan kompassista käsiisi. Huomaat lampun asettelun jälkeen suunnistavasi itseasiassa rataa väärin päin. Korjaat kohti ykköstä, jonka löydät kevyen kolmeminuuttisen koukun kaarreltuasi.
Noin radan kauimmaisessa pisteessä lamppusi himmenee tulitikun tasolle ja päätät luovuttaa suunnistuksen, jonka kilometrivauhti pummien jäljiltä on noin 12. Suorin reitti pois on lähinnä vihreää shittiä ja isoja mäkiä, ei sillä että vettyneestä kartasta enää mitään selvää saisikaan - kierrät kiltisti sorateitä pitkin sata metriä vajaat 7 kilometriä lähtöpaikalle, jonne tullessasi näet juuri viimeisen auton loittonevat takavalot - ethän tullut kenenkään kyydillä, miksi sinua olisi odotettu.
Kaivat reppusi kuusen juurelta ja alat vaihtaa kuivaa ylle. Huomaat unohtaneesi vaihtopaidan ja pyöräilytakkikin on jo tulomatkasta läpimärkä, palelet hetki hetkeltä enemmän ja näet jo mielessäsi lintuinfluenssan ensimmäiset siiveniskut. Eväätkin jäivät näköjään sinne keittiön pöydälle, juuri siihen juomapullon viereen. Treenipettyneisyytesi on maksimaalisen valmis. Sitten vain kotimatkalle vastatuuleen.
Oli noin 39 kuumeet yms settiä samalla. Pikku pöhnässä makoilin pari päivää.
23.11.2006 Siirtymäharjoitus ja vähän räiskimistä pitkin jamista.
Eipä tarttenu lojua kasarmilla tuotakaan päivää. Hauskaa hommaa pikkuporukalla.
23.11.2007 A bit slippery. Verkut ennen illan mättöjä. Juoksu 35', jt 25'
Sairaana 24.11-> noin viikko. Oli kai rankat yölliset mätöt..
23.11.2008 Vaellustouhua Karijärvellä 2.20', Yöreeni 20' lumimyrsky, ei nähny mitään. Tulin kesken pois, muut ei lähteny edes kokeilee.
Ja miekin lähinnä siks, että oli petzln ultralamppu testauksessa. Ei mullistanut suunnistusta sekään.
23.11.2009 Yöreeni 42min + ver 15' Rennon letkeesti, kulkujumala oli hellä ja viikonloppu ei juuri tuntunut.
Tääl ollaan, enkä muuta voi.
No jottei menisi liian vakavaksi niin lukion EN6-kurssille pidimme muistaakseni aaveen (?) kanssa esitelmän hienosta yhtyeestä. Se alkoi näin:
What happened in the 90s? The Soviet Union collapsed, the Gulf War flamed, Estonia sank and a new powerful phenomenom appeared. This phenomenom changed the whole world different. It is called "the girl power." For the creation of this phenomenom we have to blaim or thank the band called the Spice Girls.
Musta oli syksyinen taivas taas itää kohti ajellessa, päätäkin särki ja kädet tärisivät hereillä pitävästä kahvista. Toisessa käsivarressa luki "ossi", mistähän sekin siihen oli ilmestynyt? Varmaan oma nimeni.
Parasta itään menossa oli se, että vuoden viimeinen hölmöilykeikka oli ohitse jo näin marraskuun puolivälin paikkeilla. Onhan tässä näitä taas nähty ja mikään ei ole muuttunut. Miksi mikään muuttuisi. Eniten ehkä jännitti se, että olisiko jo tältä reissulta mukana tuo possutauti, kun tamperelaiset sitä niin innoissaan sairastavat. Tuskin joensuulaisiin sekään tarttuu, olemme immuuneja kaikelle, kuin teflon (brothers).
Tänään alkaa hyvä elämä: yösuunnistusta, ituja, hunajaa ja jugurttia. Huomenna innokkaasti voimareeniä ja päälle vähän liikaa sählyä. Keskiviikkona vois taputella anakynnystä ja torstaina pitkää hölkkää, ehkä jopa yösuunnistustakin, jos suostuu 10watti valaisemaan edelleen taivaan ja maat. Perjantaina taas voimat koneeseen ja lauantaina kovat - kehittyykö mikään, kysyn vaan. Siihen sitten urkkavisat ja kotiteollisuudet. No niin, ei mikään muutu, mutta eiköhän into piukassa taas nosteta nyrkkiä Valtakunnan tahtiin.
Tähän vielä on aivan pakko liittää tällainen kappale kaunista suomalaista musiikkia, silloin kun kyseiset herrasmiehet eivät vielä ottaneet musiikin tekemistä niin vakavissaan ja ansainneet sillä omaisuuksia:
We get along it's like magic has come between us We did it all first and now everybody's gotta learn to survive gotta learn to stay alive Now you say you just needed to stay away Now you say that you are blowing yourself away I know well what you mean when you tell me We're running out of credit
Yeah, Everyday I will see you anyway And I wanna do something about it
Yeah, Everyday I will see you anyway
And I wanna do something about it
We recognize the lies nothing can stop us now we had a blast with most rediculous stories Laughing's keeping us alive, yeah And you know that's not a lie Now you say don't even smile if you follow me I see you`re not joking for the first time I know well what you mean when you tell me We´re running out of credit
Everyday I will...
I know well that the time has come when everythings been said and done, well maybe we still shouldn't give up oh yeah
Respect the fidelity
Respect the fidelity
Everyday I will..
Ja tämä mainion hauska kappale on vielä silloin Rasmus nimellä esiintyneen artistin Hellofatester -levyltä (suosittelen enemmän kuin mitään) ja nimeltään yllättäen Every day. Levy on edelleen yksi parhaista musiikkimaailman tuotoksista, mitä levyhyllystä löytyy ja tulee löytymään. Miksi toisaalta ostais huonoja levyjä.. Ja julkaisuvuosihan oli niinkin tuore kuin 1998. Silloin muuten eräs Jari Räsänen oli STT:n uutisissa, Jyväskylän asemalla sattui aika isokokoinen junaonnettomuus ja tapaus Bill & Monica oli kuumimpia puheenaiheita valtameren toisella puolen.
Ei soittanut Viikate Valomerkkiä. Ehkä siksi, että se on Kotiteollisuuden kappale. Muilta osin Viikatteen lauantai-iltainen keikka noudatteli lähinnä tuoreimman Kuu Kaakon Yllä -levyn ja Kesävainaja -ep:n tunnelmia, sillä vanhempia biisejä listalla oli vain pari. Kuolleen miehen kupletti oli juuri niin tiukka kuin Itä-Suomen tuulien alla elävän väestön sunnuntaiaamun olotila. Pohjoista viljaa ei myöskään pettänyt tunnelmallaan. Introbiisin nimi oli muuten Haaska.mp3. Se ei kuitenkaan tarkoittanu Jan Betin karaoke-esitystä vaan haaskalintujen saalistusspektaakkelia. Keikka oli nousujohteinen, sillä loppupuoli oli yhtä hittiputkea kaikenmaailman kaakkoisine kuutamoineen.
Tauolla kokeilimme päivän drinkkejä finsken kanssa. Itse en pystynyt kyseistä baarimikon taidonnäytettä juomaan. Se vain oli niin stnan pahaa ja maistui tarkalleen samalle kuin suussa lokakuun puolivälissä Jyväsjärven kanssa reissatun illan jälkeen. Nimittäin seuraavana aamuna.
Amorphiksen keikka oli juuri niin kova kuin siltä sopi odottaa. Uutta tykeistä isokaliiperisinta levyä rouhittiin kovasti läpi etenkin keikan loppupuolella. Ilolla olisin kuullut myös Silent waters tylytyksen, mutta kylläpä tuon setin kuunteli ennemmin kuin vaikka selkäänsä ottaa. Ai että oli taas mainio viikonloppuloinen. Aika hauska oli olotila sunnuntain kuntoilutouhuissa ja tänäänkään ei vielä ole lintuinfluenssa iskenyt.
I who have forged the heavens I also have my king To northland I was sent I was cast to distant Pohjola Enforced by my king's spells His orders undenied.
Menneenä viikonloppuna Apulanta soitti tyypilliseen tapaansa vallattoman hyvällä meiningillä jämsäläisen Areenan lauteilla. Tuo eteläisen Suomen suurin hiihtokeskus on varsin asiallinen bilepaikka - rinteet on lähellä ja lähes joka viikonloppu siellä soittaa joku kuunneltava bändi. Joka kerta paikalla ollessani musisointi on ollut hyvää ja yleisöä kohtuullisesti. Varsin usein olen siellä vieraillutkin - pari vuotta sitten Kotiteollisuutta katsomassa ja sen jälkeen heti seuraavan kerran viime lauantaina.
Apulannan kuumin hitti oli ehdottomasti Aurinkoon. Se on lähes tuoreimmalta levyltä (Attack of the A.L people) ja joka ikinen kerta missä tahansa saa yleisön sekaisin. Nytkin näin erään maajoukkuetasolla vaikuttavan karäktäärin villiintyvän täysin. Ehkä tuohon vaikuttaa se, että juuri vuonna 1995 kyseinen herra oli juuri siinä iässä, että pitkää lettiä piti päästä heiluttamaan rankasti. Pitää vielä varmistaa asia seuraavalla kerralla tavatessamme.
Hyviä fiiliksiä tarjoili myös Kaivo. Tuota tunnelmoitiin erityisesti sateisella KRV:llä vuonna 2008. Kyseisellä viikolla heiluimme reissussa teltalla ja voin varmaan mainita, että tasan yhtenä päivänä ei satanut. Viikon meininki pysyi silti erittäin hyvänä, vaikka vaatetukset pysyivätkin kosteana. Asiaa kompensoitiin kohottamalla elimistön nestepitoisuutta, varsinkin välipäiviä edeltävinä iltoina.
Taisi muuten olla tuo samainen viikko, jolloin kohotin nimeni lihavien legendojen kastiin, sillä voitin al-sarjan. Se onkin sitten varmaan ainoa hk-makkaravoitto ikinä, kolmiloikan H14-aluemestaruuden lisäksi. Ai niin, voitinhan mie kerran arpalipulla jrv-kassin. Itseasiassa kolmesti. Pari lähtis aika halvalla, tarjouksia otetaan vastaan, otetaan vastaan.
Alla Ukkohalla, joka oli pössytellyt vähän liikaa pilveä klo 05.12.
Viikonlopun jäljiltä ei ole kadoksissa, kuin parit colleget. Tilanne on siis lähes hallinnassa. Moni luulisi, että Itä-Suomen synkkyyden keskellä ei valoa näkyisi, mutta aika tarkalleen hetki sitten Utransaaren hoodeilla katsoin länteen ja näin auringonlaskun samalla kun suoraan idässä loisti täysikuu. Huikeita elämyksiä.
B13-rapun asukkaan vuosimallia 2004-05 neuvosta otin vaarin (mitä tuo tarkottaa??) ja teinkin sitten ne hyökkäilyt tänään vähän jyrkempään mäkeen, sillä olotilahan oli vallan muikea. Ei sattunut edes mihinkään.
Tänään söin myös keittolounaan, ostin ainakin kolme kiloa hedelmiä ja kasviksia sekä katselin D-vitamiinipakettia, mutta ei riittävän vahvaa roppia löytynyt tuosta kaupasta. Talvi tulee ja yöreenit käynnistyvät. Enää puuttuu lamppu. Toki järjen valo on hiljalleen palautumassa viime viikosta jolloin sen päälle kaadettiin sellainen annos vettä että.
Kaks päivää kaatajaisiin. Se ei ole muuten paljoa se.
Kolailin tuossa kalenterin jo kuntoon, ettei tartte miettiä mitä tehdä viikonlopun jälkeen uskomattoman suuressa morkkiksessa. Jo sunnuntai-iltaan on budjetoitu 52min hölkkä Utransaareen ja takaisin, kuten viime vuonnakin. Ihan vain siksi, että roppa lähtisi käyntiin siitä olotilasta, minkä lokakuun kaatojakso on saanut aikaan. Aika syvissä vesissä nimittäin seilaillaan jo nyt.
Maanantaina sitten alkaa rullaus. Näyttää lukevan 45min fundamentaalinen (renato canovan hieno termi) laputtelu ja siihen päälle 10*100 metriä loivaan ylämäkeen. Kuulemma pitäis ekojen harjoitusviikkojen aikana tehostaa motoristen yksikköjen rekrytointia tuolla lailla ylämäkeen naputellen. Tiedä sitten siitä mitä tapahtuu, mutta tehdään silti.
Perussapluuna jatkuu siitä sitten sillei, että pisimmät lenkit ke ja su, kovimmat lenkit ti ja la, ja siihen sitten röpötellään päälle juoksutekniikat todennäköisimmin torstaille, kovempaa voimatouhua keskiviikolle ja perjantaille. Ja siihen vielä pelailua sunnuntaille, tiistaille ja torstaille. Johan siinä on sellanen sillisalaatti, että mikään ei kehity. No kassellaa sit syssymmäl mitä oikeesti tehdään.
Ja tehdään nimittäin näin. 7.11 JRV 60-v partyt, mökkisetit ja Apulanta Himos Areenalla.
14.11 Rokumentti-> Kellarissa:
Klo 18.30 Ovet auki Klo 19.15-20.00 Disordead Klo 20.00-21.00 Blake Klo 21.00-21.45 Supersounds Klo 21.45-23.00 Viikate Klo 23.00-23.45 Backstabbing Bastards Klo 23.45-01.00 Amorphis
Ja jottei kuu jää ihan kevyeksi niin sitten vielä 21.11 Mossi tai KeparDin sählyturnaus miten vain sen haluaa lausua.
Eikä tässä vielä kaikki. Kotiteollisuus 28.11 kuuluu myös kalenteriin ilman muttia. Ei ole muuten eka kerta tänä vuonna tuotakaan bändiä kuuntelemassa. Ja kyllä vieläkin kiinnostaa.
Urheilullinen anti tulevana kuuna tullee myös täyttymään ainakin Josban ja Katajan peleistä. Ehkä vielä Jokipoikiakin voisi yhden kerran käydä katsastamassa. Onhan siinä kerrakseen. Paikallisen urheilun tukemiseksi vaihdan itsekin nutun KR:n punamustiin, sillä se kai käy fanipaidaksi tuolla jäkispeleissä?
Millainenhan poika on tuo mystinen Kauden Kaatajaiset? Naamakirjan kuumin tuttavuus, kaikkien kaveri Kauden on lausunnoillaan järkyttänyt suunnistelevaa maailmaa. Tai ehkä hän onkin mies, eikä poika enää. Tai sitten kaiken takana on nainen.
Kuvitellaanpa nyt sitten hetkisen aikaa neiti Kauden päivää.
Aamulla Kauden herää Skarpista, sen läheisyydestä tai ainakin saman kaupungin alueelta. Vieressä makailee suurella todennäköisyydellä joku toinenkin. Kaikkein suurin todennäköisyys on se, että vieressä on Nurmonen, sillä onhan lähes jokainen Joen seudulla vaikuttava suunnistajanretku siinä makoillut aamulla, kun muutakaan hätämajoitusta Sedun mestojen tai Biirockin kulmilla pyörivät yöihmiset eivät ole tarjonneet. Nurtsiin voi Kaudenkin luottaa.
Kauden aloittaa päivänsä riisuutumalla vihreistä trikoistaan, lemmenlaivan kapteenin takista, lakista ja ehkä jopa hengityssuojaimesta. Kauden liikkuu harhailevin askelin pitkin lähiseutua, vähissä vaatteissa ja ilman tarkempaa suunnitelmaa siitä minne mennä ja mitä tehdä nyt. Kaikkihan on jo tehty, mut ei sinun silmilläsi, muttei sinun käsilläsi. Kannattaa muuten kokeilla miltä kuulostaa musiikki Kuoleman Risteyksestä Kolme Virstaa Pohjoiseen. On kelvollinen sävellys se.
Ruokapolitiikka Kaudenilla on varsin laaja, sillä Kaudenhan käyttää varsin runsaasti juomia, jotka sulattavat vatsasta niin sahanpurut kuin metalliketjutkin. Ketjuja Kaudenille on kertynyt syötäväksi, sillä käytännössä koko vuoden Kauden on kahleissa, joista se säännöllisesti yrittää päästä irti. Kauden selkään on viritetty kuitenkin gps-seuranta epäsäännöllisen säännöllisesti, niin monen vuorokauden irtiottoa Kauden ei vuoden mittaan pysty ottamaan. Ehkä Ilosaarirockin aikaan Kaudenista on heikoimmat havainnot, kuten myös Kaudenilla muistijäljet. Pahempi paikka koittaa kuitenkin aina syksyisin loka-marraskuun vaihteessa, jolloin tähdet asettuvat taivaalla sellaiseen asentoon, jotta gps-järjestelmä ei oikeen saa jälkeä Kaudenin liikkeistä.
Kauden kuitenkin palailee yleensä häntä koipien välissä takaisin ruotuun, sillä ajaahan routa porsaankin kotiinsa.
2016 kesän vietän Riossa huomattavasti mieluummin kuin vaikka Chicagossa. Aika tarkalleen siksi, että voi käydä kattoo copacabanan biitsillä isohkossa ihmisruuhkassa biitsiä.
Syitä voi myös miettiä googlen kuvahaun avulla. Esimerkeiksi termeillä rio carneval ja fat american.
Jostain syystä vieressä oleva kuva toi mieleen yhden lukioaikaisista kevätleireistä. Saattoi olla, että Viron itänaapurin maaperän koskettelu ei ollut aivan ilmaista. Lasku nimittäin tuli perässä..
Aloitettiin upseerikerholta kunnioittaen eversti Sandelssia. Seuraavana aamuna jatkoimme historiallisten kohteiden ihailua sprinttisuunnistuksen merkeissä Haminan Bastionin maisemissa. Muuten lähinnä syötiin.
Kohdistusammunnat menivät normaalilla kaavalla - sinnepäin ja viimesellä sarja sit siihen läpyskän keskelle toivoa ja uskoa vahvasti herättäen. Iltamat vietettiinkin vaihteeksi ylisyöpöttelyn merkeissä, kunnes viriteltiin ja hiottiin kohdilleen varusteet mallia maastopuku-M05, Reppu-M60, Nastarit-M08, RK62, lamppu Pummi-M08 ja mitä näitä nyt olikaan. Tässä vaiheessa vielä hymyilytti. Kello 22.30 ei enää:
Aika tasan tarkkaan 22.03 päästiin irti. Jako oli varsin simppeli ja K-pisteeltä päästiin parin tussimerkinnän jälkeen liikkeelle hyvinkin luottavaisena. KR:n toimitusjohtajan kanssa ajeltiin 1-rastille melko hyvin, vaikka piti siinäkin jo tsekata viereinen oja ennen rastia. Seuraavana vuorossa ollut 12-rasti olikin sitten melkoinen katastrooooffi, mutta kyllä sentään gps-seurantaa tarkkailleet saivat naurun aihetta. "Pullopersesiat."
Tarkoitus oli ajella suunnalla polkuun kiinni, joka veisi ojan vartta suoalueen läpi. Spekuloitiin koko ajan, että mennään vähän oikealle ja mielestäni korjattiin suuntaa vasemmalle. Nokkospusikossa se luonnollisesti on aika kinturi mennä samaan suuntaan koko ajan ja siltähän tuo reittikin näyttää. Seinältä kisaa seuranneet varmaan spekuloivat, että ollaan menossa 6-rastille kun reitti oli sellanen. NOOOOOOOOOT
Suon jälkeen päästiin kallion laitaan, mäki alkoi nousemaan. Olin aika varma, että ollaan viivan alla kivikkonenällä ja siitä kun jatkaa, pitäis tulla rastialue. No siitä kun jatkettiin, todettiin, että mäki loppuu pusikkoon. Spekuloitiin, että ollaan rastistä kaakkoon niillä isoilla kallioilla, siltä se vähän tuntui, mutta kun ei järki oikein leikannu kartan kanssa.. Eipä siellä mikään täsmänny. Sitä ojaa ihmeteltiin, minkä yli pari kertaa tultiin. Aateltiin, että ollaankin rastin länsipuolella siinä suosetillä, kun kallioluiskakin oli suunnilleen samanlainen. No haloo. Rippekin kommentoi kisan jälkeen meille, että ei tainnu matkanmittaus ihan sujua..
Valittiin sitten plään-B - Itää kohti ja selustaan koukkimaan. Tuli sellanen pieni aukko vastaan. Eipä tullut ensin mieleenkään, että oltaisiin niin etelässä ja spekuloitiin, että joo ei auta. Jatkettiin edelleen itään, sillä olihan se selvää, että siellä tulisivat todella iso aukko, pelto tai isot pohjois-etelä-suuntaiset ojat vastaan. No tulihan sieltä aika iso oja. Oletin heti, että oltaisiin siinä ojalla, mikä lähtee heti siitä rastin itäpuolen pellosta etelään. NOOOT.
Lähdettiin ojaa seuraten pohjoiseen, aika pitkältä tuntui sekin pusikkoviidakko. Ja kyllä vitutti. Tsekkasin kelloo ja oli noin 22.35, ja muistelin samalla, että Veven miehet oli päivällä kellottanu 37 minuuttiin kokoomarastille.
Lopulta ojan varteen alkoi tulla uraa, olin aika lailla heti varma, että ollaan juuri sillä polulla missä sitten oltiinkin. Oikeella ollut kumpareen muoto siihen viittasi sen verran isosti. Kyllä vähän helpotti siinä risteyksessä ja lopulta pellolla, että ei ollakaan vielä Venäjällä. Laitettiin sit vähän tossuun vauhtia, sillä pojat varmaankin odottaisivat jo Y-rastilla. No ei se niilläkään ollut ihan putkeen mennyt. Joka tapauksessa lyötiin kellokorttiin aikamerkintä siinä 22.44.40 ja ylimääräistä oli kulutettu ehkä 20min.
Loppuyö kului yllättäen ilman suurempia ongelmia. Ja y-väleillä tiputettiin pari partiota letkasta tossulla.
Päivä meni suunnistuksen osalta hieman mainiommin. Jako oli tehty noin 8 minuuttia lähtöhetkestä, kokoontumiseen saapui ensin Hantteri, itse tulin reilun minuutin perässä, A-P kuutisen minuuttia ja Karppa noin yhdeksän minuutin kohdalla ja oltiinkin ensimmäinen ressupartio, joka jatkoi matkaa. Y-hommat meni ok ja pikataipaleellakin jaksettiin vielä liikkua kohtuullista vauhtia. Päivän osalta oltiin 3. nopein ja ammuttiinkin kaikki taulut alas. Siihen tosin piti käyttää kaikki patruunat, kun tuo vastaan aika vahvasti paistanut aurinko pimensi takatähtäimen aika tasan tarkkaan kokonaan. Kranaateista tais mennä sisään yksi, koko partiolla. Voi olla, että ens vuonna pitää heitellä kiviä suunnistusreeneissä vähän enemmän...
Tuloksena siis sysipaska 6. sija. Autossa sentään oli lämmin tunnelma, mikä ei vähiten johtunut vahvasta sisäilmankierrosta.
Tämä päivä oli suuri päivä. En vieläkään saanut viinipulloa loppuun. Huomenna jatkuvat opiskelut ja valun mestoille varsin tuoreena uuteen syksyyn. Varmaan rutiinit lähtee aika normaalilla tavalla käyntiin. Aamulla käyn heittämässä kevyen lenkin ehkä jopa kevyehkön. Sen jälkeen luonnollisesti hieron, jopa runnon, vähän pohkeita suihkussa, nappaan repullisen hittejä (kirjoja tällä kertaa) mukaan ja kolaudun kampusalueelle Kaupunginkirjaston kautta. Ehkä olen hurja ja näyttäydyn historian laitoksella, jos luoja sen jo huomenna minulle suo, ja kysäisen sattumalta vastaan tulevilta tutuilta, että oisko jotain hyviä kursseja. No eihän niitä ole.
Tiistaina aloitammekin jo Varnitsan jengillä yliopiston salibandyliigan harjoitukset Areenalla. Viime vuonna oltiin muuten liigan kakkosia, että melkoisia kynäilijöitä myö historian opiskelijat ollaan, vaikkakin finaalissa Kasvatustieteilijät kyllä veivät, kuin suomalainen sissi limpun neuvostoliittolaisesta ruokateltasta loppusyksyllä -43. Siihen alle varmaan avataan akatemiankin harjoitusruletti jo isommalla kädellä, sillä eiköhän suurin osa sankareista saavu aika tasan tarkkaan tänään ja huomenna itn.
Mut mietipä sitä, että heroiinipillereitä tarjoiltiin roppakaupalla yskänlääkkeenä, sillä se oli halvin tarjolla olleista "lääkkeistä".. Ja Suomessa sitä käytettiin -30 luvulla sellaiset 7 kiloa miljoonaa asukasta kohti, tilastokakkosena heti Japanin jälkeen. Se muuten on paljon se. Lisäksi on melko hassua, kun sotakirjoissa (esim. Lehväslaiho) heroiinia ei mainita ikinä. Pojille vain annetaan aspiriinia. Mutta totuus on varsin toinen, olkoonkin, että nykyään eivät kustantamot varmaan tykkää, että heroiinin käyttö olisi hyväksyttävää. Yrittäväthän sotakirjat valaa Suomen pleikkari, riksrakspoks, mässylässy, feisbookki, iiiärsee-sukupolveen esimerkkiä rautaisista miehistä ja naisista. Ei sillä, etteivätkö he sitä todellakin olleet! Mutta tarviiko asiaa yrittää salata, ei heroiini ollut silloin mikään kriminalisoitu huume..
Oon tässä viime viikot takonu rautaa ja mäkeä. On nimittäin hiljalleen kehittynyt sellaisen kokoiset ojentajat, jotta am-viestin avauksessakin kettusen veljekset olivat peloissaan. Kesä kulkee aika mukavasti loppuaan kohti, mikäs tässä tallustellessa, sillä pläänit on nyt hyvät.
Viikonlopun vietän Hankasalmella, ihan vain vanhojen päivien iloks. Tai ei siitä nyt niin kovin kauaa ole, kun siellä tuli vietettyä se kolmisen vuotta, mutta aaveen kanssa käydään silti tarkistamassa, että raatisen tien mutkat ovat kohdillaan ja Myhinpäästä Lehmänpäälle on korpimaiset kuusikot korpeamassa sinne eksyvää suunnistajaa. Lukeehan myös siinä yhden kartan reunassa se "hirvikärpäsiä" edelleen. On muuten suunnattoman hauska paikka näin syksyllä..
Hankasalmelle Liljan Artsi on työstänyt tarjolle legendaarisen Suurajosetin ja voi pojat kun ei joukkueita ole viivalla kovin paljoa. Eikö Keski-Suomen parhaat palat kiinnostakaan, kun ihmiset rullailevat johonkin takapihoilleen reenaamaan. HÄH!
Kannattaa silti laitta kalenteriin kaksi päivää. Elokansallinen Jämsäs 12.9. On muuten timantti. Ja sitten 24.10 Hervoton-suunnistus. Siellä on kaikille hurjille 20 kilometrin suunnistuslatu tarjolla. Eikä muuten tule olemaan mikään kevyin sellanen, kun itse ajattelin sen suunnitella.
oli rajan toisella puolen Funäsdalenin rinteillä. Rattoisa reilu 11 h vietettiin kolmessa päivässä suunnistaen yleensä avohakkuilla, joilla tosin puita ei ole ollut, ikinä. Melkoinen kilpailu tuo Ruotsin Tunturisuunnistus, mutta siitä jeerdalen kertoikin jo kaiken tuolla toisessa paikassa, ei miul ole mitään lisättävää. kuva: Jocke Lagercrantz
Olin eilen konsulttiapuna KR:n toimistolla, kun on tuota näkemystä kertynyt kuin da vincillä. Selviteltiin kuinka monta seuratyöntekijää tarttee parin kartan tulostukseen. Tai tuli niitä ilmeisesti se nelisensataa. Ja päälle pari sataa kuntorasti- ja ketunlenkkikarttaa. Vastauksena oli 6 ja itseasiassa vasta se seitsemäs laitto ocadin kuntoon. Mut kaikenlaiset piirrot, tulostukset, leikkaukset, pussittamiset ja vielä päälle sinetöinnit onnistui lopulta mainiosti. Eihän niitä työstetty kuin koko iltapäivä. Itse keskityin piirtopuoleen ja opaskartan ideointiin. Ja niitä ideoitahan oli aika vähän.
Tänään käytiin täällä havainnoimassa monimuotosii paikkoi. Ohessa myös yksi tänne ei palata koskaan maasto. Lähinnä siksi, että päässä soi egotrippi Ilosaaresta. "me ei palata koskaan." En kerro mikä se oli, niin joku sinne vielä erehtyy karhujen ja susien syötäväksi. Paarmoja ja jotain muita pieniä lintuja oli keskimääräistä enemmän. Ne oli varmaan niitä b-kaaderin olioita, sillä niitä oli niin paljon. Tuolla erämaalammella myö vieteltiin se iltapäivä Ilomantsissa.
Kaikenlaista harmia oli se, että taistelijan talossa oli 5euron pääsymaksu. Ihailtiin tykit pihalta ja katseltiin karttoi Suomen itäisimmällä kylällä. Itä näkyi, katottiin jo asemat valmiiks. Tuos me sit ryömitään ens vuonna, jos rähinä alkaa. Ja alkaahan se, kun käydään syssyl sotilaspartiossa, joka on Haminassa. Ja Haminahan on jo melkoisen lähellä rajaa.
Hynynenkin on käynyt Hattuvaaralla keräämässä ideoita.
PANDEMIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! huutaa WHO (ei se bändi). Kohta siulkii on flunssa. Nyt vedonlyönti pystyyn, kuka kavereistasi on ensimmäinen?
Huomenna jälleen yhdelle OTourille, jettiin ja settiin suhisemaan. Ja sitten hiljalleen kohti Funäsdalenin kukkuloita jeeerdalenin kanssa.
Sillon kun mie olin Hankasalmel ei myö mitään reenailtu. Tai no reenailtiinhan me välil, mut se oli lähinnä hauskaa touhua. Eihän sellaset pojanklopit voi tietää, mitä tuo kestävyysharjoittelu on. Puhumattakaan suunnistuksesta. Nykyäänhän sitä pitäis tehdä aamul kakkosen juoksulatu ja iltapäiväl pari suunnistustreenii, niinku mie eilen tein.
Mut ei, useimmiten myö mätettiin vain sählyä, sitähän se Ikonenkin teki niiden parin tuhannen juoksu ja suunnistuskilsan ohessa. Ja sit, jos halus vähän kovempaa reenisettiä, niin palomiesten kanssa pelatessa tuli sitäkin lähes huomaamatta. Vaikka sitten neljä tuntia putkeen. Ihan ok intervallireeni, jos ei vaihtomiehiä ole. Yleensähän niitä tietysti oli. Se on sitä sosiaalipelailua.
Nälkäkin noissa sosiaalileikeissä tuli, mut kun eihän pikkupojat ruokaa osaa laittaa niin minkäs teet. No kyl me oikeesti osattiin, jotain täytettyjä paprikoita ja sellasta muka terveellistä. Hiilihydraatit kolattiin sit vielä iltakarkeist, kun ei toi Atkinsin ruokavalio ollu vielä sillon muotia.
Joskus saatettiin käydä juoksemassa. Tai no ei kaikki käyny, mut ne jotka viitsivät. Hankasalmellahan ei ole kuin yksi juoksureitti, kun ei tuolla maaseudulla noita polkuja tai pikkuteitä ole paljoakaan. Ainakaan talvisin auki, kun lunta on kolme metriä. Se reitti on se pikku-raatinen, joka menee niiden ylä- ja ala-raatisen järvien ympäri. Vai onko ne iso- ja pikku-raatinen ne järvet. En muista, mut järviä ne oli. Tuo lenkki on aika tasan tarkkaan 16,7km B13 kämpän rapuilta, sellanen ihan passeli. En muuten tuosta B13:sta pääse irti, kun edelleen asun samassa osoitteessa. Kaupunki tosin on onneksi eri. Kun tuol Hankasalmen on Kihveli soikoon festarit, niin Joensuus on Ilosaarirock. Paha on valinta kumman ottaisi. Sit isot pojat kävi joskus juoksee iso-raatisen, mut eihän nyt yli kaks kyöstisiä juosten tee tuon ikäisinä kuin hullut (vaikka syytä monella oliskin). Ja Oma.
Kuuminta coolia ja muut aarteet. Kysyit olinko leikannut hiukseni. No e. Apocalyptican veivaajista puhumattakaan. Mut Beenie Man ja Dizzee Rascal. Sitä jeessiä jeesseintä.
Kaikenlaista keikkaa löytyy Yle Areenasta aika reilusti vielä 29 päivän ajan. Kannattaa tarkastella, keikkojen koosteita on vaikka missä välissä siellä tuolla.
Keksin bisnesidean. Pirkan pitsapohjat ja päälle nuudelit. Ja joku siperialainen siihen kojuun niitä keittelemään. Pahvisen pohjan voi jättää syömättä, mut ne nuudelit maistuu taivahan hyvälle ja pitsapohjan käytän sitten uudestaan seuraavalle asiakkaalle. Jono pystyyn jo, ens Ilosaares sataa rahhaa miunkin kassaan! Ja valkopippuria päälle suolauksen ohella!
Tänää ois kassarok Tikkalassa ja kummalliset bändit. Ainakin "Karmila soittelee soolot" Hynysen mukaan.
Viime viikol heiteltiin Teukka "oltiin ruissis eka yö ilman telttaa" Salaman kanssa vajaa sata nauhaa metsiin Jämsästä pohjoseen. Tämä siksi, jotta voitaisiin sitten käydä paperinpalasen avulla niitä etsimässä viikonloppuna kooveen tyttöjen kanssa maestro Tainin valvovan silmän alla. Ja käytiinhän me. Taini tosin keskeytti kun tukka tarttui kiinni oksiin.
Joku vois viettää kesäpäivän toisellakin tavalla, mut aika hauskaahan se oli 9 parin kilsan (+/- ~500m) rykäsyä rullailla päivän aikana. Ja välillä satoi, niin eihän sitä biitsillä olisi tyhmempikään lojunut. Lounas jäi väliin. Ja surullista kylläkin, mutta totta, päiväkahvi. Maastot oli varsin mainiot, vaikka metsänomistajat näyttävät suurella innolla niistä raastavan irti kaiken mahdollisen. Suotakoon se herroille ja rouville, eihän niitä metsiä ilmaiseksi ole saatu, kun vaikea niitä on varastaakaan.
Tänään kävin pyöräilemässä vajaan kakkosen. Kuten myös eilen. Lähdin vain polkemaan polkuja ja pikkuteitä ja jossain vaiheessa kääntyilin suunnilleen takasinpäin, suunnat otin auringosta ja tuulesta. Takasin löysin molemmilla kerroilla, mutta miten käynee huomenna, kun suuntaan joron jäljille käpälämäkeen. Tai Vuorisjärvelle. Aivan SAma, kunhan löydän Joensuuhun viikon päästä lauantaiksi kello yhdeksi.
ElonenSprintti järjestetään Pohjois-Korea tyyliin. Jokaisen kilpailijan perässä kulkee "henkilökohtainen opas" noin kolmen metrin päässä. Jos kilpailija meinaa kääntyä väärin, kopauttaa opas pistooli toisessa kädessään suunnistajaa olalle. "wlong wei mistel, lait wei tät wei." Kisamaasto ei kuitenkaan juuri reitinvalintoja tarjoa, sillä kartassa kaikki muu on kiellettyä, paitsi pääkatua suoraan kulkeminen.
Tai jospa sittenkin Kiina tyyliin. Isolla rahalla laitetaan pystyyn täydellinen sprinttisuunnistusparatiisi. Pieniä sokkeloisia kujia, siltoja, tunneleita. Taivaallisen rauhan aukioita ja panssarivaunuja. Yleisö seisoo jämäkästi paikoillaan ja taputtaa tasaisesti jokaiselle ohikulkijalle.
Entäs Yhdysvaltain tyyliin. "Amerikka on vapaa maa", joten kilpailija saa mennä mistä haluaa. Törmätessään katumaasturiin, kuljettaja haastaa suunnistajan oikeuteen ja kilpailija järjestäjän, koska mitenkä sitä voi tietää, missä niitä autoja kulkee. Tai sitten vain suomalaistyyliin. Kaupunkisuunnittelun helmimaassa taajamassakin kortteliväli on satoja metrejä ja puistoissa ei olekaan mitään muuta kuin avointa lääniä. Reitinvalinnat on mallia oikea/vasen ja urputusta tulee, jos luodaan yhtäkään haastetta, jota metsäsprinteissä ei ole vastaan tullut.
Apupojan hommat taas tän vuoden osalta on ohitte. Jokilaakson sprintissä tuuli reilusti ja loppupään lähtijät sai haistella viimesien välien valinnat kuntoon, jotta pesupaikalla riittäisi puhetta suunnistuksen oikeudenmukaisuudesta. Ja eihän se reiluu ollut ei.
Olipas se päräyttävä kokemus. Tein vähän omaa valintaa ykköselle. Enkä sit nähnytkään juuri ketään seuraavaan viiteen kilometriin, vaik vedinkin melko hyvin, ehkä vähän lahnasti vaan ekan kilsan. Ekalla rastilla missä oli johdot pömpelissä näin sitten Löfbackan, jolla oli kiire. No veti se itseasiassa kärkeäkin kiinni pari minuuttia siinä vaiheessa. Mie en. En tosin keskeyttänytkään.
10 kilometrin kohdal otettiin tuoretta paperia, lenkki näytti hieman nopeammalt, mutta ei se niil 15 km jälkeisil jaloil enää sitte ihan niin ollut.
20 km paikkeil otettii viimene läpyskä, en tiijä oliks se juoksukaa nii kauheen rullaavaa siin varvningissa, ei tainnu. Mietiskelin siinä hölkötellessä, että Ruotsin tunturissa näitä lenkkejä vedetään kolme. Ja vielä peräkkäisinä päivinä. Huhhei.
21 kilsan paalulla tippu yks mies taakse ja katkes. 23 kilsan kohdal tippu toinenki. Ja ei se Niksukaan kovin tuoreil jaloil siinä edessä maaliin tullut. Tuol tahdil viel 76 kilsaa ni ois otettu Matsin kanssa matsii loppusuoral. Eli jonkunlaisessa kunnossahan tässä ollaan?
24 kilsan kohdal istuskelin maassa, ei krampannu, väsytti vaan.
Tänään hoidettiin sit palautumine kuntoo. Pikku höntsäreenin päälle 1,5h futista.
Sunnuntaina todellakin, muttei vissiin tOdella, on edessä tuo rento 24 kilometrin yhteislenkki Keuruun seudun kulttuurimaastossa. Keuruulla olen kilpaillut pari kertaa aiemminkin. Mieleen tulee ensimmäisenä varuskunnan kupeessa ollut SM-yö, joka taisi olla ensimmäisiä yösuunnistuksiani ikinä. Veikkaan, että sunnuntaina parin kympin jälkeen näkyvyys alkaa olla samaa luokkaa kuin hiipuvalla 10 watin halogeenilla, koska..
Tarkastellaanpa hieman valmistautumista tähän mainioon kilpailuun, elikkäis mitenkäs tässä talven aikana tuli tehtyä noita pitkiä. Marraskuussa: Huhhuh, kokonaista neljä kakkosen latua. Joulukuussa: Häh, 12 yli kakkosta? Aikamoist. No loppukuusta tossu kyllä jaksoikin rallatella pitkään, muttei kovaa. Tammikuuus: Hohhoijaa, seittemän pitkää näyttää tulleen. Ei edes kahta viikossa. Ei tuol tulla. Helmikuu: Heh, kolme kakkosta, ei hyvältä vaikuta. Maaliskuu: Kokonaista kaksi kakkost. Huhtikuu: 0 Toukokuu: 0, huikeaa!
Pohjat on tehty tänä vuonna ruostumattomasta teräksestä, kuten myös Titanicin ja Apollo 13:n. Taidan juoda ylimääräisen lasillisen vettä. Vaivun nyt täynnä erikoispitkäluottoa erikoispitkästyneisyyteen. Nähdään viivalla, vai kuulutko sprinttimiehiin, HÄH?
Joensuun tumma väestö pääsi suunnistajaan haaskan siivellä. Melkoisia murheenlaaksoja nuo yliopiston ravintolat. Onneksi nyt kesällä ei tarvitse viettää kolmentoista tunnin lounastaukoja pitkin päivää herkullisten ruokien ääressä.
Ilosaaren lippu on jo lähes hallussa. Rahat tosin laitoin liikkeelle hyvin luotettavalta vaikuttavalle insinöörille, joten saa nähdä mitä sieltä tulee.
Ens kesänä harakat peittääpi jälleen kauniin sinisen taivaan ja sit sielt taivahalta sataa niskaan. Jeejee, sunnuntaina kesä-ep, jeejee.
Olipa taas viikonloppu. Punasella Volvolla surffailtiin pohjalle. Pohjalla oikean urheiluopiston ruokapöydistä kävimmä välillä suunnistamassa ja välillä vaan palloiltiin.
Yöllä juostiin välillä hiljaa ja välillä hiljempaa. Juostiin kuitenkin. Hankea oli ja sen koostumus oli heikko. Päivällä otettiin kolme kakkosen latua. Tosin pikkukakkosen, pienen eikä minkään muun kuin kakkosen.
Ekat kaks meni sillä taktiikalla, että mie vedin, ja sit loppupuolel jerdaalen meni ohi. Viimene oli sit sellane, että jerdaalen lähti aika kovaa mut soiroon, ja sit mie vedin taas. Ja lopus luonnollisesti jerdaalen meni veturiks. Tais olla erot vetojen maalissa se sekunti tai kaks. Nää o näit sparrausjuttuja, vauhti oli kohtuullista, suunnistus myös. Isoin koukkuloinen tais olla yhdellä kuoppa kuoppaloisel sen 10-15 sekuntisen verran. Maasto oli mukavaa avokalliota, mutta heikoilla hangilla saatiin taas kulkea. On se niin kivaa.
Kyl me sprintattiinkin, vähän. Ja oltiin yleisönä, kun oli melkoinen trilleri.
Sunnuntain mentii kisaan Hankoniemeen, jossa niin venäläiset kuin suomalaisetkin ovat selvästikin harrastaneet kulttuurimaaston muokkausta mielessään småkupedar terräng. Onpahan noita rastipisteitä. Ei varsinaisesti napannu, miehän täst lähden vielä reilun viikon leirille lämpöseen ja seuraava kisa taitaa olla kuukauden päästä.. Ihan hyvä tv-kova (emmerdale-klass), tosin välillä pohdiskelin alkupään lähtijänä sitäkin, että tässäkin rastiväliviivan alla on vartin päästä jo melkoinen jotos, ihan kuin neuvostoliittolaisen mosurikomppanian jäljiltä Uhtuan korpisoilla vuonna 43. Silloin, kun 5mg heroiinipillereitä napsittiin kuin karkkeja.
Huomen kakkonen ja forssia roppaan, keskiviikkona mäki ja jyppi-kärppä, torstaina loikka-loikkaloinen ja kakkonen, perjantaina tv-reipas (There Will Be Blood) ja sitten otankin sen menolipun paper planella mombasaan vai mihinkä wild wild westiin se nyt viekään ja juoksen itteni romuksi ja maailmankartan nimeeni.
Simppeli laji tuo suunnistus. Isännälle tai emännälle paiskataan kartta käteen viidennen piippauksen kohdalla ja peto pääsee irti. Tuolle kuusiväriselle taideteokselle arvon ratamestari on laatinut reitin, joka tulisi läpäistä tarkistuspisteiden kautta, vai rasteiksiko niitä kutsutaan. No kuitenkin, suunnistaja katselee kartasta, jos jaksaa, että "jaahas, näköjään tuolla kokispullon muotoisen kumpareen takana kivessä on rasti." Sinne sitten könytään vauhdilla vallan villillä ja otetaan värikynällä merkintä tarkistuskortin reunaan. Siitä alakuloinen kuolemanvirne naamalla kohti seuraavaa kontrollia ja lopulta jossain vaiheessa rastilta lähtee viitoitus kohti maalia ja se touhu olikin sitten siinä, etusormi ilmaan voittajan merkiksi, tai keskifingeri, kun meni huonosti ja joku alkaa huutelemaan.
No joo, tuo nyt meni vähän yli ja ohi. Ei se oikeesti oo mitään helppoa ja yksinkertaista, kun hirvikärpäset ja paarmat tulee mukana, hengitystä ahdistaa, tunturin päälle on vieläkin pari sataa nousumetriä ja ruskit ajaa takaa.
Yö oli synkkä ja yhä satoi. Suunta oli edelleen suoraan kohti länttä.
Kaikki talven aikana tehty keuhkojen ahdistus tiivistyi tänään Niinivaaran penkalle alla olevan tahtiin. Mie oon tikis, jos siinäkään.
Piiskasi naamaani rakeet, repi tuuli hiukseni. Maa paloi allani ja poltti rakoille jalkani. Otin tyynesti vastaan sen kaiken, sillä olinhan sen ansainnut. Ymmärsin miksi suureni valo, pakoon silti en lähtenyt.
Viimeinen episodi epäAndalucian trilogiasta jatkuu nyt. Karttaloisii ei tänne tuu, onhan noita nähty ihan riittävästi. Maastot olivat kuitenkin samoja, joissa on joku joskus juossut kovaakin. Riittäköön se, että salilla sentään oli kovaa, nimittäin rautaa.
Pummi laittoi jauhot suuhun kaverille, joka totesi käyneensä Suomessakin jotkut raudannostoskabat voittamassa. Melkoinen sälli. Kyl me tosin kaikki enemmän nostettiin tietysti tai ei.
Viikon aikana raudankolistelu oli toki pienemmässä osassa kuin muut aktiviteetit. Netissä surffailtiin ja cafe con letteä ryystettiin sen verran isolla kädellä, että kupitkin hukkuivat. Saattoi se tossukin olla välillä syönnillään, sillä äkkiseltään laskettuna pohjat kuluivat sellaisen 140km annoksen verran. Toki kaikki matkat on tietysti pyöristetty päin häränpalleja, jotka muuten näkyvätkin sitten tuossa alla.
Ja suunnistusradat on mitattu arvoisan suunnistusagentti Perin toimesta (huom svedismi, ihan hurrien iloksi), joten ne nyt voivat heittää sitten yhtä paljon kuin tiomilan ihanneajat. Eli todellisuudessa ulkoiltua tuli sen verran kuin sitä kertyi. Vähän kuin massaa talvella.
Una cerveza, por favor.
Ei toiminut varsinaisesti enää Saksassa. Sinnekin siis päästiin takaisin, kun kiltisti lentäjältä pyysimme. Mainio neljän tunnin odotus saatiin kulumaan yllättävänkin ripeästi ravintolassa, josta löytyi tiski, penkit ja tiskin päältä telkkari. Suomalaisviisikkomme osoitti aitoa urheiluhenkeä ja käänsi jonkun verran katseita Hapa Opan leiskauttaessa 142 metrisen voittohyppynsä. Urheilu on välillä tämmöstä. Suuren urheilujuhlan vuoksi päätimme myös nauttia paikallisia herkkuja. Currywurst oli hintaan nähden melko nuiva, ranskalaiset+jotain halpismakkaraa paloiteltuna currykastikkeeseen. Kuuminta coolia oli kuitenkin juoma, jonka mestaritarjoilija meille onnistui myymään. Normaalia vettä, vielä käsittämättömän karmean makuista, pahvitölkissä, kyljessä teksti "the best water in the world", 0,5 litraa. Ja melko kallista, elämä on. Saksa on edelleen paska maa.
Tänään ei olla vielä kännissä oltukaan.
Hymyilytti se toki parin kolpakon jälkeen, jotka taisivat maksaa suunnilleen saman verran. Hymyilytti myös Hirveä, joka tietysti eläimenä joutui tullivirkailijoiden käsittelyyn ja takahuoneeseen. Vähän vaikealta se kävely näyttikin, jälkeenpäin.
Reissu oli sitten sellainen tällä kertaa, se on väliin tuollasta. En tiiä, nää on näitä kuvia.
Kovempivauhtisen harjoitusten ohella suoritimme myös joitain pidempiä taipaleita. Kuvankauniilla rantakarttayhdistelmällä taputeltiin valmiiksi esimerkiksi 100 rastia / 15km harjoitus. Keskimääräistä kansallista tasoa vaativaa keskittymistä oli havaittavissa rastilta toiselle, mutta kyllähän se radan suurin virhe piti tuupata numerolle 92 eukalyptusmetsikön sisällä. Et vain ossaa. PRKL.
Tuo yhden virheen tekeminen ei kuitenkaan liikaa ressiä tuottanut. Sen varmisti ravitsemusterapeuttien suosittelema säännöllinen ruokailurytmi. Ilta-ateriaan kuului niin flavonoidit, suolot kuin hiilaritkin. Unohtamatta paikallisia appelsiineja, jotka olivat suorastaan ilmaisia, kun itse ne rohkeasti poimimme. Koska proteiinin tarve harjoittelumäärän lisääntyessä suurenee varsin reilusti, maistelimme paikallisia juustojakin. Pahvin ohella makuina olivat niin home kuin merivesi. Delicious.
Moovssit kunnossa
Käytiin tietty saunomassakin, kun kerran Suomesta asti ollaan reissussa. Paikallisen saunan kiuas oli mitoitettu hieman alakanttiin, sillä Suomessa vastaava olisi käytössä noin kahden neliön kopissa, kun tuolla tilaa oli ehkä kolminkertaisesti. Heitimme sitten enemmän löylyä kehiin, ja yleensä paikalliset saivat tarpeeksi tummuutta roppaansa. Eräs kaveri teki kuitenkin vastaiskun jonkunlaisella mentholtippapullolla. Ainakin hengitys oli raikas seuraavat pari päivää.
Ohjeistus saunankäytölle herätti melko hyvin. Ihan varuiks saunan puolelle oli vielä asennettu tiimalasi, jolla sai mitattua vajaan 15 minuutin keikan itselleen, ettei vain tulisi yliannostusta. Hyvä niin.
Suolaust Leppoisa päivien kulutus tuotti myös paikoitellen harmaita hiuksia. Toisille hiekka oli liikaa, toisille aurinko, toisille kaksi kaljaa ja joillekin kaikki nämä yhdessä.
Ei sun tietenkään pakko oo lähtee, jos oot niin hapoil.
Varmaakin varmempi motivointikeino toimi yllättävän hyvin ja aika vähän jäi kilometrejä kuluttamatta. Suolan määrä ympäristössä oli riittävä, vaikka moni ois luullut tuon olevan lunta.
Turhan innokas kissojen kanssa pelaaminen oli varmasti järkevää ja muistorikasta. Miksei toisaalta olisi ollut? Kantapään kautta opittu suunnistustekniikka palkitsi myös isosti.
Hetken mielijohteesta otimme lähdön etelään, sillä pimeää, kylmää ja lumista ilmanalaa oli siedetty jo hetki jos toinenkin. No ei se nyt ehkä aivan äkkiseltään se reissu syntynyt, mutta sinne kuitenkin mentiin. Ja nyt kävi näin:
Vaikkei seikkailumme varsinaisesti käynyt lähelläkään Andaluciaa, tuota suomalaiseläkeläisten mekkaa, sijaitsi saman maan itärannikolla, Alicanten välittömässä läheisyydessä koirien koulutuskeskus, jossa tarinamme epäurhoolliset sankarit viettivät aikaansa sellaisen viikon verran. Tämä ei ole yksi niistä kahdesta hyvästä teoksesta, eikä edes yritä olla sellainen. Tämä on vain kertomus lyhyestä sikailusta ja ehkä harjoittelustakin etelän maalla maaliskuun alussa.
Seppo Räty on oikeassa
Perjantai kuudes päivä ei ollut vielä kolmastoista. Aamukuudelta pirteääkin pirteämpi retkuveikko-osasto kiipesi katselemaan nahkahousuisia saksalaisstuertteja Air Berlinin lennolle Dusseldorffiin. KR:n Portugalin retkikunta ilmoitti homopitoisuuden lento”emäntien” keskuudessa olevan noin 80% Itse totesimme ilmapiirin haiskahtavan vielä homommalle.
Dusselin autio lentokenttä osoitti saksalaisen upean täsmällisyyden. Mäkkäriä etsiessämme (lentofirman kahvi+”kalkkunaleipä” ei varsinaisesti tuntunut juuri missään) saimme näyttää mm. kahdesti passia ja selittää olevamme vain tyhmiä turisteja emmekä tyhmiä terroristeja. Lopulta tuon ison ämmän löytökin turhautti melkoisesti. Ei täällä mitään hampurilaisia vielä myydä, meillä on näitä aamupalasämpylöitä. Saksa on paska maa.
Sitten vielä kerran turvatsekkauksen läpi terminaaliin. Seitsemän tarkastajaa per liukuhihna, vaatteet pois puolialastomuuteen asti ja karvakäsinen puoliapina hiplailee olisiko sillä suomalaisturistilla esimerkiksi pommia mukana. Ei, se on kuule hauis. Ei, se on gluteus maximus. Ei, se on..no joo. No eivät sentään alkaneet vaseliinia hieroa sormiinsa. Ei se homma tietenkään tuohon jäänyt, seuranta oli selvästi päällä myös Espanjassa. Takaisin tullessa bodycheckin lisäksi kummasti turvaloordeja ihmetytti Pummin repussa ollut kahvinkeitin.Siitä sitten vaikka myöhemmin.
Let the sun shine
Kuin Von Hertzen Brothersin keikan aikana Ilosaaressa, ilmestyi aurinko meille Alicanten lentokentältä ulostautuessa. Lämpötila noin 20 paikkeilla lupaili melko mehevää punoitusta iholla jo lähipäivinä, eikä se johtuisi pelkästä pintaverenkierron kiihtymisestä – aineilla tai ilman.
Reseptilääkkeitä katsellessa harjoituskuviot muodostuivat hyvin yksinkertaiseksi: reenataan paljon ja yleensä kovaa. Ei siinä sen kummempaa, kyllä aika lailla kaikilla on varmasti käsitys siitä millainen se päivärytmi lämpösessä ulkoimailla on. Ja jos se käsitys puuttuu niin sitä ei ole.
Kohtuullisen asiallinen majoitus uima-altaineen, punttisaleineen ja jwoc-pikamatkamaastoineen oli kohtuullista kansallista tasoa. Esitteessä jopa kehuttiin mestan olevan Välimeren paras camping place, mutta tiedä häntä. Täynnä monsterluokan karavaanarivälineistöä se silti oli ja asiallisen kokoiset bungalowimme vaikuttivat niiden rinnalla melko pieniltä.
Ei ollu tämäkään meidän päivä. Suunnistus on joskus tällast. En tiiä.
Norttia, Surinaa ja Marinaa
Nää on näitä karttoja, tokaisiJerdaalen lasiensa takaa. Otettiin siitä yhdet jos toisetkin ja aloimme työstämään männystöä ja muita west-mediterranean terrängia.
Sunnuntai esimerkiksi oli päivä muiden joukossa. Aamupäivällä sellanen seitsemän kilsaa takaa-ajovetoina, iltapäivällä kasikilsa käyräviidakkoa viisastellen ja illalla vielä vitosen yösuunnistus. Tietty siihen lisäillään verkat ja aamutouhut niin kummasti Jerdaaleninkin polvi alkoi kirraamaan. Harjoitteluun nähden vedimme ihan hyvin.
Ei homma kuitenkaan käsistä karannut missään vaiheessa, siitä piti huolen Supidaalenin ja Randaalenin kokkikoulu, joka loihti niin muoviseen kuin puiseen pöytään apetta ja särvintä. Ei sun tietenkään pakko oo syödä, jos et uskalla, totesi kokkikolmonen ja siemaisi päivällisviiniä, joka suussa maistui varsin hedelmäiselle
ja hieman poreilevalle.Viiniasiantuntijoita meistä ei sitten saa tekemälläkään, mutta melko monipuolinen tarjonta kokeiltiin paikalliseen tyyliin viikon aikana. Kulkupolitiikkaan se vaikutti varmastikin lähinnä positiivisesti. Ilmankos paikallinen mentaliteetti "mañana, mañana" alkoi tuntua mukavalta.
Hapa Opa ja hapon ote
Hapanta ei houkutuksesta huolimatta otettu liikaa, sillä suunnistajan pelikirja vuosimallia 2009 oli viritetty hieman toisiin kuvioihin, kuin joskus Harri H:n aikoina. Maailman suurimpia kulttuurikokemuksia otettiin siis vastaan ilolla. Näitä suuria elämyksiä tarjoilivat varsinkin paikalliset ihmiset niin kalastuksen, aktiivisen työnteon kuin ulkomaalaisystävällisyyden merkeissä.
Monta kivaa kalakaverii
Party party? Drink? No, no. Sport.
Rankka, jopa rankahko päivä töissä.
Ja tämän osan päätteeksi vielä Espanjan kuumin keväthitti Esto Es
