Pari vuotta sitten löysin perässä seuraavan jutun. Siinä jääkiekon syväasiantuntija Sihvonen kertoo totuuden huippu-urheilusta. Siinä se, jalasta kiinni nyt, silmät kiinni nyt, herneet nenään nyt.
Tuhosiko urheilufilosofi Jyri Puhakaisen väitöskirja suomalaisen huippu-urheilun?
Vai hurahdettiinko Jyri Puhakaisen oppeihin suomalaiskansalliseen kaikki tai ei mitään ?tyyliin vailla kritiikin häivää? Urheilulehti lähti tutkimus- ja ristiretkelle huippu-urheilumme puolesta Puhakaista vastaan
Suomi on enää huippu-urheilun kääpiömaa. Eikä aika entinen enää palaa. Ei ainakaan, jos huippu-urheilua ei palauteta huippu-urheiluun. Tämä on kertomus siitä, miten kävi, kun eksistenssifilosofiset ajatukset korvasivat toistot, hien ja tappamisen meiningin suomalaisesta urheilusta. Tämä on myös kertomus siitä, miksi Suomi on ainoastaan entinen huippu-urheilun suurvalta. Tämä on lisäksi mutkat suoriksi oikova tulkinta siitä, miksi näin on käynyt.
MAAGINEN VUOSI
Eletään vuotta 1995. Leijonat voittaa historiallisen maailmanmestaruuden arkkivihollisen reviirillä Tukholman Globenissa Curt Lindströmin johdolla.Suomessa on taloudellinen lama. Maan pääministeri on Esko Aho. Filosofi Esa Saarinen kirjoittaa Lindströmistä kirjan nimeltä Poppamies. Voitonhuuma on kova. Alkaa esiintyä tulkintoja, joidenka mukaan Leijonien voitto oli aivan ratkaiseva mentaalinen tekijä siinä kehityskulussa, joka lopulta peräti johti maan ulos lamasta.
Samana vuonna nuori urheilufilosofi Jyri Puhakainen julkaisee väitöskirjansa Kohti ihmisen valmentamista. Kirjan alaotsikko kuuluu: Holistinen ihmiskäsitys ja sen heuristiikka urheiluvalmennuksen kannalta.
MUUTAMAN VUODEN KULUTTUA
Eletään vuotta 1998. Jääkiekkoliiton Nuorten Valmentajien Tutkinto valmistautuu luennolle. Luennoitsijoiden suusta alkaa pudota uutta mystistä jumalsanaa: holistisen ihmiskäsityksen mukaan? holistinen valmennus? holistinen urheilija? holistinen valmentaja-pelaaja ?suhde?Kuulijoiden ilmekään ei värähdä. Me ? opissa olevat valmentajat ? emme paljasta, tietenkään, että asia on niin uutta ja vierasta, että valtaosa siitä meinaa mennä ohi tajunnan. Kukas sitä tyhmyyttään toisille paljastaisi.
Luennoitsijoiden sanelussa on kahdenlainen sävy: Yhtäältä siinä on vallantuntua ja ylemmyyden sukuista riemua sen tähden, että heidät, mutta toistaiseksi vain heidät, on vihitty johonkin uuteen salatieteeseen. Toisaalta sanoman sisältö on ensi kuulemalta hyvin vastaansanomattoman tuntuista. Näin on! tuntuvat päät nyökyttelevän puolella jos toisella.Vai oliko se sittenkään niin?
Vasta vuonna 2005 tajuan, että lopunperin nämä Jääkiekkoliiton holistisen evankeliumin sanansaattajat eivät itsekään ymmärtäneet kuin auttavasti, mistä puhuivat. Edes sitä ei mainittu, että tämän uuden teorian on keksinyt tai pikemminkin edelleen kehittänyt Puhakainen itse. Ja se olisikin ollut jo liikaa vaadittu, että luennoitsijat olisivat kertoneet - problematisoinnista puhumattakaan -, että koko oppirakennelma kumpuaa tietystä eksistentialistis-filosofisesta keskusteluperinteestä.Lienevätkö luennoitsijat olleet edes lukeneet Puhakaisen väitöskirjaa? Tuskin. Ja jos olivatkin lukeneet, on outoa, että he eivät tuoneet esiin sitä, minkä Puhakainen itse mainitsee jo väitöksensä lähtökohdissa:
"Tämän ihmiskäsityksen soveltaminen urheiluvalmennukselliseen merkitysyhteyteen ei ole ollut helppoa. Käytettävissä ei ole ollut valmennuksen alan esikuvia."Siis hetkinen, vielä kerran: "?ei ole ollut valmennuksen alan esikuvia."
Tästä Puhakaisen nöyrästä ja tieteellisesti välttämättömästä huomautuksesta ei ollut jäljellä merkkiäkään niillä luennoilla, joita ehdin kuunnella aiheesta noin parinkymmenen kerran verran, ennen kuin tie nuortenvalmentajatutkinnoilta ammattivalmentajatutkinnon loppuun oli kahlattu läpi.
Kuten todettu, holistisuus oli kuin varmaa jumalsanaa luennolta toiselle aina vuodesta 1995 lähtien. Ei puuttunut kuin aamen - totisesti, näin tapahtukoon - uuden ilosanoman saarnoista.Taitava kaunopuheisuus ja pyövelimäinen osumatarkkuus
Mistä se kertoo, että sellainen oppi, jolla ei ole aiempia kokemuksia valmennuksen alalta, ja jota on Puhakaisen omien sanojen mukaan "sovellettu menestyksekkäästi mm. sosiaali- ja hoitotyön, kasvatuksen, psykoterapian ja laskentatoimen alueilla", valtasi kulovalkean tavoin suomalaisen jääkiekkoväen tajunnan? Miten on mahdollista, että maan suurimman ja johtavan lajin, jääkiekon, johtamiskoulutus alkoi seurata Puhakaisen luomia linjoja?Kyse on siitä, että suomalaiseen mielenlaatuun sopii vain ja ainoastaan yksi totuus kerrallaan. Ja se taas kerallaan merkitsee sitä, että vanhan totuuden on väistyttävä uuden tieltä.
Puhakaisen väitöskirjan retoriikka on viiltävää. Teoksen luettuaan joutuu toteamaan valtaosin, että tämä on totuus, näinhän se menee! Ei liene kaukana, että Puhakaisen maalitauluna olleet "ddr:läiset" kuten Kalevi Tuominen, Heikki Kantola, Heikki Rusko, Jukka Viitasalo ja niin edelleen kokivat itsekin syyllistyneensä suurin piirtein rikokseen johdettuaan siihen asti suomalaista huippu-urheilua "kokonaista" ihmistä halventavalla tavalla.
Toki Puhakainen on monin kohdin oikeassa. Mutta tämä oikeassa olemisen kulttuuri, jossa aiempi paradigma on todisteltava liki natsien touhuksi, tuottaa tilalle vain yhtä yksisilmäisen totuuden.
Puhakaisen puuhakas vallankaappaus väitöskirjatasolla on niin hengästyttävän mukaansatempaavaa, että lukijalta meinaa jäädä kysymättä yksi merkittävä kysymys. Nimittäin se, että mahtaako holistinen valmennusmetodi toimia urheilussa tai puhumattakaan huippu-urheilussa?
Puhakainen on kuin pyöveli, joka katkoo entisten gurujen päitä yksi kerrallaan. Tosin nyt on tullut aika ? on mennyt kymmenen vuotta ? vihdoin katkaista Puhakaisen oma kaula: Urheilufilosofin opit ovat joutuneet huippu-urheilun raakaan testiin ja ovat osoittautuneet kovin heppoisiksi.
Tilaisuus tekee varkaan - ja trendikkään urheilufilosofin - eli kuinka tässä pääsi näin käymään?
On palattava vuoteen 1995. Puhakainen julkaisi teoksensa otolliseen aikaan ja maaperään. Leijonien maailmanmestaruus saavutettiin ruotsalaisen valmentajan "pehmeämmillä" johtamismenetelmillä. Yleisen tulkinnan mukaan päävalmentaja Lindström toi sen viimeisen puuttuneen silauksen nimenomaan henkiselle puolelle. Eli oltiin aivan Puhakaisen teesien ydinalueilla.
Puhakaisen uudelle kalskahtavat opit saivat oivaa epäsuoraa sivustatukea, kun toinen filosofi, Esa Saarinen, kirjoitti Leijonien maailmanmestaruuden nostamasta huumasta uuden kansallisen kertomuksen aina Kalevalan ja Vänrikki Stoolin rinnalle.
Jääkiekko toimi ikään kuin veturina ja puskurina holistisille käsityksille. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: kun Puhakaisen ajatukset alkoivat läpäistä Jääkiekkoliiton koulutusjärjestelmää, seurasivat muut lajit vähitellen ja väistämättä esimerkkiä.Sikäli Puhakainen operoi mielenkiintoisessa ajassa, että tuolloin suomalainen huippu-urheilu menestyi maan kokoon nähden erinomaisesti. Barcelonan kesäolympialaisista 1992 saalis oli 5 mitalia, joista yksi oli kultamitali.
Vertailun vuoksi on todettava, että Ateenan olympialaisista 2004 Suomi saavutti enää kaksi hopeamitalia ja jäi mitalitilastossa peräti 62. sijalle.
MINKÄ PUHAKAINEN HALVAANNUTTI?
Olisi naivia väittää, että Puhakaisen vaikutus olisi ollut nopea ja välitön 90-luvun jälkipuoliskolla silloisiin huippuvalmentajiimme. Ei puhettakaan, että Hannu Jortikka, Kari Ormo, Esa Sievinen, Nitti Nuuttila, Pekka Vähäsöyrinki, Harri Kampman ja niin edelleen olisivat muuttaneet linjaansa. Mutta muutosvaikutus oli salakavalampi ja sen kohde turmiollisempi huippu-urheilun kannalta. Se kohdistui lasten- ja nuortenurheilun järjestelmiin ja rakenteisiin.
Tällä hetkellä huippu-urheilumme niittää sitä holistisen siemenen jälkeä, joka kylvettiin juniorivalmennukseen 90-luvun puolivälin jälkeen. Jos holistinen ihmiskäsitys ja sen heuristiikka urheiluvalmennuksessa on idea ja polttoaine; Nuori Suomi ?ajattelu on sen ideologisoiva rakenne ja polttomoottori.
Jääkiekossa Nuori Suomi on ollut mukana pian 20 vuotta. Ideologian ensimmäiset 10 vuotta olivat erittäin kituliasta aikaa. Vuodesta 1995 lähtien Nuori Suomen ote on ottanut jääkiekon kuolettavaan syleilyynsä yhä lujemmalla ja lujemmalla otteella.Jalkapallossa Kaikki Pelaa ?ideologia on vahvistunut viime vuosina aivan poikkeuksellisen nopeasti.
Myös muut lajit Suomessa ovat Nuori Suomen pihdeissä. Lentopalloliiton nettisivut kertovat, kuinka " Nuori Suomi ja urheilun lajiliitot aloittivat Sinettiseurojen valinnan 10 vuotta sitten. Sinettiseurojen on huolehdittava jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta, taattava monipuolinen ja kasvatuksellinen toiminta sekä koulutetut ohjaajat. Sinetti on käytössä tällä hetkellä 32 lajissa ja se on myönnetty 249 seuralle".Jääkiekossa Nuori Suomesta vastaa Eero Lehti ja jalkapallossa Kaikki Pelaa ?päällikkö on Timo Huttunen.
Tietyssä mielessä Jyri Puhakainen voidaan osittain vapauttaa siitä raskaasta vastuusta, jota hän kantaa huippu-urheilumme alennustilasta. Vähintään yhtä vastuullisia ovat Lehti, Huttunen ja heidän lukuisat hengenheimolaisensa. He ovat ajaneet ja ideologisoineet Puhakaisen ajatukset läpi urheilujärjestelmän.
Asetelman yhteiskunnallista vakavuutta ja syvyyttä kuvaa se, että Nuori Suomen säätiön puheenjohtajana toimii koko suomalaisen urheiluelämän ylivoimainen ykköstekijä, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen. Tosin Niemisen muutamista puheenvuoroista on voinut päätellä, että järjestelmän on alettava huomioida tehokkaammin myös huippu-urheilun tarpeet.
MIKSI KESKUSTELUA EI SYNNY?
Siitä vallitsee melkoinen konsensus, että suomalainen huippu-urheilu on notkahtanut suhteessa kansainväliseen tasoon. Tähän kylmään faktaan nähden julkisuudessa käyty keskustelu aiheesta on ollut täysin mitätöntä.
Puuttuvalle keskustelukulttuurille ylipäätään on olemassa Suomessa historialliset syyt ja pitkät perinteet. Asioista voi keskustella vain yhden, vallassa olevan puhetavan mukaisesti. Mahdolliset muutokset valmistellaan ? jos valmistellaan ? julkisuudelta piilossa. Tällainen prosessi on vain kovin hidas, usein mielivaltainen ja sen tekee aivan liian pieni piiri. Eriävät kannat eivät pääse sparraamaan vanhoja kantoja. Lopputuloksesta tulee näin muodoin aina muotopuoli.
Tai sitten pääsee käymään niin kuin Puhakaisen tapauksessa 10 vuotta sitten. Uusi aate tulee ja pyyhkäisee tsunamin lailla ja yllättää vanhat herrat poteroissaan. Puhakainen onnistui herättämään keskustelun aiheista, jotka olivat olleet siihen asti kiellettyjä.Nuori Suomi on esimerkiksi saavuttanut sellaisen aseman, että se on tabu, pyhä ja koskematon. On poliittisesti epäkorrektia kritisoida saati keskustella siitä. Tai on ainakin todennäköistä, että keskustelijat leimataan kerettiläisiksi väärän uskon kannattajiksi.
Nuori Suomen ideologiassa on myös tiettyjä hyviä, terveitä osia. Olisi kovin onnetonta, jos nyt tulisi uusi hyökyaalto, joka korjaisi kurssia taas liiaksi toiseen suuntaan. Suomalaisen urheiluelämän olisi vihdoin oltava valmis omaan identiteettiin ja kypsään moniäänisyyteen. Emme tarvitse ääriheiluria tyyliin ddr:läisyys ? holistisuus ? ja vaikkapa seuraavaksi kiinalainen malli.
Ryntäilyt äärestä toiseen estyvät sivistyneissä kulttuureissa sillä, että asioista käydään jatkuvaa julkista keskustelua.
HOLISTISUUDEN JA NUORI SUOMEN LIITTO
Kansanomaistaen holistisuudessa on kyse siitä, että urheilija ei ole pelkkää lihasta ("kehollisuus"), vaan hän on myös psyykettä ("tajunnallisuus") ja elää jossakin elämäntilanteessa jonkun maailmankuvan mukaan ("situationaalisuus").Puhakaisen isku vanhoillisiin kohdistui siihen, että nämä olivat ottaneet valmennuksessaan huomioon lähinnä pelkästään kehollisuuden. Ja jos he valmensivat myös tajunnallisuutta, jäi se torsoksi, koska situationaalisuus unohtui.
Puhakainen esittää, että kokonaisvaltaisesti valmennetun urheilijan kehittämiseen pääsee syvimmin käsiksi situationaalisuuden kategoriassa sijaitsevan urheilijan maailmankuvan muutoksen kautta. Puhakaiselle urheilu ei ole omalakinen saareke, vaan se on elimellisesti kiinni elämässä. Tästä ei sinällään voi olla eri mieltä, mutta Puhakainen painottaa väitöskirjassaan aivan liikaa tätä ulkourheilullista urheilijan maailmankuvaan liittyvää ulottuvuutta.
Ja pahinta kaikessa on se, että Puhakaista voi tulkita niin kuin sitä näytetään tulkitun Nuori Suomen paatoksessa. Junioriurheilumme on kautta linjan siinä tilassa, että siellä ei ole varsinaisesti tilaa sellaiselle toiminnalle, joka tuottaisi järjestelmällisesti lahjakkuuksia suomalaiseen huippu-urheiluun.
Puhakaista on mahdollisuus tulkita Nuori Suomen tapaan jopa virheellisesti: siinä missä Puhakainen tavallaan huomio elämän ja palauttaa urheilun elämän kautta takaisin urheiluun, siinä Nuori Suomi tähtää urheilusta poispäin elämään.Nuori Suomen toiminta tasapäistää urheilevat massat ja liittää urheilun ylipäätään yhteiskunnallisesti sosiaalisen alueelle. Nuori Suomen nettisivujen pääsivujen teksti kertoo paljon: "Haluamme varmistaa, että liikkuminen on oleellinen osa jokaista koulu- ja päivähoitopäivää, perheen yhteistä arkea sekä kaveriporukoissa vietettävää vapaa-aikaa. Edistämme liikunta- ja urheiluseuratoimintaa, jossa jokainen lapsi ja nuori voi kokea onnistuvansa, saa yhtä paljon peliaikaa ja nauttii liikkumisesta."
Tällaisen ajattelun pohjavire on aivan liian kaukana huippu-urheilua ymmärtävästä ajattelusta. Kyse on lisäksi sikäli totaalisesta ideologiasta ja käytännöstä, että yksikään lapsi tai nuori ei pääse ohittamaan urheilijan taipaleellaan Nuori Suomea.
PROTESTI KYTEE
Missä viipyvät ne perheiden mielenilmaisut ja kanteet, joissa vaaditaan omille lapsille ja nuorille mahdollisuutta valita toisin? Mahdollisuutta olla toimimatta Nuori Suomen totaalisen järjestelmän ehdoilla ei tällä haavaa ole.Pieni protesti poreilee jo pinnan alla, mutta se ei artikuloidu julkisuuteen asti. On nimittäin niin, että ne perheet, joissa urheilua haluttaisiin harrastaa hieman enemmän tosissaan, on ajettu aika ahtaalle. Näiden perheiden vanhempia syyllistetään lähes tulkoon lastensa riistämisestä ja hyväksikäytöstä. Enemmistö painaa vähemmistön parrelleen. Länsimaiseen demokraattiseen järjestelmään kuuluu mahdollisuus valita toisin. Seuraava askel suomalaisessa urheiluelämässä on oltava se, että niin halutessaan perheet voivat valita sellaisen tien, jonka osoiteviitassa ei lue Nuori Suomi.
Muussa tapauksessa suomalaisen huippu-urheilun sukellus vain syvenee.
Petteri Sihvonen
Lähde SU internet, Suomalaisen huippu-urheilun syvä kriisi
Toimitus 21.7.2005 15:05
Hymyilyttikö? Mie nauroin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti