Ensin aloitin kirjoittelemaan kandityön loppusanoja, jotka lopulta poistin, kävin valkovenäläisten bileissä, huhujen mukaan myös berockissa ja sitten jopa kerran Utranharjun huipulla. Joo katsellaan vaan niitä luonnonkauniita talvisia maisemia, kyljellään polunvieressä lumeen hautautuneena, ttu. Sori.
Sitten livotaan Heath Ledgerin tuoreimman ja oletettavasti viimeiseksi jääneen roolihahmon lailla suupieliä, ei siksi, että ne olisi arvilla vaan siksi, että teessä oli aika paljon hunajaa. Myöhemmin porkkanaa narskuttaessani totesin viimeöisen jättipurilaisen olleen parempi ja harkitsin uranvaihtoa vaikka sitten tontuksi Lappiin. Ovathan niin muutkin tehneet.
Ens viikko muuttuikin sitten aikamoiseksi turhuudeksi. Vajaan kahden kyöstitunnin laputtelemisen ja oheistoimintojen lisäksi pitäisi vääntää seuralehti painokuntoon materiaaleista joita ei ole, pohjille joita ei ole. Kirjoittaa jotain Muumilaakson tarinoiden veroista luentopäiväkirjaa Springsteenin River ja Stellan Suden silmät biiseistä, vääntää vielä suurempaa ihastusta herättävä essee aiheesta: "kvalitatiivisten metodien käyttö seminaaritutkielmassani." No onpa tuossa jonossa vielä kiehtovat Ecological imperialism ja Something new under the sun -kirjat luettavana perjantain tenttilöistä varten. Suorastaan päätä särkee siitä kattoon pomppimisen riemusta, mitä tämä kaikki tuottaa. Katto on vaan niin matalalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti