Osoittauduin upporikkaaksi kantapään koskettaessa arrayloslaisen lehmien rikastaman nummen pintaa. Tai pikemminkin pinnan alla olevaa kymmensenttistä mutakerrosta. "Tänään ei sattunu paljoa" on tuttu reenimerkintä ainakin Jäger Ahosen päiväkirjasta viime syksyltä. Itse kirjasin aika lailla samanlaisen tuolle tiistai-illalle.
Seuraavan viikon ohjelmisto koostui suunnilleen tyypillisestä(kö?) viikon eteläisen talvileirin ohjelmasta: (TV-kova * päivät perillä)-1. Ja siihen päälle kaikki hötkyttelyt ja sellaiset. Välimellanreippaat jätettiin vähemmälle, sillä kuka ihme maksaa siitä, että saa juosta Portugalissa 6 asteen tihkusateessa reipasta? Pohkeet hakkautuivat kovissa kappaleiksi, mutta lähtökohtiin nähden homma kulkeutui syvällä pulkassa rinteen alle asti. Burana oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Ruokaa valmistettiin periaatteella määrä korvaa laaduttomuuden, eli ruokaakin oli riittävästi ja laadultaan se oli hyvää. Loppuviikolla vierailtiin ravintoloissa ja mielestäni Hannun pihvit olivat paremmat kuin sivukujan nauta-annos. "Toi on eri värillä listassa, otetaan se!"
Keskimatkat meni sinne päin, vaikkei suunnatonta grippiä oikein ollutkaan. Tai no siitähän se oli kiinni, että ei ollut edes suunnallista grippiä. Vuoden teemathan tulevat olemaan kompassi-kompassi-kompassi. Ja siihen päälle pidetään käyrästö mukana ja sitoudutaan touhuun.
Pitkällä matkalla olin kujalla, kehällä ja kuutamolla. Jalkoihin sattui, en ymmärtänyt lukea karttaa ja muutenkin heikkousmaksimi oli saavutettu jo noin neljännellä rastilla. Tulin kuitenkin läpi, kun ei noita pitkiä juoksuharjoituksia liikaa ole alla, vielä.
So long, Stam1nat koneeseen ja kohti Atlantista.
ps. Peetulle iso käsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti