17.5.11

Mikä on oleellista?



Suunnistus.netissä on parin viimeisen vuorokauden verran vellonut sykähdyttävästä urheiluhetkestä kertova keskustelu. Missä menee kielletyn ja sallitun raja, ja kuka vastaa jos raja on tehty väärin?

Miepä kerron heti alkuun
1) Järjestäjä vastaa tekemistään virheistä
2) Kilpailija vastaa tekemistään virheistä
3) Valvova taho vastaa tekemistään virheistä

Täältä kotisohvalta on nimittäin helppo alkaa pätemään. Miesten huippuliigakisassa välillä 14-15 hypittiin kielletyn ja sallitun rajapinnalle usean tahon puutteellisen toiminnan seurauksena. Tapahtuneita virheitä oli mm. suunnistajan puutteellinen ennakointi, suunnistajan puutteellinen ymmärrys sekä varmasti joissain tapauksissa myös suunnistajan piittaamattomuus. Jälkimmäisin tuntuu tyhmältä, sillä on aika arveluttavaa osallistua urheilutoimintaan jos ei halua totella lajin sääntöjä.

Okei lisää virhesyitä, yllä olikin jo kuva.

Kartantekijä oli piirtänyt koko ruusupuskan tuolla oikeanpuolimmaisella värillä. Se tarkoittaa niin tiheää puustoa tai aluskasvillisuutta, että siitä ei voi kulkea lävitse. Kasvillisuuden puolesta asia siis ok - kunnollisesta ruusupuskasta on melko haastellinen mennä läpi ilman viidakkoveistä. Tämä on ensimmäinen ehto värin käytölle. Toinen ehto on se, että puskan läpi meno on erikseen kielletty (esim. maanomistaja kieltää ruusujensa tallaamisen) tai että se aiheuttaa vaaraa kilpailijalle. Joo haavoja tulee ja rokotukset pitäis olla kunnossa ja niin edelleen. Ongelmaksi muodostui se, että osa pensasaidasta oli leikattu pois. Tämä tarkoittaa sitä, että kartta ei pidä paikkaansa, sillä tuo tummanvihreä väri on tarkoitettu kasvillisuudelle, josta ei voi kulkea lävitse. Tätä kasvillisuutta ei siis ollut ja tältä osin "kukkapenkkiin" olisi tullut käyttää oliivinvihreää kielletyn alueen merkintää, eli yllä vasemmanpuolimmaisinta väriä.

Okei se siitä, kartta on tehty ja siellä on virhe. Tyhmältähän se näyttäisi jos jokainen leikattu puska väliaikaisesti vaihdettaisiin eri värille. Tähän kuitenkin olisi ollut järjestäjältä helppo ratkaisu:

Juuri tämä nimenomainen paikka on lyhyellä rastivälillä ja keskellä sitä on kartassa virhe. Miksei laiteta kielletyn alueen viitoitusta kuvaamaan tätä olevaisuuttansa pohdiskelevaa läpikulkematonta kasvillisuutta. Näin olisi ollut olemassa suunnistajien odottama keinotekoinen ja nopeasti havaittava kasvillisuus, jonka jälkeen kääntyä vasemmalle, jolloin todennäköisesti yhtäkään hylkäystä tältä kohtaa ei olisi syntynyt.

Nyt usea suunnistaja kertoi ennakokseen "puskan jälkeen vasemmalle ja lippu näkyy", mikä tässä tapauksessa johti siihen, että muutamassa sekunnissa urheilijat olivat keskellä parkkipaikkaa, joka myös oli kielletty siksi, että ilmeisesti kiinteistön omistaja koki suunnistuksen tällä kukoistavalla autokeitaalla turmiolliseksi. No niin, suunnistajan olisi tullut toki perustaa ennakkonsa ehkä johonkin muuhunkin kuin pelkkään puskaan. Tätä virhettä kutsutaan samaistamisvirheeksi ja se on niin kovin tyypillistä, kun suunnistetaan yhden kohteen avulla. Koska kartat eivät ole täydellisiä, kohdeyhdistelmien käyttäminen on hieman turvallisempaa. Kuitenkin puolet porukasta selvitti myös tämän välin..

Kaikki yllä on erittäin epäoleellista ja vain monen yhteensattuman aiheuttama kaikenlainen harmi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua, mutta so long, karavaani kulkee.

Mikä on vielä huolestuttavampaa on se, että jotkut suunnistajat rikkoivat sääntöjä tietoisesti menemällä kielletyille alueille ja läpäisemällä portteja. Olen ehdottomasti puoltamassa sitä, että suunnistukseen kehitetään muitakin rankaisutoimenpiteitä kuin suorituksen hylkääminen. On väärin lajia kohtaan, että jotkut suunnistajat kokevat oikeutetuksi pilata lajin mainetta juoksemalle esimerkiksi tonttien läpi, jotka ovat yksiselitteisesti kiellettyjä. Kyseiset suunnistaja kusevat oman pakkinsa lisäksi myös toisten pakkiin ja se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Jos järjestäjä on kartassa kieltänyt jonnekin menemisen, niin yhdelläkään suunnistajalla ei ole asiaa sinne alueelle suunnistuksen merkeissä. Maanomistajia asuu yllättävissä paikoissa ja voi olla, että esimerkiksi: http://suunnistus.koovee.fi/kisasivut//index.php/main/kisa/8/1962/content tuolla esitellyssä kerrostalossa asuvat maanomistajat miettivät kaksi kertaa ennen kuin sallivat edes maidensa kartoittamisen suunnistuskäyttöön.. Että kiitos vain teille lajia harrastaville kielletyillä alueilla kulkijoille. Todella hienosti toteutui taloyhtiön tahto, että pihoilla ei suunnisteta.

Se siitä, palataanpas taas ruotuun. Eiköhän myö Jämsän Elonen-Sprintissä ryssitä jotain ihan samalla tavalla. Ilmoittautumisaikaa on muuten enää pari päivää. Sinne vaan, on paljon helpompi rata kuin Tampereella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti