Teon teoriaa

Simppeli laji tuo suunnistus. Isännälle tai emännälle paiskataan kartta käteen viidennen piippauksen kohdalla ja peto pääsee irti. Tuolle kuusiväriselle taideteokselle arvon ratamestari on laatinut reitin, joka tulisi läpäistä tarkistuspisteiden kautta, vai rasteiksiko niitä kutsutaan. No kuitenkin, suunnistaja katselee kartasta, jos jaksaa, että "jaahas, näköjään tuolla kokispullon muotoisen kumpareen takana kivessä on rasti." Sinne sitten könytään vauhdilla vallan villillä ja otetaan värikynällä merkintä tarkistuskortin reunaan. Siitä alakuloinen kuolemanvirne naamalla kohti seuraavaa kontrollia ja lopulta jossain vaiheessa rastilta lähtee viitoitus kohti maalia ja se touhu olikin sitten siinä, etusormi ilmaan voittajan merkiksi, tai keskifingeri, kun meni huonosti ja joku alkaa huutelemaan.

No joo, tuo nyt meni vähän yli ja ohi. Ei se oikeesti oo mitään helppoa ja yksinkertaista, kun hirvikärpäset ja paarmat tulee mukana, hengitystä ahdistaa, tunturin päälle on vieläkin pari sataa nousumetriä ja ruskit ajaa takaa.

Yö oli synkkä ja yhä satoi. Suunta oli edelleen suoraan kohti länttä.

Kaikki talven aikana tehty keuhkojen ahdistus tiivistyi tänään Niinivaaran penkalle alla olevan tahtiin. Mie oon tikis, jos siinäkään.

Piiskasi naamaani rakeet,
repi tuuli hiukseni.
Maa paloi allani
ja poltti rakoille jalkani.
Otin tyynesti vastaan sen kaiken,
sillä olinhan sen ansainnut.
Ymmärsin miksi suureni valo,
pakoon silti en lähtenyt.