Hetken mielijohteesta otimme lähdön etelään, sillä pimeää, kylmää ja lumista ilmanalaa oli siedetty jo hetki jos toinenkin. No ei se nyt ehkä aivan äkkiseltään se reissu syntynyt, mutta sinne kuitenkin mentiin. Ja nyt kävi näin:
Vaikkei seikkailumme varsinaisesti käynyt lähelläkään Andaluciaa, tuota suomalaiseläkeläisten mekkaa, sijaitsi saman maan itärannikolla, Alicanten välittömässä läheisyydessä koirien koulutuskeskus, jossa tarinamme epäurhoolliset sankarit viettivät aikaansa sellaisen viikon verran. Tämä ei ole yksi niistä kahdesta hyvästä teoksesta, eikä edes yritä olla sellainen. Tämä on vain kertomus lyhyestä sikailusta ja ehkä harjoittelustakin etelän maalla maaliskuun alussa.
Seppo Räty on oikeassa
Perjantai kuudes päivä ei ollut vielä kolmastoista. Aamukuudelta pirteääkin pirteämpi retkuveikko-osasto kiipesi katselemaan nahkahousuisia saksalaisstuertteja Air Berlinin lennolle Dusseldorffiin. KR:n Portugalin retkikunta ilmoitti homopitoisuuden lento”emäntien” keskuudessa olevan noin 80% Itse totesimme ilmapiirin haiskahtavan vielä homommalle.
Dusselin autio lentokenttä osoitti saksalaisen upean täsmällisyyden. Mäkkäriä etsiessämme (lentofirman kahvi+”kalkkunaleipä” ei varsinaisesti tuntunut juuri missään) saimme näyttää mm. kahdesti passia ja selittää olevamme vain tyhmiä turisteja emmekä tyhmiä terroristeja. Lopulta tuon ison ämmän löytökin turhautti melkoisesti. Ei täällä mitään hampurilaisia vielä myydä, meillä on näitä aamupalasämpylöitä. Saksa on paska maa.
Sitten vielä kerran turvatsekkauksen läpi terminaaliin. Seitsemän tarkastajaa per liukuhihna, vaatteet pois puolialastomuuteen asti ja karvakäsinen puoliapina hiplailee olisiko sillä suomalaisturistilla esimerkiksi pommia mukana. Ei, se on kuule hauis. Ei, se on gluteus maximus. Ei, se on..no joo. No eivät sentään alkaneet vaseliinia hieroa sormiinsa. Ei se homma tietenkään tuohon jäänyt, seuranta oli selvästi päällä myös Espanjassa. Takaisin tullessa bodycheckin lisäksi kummasti turvaloordeja ihmetytti Pummin repussa ollut kahvinkeitin. Siitä sitten vaikka myöhemmin.
Let the sun shine
Kuin Von Hertzen Brothersin keikan aikana Ilosaaressa, ilmestyi aurinko meille Alicanten lentokentältä ulostautuessa. Lämpötila noin 20 paikkeilla lupaili melko mehevää punoitusta iholla jo lähipäivinä, eikä se johtuisi pelkästä pintaverenkierron kiihtymisestä – aineilla tai ilman.
Reseptilääkkeitä katsellessa harjoituskuviot muodostuivat hyvin yksinkertaiseksi: reenataan paljon ja yleensä kovaa. Ei siinä sen kummempaa, kyllä aika lailla kaikilla on varmasti käsitys siitä millainen se päivärytmi lämpösessä ulkoimailla on. Ja jos se käsitys puuttuu niin sitä ei ole.
Kohtuullisen asiallinen majoitus uima-altaineen, punttisaleineen ja jwoc-pikamatkamaastoineen oli kohtuullista kansallista tasoa. Esitteessä jopa kehuttiin mestan olevan Välimeren paras camping place, mutta tiedä häntä. Täynnä monsterluokan karavaanarivälineistöä se silti oli ja asiallisen kokoiset bungalowimme vaikuttivat niiden rinnalla melko pieniltä.
Ei ollu tämäkään meidän päivä. Suunnistus on joskus tällast. En tiiä.
Norttia, Surinaa ja Marinaa
Nää on näitä karttoja, tokaisi Jerdaalen lasiensa takaa. Otettiin siitä yhdet jos toisetkin ja aloimme työstämään männystöä ja muita west-mediterranean terrängia.
Sunnuntai esimerkiksi oli päivä muiden joukossa. Aamupäivällä sellanen seitsemän kilsaa takaa-ajovetoina, iltapäivällä kasikilsa käyräviidakkoa viisastellen ja illalla vielä vitosen yösuunnistus. Tietty siihen lisäillään verkat ja aamutouhut niin kummasti Jerdaaleninkin polvi alkoi kirraamaan. Harjoitteluun nähden vedimme ihan hyvin.
Ei homma kuitenkaan käsistä karannut missään vaiheessa, siitä piti huolen Supidaalenin ja Randaalenin kokkikoulu, joka loihti niin muoviseen kuin puiseen pöytään apetta ja särvintä. Ei sun tietenkään pakko oo syödä, jos et uskalla, totesi kokkikolmonen ja siemaisi päivällisviiniä, joka suussa maistui varsin hedelmäiselle
ja hieman poreilevalle.Viiniasiantuntijoita meistä ei sitten saa tekemälläkään, mutta melko monipuolinen tarjonta kokeiltiin paikalliseen tyyliin viikon aikana. Kulkupolitiikkaan se vaikutti varmastikin lähinnä positiivisesti. Ilmankos paikallinen mentaliteetti "mañana, mañana" alkoi tuntua mukavalta.
Hapa Opa ja hapon ote
Hapanta ei houkutuksesta huolimatta otettu liikaa, sillä suunnistajan pelikirja vuosimallia 2009 oli viritetty hieman toisiin kuvioihin, kuin joskus Harri H:n aikoina. Maailman suurimpia kulttuurikokemuksia otettiin siis vastaan ilolla. Näitä suuria elämyksiä tarjoilivat varsinkin paikalliset ihmiset niin kalastuksen, aktiivisen työnteon kuin ulkomaalaisystävällisyyden merkeissä.
Monta kivaa kalakaverii
Party party? Drink? No, no. Sport.
Rankka, jopa rankahko päivä töissä.
Ja tämän osan päätteeksi vielä Espanjan kuumin keväthitti Esto Es
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti