Viimeinen episodi epäAndalucian trilogiasta jatkuu nyt. Karttaloisii ei tänne tuu, onhan noita nähty ihan riittävästi. Maastot olivat kuitenkin samoja, joissa on joku joskus juossut kovaakin. Riittäköön se, että salilla sentään oli kovaa, nimittäin rautaa.
Pummi laittoi jauhot suuhun kaverille, joka totesi käyneensä Suomessakin jotkut raudannostoskabat voittamassa. Melkoinen sälli. Kyl me tosin kaikki enemmän nostettiin tietysti tai ei.
Viikon aikana raudankolistelu oli toki pienemmässä osassa kuin muut aktiviteetit. Netissä surffailtiin ja cafe con letteä ryystettiin sen verran isolla kädellä, että kupitkin hukkuivat. Saattoi se tossukin olla välillä syönnillään, sillä äkkiseltään laskettuna pohjat kuluivat sellaisen 140km annoksen verran. Toki kaikki matkat on tietysti pyöristetty päin häränpalleja, jotka muuten näkyvätkin sitten tuossa alla. 
Ja suunnistusradat on mitattu arvoisan suunnistusagentti Perin toimesta (huom svedismi, ihan hurrien iloksi), joten ne nyt voivat heittää sitten yhtä paljon kuin tiomilan ihanneajat. Eli todellisuudessa ulkoiltua tuli sen verran kuin sitä kertyi. Vähän kuin massaa talvella.
Una cerveza, por favor.
Ei toiminut varsinaisesti enää Saksassa. Sinnekin siis päästiin takaisin, kun kiltisti lentäjältä pyysimme. Mainio neljän tunnin odotus saatiin kulumaan yllättävänkin ripeästi ravintolassa, josta löytyi tiski, penkit ja tiskin päältä telkkari. Suomalaisviisikkomme osoitti aitoa urheiluhenkeä ja käänsi jonkun verran katseita Hapa Opan leiskauttaessa 142 metrisen voittohyppynsä. Urheilu on välillä tämmöstä. Suuren urheilujuhlan vuoksi päätimme myös nauttia paikallisia herkkuja. Currywurst oli hintaan nähden melko nuiva, ranskalaiset+jotain halpismakkaraa paloiteltuna currykastikkeeseen. Kuuminta coolia oli kuitenkin juoma, jonka mestaritarjoilija meille onnistui myymään. Normaalia vettä, vielä käsittämättömän karmean makuista, pahvitölkissä, kyljessä teksti "the best water in the world", 0,5 litraa. Ja melko kallista, elämä on. Saksa on edelleen paska maa.
Tänään ei olla vielä kännissä oltukaan.
Hymyilytti se toki parin kolpakon jälkeen, jotka taisivat maksaa suunnilleen saman verran. Hymyilytti myös Hirveä, joka tietysti eläimenä joutui tullivirkailijoiden käsittelyyn ja takahuoneeseen. Vähän vaikealta se kävely näyttikin, jälkeenpäin.
Hymyilytti se toki parin kolpakon jälkeen, jotka taisivat maksaa suunnilleen saman verran. Hymyilytti myös Hirveä, joka tietysti eläimenä joutui tullivirkailijoiden käsittelyyn ja takahuoneeseen. Vähän vaikealta se kävely näyttikin, jälkeenpäin.
Reissu oli sitten sellainen tällä kertaa, se on väliin tuollasta. En tiiä, nää on näitä kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti