28.2.09

Talvehtiminen

Tämän talven olen viettänyt hyvin. Marraskuun alkuun loppunut äärimmäisen järkiperäinen kollektiivinen käyttäytyminen eri puolilla Pielisjoenvartta oli antoisaa. Sen jälkeen kuitenkin virta vei mennessään takaisin noudattamaan yksinkertaista sapluunaa -> reenaa paljon, niin varmasti jotkut asiat ovat oikeitakin.

Tilastoniekkojen iloksi julkaisen seuraavan:
Marras 48:46h, 293km
Joulu 66:06, 446
Tammi 62:48, 420
Helmi 60:36, 332

Kilometrit tarkoittavat jalkaisin edettyä matkaa, alustoina aina raikas maantie, lumihanki, erilaiset korttelit ja tietysti aina rakas areenan kevyesti kosteusvaurioinen tartanpinnoite. En ole hiihtänyt metriäkään, joten suksikaa niilot vaikka inarin essolle.

Helmikuussa tein melko paljon muitakin harjoitusmuotoja, jonka takia kilometrit jäivät vähän alas. Esimerkiksi suuria maisemallisia elämyksiä tarjoavaa vesijuoksua työnsin seitsemän tunnin edestä. Nyt kun omalta osaltani talvi on ohitse, ajattelin kertoa millainen on sitten se kevätharjoittelu, jota on ohjelmassa noin 6 viikon verran.

Puoli kuudelta ylös, 5 min jumppaliikkeet, 2h kävely maantien laidassa (7min/km), jumppasarja (10 liikettä, yht 30min), aamupala, työt, lepo, juoksuharjoitus, lounas, työt, hieronta, kävelyä kaupungilla, nukkumaan 8-9 välillä.

Näin 80 vuotta sitten. En usko tekeväni noin. Kattellaan mitä on tehty vaikka sitten huhtikuun 10 päivä, ja jos jotain ei tehty, niin sit se puuttui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti