4.5.11

Metsurihommia

Kaikista suurinta aikaansaantia Tiomilassa oli mediateltalla työstäminen tähän malliin Karjalaiseen ja KR:n etusivulle. Eniten harmittaa se, että edellä vaihtoon juoksi kolmen hengen letka, mistä olisin voinut vielä pari päänahkaa viiltää kuin terä konsanaan.

Eilen kävin korkkaamassa omalta osaltani 2013 venlojen reittejä. Ja täytyy kyllä myöntää, että rata jo tuossa muodossaan oli todella haastava ja monipuolisia pätkiä tarjoava, mutta hieman liian pitkä. Keskisuomalainen metsä rämeikköineen tulee tarjoamaan melkoisen laajaa tunneskaalaa yhdelle jos toiselle suunnistajalle. Ei pääse helpolla ei. Maasto on ehdottomasti Jukola-klass, toki varsin rikkonainen kaikkine metsäkuvioineen, mutta sehän vasta haasteita tarjoaa.

Toissapäivänä käytiin tutkailemassa tämän vuoden Elonen-sprintin ratakuviot valmiiksi ja kohta on vuorossa prikkojen vienti. Varsin yllättäviä tehtäviä saatiin tuonne järjestettyä sprinttimiesten iloksi. Tällä kertaa ei tarjota kansainvälistä sprinttitoimintaa silloilla ja tunneleilla, mistä toisinaan on saatu hieman ohdakkeisia ruusuja. Edelleen olen sitä mieltä, että kielletyillä kohteilla pelaaminen kuuluu erittäin vahvasti sprinttiin ja sisältyy erittäin usein kv-sprintteihin. Elonen-sprint on aina ollut sprintin opetustilaisuus suunnistajille. Myös tänä vuonna tarjotaan muutama kv-sprinteistä erittäin tuttu elementti. Joten tervetuloa.

Ps. maajoukkue lähtee torstai-aamuna leirille, joten tänä vuonna on pääsarjojen palkinnoilla runsaasti tilaa myös kansallisen tason kavereille. Ruisleipää ja kakkua luvassa. Suut makeaks sitten vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti