Sallitut aineet

Puhutaan, että gladiaattorit söivät raakaa lihaa tullakseen yhtä hurjaksi kuin pedot. Jotkut intiaaniheimot taas pureskelivat kokapensaan lehtiä poistaakseen särkyjä ja varmaan samalla saivat ihan hyvä pössiksen muutenkin. 1800-luvun loppupuolen jo nykyaikaista muistuttavissa urheilukilpailuissa todettiin pari lääkkeiden yliannostustapausta, mutta mitään varsinaista säännöstöä doping-aineista ei ollut olemassa.

1900 vuoden molemmin puolin mm. alkoholi oli suosittu neste, kun haluttiin parantaa suorituskykyä. Alkoholi nähtiin varsin mukavana terästyksenä loppukireihin ja niinhän se varmasti onkin. 1928 doping-sääntöpykälä tuli IAAF:n tiiliskivimanuaaliin ja siitä lähtien on tehty jonkunlaista listaa kielletyistä aineista. Testausta ei tosin vielä juuri ollut..

1930-luvulla kehiin (myös nyrkkeily, mutta yleensäkin..) saapuivat hormoooonit ja mormonit. Tai ainakin ne ensimmäiset. Synteettinen testosteroni levisi voimalajeista hiljalleen palloiluun ja yleisurheiluun. Myös adrenaliinia taidettiin kokeilla erilaisissa piireissä, mutta doping-ongelma ennen II maailmansotaa ei varsinaisesti ollut kovin suuri, varsinkin siksi, että siitä ei tehty ongelmaa.

Ensimmäinen kunnollinen kiellettyjen aineiden lista (pääosin piristeitä) kehiteltiin vasta 1960-luvulla ja 1967 Kv. Olympiakomitea lisäsi peruskirjaansa dopingsäännökset. Suomessa ei oikein oltu asian kanssa hereillä, sillä hiihtäjä Eero Mäntyranta kärähti amfetamiinista heti, kun testaukset aloitettiin 1972 ja vielä Rukalla katsastuskilpailussa.. Piristeet oli helppo todeta testeissä ja niiden käyttö saatiin kuriin hyvin nopeasti.

No joo, lopun kaikki muistavatkin. Dopingin kehittelijät kulkevat edellä ja testaajat vähän perässä. Nyt kaikkien suoritusta parantavien aineiden käyttö on kuitenkin tehty turhaksi. Kuntoplussassa on nimittäin mullistava vinkki:

"Opi niksi, joka tehoaa paremmin kuin vuosien treeni. 20 prosenttia parempi kunto jo tänään!" Vaviskaa Bolt ja kumppanit!