Simppeli laji tuo suunnistus. Isännälle tai emännälle paiskataan kartta käteen viidennen piippauksen kohdalla ja peto pääsee irti. Tuolle kuusiväriselle taideteokselle arvon ratamestari on laatinut reitin, joka tulisi läpäistä tarkistuspisteiden kautta, vai rasteiksiko niitä kutsutaan. No kuitenkin, suunnistaja katselee kartasta, jos jaksaa, että "jaahas, näköjään tuolla kokispullon muotoisen kumpareen takana kivessä on rasti." Sinne sitten könytään vauhdilla vallan villillä ja otetaan värikynällä merkintä tarkistuskortin reunaan. Siitä alakuloinen kuolemanvirne naamalla kohti seuraavaa kontrollia ja lopulta jossain vaiheessa rastilta lähtee viitoitus kohti maalia ja se touhu olikin sitten siinä, etusormi ilmaan voittajan merkiksi, tai keskifingeri, kun meni huonosti ja joku alkaa huutelemaan.
No joo, tuo nyt meni vähän yli ja ohi. Ei se oikeesti oo mitään helppoa ja yksinkertaista, kun hirvikärpäset ja paarmat tulee mukana, hengitystä ahdistaa, tunturin päälle on vieläkin pari sataa nousumetriä ja ruskit ajaa takaa.
Yö oli synkkä ja yhä satoi. Suunta oli edelleen suoraan kohti länttä.
Kaikki talven aikana tehty keuhkojen ahdistus tiivistyi tänään Niinivaaran penkalle alla olevan tahtiin. Mie oon tikis, jos siinäkään.
Piiskasi naamaani rakeet, repi tuuli hiukseni. Maa paloi allani ja poltti rakoille jalkani. Otin tyynesti vastaan sen kaiken, sillä olinhan sen ansainnut. Ymmärsin miksi suureni valo, pakoon silti en lähtenyt.
Viimeinen episodi epäAndalucian trilogiasta jatkuu nyt. Karttaloisii ei tänne tuu, onhan noita nähty ihan riittävästi. Maastot olivat kuitenkin samoja, joissa on joku joskus juossut kovaakin. Riittäköön se, että salilla sentään oli kovaa, nimittäin rautaa.
Pummi laittoi jauhot suuhun kaverille, joka totesi käyneensä Suomessakin jotkut raudannostoskabat voittamassa. Melkoinen sälli. Kyl me tosin kaikki enemmän nostettiin tietysti tai ei.
Viikon aikana raudankolistelu oli toki pienemmässä osassa kuin muut aktiviteetit. Netissä surffailtiin ja cafe con letteä ryystettiin sen verran isolla kädellä, että kupitkin hukkuivat. Saattoi se tossukin olla välillä syönnillään, sillä äkkiseltään laskettuna pohjat kuluivat sellaisen 140km annoksen verran. Toki kaikki matkat on tietysti pyöristetty päin häränpalleja, jotka muuten näkyvätkin sitten tuossa alla.
Ja suunnistusradat on mitattu arvoisan suunnistusagentti Perin toimesta (huom svedismi, ihan hurrien iloksi), joten ne nyt voivat heittää sitten yhtä paljon kuin tiomilan ihanneajat. Eli todellisuudessa ulkoiltua tuli sen verran kuin sitä kertyi. Vähän kuin massaa talvella.
Una cerveza, por favor.
Ei toiminut varsinaisesti enää Saksassa. Sinnekin siis päästiin takaisin, kun kiltisti lentäjältä pyysimme. Mainio neljän tunnin odotus saatiin kulumaan yllättävänkin ripeästi ravintolassa, josta löytyi tiski, penkit ja tiskin päältä telkkari. Suomalaisviisikkomme osoitti aitoa urheiluhenkeä ja käänsi jonkun verran katseita Hapa Opan leiskauttaessa 142 metrisen voittohyppynsä. Urheilu on välillä tämmöstä. Suuren urheilujuhlan vuoksi päätimme myös nauttia paikallisia herkkuja. Currywurst oli hintaan nähden melko nuiva, ranskalaiset+jotain halpismakkaraa paloiteltuna currykastikkeeseen. Kuuminta coolia oli kuitenkin juoma, jonka mestaritarjoilija meille onnistui myymään. Normaalia vettä, vielä käsittämättömän karmean makuista, pahvitölkissä, kyljessä teksti "the best water in the world", 0,5 litraa. Ja melko kallista, elämä on. Saksa on edelleen paska maa.
Tänään ei olla vielä kännissä oltukaan.
Hymyilytti se toki parin kolpakon jälkeen, jotka taisivat maksaa suunnilleen saman verran. Hymyilytti myös Hirveä, joka tietysti eläimenä joutui tullivirkailijoiden käsittelyyn ja takahuoneeseen. Vähän vaikealta se kävely näyttikin, jälkeenpäin.
Reissu oli sitten sellainen tällä kertaa, se on väliin tuollasta. En tiiä, nää on näitä kuvia.
Kovempivauhtisen harjoitusten ohella suoritimme myös joitain pidempiä taipaleita. Kuvankauniilla rantakarttayhdistelmällä taputeltiin valmiiksi esimerkiksi 100 rastia / 15km harjoitus. Keskimääräistä kansallista tasoa vaativaa keskittymistä oli havaittavissa rastilta toiselle, mutta kyllähän se radan suurin virhe piti tuupata numerolle 92 eukalyptusmetsikön sisällä. Et vain ossaa. PRKL.
Tuo yhden virheen tekeminen ei kuitenkaan liikaa ressiä tuottanut. Sen varmisti ravitsemusterapeuttien suosittelema säännöllinen ruokailurytmi. Ilta-ateriaan kuului niin flavonoidit, suolot kuin hiilaritkin. Unohtamatta paikallisia appelsiineja, jotka olivat suorastaan ilmaisia, kun itse ne rohkeasti poimimme. Koska proteiinin tarve harjoittelumäärän lisääntyessä suurenee varsin reilusti, maistelimme paikallisia juustojakin. Pahvin ohella makuina olivat niin home kuin merivesi. Delicious.
Moovssit kunnossa
Käytiin tietty saunomassakin, kun kerran Suomesta asti ollaan reissussa. Paikallisen saunan kiuas oli mitoitettu hieman alakanttiin, sillä Suomessa vastaava olisi käytössä noin kahden neliön kopissa, kun tuolla tilaa oli ehkä kolminkertaisesti. Heitimme sitten enemmän löylyä kehiin, ja yleensä paikalliset saivat tarpeeksi tummuutta roppaansa. Eräs kaveri teki kuitenkin vastaiskun jonkunlaisella mentholtippapullolla. Ainakin hengitys oli raikas seuraavat pari päivää.
Ohjeistus saunankäytölle herätti melko hyvin. Ihan varuiks saunan puolelle oli vielä asennettu tiimalasi, jolla sai mitattua vajaan 15 minuutin keikan itselleen, ettei vain tulisi yliannostusta. Hyvä niin.
Suolaust Leppoisa päivien kulutus tuotti myös paikoitellen harmaita hiuksia. Toisille hiekka oli liikaa, toisille aurinko, toisille kaksi kaljaa ja joillekin kaikki nämä yhdessä.
Ei sun tietenkään pakko oo lähtee, jos oot niin hapoil.
Varmaakin varmempi motivointikeino toimi yllättävän hyvin ja aika vähän jäi kilometrejä kuluttamatta. Suolan määrä ympäristössä oli riittävä, vaikka moni ois luullut tuon olevan lunta.
Turhan innokas kissojen kanssa pelaaminen oli varmasti järkevää ja muistorikasta. Miksei toisaalta olisi ollut? Kantapään kautta opittu suunnistustekniikka palkitsi myös isosti.
Hetken mielijohteesta otimme lähdön etelään, sillä pimeää, kylmää ja lumista ilmanalaa oli siedetty jo hetki jos toinenkin. No ei se nyt ehkä aivan äkkiseltään se reissu syntynyt, mutta sinne kuitenkin mentiin. Ja nyt kävi näin:
Vaikkei seikkailumme varsinaisesti käynyt lähelläkään Andaluciaa, tuota suomalaiseläkeläisten mekkaa, sijaitsi saman maan itärannikolla, Alicanten välittömässä läheisyydessä koirien koulutuskeskus, jossa tarinamme epäurhoolliset sankarit viettivät aikaansa sellaisen viikon verran. Tämä ei ole yksi niistä kahdesta hyvästä teoksesta, eikä edes yritä olla sellainen. Tämä on vain kertomus lyhyestä sikailusta ja ehkä harjoittelustakin etelän maalla maaliskuun alussa.
Seppo Räty on oikeassa
Perjantai kuudes päivä ei ollut vielä kolmastoista. Aamukuudelta pirteääkin pirteämpi retkuveikko-osasto kiipesi katselemaan nahkahousuisia saksalaisstuertteja Air Berlinin lennolle Dusseldorffiin. KR:n Portugalin retkikunta ilmoitti homopitoisuuden lento”emäntien” keskuudessa olevan noin 80% Itse totesimme ilmapiirin haiskahtavan vielä homommalle.
Dusselin autio lentokenttä osoitti saksalaisen upean täsmällisyyden. Mäkkäriä etsiessämme (lentofirman kahvi+”kalkkunaleipä” ei varsinaisesti tuntunut juuri missään) saimme näyttää mm. kahdesti passia ja selittää olevamme vain tyhmiä turisteja emmekä tyhmiä terroristeja. Lopulta tuon ison ämmän löytökin turhautti melkoisesti. Ei täällä mitään hampurilaisia vielä myydä, meillä on näitä aamupalasämpylöitä. Saksa on paska maa.
Sitten vielä kerran turvatsekkauksen läpi terminaaliin. Seitsemän tarkastajaa per liukuhihna, vaatteet pois puolialastomuuteen asti ja karvakäsinen puoliapina hiplailee olisiko sillä suomalaisturistilla esimerkiksi pommia mukana. Ei, se on kuule hauis. Ei, se on gluteus maximus. Ei, se on..no joo. No eivät sentään alkaneet vaseliinia hieroa sormiinsa. Ei se homma tietenkään tuohon jäänyt, seuranta oli selvästi päällä myös Espanjassa. Takaisin tullessa bodycheckin lisäksi kummasti turvaloordeja ihmetytti Pummin repussa ollut kahvinkeitin.Siitä sitten vaikka myöhemmin.
Let the sun shine
Kuin Von Hertzen Brothersin keikan aikana Ilosaaressa, ilmestyi aurinko meille Alicanten lentokentältä ulostautuessa. Lämpötila noin 20 paikkeilla lupaili melko mehevää punoitusta iholla jo lähipäivinä, eikä se johtuisi pelkästä pintaverenkierron kiihtymisestä – aineilla tai ilman.
Reseptilääkkeitä katsellessa harjoituskuviot muodostuivat hyvin yksinkertaiseksi: reenataan paljon ja yleensä kovaa. Ei siinä sen kummempaa, kyllä aika lailla kaikilla on varmasti käsitys siitä millainen se päivärytmi lämpösessä ulkoimailla on. Ja jos se käsitys puuttuu niin sitä ei ole.
Kohtuullisen asiallinen majoitus uima-altaineen, punttisaleineen ja jwoc-pikamatkamaastoineen oli kohtuullista kansallista tasoa. Esitteessä jopa kehuttiin mestan olevan Välimeren paras camping place, mutta tiedä häntä. Täynnä monsterluokan karavaanarivälineistöä se silti oli ja asiallisen kokoiset bungalowimme vaikuttivat niiden rinnalla melko pieniltä.
Ei ollu tämäkään meidän päivä. Suunnistus on joskus tällast. En tiiä.
Norttia, Surinaa ja Marinaa
Nää on näitä karttoja, tokaisiJerdaalen lasiensa takaa. Otettiin siitä yhdet jos toisetkin ja aloimme työstämään männystöä ja muita west-mediterranean terrängia.
Sunnuntai esimerkiksi oli päivä muiden joukossa. Aamupäivällä sellanen seitsemän kilsaa takaa-ajovetoina, iltapäivällä kasikilsa käyräviidakkoa viisastellen ja illalla vielä vitosen yösuunnistus. Tietty siihen lisäillään verkat ja aamutouhut niin kummasti Jerdaaleninkin polvi alkoi kirraamaan. Harjoitteluun nähden vedimme ihan hyvin.
Ei homma kuitenkaan käsistä karannut missään vaiheessa, siitä piti huolen Supidaalenin ja Randaalenin kokkikoulu, joka loihti niin muoviseen kuin puiseen pöytään apetta ja särvintä. Ei sun tietenkään pakko oo syödä, jos et uskalla, totesi kokkikolmonen ja siemaisi päivällisviiniä, joka suussa maistui varsin hedelmäiselle
ja hieman poreilevalle.Viiniasiantuntijoita meistä ei sitten saa tekemälläkään, mutta melko monipuolinen tarjonta kokeiltiin paikalliseen tyyliin viikon aikana. Kulkupolitiikkaan se vaikutti varmastikin lähinnä positiivisesti. Ilmankos paikallinen mentaliteetti "mañana, mañana" alkoi tuntua mukavalta.
Hapa Opa ja hapon ote
Hapanta ei houkutuksesta huolimatta otettu liikaa, sillä suunnistajan pelikirja vuosimallia 2009 oli viritetty hieman toisiin kuvioihin, kuin joskus Harri H:n aikoina. Maailman suurimpia kulttuurikokemuksia otettiin siis vastaan ilolla. Näitä suuria elämyksiä tarjoilivat varsinkin paikalliset ihmiset niin kalastuksen, aktiivisen työnteon kuin ulkomaalaisystävällisyyden merkeissä.
Monta kivaa kalakaverii
Party party? Drink? No, no. Sport.
Rankka, jopa rankahko päivä töissä.
Ja tämän osan päätteeksi vielä Espanjan kuumin keväthitti Esto Es
Espanjassa ajattelin toteutta vehkalahtelaista linjaa tai harjoitusteoriaa, joka kantaa nimeä rääkkiviikko. Oikeastaan en tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta se kuulostaa melko mehevältä paketilta fiksuja harjoituksia. Esimerkiksi vaikka TV-reipas + TV-kova (päivien viemää + emmerdale). Tuollaisia ne isot pojat kuulemma tekevät.
Toinen toistaan hurjempia lukemia liikkuu joensuulaisissa ruokapöydissä, kun satunnaisesti tummat jutut kääntyvät harjoitteluun ja varsinkin siihen kuuluisaan MÄÄRÄÄN. Kuka on tehnyt pari kakkosen latua päivään (ns 2+2 reenimetodi. Kuten eilen, tänään ja todennäköisesti huomennakin), kuka on hiihtänyt 3000 kilometriä (umpihangessa ja lähinnä Pärnän kilpavitosta), ja kenellä on illalla määrikset ja kuka sorvaa tv-kovan rautapohjaisilla kumikengillä. Yhtä kaikki, riippumatta uhon määrästä, sp ex-murtumansa kanssa toteaa nylkevänsä kaikki, kun keväällä pääsee irti, "nauttikaa nyt." Niin ja ei ne jutut oikeasti tummia ole, kun suurin osa nauraa jatkuvasti. Vaikka yleensä syyttä tai vahingonilosta.
Huomenna suoritan junamarssin reittiä jns-psmk-jms ja jatkan pimeän turvin moottorimarssipartiossa jms-hki, josta lento-operaation turvin helsinginforsse-dusseldorffiina-alibabacante, toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse kokeilla laskuvarjohypyn pikakoulutusta. Ja sit pääsee piru irti, puristan hiekat timanteiksi päkiöiden tuottaman iskun turvin sekä juon ainakin seitsemäntoista kupillista espressoa, sillä oikeaa kahviahan ei tuosta maasta saa edes rahalla. Enkä pummaa metriäkään.
