Kanarian tyyliin

Minulla oli joku ajatus. Mutta se meni jo. Joten aloitetaan vaikka tästä:



En pummannut metriäkään. Pieni varoituksen sana mainittakoon, Teneriffan kiintorasteista noin 90% ei ole enää niin kiinteitä. Puutolpat ovat lähteneet muiden matkaan. Veikkaan syyllisiksi niitä samoja senoreita, jotka haravoivat tuolla kaakkoispuolen rinteillä neulasia suuriin kekoihin. Huutelivat jotain miulle, mutta en jäänyt ottamaan tarkemmin asiasta selvää. Hola vaan teille.

Canarian style tarkoittaa aterioissa sitten sitä, että kannattaa jättää väliin.



Tässä nyt aikaa vietellessä on hyvä palauttaa mieleen pari tosiasiaa:
- en princip
- en förening
- ett system
- invända
- bereda
- utveckla
- ytterligare
- I den finsk-nationella berättelsen blev det viktigt att
- Den nationella identiteten
- All seriös historisk analyser tyder på att omständigheten att Sverige var ett flerkulturellt



Huomenna opettelen multiculturalism in societiesista kaiken.

Hyvinvointiviikko pt1

Kelkan kääntäjät

Uusimmassa Juoksijassa käänneltiin veistä kestävyysjuoksututkimuksen selässä. Paljon hauskempi juttu oli Miten epäonnistua kunnolla by Charles Greenlees.

Siihen selkähaavaan keskittyvä turinointi oli Timo Vuorimaan haastattelu. Jyväskylässä jonkun verran luennoiva ja päätoimena Vierumäellä yliopettajana oleva Vuorimaa on ehkä Suomen kestävyysjuoksuvalmennusrankingin tämän hetken ykkönen. Ainakin asiantuntemuksen puolesta.

"Kun harjoittelua tutkittiin ja kokeiltiin erilaisia asioita, myös harjoitusohjelmiin yritettiin lisätä monia eri harjoitteita ja oheistoimintoja. Lopulta kokonaisuudesta tuli helposti sekavaa." "Kilpaurheilussa ratkaisee lopulta lajinomainen harjoittelu. Kaikki muu on ainoastaan tämän tukemista."



Oho. Missä ollaankaan.. Ai niin tässä: Hannes ja Paavo molemmat tulivat pitkälti Specific Tempo trainingin kautta kohtuullisen koviksi kansallisen tason juoksijoiksi. = Tavoitevauhtinen (veto)harjoittelu. Jo sata vuotta sitten osuttiin sattumalta hyvin pitkälti toimiviin harjoitusmenetelmiin. Ilman muuta tietoa kuin käytännön kokemus ja looginen päättely.

Tässä ajan kuluessa tulokset tietysti ovat parantuneet olosuhteiden, välineiden, ravinnon ja harjoittelun kokonaisuuden kannalta. Mutta keep it simple stupid. Siinä eivät Kihun ja Jyu:n soluaineenvaihduntatutkimukset paljoa lisäarvoa anna. Ja nyt se aletaan myös jossain määrin ymmärtää. Eli olisiko syytä suunnata joitain tutkimusraharesursseja esimerkiksi laadukkaaseen käytännön valmennustyöhön.

Ehkä osa tätä ja tätä, mutta puuhasteluahan tämä on oikeasti. Mm. Pubmed:stä löytyy vaikka mitä. Eli suotakoon suomalaisillekin tutkijoille nollatutkimuksen tekeminen. Nollatutkimus on turhaa. Tutkimustuloksien pitää olla sovellettavissa. Tutkimusta tehdään, että siitä opitaan käytäntöihin uusia asioita. Varsinkin Kihun tapaisessa tutkimuslaitoksessa.


Uusin Juoksija-lehti oli piristävää luettavaa ja vanhoista kaavajutuista oli päästy hieman ehkä irti. Ja se on hyvä se. Voisinkin koittaa kirjoittaa viimekeväiselle E-pillerijutulleni sinne jatko-osan. Mies, testosteroni parantaa suorituskykyäsi.

Human, there is no limits, is there?

There is no doubt that human beings will continue to perform according to the Olympic motto, citius, altius, fortius (swifter, higher, stronger). Performances in `power' events have perhaps raced ahead of others in recent decades and may be slowing as a result of more stringent anti-doping policies. The greatest improvements in performance are likely to come in the more endurance based events where the benefits of nutritional supplementation in the delaying of fatigue, and optimisation of training by strategies such as specific inspiratory muscle training, have yet to realise their full ergogenic potential.

- Alison McConnell Reader in Sport & Exercise Physiology Department of Sport Sciences, Brunel University, UK.

Bored to death? Arvasin. Mee siis tänne ja selaile tuota sivua.

However, unlike the earlier efforts of Weyand to compare man to cheetahs, Denny used a mathetmatical analysis that provided some very interesting predictions. His broad finding is that horses and dogs reached a limit in the 1970's, and the winning time at the Kentucky Derby, for example, has not improved in over 30 years.

Humans have however continued to improve, which provides the basis for the model to predict where that improvement might end up. For example:

He predicts that the 100m world record for men will one day peak at 9.48 seconds. That's perhaps 2, maybe 3 generations away (given the assumption that each generation might take 0.07 to 0.10 seconds off it - that's off course open to change). It therefore agrees with the French study, suggesting a limit by 2030, or thereabouts.
It predicts that the women's 100m world record will come to rest at 10.19 seconds. This is, in my opinion, unrealistic, and is not going to happen. Remember that the current record of 10.47 seconds, has stood for 20 years, and more importantly, no one has even come close. The closest was Marion Jones, who got to within about 0.2 seconds of it (a lifetime in sprinting), but we all know what her secret was. I feel the model fails on this event, at least.
The men's marathon record stands to improve by between 2min7s and 4min23s. The latter would give us the sub-2 hour time, but it's anyone's guess how long that would take. My feeling (and this is all it is), is that I won't see a sub-2:02 time in my lifetime. I posted the reasons why in this post, for those who are interested in a more logical approach to the question.
The women's marathon record limit exists at 2:12:42. Given that the current record stands at 2:15:25, we're looking at about 2 to 3 minutes' improvement as well. Again, how long this will take is not known, but seems reasonable.

- Ross Tucker & Jonathan Dugas

Processing oxygen

Back in the 1970s, Dr. Michael Pollack and other physiologists, collaborated to study the top US distance runners of the era, such as 1972 Olympic champion Frank Shorter and Steve Prefontaine. The data gathered from these athletes, such as muscle biopsy samples and oxygen consumption data, provided a profile of the make up of top endurance athletes but also created almost as many questions as it answered.

Foremost among them, perhaps, remains the issue of what is lumped into the term "running economy." It is sort of a catch all term used to record the fact that an athlete can run at a given speed at a given cost. Some runners can run at higher speeds seemingly because they have a greater ability to process oxygen. They have a higher VO2 max. Others, with lower VO2 readings, can run as fast or faster, presumably because they are more "efficient." But what makes them more efficient? What allows them to generate as much or more power and maintain their speed for as long or longer than other athletes? These are the mysteries that future studies may discover. These are the questions that may be answered by research into the "triggers" of athlete's physiological adaptations to the training they endure to reach the heights of athletic excellence.

- Jim Ferstle for the IAAF


Kelkka on muuten vodkadrinkki.
2 cl Vodka (Mustaherukka)(Absolut Kurant)
2 cl Passiohedelmälikööri(Passoä Passion Fruit)
10 cl Appelsiinimehu

Tähän on pakko muuten vielä mainita, että kahvakuulalla voi treenata hapenottoa...

No harm done

El Pais



Ja siitä sama sitten englannimmin vaikka bloombergilta

Winner still takes it all. Kultainen kolmio toteuttaa itseään..

12:53

Galen Rupp yritti. Mutta näin siinä sitten kävi.



Äkkiseltään laskettuna 192 askelta minuuttiin tahdilla rullaavat tuossa vaiheessa.

Luonnottoman urheilun malli

Mikä on tärkeää?

Vastata luonnottoman huippu-urheilun vaatimuksiin sinun omilla ehdoillasi. Mutta muistaa se, että mikä tässä maailmassa on enää luonnollista? Vai onko kaikki luonnollista? Onko luonnonmukaista painaa neula sormenkärkeen ja tutkia sitä veripisaraa mikroskoopilla - pyhittääkö keino tarkoituksen vai tarkoitus keinot? Mikä hitto on pyhää, ehkä ihmisten välinen sopimus?

Buhahahaa.

Winner takes it all. Ei muttia ja mutinoita.


Huippu-urheilu on vahva osa länsimaista yhteiskuntaa, varsinkin sen jätöksiä. Howard L. Nixon II:lla on kaunis Golden triangle-teoria, kuinka media-markkinat-sporttitähdet myllyttävät meitä taviksia Boltin salamatrikoilla. Toisaalta ne jätökset koskevat myös Antiikin ajan olympialaisia - meidän urheilun "ihanteemme" olivat eettisesti aivan yhtä mätiä, kuin nykypäivän ruotsalaisurheilijoiden lisäravinteet. Antiikin parhaat ohjastajat, gladiaattorit ja olympiakilpailijat tienasivat omaisuuksia ja olivat julkkiksia siinä missä Tiger Woods tai Alberto Contador. Ja eivät todellakaan otelleet rehdisti. Tai no mitä väärää on siinä mistä ei jää kiinni? Tämä ei siis liity siihen, että nuo kaksi olisivat oikeasti tehneet jotain eettisesti tai lääketieteellisesti väärää, tulivat vain mieleen. No siis daaa.."tee muille sitä, mitä haluat muiden tekevän itsellesi." Näin se olisi nähtävä. Mutta pitääkö niin nähdä? Urheilussa kilpaillaan ja jos kerran kilpaillaan niin tehdään sitä sitten koko sydämestä. Ja sehän on sitä luonnollisinta luonnollista, jos kerran koko kehosta tuntuu, että näin se on tehtävä ja nähtävä.

Kilpaileminen ei muuten ole tasa-arvoista lähtökohtaisesti eikä tuloksellisesti. Ehkä itse kilpailun osalta siis?

Buhahaa!



Miettikää tuota vauhtia, huhhhhuuuuuuuuh! Ja taktiikkaa. Ja jäniksiä. Ja loppukiriä. Ja vaikka cheerleadereita.

Tämä on ehdottoman tärkeää tajuta:


Keep on trying! Se on tärkeää. Tee SE!

Mikä muu?

Huomenna menen sijaistamaan (taas) yläasteelle. Pitää opettaa kylmän sodan USA-NL -asetelma ja siihen sitten tärkeimmät konkreettiset kriisitilanteet.

Ajattelin aloittaa riisistä. Varsinkin jasmiiniriisi on hyvää currykanakastikkeella.

Päälinjana tulee olemaan se, että menen yleisestä spesifiin. Ensin päälinjat - demokratia vs kommunismi, markkinatalous vs suunnitelmatalous. Teemoina ainakin propagandakoneistoa (kommunistivainot yms.), vakoilua, talousaktiviteetti (varsinkin Marshall-apu on tärkeää tärkeää) ja lopuksi sitten vähemmän intervalleja; enemmän politiikkaa. Siihen sitten kauhun tasapaino, Trumanin oppi, Korean sota, Kuuban kriisi, dominoteoria (johdannaisena Aasian tapahtumat), avaruuskilpailu, Unkarin kansannousu, Breznevin doktriini (josta johdannaisena heti kättelyssä Tsekkoslovakian miehitys). Ja soppaan tietysti Berliinin muuria ja muuta mukavaa. Jos sopiva väli tulee niin Olympialaisia ajattelin käyttää yhtenä propaganda-areenana, kun niistä jotain bläkkiäkin selvempää saattaa takataskusta löytyä.

Ei nuo niitä junnuja kiinnosta, mutta ei sole mikhään, sanois Tankha. Se on kova.

Ylläoleva kootusti: "Jos annamme vähänkään nuorisolle mielikuvaa, että vain rataa juoksemalla ja table-O:ta pelaamalla huipulle pääsee niin tuhon tiellä ollaan."

Tuo on aivan hirveän kapeakatseinen kärjistys, pahoitteluni tästä kirjoittajalle. Viikonloppuna testattiin maastojuoksukykyä, ratajuoksua esteillä ja leimauksella sekä lihaskuntoa erilaisin tempuin. Missä tuossa annettiin kuva siitä, että vain yksi juoksemisen osa-alue olisi oleellista.

Ja vielä oleellisempaa on se seikka, että ratajuoksutesti juostiin epämääräisen mittaisella radalla. Tämä korostaa sitä, että oleellista ei ole se, että juostaan radalla vaan se, että ylipäätään juostaan kovaa ja hieman lajinomaisesti. Ja kovaa juoksevilla on edes mahdollisuus menestyä joskus. Miusta tämä testilinja on piristävän hyvä!

Eihän oleellista ole missään määrin toistaa tuota testiä kotona viikoittain. Onhan kaikilla alueilla omat maastoratansa, jota voi käydä juoksemassa vaikka joka aamu ja joka alueella on myös urheilukentät ja tiet, joilla voi jotain standarditestejä suorittaa. Testilinja tehtiin jo syksyllä. Tämä oli vain Vierumäen talenttilisä. Suunnistus ei ole standardilaji. Ukot ja akat laitetaan järjestykseen epämääräisellä radalla, joka toki on kaikille sama, mutta aina erilainen! That´s the spirit of orienteering.

Asioilla on puolensa, mutta kun niitä katsotaan yksien aurinkolasien läpi, niin kaikki näyttää punaiselta. Oikein ottaa päähän historian luennoilla vierailevat yhteiskuntapolitiikan poliittisen opiskelijat. Esimerkiksi eräät Kokoomusnuorien aktiivit. Ei kaikki ole mustavalkoista huttua siten ja niin miten siellä jäsenlehtipamfletissa julistetaan.

Jep, menen katsomaan peiliin.

Olen pahoillani. Mutta liitetään tähän nyt sitten edes joku tekstiviesti loppuun.
There's no such thing as free lunch mutta kun kerran tarjotaan niin kyllä opiskelijalle kelpaa.. Voipi mennä pitemmän kaavan mukaan.

Suossa tapahtuvan lehmänkannon MM-kisat

Tottakai kaikessa on kilpailtava. Huomenna kilpaillaan veren maku suussa mm. täällä. Jaska tulee antaa hyvän vastuksen niin Börjelle kuin Kleemolalle, Auvisesta puhumattakaan.

Tätä mie niin ihailen myös:


Kyllä venäläisten tykinkuulien heiluttelu on sitten hienoa, upeaa, mahtavaa. Koska olympialaisiin?

Sihvosen syvä kriisi

Pari vuotta sitten löysin perässä seuraavan jutun. Siinä jääkiekon syväasiantuntija Sihvonen kertoo totuuden huippu-urheilusta. Siinä se, jalasta kiinni nyt, silmät kiinni nyt, herneet nenään nyt.

Tuhosiko urheilufilosofi Jyri Puhakaisen väitöskirja suomalaisen huippu-urheilun?

Vai hurahdettiinko Jyri Puhakaisen oppeihin suomalaiskansalliseen kaikki tai ei mitään ?tyyliin vailla kritiikin häivää? Urheilulehti lähti tutkimus- ja ristiretkelle huippu-urheilumme puolesta Puhakaista vastaan

Suomi on enää huippu-urheilun kääpiömaa. Eikä aika entinen enää palaa. Ei ainakaan, jos huippu-urheilua ei palauteta huippu-urheiluun. Tämä on kertomus siitä, miten kävi, kun eksistenssifilosofiset ajatukset korvasivat toistot, hien ja tappamisen meiningin suomalaisesta urheilusta. Tämä on myös kertomus siitä, miksi Suomi on ainoastaan entinen huippu-urheilun suurvalta. Tämä on lisäksi mutkat suoriksi oikova tulkinta siitä, miksi näin on käynyt.

MAAGINEN VUOSI

Eletään vuotta 1995. Leijonat voittaa historiallisen maailmanmestaruuden arkkivihollisen reviirillä Tukholman Globenissa Curt Lindströmin johdolla.Suomessa on taloudellinen lama. Maan pääministeri on Esko Aho. Filosofi Esa Saarinen kirjoittaa Lindströmistä kirjan nimeltä Poppamies. Voitonhuuma on kova. Alkaa esiintyä tulkintoja, joidenka mukaan Leijonien voitto oli aivan ratkaiseva mentaalinen tekijä siinä kehityskulussa, joka lopulta peräti johti maan ulos lamasta.

Samana vuonna nuori urheilufilosofi Jyri Puhakainen julkaisee väitöskirjansa Kohti ihmisen valmentamista. Kirjan alaotsikko kuuluu: Holistinen ihmiskäsitys ja sen heuristiikka urheiluvalmennuksen kannalta.

MUUTAMAN VUODEN KULUTTUA

Eletään vuotta 1998. Jääkiekkoliiton Nuorten Valmentajien Tutkinto valmistautuu luennolle. Luennoitsijoiden suusta alkaa pudota uutta mystistä jumalsanaa: holistisen ihmiskäsityksen mukaan? holistinen valmennus? holistinen urheilija? holistinen valmentaja-pelaaja ?suhde?Kuulijoiden ilmekään ei värähdä. Me ? opissa olevat valmentajat ? emme paljasta, tietenkään, että asia on niin uutta ja vierasta, että valtaosa siitä meinaa mennä ohi tajunnan. Kukas sitä tyhmyyttään toisille paljastaisi.

Luennoitsijoiden sanelussa on kahdenlainen sävy: Yhtäältä siinä on vallantuntua ja ylemmyyden sukuista riemua sen tähden, että heidät, mutta toistaiseksi vain heidät, on vihitty johonkin uuteen salatieteeseen. Toisaalta sanoman sisältö on ensi kuulemalta hyvin vastaansanomattoman tuntuista. Näin on! tuntuvat päät nyökyttelevän puolella jos toisella.Vai oliko se sittenkään niin?

Vasta vuonna 2005 tajuan, että lopunperin nämä Jääkiekkoliiton holistisen evankeliumin sanansaattajat eivät itsekään ymmärtäneet kuin auttavasti, mistä puhuivat. Edes sitä ei mainittu, että tämän uuden teorian on keksinyt tai pikemminkin edelleen kehittänyt Puhakainen itse. Ja se olisikin ollut jo liikaa vaadittu, että luennoitsijat olisivat kertoneet - problematisoinnista puhumattakaan -, että koko oppirakennelma kumpuaa tietystä eksistentialistis-filosofisesta keskusteluperinteestä.Lienevätkö luennoitsijat olleet edes lukeneet Puhakaisen väitöskirjaa? Tuskin. Ja jos olivatkin lukeneet, on outoa, että he eivät tuoneet esiin sitä, minkä Puhakainen itse mainitsee jo väitöksensä lähtökohdissa:

"Tämän ihmiskäsityksen soveltaminen urheiluvalmennukselliseen merkitysyhteyteen ei ole ollut helppoa. Käytettävissä ei ole ollut valmennuksen alan esikuvia."Siis hetkinen, vielä kerran: "?ei ole ollut valmennuksen alan esikuvia."

Tästä Puhakaisen nöyrästä ja tieteellisesti välttämättömästä huomautuksesta ei ollut jäljellä merkkiäkään niillä luennoilla, joita ehdin kuunnella aiheesta noin parinkymmenen kerran verran, ennen kuin tie nuortenvalmentajatutkinnoilta ammattivalmentajatutkinnon loppuun oli kahlattu läpi.

Kuten todettu, holistisuus oli kuin varmaa jumalsanaa luennolta toiselle aina vuodesta 1995 lähtien. Ei puuttunut kuin aamen - totisesti, näin tapahtukoon - uuden ilosanoman saarnoista.Taitava kaunopuheisuus ja pyövelimäinen osumatarkkuus

Mistä se kertoo, että sellainen oppi, jolla ei ole aiempia kokemuksia valmennuksen alalta, ja jota on Puhakaisen omien sanojen mukaan "sovellettu menestyksekkäästi mm. sosiaali- ja hoitotyön, kasvatuksen, psykoterapian ja laskentatoimen alueilla", valtasi kulovalkean tavoin suomalaisen jääkiekkoväen tajunnan? Miten on mahdollista, että maan suurimman ja johtavan lajin, jääkiekon, johtamiskoulutus alkoi seurata Puhakaisen luomia linjoja?Kyse on siitä, että suomalaiseen mielenlaatuun sopii vain ja ainoastaan yksi totuus kerrallaan. Ja se taas kerallaan merkitsee sitä, että vanhan totuuden on väistyttävä uuden tieltä.

Puhakaisen väitöskirjan retoriikka on viiltävää. Teoksen luettuaan joutuu toteamaan valtaosin, että tämä on totuus, näinhän se menee! Ei liene kaukana, että Puhakaisen maalitauluna olleet "ddr:läiset" kuten Kalevi Tuominen, Heikki Kantola, Heikki Rusko, Jukka Viitasalo ja niin edelleen kokivat itsekin syyllistyneensä suurin piirtein rikokseen johdettuaan siihen asti suomalaista huippu-urheilua "kokonaista" ihmistä halventavalla tavalla.

Toki Puhakainen on monin kohdin oikeassa. Mutta tämä oikeassa olemisen kulttuuri, jossa aiempi paradigma on todisteltava liki natsien touhuksi, tuottaa tilalle vain yhtä yksisilmäisen totuuden.

Puhakaisen puuhakas vallankaappaus väitöskirjatasolla on niin hengästyttävän mukaansatempaavaa, että lukijalta meinaa jäädä kysymättä yksi merkittävä kysymys. Nimittäin se, että mahtaako holistinen valmennusmetodi toimia urheilussa tai puhumattakaan huippu-urheilussa?

Puhakainen on kuin pyöveli, joka katkoo entisten gurujen päitä yksi kerrallaan. Tosin nyt on tullut aika ? on mennyt kymmenen vuotta ? vihdoin katkaista Puhakaisen oma kaula: Urheilufilosofin opit ovat joutuneet huippu-urheilun raakaan testiin ja ovat osoittautuneet kovin heppoisiksi.

Tilaisuus tekee varkaan - ja trendikkään urheilufilosofin - eli kuinka tässä pääsi näin käymään?

On palattava vuoteen 1995. Puhakainen julkaisi teoksensa otolliseen aikaan ja maaperään. Leijonien maailmanmestaruus saavutettiin ruotsalaisen valmentajan "pehmeämmillä" johtamismenetelmillä. Yleisen tulkinnan mukaan päävalmentaja Lindström toi sen viimeisen puuttuneen silauksen nimenomaan henkiselle puolelle. Eli oltiin aivan Puhakaisen teesien ydinalueilla.

Puhakaisen uudelle kalskahtavat opit saivat oivaa epäsuoraa sivustatukea, kun toinen filosofi, Esa Saarinen, kirjoitti Leijonien maailmanmestaruuden nostamasta huumasta uuden kansallisen kertomuksen aina Kalevalan ja Vänrikki Stoolin rinnalle.

Jääkiekko toimi ikään kuin veturina ja puskurina holistisille käsityksille. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: kun Puhakaisen ajatukset alkoivat läpäistä Jääkiekkoliiton koulutusjärjestelmää, seurasivat muut lajit vähitellen ja väistämättä esimerkkiä.Sikäli Puhakainen operoi mielenkiintoisessa ajassa, että tuolloin suomalainen huippu-urheilu menestyi maan kokoon nähden erinomaisesti. Barcelonan kesäolympialaisista 1992 saalis oli 5 mitalia, joista yksi oli kultamitali.

Vertailun vuoksi on todettava, että Ateenan olympialaisista 2004 Suomi saavutti enää kaksi hopeamitalia ja jäi mitalitilastossa peräti 62. sijalle.

MINKÄ PUHAKAINEN HALVAANNUTTI?

Olisi naivia väittää, että Puhakaisen vaikutus olisi ollut nopea ja välitön 90-luvun jälkipuoliskolla silloisiin huippuvalmentajiimme. Ei puhettakaan, että Hannu Jortikka, Kari Ormo, Esa Sievinen, Nitti Nuuttila, Pekka Vähäsöyrinki, Harri Kampman ja niin edelleen olisivat muuttaneet linjaansa. Mutta muutosvaikutus oli salakavalampi ja sen kohde turmiollisempi huippu-urheilun kannalta. Se kohdistui lasten- ja nuortenurheilun järjestelmiin ja rakenteisiin.

Tällä hetkellä huippu-urheilumme niittää sitä holistisen siemenen jälkeä, joka kylvettiin juniorivalmennukseen 90-luvun puolivälin jälkeen. Jos holistinen ihmiskäsitys ja sen heuristiikka urheiluvalmennuksessa on idea ja polttoaine; Nuori Suomi ?ajattelu on sen ideologisoiva rakenne ja polttomoottori.

Jääkiekossa Nuori Suomi on ollut mukana pian 20 vuotta. Ideologian ensimmäiset 10 vuotta olivat erittäin kituliasta aikaa. Vuodesta 1995 lähtien Nuori Suomen ote on ottanut jääkiekon kuolettavaan syleilyynsä yhä lujemmalla ja lujemmalla otteella.Jalkapallossa Kaikki Pelaa ?ideologia on vahvistunut viime vuosina aivan poikkeuksellisen nopeasti.

Myös muut lajit Suomessa ovat Nuori Suomen pihdeissä. Lentopalloliiton nettisivut kertovat, kuinka " Nuori Suomi ja urheilun lajiliitot aloittivat Sinettiseurojen valinnan 10 vuotta sitten. Sinettiseurojen on huolehdittava jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta, taattava monipuolinen ja kasvatuksellinen toiminta sekä koulutetut ohjaajat. Sinetti on käytössä tällä hetkellä 32 lajissa ja se on myönnetty 249 seuralle".Jääkiekossa Nuori Suomesta vastaa Eero Lehti ja jalkapallossa Kaikki Pelaa ?päällikkö on Timo Huttunen.

Tietyssä mielessä Jyri Puhakainen voidaan osittain vapauttaa siitä raskaasta vastuusta, jota hän kantaa huippu-urheilumme alennustilasta. Vähintään yhtä vastuullisia ovat Lehti, Huttunen ja heidän lukuisat hengenheimolaisensa. He ovat ajaneet ja ideologisoineet Puhakaisen ajatukset läpi urheilujärjestelmän.

Asetelman yhteiskunnallista vakavuutta ja syvyyttä kuvaa se, että Nuori Suomen säätiön puheenjohtajana toimii koko suomalaisen urheiluelämän ylivoimainen ykköstekijä, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen. Tosin Niemisen muutamista puheenvuoroista on voinut päätellä, että järjestelmän on alettava huomioida tehokkaammin myös huippu-urheilun tarpeet.

MIKSI KESKUSTELUA EI SYNNY?

Siitä vallitsee melkoinen konsensus, että suomalainen huippu-urheilu on notkahtanut suhteessa kansainväliseen tasoon. Tähän kylmään faktaan nähden julkisuudessa käyty keskustelu aiheesta on ollut täysin mitätöntä.

Puuttuvalle keskustelukulttuurille ylipäätään on olemassa Suomessa historialliset syyt ja pitkät perinteet. Asioista voi keskustella vain yhden, vallassa olevan puhetavan mukaisesti. Mahdolliset muutokset valmistellaan ? jos valmistellaan ? julkisuudelta piilossa. Tällainen prosessi on vain kovin hidas, usein mielivaltainen ja sen tekee aivan liian pieni piiri. Eriävät kannat eivät pääse sparraamaan vanhoja kantoja. Lopputuloksesta tulee näin muodoin aina muotopuoli.

Tai sitten pääsee käymään niin kuin Puhakaisen tapauksessa 10 vuotta sitten. Uusi aate tulee ja pyyhkäisee tsunamin lailla ja yllättää vanhat herrat poteroissaan. Puhakainen onnistui herättämään keskustelun aiheista, jotka olivat olleet siihen asti kiellettyjä.Nuori Suomi on esimerkiksi saavuttanut sellaisen aseman, että se on tabu, pyhä ja koskematon. On poliittisesti epäkorrektia kritisoida saati keskustella siitä. Tai on ainakin todennäköistä, että keskustelijat leimataan kerettiläisiksi väärän uskon kannattajiksi.

Nuori Suomen ideologiassa on myös tiettyjä hyviä, terveitä osia. Olisi kovin onnetonta, jos nyt tulisi uusi hyökyaalto, joka korjaisi kurssia taas liiaksi toiseen suuntaan. Suomalaisen urheiluelämän olisi vihdoin oltava valmis omaan identiteettiin ja kypsään moniäänisyyteen. Emme tarvitse ääriheiluria tyyliin ddr:läisyys ? holistisuus ? ja vaikkapa seuraavaksi kiinalainen malli.

Ryntäilyt äärestä toiseen estyvät sivistyneissä kulttuureissa sillä, että asioista käydään jatkuvaa julkista keskustelua.

HOLISTISUUDEN JA NUORI SUOMEN LIITTO

Kansanomaistaen holistisuudessa on kyse siitä, että urheilija ei ole pelkkää lihasta ("kehollisuus"), vaan hän on myös psyykettä ("tajunnallisuus") ja elää jossakin elämäntilanteessa jonkun maailmankuvan mukaan ("situationaalisuus").Puhakaisen isku vanhoillisiin kohdistui siihen, että nämä olivat ottaneet valmennuksessaan huomioon lähinnä pelkästään kehollisuuden. Ja jos he valmensivat myös tajunnallisuutta, jäi se torsoksi, koska situationaalisuus unohtui.

Puhakainen esittää, että kokonaisvaltaisesti valmennetun urheilijan kehittämiseen pääsee syvimmin käsiksi situationaalisuuden kategoriassa sijaitsevan urheilijan maailmankuvan muutoksen kautta. Puhakaiselle urheilu ei ole omalakinen saareke, vaan se on elimellisesti kiinni elämässä. Tästä ei sinällään voi olla eri mieltä, mutta Puhakainen painottaa väitöskirjassaan aivan liikaa tätä ulkourheilullista urheilijan maailmankuvaan liittyvää ulottuvuutta.

Ja pahinta kaikessa on se, että Puhakaista voi tulkita niin kuin sitä näytetään tulkitun Nuori Suomen paatoksessa. Junioriurheilumme on kautta linjan siinä tilassa, että siellä ei ole varsinaisesti tilaa sellaiselle toiminnalle, joka tuottaisi järjestelmällisesti lahjakkuuksia suomalaiseen huippu-urheiluun.

Puhakaista on mahdollisuus tulkita Nuori Suomen tapaan jopa virheellisesti: siinä missä Puhakainen tavallaan huomio elämän ja palauttaa urheilun elämän kautta takaisin urheiluun, siinä Nuori Suomi tähtää urheilusta poispäin elämään.Nuori Suomen toiminta tasapäistää urheilevat massat ja liittää urheilun ylipäätään yhteiskunnallisesti sosiaalisen alueelle. Nuori Suomen nettisivujen pääsivujen teksti kertoo paljon: "Haluamme varmistaa, että liikkuminen on oleellinen osa jokaista koulu- ja päivähoitopäivää, perheen yhteistä arkea sekä kaveriporukoissa vietettävää vapaa-aikaa. Edistämme liikunta- ja urheiluseuratoimintaa, jossa jokainen lapsi ja nuori voi kokea onnistuvansa, saa yhtä paljon peliaikaa ja nauttii liikkumisesta."

Tällaisen ajattelun pohjavire on aivan liian kaukana huippu-urheilua ymmärtävästä ajattelusta. Kyse on lisäksi sikäli totaalisesta ideologiasta ja käytännöstä, että yksikään lapsi tai nuori ei pääse ohittamaan urheilijan taipaleellaan Nuori Suomea.

PROTESTI KYTEE

Missä viipyvät ne perheiden mielenilmaisut ja kanteet, joissa vaaditaan omille lapsille ja nuorille mahdollisuutta valita toisin? Mahdollisuutta olla toimimatta Nuori Suomen totaalisen järjestelmän ehdoilla ei tällä haavaa ole.Pieni protesti poreilee jo pinnan alla, mutta se ei artikuloidu julkisuuteen asti. On nimittäin niin, että ne perheet, joissa urheilua haluttaisiin harrastaa hieman enemmän tosissaan, on ajettu aika ahtaalle. Näiden perheiden vanhempia syyllistetään lähes tulkoon lastensa riistämisestä ja hyväksikäytöstä. Enemmistö painaa vähemmistön parrelleen. Länsimaiseen demokraattiseen järjestelmään kuuluu mahdollisuus valita toisin. Seuraava askel suomalaisessa urheiluelämässä on oltava se, että niin halutessaan perheet voivat valita sellaisen tien, jonka osoiteviitassa ei lue Nuori Suomi.

Muussa tapauksessa suomalaisen huippu-urheilun sukellus vain syvenee.

Petteri Sihvonen

Lähde SU internet, Suomalaisen huippu-urheilun syvä kriisi
Toimitus 21.7.2005 15:05

Hymyilyttikö? Mie nauroin.

Ilmaa

Ei se nyt niin kovin jäätävä reportaasi ole. Kattava kuitenkin.



Jerzenay Tadessella kokonaisvaltainen vire oli niin ilmava, että Pipo lähti hakemaan kahvia pompun aikana.



Nurtsin toiminta vaati sitten tiukempaa tarkkailua.



Vierumäellä piti tarkkailla viikonloppuna montaa asiaa..



Taini & Lindeqvist tarkkailivat myös. Aitoja kaatui.

Aaveelle

Tässä muistiinpanopätkiä viime viikolta pureskeltavaksi liittyen vo2seen, Hilliin. Ym. harhaoppiin..
----
Nobelisti Hill tutkimusryhmineen keskittyi ilmeisesti ensimmäisenä maailmassa laajemmin urheilevien ihmisten fysiologisiin muutoksiin. Nykypäivään asti vaikuttaneita huippusuoritusurheiluun liittyviä käsitteitä (ja osin harhoja) heidän löydöksistään mm. muscle fatigue, lactid acid, oxygen dept.

(Aiemmin oli tehty jo kaikenlaisia "kestävyysurheilijoilla näyttää olevan iso sydän" havaintoja, sekä mietittiin sitä, millainen ihmistyyppi sopii mihinkin lajiin.) Mm. Harvardin Fatigue lab kuuluu tähän joukkoon. Fatigue lab keskittyi myös adaptaation tutkimiseen, mikä on tosi hot hot juttu nykypäivänäkin..

-> Hill ym. tuotti ("huippu")urheiluun uuden paradigman, suorituskykyisyyden.

Tämä heijastui välittömästi mm. Suomeen, jossa esimerkiksi Pihkala kirjoitti asiasta eri julkaisuissa:

- Urheilijan menestys vaatii monia fyysisiä tekijöitä - voimaa, kestävyyttä nopeutta. -- Vaihdellaan aktivaation ja levon välillä.
- Mieluummin harjoittelukertojen intensiteetti kuin määrä ja harjoituksella pitää olla aina päämäärä! ===> Mm. progressive resistance training, eli nousevavastuksinen harjoittelu.

Ai niin, ne jotka tätä lukee ja ei tunne nimiä, niin puhutaan siis 1900-luvun ensimmäisistä vuosikymmenistä.

HARJOITTELU ENNEN TÄTÄ YMMÄRRETTIIN TÄYSIN ERI LAILLA:

- Harjoittelun kehitys. Vielä 1900-luvun alussa harjoittelu tarkoitti yleensä suorituksen toistamista, eli liiketaitoharjoittelua - tee sitä mitä kilpailet. Ei ajateltu suorituksen osa-alueita, eikä ymmärretty että olisi jotain muuta harjoitettavaa kuin itse suoritus. Ennen toista maailmansotaa ei juuri ollut modernin harjoittelun pääperiaatteita tiedossa: lisääntyvää vastusta, intervalleja, pitkäkestoisuutta.

Beamish & co pitää suomalaisia kestävyysjuoksijoita 1900-30-luvuilta esimerkkeinä Natural method -harjoittelusta. Tuo on Hébertin tekniikka toiselta nimeltään - tarkoitus harjoittelulla oli optimoida suoritusta -> Hannes ja Paavo molemmat tulivat pitkälti Specific Tempo trainingin kautta kohtuullisen koviksi kansallisen tason juoksijoiksi.

Ei tämä Hébert vaan yksi toinen. Hieno mies tuokin oli..

Que pasa?

Mainittakoon 1800-1900-luvun vaihteessa esiintynyt optimointi mm. tehdastuotannossa tähän väliin. Ideat tulee aina jostain johonkin.

----

Asiat kuitenkin meni niin, että tuli toinen maailmansota ja keskityttiin vähän muuhun kuin urheiluun hetken verran. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten uusia fysiologianjuttuja ei hyödynnetty kunnolla 40-50 ja pääosin 60-luvullakaan. Mm. Track and field athletics 1947, Championship Technique In Track 1949 jne, eivät sisältäneet mitään uutta uljasta harjoitusoppia - vain sitä Hébertiläistä natural methodia.

Mutta 1960-luvulla alkoi syntyä todellisia Huippu-urheilujärjestelmiä. Ja pelkästään siksi, että 1972 olympialaiset myönnettiin Muncheniin ja ensimmäistä kertaa Länsi- ja Itä-Saksat kilpailisivat omilla joukkueillaan toisiaan(kin) vastaan.



Loput tuliset faktisuudet kerron gradussa.