Viikonloppuna haettiin kroppa täyteen ydinsäteilyä Lapin seudulta. Siis siitä Rauman läheisyydessä sijaitsevasta Lapista. Ydinlämpöä säteilevät kalliot olivat sulia, joten kallioiden välisellä alueella saatiin nauttia sitten oikein mukavan kosteista soista ja paikoitellen jäähileisistä lammikoista. Hyvää se kylmä vain tekee heti ensipuraisun aiheuttaman shokin lievennyttyä. Avantouintia harrastaisin silti mieluummin rauhallisemmissa tunnelmissa kuin viestikisan alkumatkasta.
Majoituimme Neuvostoliitossa, yllättävää oli se, että sekin löytyi Rauman lähistöltä. Tai no olihan siellä Lappikin ja onhan Venäjänkin puolella Lappia. Siitä sainkin sitten heti hyvän bisnesidean. Ostan Rantakylästä kerrostalon ja seuraavaksi lyön läpi kaupunginvaltuustoon ajatuksen jostain massiivisesta rakennusprojektista (ydinvoimala tai mieluummin joku vastaava, vaikka sisäsuunnistushalli. Ideaparkki on ideatasolla jo hylätty, kun Sukari lähti Ruotsin markkinoille), jonka työntekijät sitten majoittuvat kerrostalossani. Tietysti kohtuullisen suurta korvausta vastaan. Kohta olen rikas.
Lauantain keväisen lyhyt nortonkimatka oli tällä kertaa 12 kilometrin mittainen. Tällaisille piirikunnallisen tason turoille se on ihan sopiva, kun ei tarvitse miettiä mitään juomista kisan aikana tai energiageelien lipomista hengen pitimiksi. Siksi annoinkin Hannulle sattumalta kisapaikalla mukanani olleen geelin, jotta jaksaisi laputella koko sen 17 kilometrin EM-katsastusrastirallin. Ja jaksoihan se.
Rata oli hyvä, kartasta ei nähnyt vauhdissa juuri mitään (no ei mistään 15000sta näe niitä pikkudetaileja) ja maastokin oli juuri sellaista työntöbaanaa, että keuhkot ainakin puhdistuivat. Muut varmaan joivat, sillä olin yllättäen nopein juuri sillä rastivälillä, millä olisi voinut ottaa kuppia. En ottanut, itsellänihän ei ole tapana ottaa kuppia.
Oli siellä sitten se viestikin. Jännittävää siinä oli se, että KR:n ykkösjoukkueeseen tupsahtaa kaveri joka on siinä juuri ja juuri KR:n kolmosjoukkuetasolla Jukolassa. Mutta tuntemattomia ovat valitsijoiden mielet. Juoksenhan ankkuripätkän Tiomilassakin. Se on muuten sen seitsemäntoista kilometriä. Viimeksi juoksin niin pitkään joskus.....ei kun en olekaan juossut ikinä. Saati suunnistanut. Eihän APkaan ole koskaan pitänyt edes karttaa käsissään. Vahva loppu siis KR:n kakkostiimillä.
Niin se viesti.
Miika tuli aloituksen H35A-sarjan suvereenin varmuudella siinä kolmossijalla ja Jere sitten kokeili pysyykös muut perässä. Pysyyhän ne, mutta ei näköetäisyydellä. Siinä odotellessa kuuluttaja jo kertailikin mitä tuleman pitää. Kalevan Rastin Rantalalla on kova homma Lynxin Ryapolovin kanssa. No shit!? Eipä sillä, onhan näissä paikoissa oltu ennenkii. Eikun ei ollakaan! Fiilis oli silti varsin luottavainen, että ei siellä metsämarkkinoilla nyt mitään jättitappioita voi tulla, lama meni jo.
Ässä tuli tarjoilemaan itselleni kartan minuutin keulalla käskien nauttimaan. No nautin.
Kolmosen jyrkkään mäkeen siirtyessä näin silmäkulmasta Ryapolovin säksättävän takana pellolla noin 30 sekunnin etäisyydellä ja seuraava havainto kaverista tuli vasta seiskarastilla, sillä napsimme eri hajontaa koko alkumatkan. Väliaikarastille eli kympille tultiin samoihin aikoihin sitten hieman eri suunnista ja otin tarkkailupaikan seuraavia pikkuvälejä varten.
12-13 oli pitkä suonkiertoväli ja molemmat otettiin oikeanpuoleinen kierto. Omaan päätökseeni vaikutti edellä juossut kaveri pientä suuremmin määrin. Jossain puskissa kadotin näköyhteyden ja luonnollisesti sitten ajauduin vähän oikealle, josta keräilin itseni rastille. Saatoin kiroilla pari kertaa. Heti seuraavalla välillä Samu kleeraili mukaan messiin ja totesin itselleni, että kyllähän mie nyt tässä pysyn lopun pari kilsaa. Kartta taskuun ja fyfyfyy kuten Simo-Pekka asian ilmaisisi. Ei vaineskaan, suunnistin kyllä varulta itsekin pikkuriikkisen, kun onhan noita hajontoja olemassa tällaisessa viestisuunnistusmaailmassa.
Toiseksi viimeiseltä lähdin hieman väärään suuntaan, enkä ymmärrä vieläkään miksi en vain katsonut mihin Samu juoksee, sillä tuo maksoi parikymmentä sekuntia ylimääräistä. Olin kyllä myös hapoilla. Topin horisonttiin katoava selkä vei viimeiselle. Suoritus oli kait ihan hyvä tällaiselle turistitason kaverille.
Jan hoiti sitten loput ja ronssin kylkeen murjaisun. Ja ei saatu edes mitään puutarhatyökäluja, joita näin kevään korvalla niin kipeästi kaipailtiin
Paluumatka oli oma matkansa, jopa niin hieno, että otimme Joensuuta lähestyessä pikku 30km lisurin Polvijärven suunnalle laskenutta aurinkoa ihailemaan. Laitettakoon kuvat kertomaan tuhannet sanat heti huomenna.
Harrastin viikonloppuna erilaisia ruumiinkulttuurin muotoja. Fyysisten aktiviteettien (jotka olivat kevyitä) ohella tarjolla oli henkistä ravintoa monessa muodossa ja maassa.
Aivan aluksi käytin julkisia kulkuneuvoja - junaa ja metroa päästäkseni torstaina Helsingin Kallioon. Perinteisestihän viikonloppu alkaa jo torstaina, jolloin selvitellään päätä pikkulauantaista. Eli torstai on pikkusunnuntai ja heti perään tuleekin jo perjantai, joka on ihan oikea perjantai. Välipysäkkinä taisi olla Strindberg vai mikä lie kahvilantapainen. Siellä oli aika herkullinen kakkupala - jos oikein muistan niin suklaata ja karpaloa oli sisältö. Ja hinta beisikki 5,50. Huhheijaa.
Kalliossa kohteenani oli Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan ja jonkun toisen vastaavan järjestön opiskelijailtamat. Paikalle satuhahmo-teemalla järjestettyihin bileisiin saapuneet musiikkialan tulevat apurahataiteilijat viihdyttivät itseään imppaamalla heliumia ja juomalla alkoholia. Ihan hirveää! Ei meillä joensuussa sellaista. Eikä voitettu edes satukysymyksiä sisältänyttä visaa, vaikka joukkueessamme oli SAY:n hallituksen pomokin. Vastauksemme olivat varsin asiallisia, sillä esimerkiksi joensuulaista suunnistusasennetta toin mukaan vastauksella kysymykseen "miksi Hannu ja Kerttu lähtivät metsään?" No tietysti koska Hannun teki mieli piparia ja Kertun tikkunekkua. Selvähän se.
No joo.
Seuraavana aamuna suoritin vierä ruokailun itse Sibelius-Akatemialla T-talolla. No remontissa se suurimmaksi osaksi on. Paikallinen Amica kiskoi ateriasta hirvittävät 2,60, vaikka leipävalikoima oli heikompi ja riistakastikkeen lihapitoisuus oli ehkä 0,5 % Vaikkakin siinä kuulemma oli neljää eri eläintä - jopa hirveä ja poroa. Kasvisruoka oli liian epäilyttävää tällä erää. Ja kahvi aivan yhtä heikkoa kuin Borealiksella, mutta tietysti 20 snt kalliimpaa. En valita, ilon kautta ja sillei. Pitäähän sitä nyt vähän enemmän maksaa, että saa opiskella Helsingissä. Ruokapöytään muuten ilmestyi krapulan ruumiillistuma! Nyt sekin on nähty. Krapulalta oli kadonnut yön aikana järjen ohella rahat, kännykkä ja avaimet.
Sitten Ruotsiin.
Ruotsin keikan teemana oli Diacorin järjestämä urheiluvammaseminaari. Mukana reissussa oli kaikenlaisia kirurgeja, lääkäreitä ja fysioterapeutteja. Ja sitten tietysti meikäläinen lehden toimeksiannosta.
Avaajana oli olympiakomitean vpj Antti Pihlakoski ja aiheena huippu-urheilustrategian ja liikuntastrategian muutokset. Suomi viedään huipulle takaisin, mutta aikaa se ottaa. Antin yksi visio oli mm. että seuroihin palkataan 5000-10000 uutta valmentajaa, jotka iltapäivisin pitävät koulujen liikuntakerhoja ja alkuillat jatkavat lahjakkaimpien kanssa lajispesifimmin. Ideana hyvä, mutta kuka maksaa!?
Itse urheiluvammaesitykset olivatkin sitten sellaista asiantuntijatiedon tykitystä, että ei ole vielä vastaan tullutkaan. Opin tämän kahden päivän aikana varmasti tehokkaammin kuin ikinä, sillä tiiviit esitykset eivät varsinaisesti olleet mitään tyhjänpäiväistä jaarittelua.
Aiheita:
Arja Uusitalo - ylirasitustila, Tapio Kallio - eturistisidevammat, Nikolai Kähkönen - eturistisidevammojen kuntoutus, Jyrki Halinen - polven sivusiteiden repeämät, Eric Linko - hyppääjän polvi, Heikki Tikkanen - astma vai äänihuulisalpaus, jne... Yhteensä esityksiä tuli parisenkymmentä ja aiheiden kirjo oli mukavan laaja. Erityisesti Kähkösen kuntoutusesitykset polvesta ja nilkasta olivat suunnistukseenkin sopivia ja Uusitalon ylirasitustilatiivistelmä toi vähän perspektiiviä monien "oon ihan montussa" puheisiin. Yksi esitys käsitteli innovatiivista urheilujuomaa. Tämän juoman tarkoitus on toimia vähän eri vaikutusmekanismien kautta kuin perinteisten lähinnä energiaboostaamiseen keskittyvien juomien. Uudehkon flow-nimellä lanseeratun juoman periaate on pitää vireystila korkeana läpi suorituksen ajan, eli vaikutuskeinot ovat enemmän tuolla flavonoidien, antioksidanttien ja vastaavien maailmassa. Itse pidän tätä ajattelutapaa varsin lupaavana.
Välissä oli aikaa käydä haistelemassa Tukholmaakin. Torilla oli mm. tuoreita mansikoita. Ostin.
Sitä on tullut mietittyä, että miksi ehkä koko Ruotsin hienoin vanha kivirakennus on pilattu tuolla tautisen rumalla korotuksella. Idioterna.
Humpat oli aivan normaalit. Ongelma oli tietysti se, että puumat hyökkäili kimppuun niin kovasti että farkut repesivät:
Helsingissä oli sunnuntaina edelleen menossa hullut päivät. Aika tarkalleen oven edessä oli jonoa noin 10.20, kun ovet aukeaisivat 12.00. Kiire käyttämään rahaa?! Sehän on fiksua.
Kahvilatsekkaus jatkui Cafe Javan merkeissä. Se on siinä Lasipalatsin kulmassa. Kahvi oli turhan kallis (2,50), mutta kuppi oli iso ja itse juoma oli vallan mainiota laadultaan. Hintansa väärti varsinkin kun viereisessä pöydässä istui Ultra Bran sanoittaja. Loput asiakkaista olivatkin sitten erittäin monikielistä kansaa, mutta sehän on vain hyvä.
Tähän loppuun vielä pari mullistavan hienoa taideteosta:
Kolme päivää ja 69 kilometriä juoksutoimintaa. Tein harjoituskombinaation ihan ruotsinlaivalta opitulla mallilla - terävä ja pitkä samassa paketissa. Eli alkuviikon tiukahkon (no jollekin se on, esimerkiks allekirjoittaneelle) intervallirykäisyn harjoitteet ovat olleet seuraavat:
Ma 6+5+4'/3' yht 22 km, asvalttia, vedot hullun kolmion hiekalla. Piti vetää vielä +3´ mutta ei vain pystyny. Oksettavaa. Ja sattukin vielä.
Ti 4*4'/3' yht 16 km, asvalttia. Piti vetää päälle 5*15" mutta en pystynyt kuin kahteen, kun sattui sen verta pelottavasti.
Ke ap 4*4'/3' yht 14 km, asvalttia (toinen veto metsässä). Heh, ei sattunut, tää meni putkeen.
ip 5*5-4´/4' yht 17 km, asvalttia. Alkuverryttelyä tehdessä oli jännä fiilis. Oikeastaan pelotti! Se onkin hieno tunne se pelko. Lähinnä se, että reenin tavoitteeks asetin juosta jalat alta. Vai olisikohan se ollut ahdistusta. Mistä näistä tunteista tietää. Tai sitten olin vain kovasti yllättynyt siitä, että olin tiestöllä juosten, sillä pyöräilemäänhän tarkoitus oli lähteä. Korvissa soi Attentaatti, kovaa ja korkealta.
Kyllä se mörkö sieltä sitten lähti kuleksimaan, kun laitoin niken kumipohjan käryämään samoin kuin ohi ajanut amisauto yritti renkaitaan laittaa. Ja lopulta parin vedon jälkeen fiilis alkoi olla parempi kuin IkInÄ. Vähän kuin PMMP:n kesäkaverit biisissä.
Harjoituksessa havaitsin, että väsyessä juoksufrekvenssi meinaa tippua sillä ilmeisesti hermosto väsyy tällaisissa pitkähköissä vetoharjoituksissa. Tai no väsyneenä tehtävissä vetoharjoituksissa. Aloin käskyttämään jalkoja sitten karjahtelemalla. Se on muuten aaveelta opittua se. Ei noi kyllä oikeesti mitään pitkiä harjoituksia ole. Silti viimeisen vedon jälkeen joutu nojaamaan polviin, kun syletti. Oppiipahan sylkemään!
Viikonloppuna lähden laivalle. Ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen siten, että reissu ei liity suunnistukseen. Eikun joo olinhan mie tietysti abiristeilyllä, mutta se oli sitten häijynlainen reissu se. Onneksi kuvia ei ole ihan tässä näpeillä. Ja mikä parasta, miulle maksetaan laivalle lähtemisestä! Menkää vaan Paimion parantolaan suunnistamaan.
Hei me ollaan vaan ja sippaillaan, kun kulkua odotetaan.
Sippaa ne kovemmatkin, kun tuota Rotterdamia tuossa hieman tarkastelin. Taitaa olla vielä hiihtoleirit liian lähellä ja ylirasitustila päällä.
James Kwambai veti kaikki 5km pätkät 14.28-15.38 min väliin aina niin ihanaan 35km asti. 35-40 kilometrin rallattelu ottikin sitten aikaa 27.00 min ja viimeinen 2.2 kilomeetteriä vei vielä tuskaiset 12.32. EI KULE! Varmaan swahilin tai minkä tahansa kieliset kiroukset ja kostonvannomiset sinkoutuivat taivaalle kohtuullisella ololla. Tai olisi sinkoutunut, jos James ei olisi ollut niin keitaalla hoiperrellessaan viimeisiä metrejä. No aikahan oli tietty 2:24:07, josta moni suomalaiskestävyysjuoksija vain uneksii. Eli ei nyt väheksytä tuota suoritusta tästä perspektiivistä. Vaan isot pisteet loppuun asti juoksemisesta - moni stara keskeyttää, silloin kun ei KULE.
Laitetaan tähän nyt sitten vielä vähän huumevalistusta, tässä sitä nuori Suomi -henkeä. Poron voimalla!
Aloitin tänään valmistautumisen kesäiseen suurtapahtumaan Ilosaarirockiin. Se tapahtui juosten. Reitti noudatteli Rantakylästä Pielisjoen vartta alas kulkevaa tiestöä, tuota Joensuu Maratonin tänä vuonna tauolla olevaa reittiä. "On siis kesä", kirkuivat parveilevat lokit spurgujen jättämien nakkimakkarapakettien ympärillä Jokiasemaa lähestyttäessä.
Ilmeisesti kevään ensimmäistä aurinkoista päivää auki olleen Jokiaseman terassi oli varmastikin jokaista paikkaa myöten täynnä. Toki itse asema on ollut auki jo pääsiäisestä lähtien. Se terassi muuten tarjoaa Joensuun parhaimmat maisemat, varmastikin vetää vertoja jopa Trondheimin vastaaville. Jokiasemalta voi kujuilla tyyntä Pyhäselkää aamulla 3,5 euroa maksavan aamiaisen äärellä. Ei tule jäämään yhteen tai kahteen kertaan tuolla käynti tänä(kään) vuonna. Siellä ilmeisesti istui muuten jotain tuttuja, kun joku vähän vilkuili kauempaa höyhenen keveää askellustani sen verran tietäväisen oloisesti, että tunnisti (virnisti nähdessään hapokkaan huojumisen).
Hasanniemestä suuntasin askeleeni Laulurinteelle, Ilosaaren hajuja sietävälle nurmikkoiselle viihdealueelle. Kuvittelin kuinka tuohon etuoikealle tulee kolmoslava pikkubändeineen ja Töminäklubeineen, vasemmalla näin kuvitelluin sumein silmin niin Faith no moren, Bad Religionin, Amorphiksen kuin Eppu Normaalin vetävän päälavalla aivan iloisimmissa iloissaan. Syrjä toki näyttänee ihan tioleirin jälkeiseltä Nurmoselta. Hämmästyttävä yhdennäköisyys! No oli siellä sitten Viikatekin ja monia muita tällaisia suomenkielisiä kansallisen tason artisteja. Kuuntelin korvissani uutta yllättävän leppoisaksi osoittautunutta brittilöytöä Biffy Clyroa ja valmistauduin hiljalleen siirtymään YleX-teltan tuntumaan.
Teltan kohdilla musiikkimaailma repesi ensin Katatonian sielua raastavalla synkistelyllä, jota seurasi Mokoman Markon lausumat säkeet:
malta mielesi
näytä vimmasi
niele kiukkusi
pura raivosi
hillitse kielesi
kiroa vuolaasti
patoa tunteesi
päästä ne vapaaksi
Ja aina niin ihastuttava Vuokko Hovattakin on siellä. Noista hiphoppareista en kyllä tiedä vielä mitään. Mut jos joku on yhtä kova kuin Dizzee niin myös Ossi on ihan vertaisena paikalla. Ja ainakaan Stepa ei ole. Mukavia plussia kesäpäiviin tarjoavat Pariisin Kevät, Tarot, Olavi Uusivirta, Ismo Alanko, Queen Ifrica. No vaikka Jenni Vartiainen ja Lapkokin. On-han noi-ta ja lavatkin ovat vielä huonoja arvauksia.
Sulo-Klubi tarjoaa ihan kaikkee. On kisua, ihmisiä, putroa, mariskaa, toista ja kolmatta naista. Ihan JEES. Katsotaas tuota kisakalenteria, joojoo, ei miul o mittään.
Siitä sitten niin jatkoin kulkuani kampuksen halki, tai no kampusta sivuten hullun kolmiolle. Tein 5*30/30sek avarit, jonka päälle Nurtsin oksennusvedot Ilon jälkeinen morkkis mielessä. Tällä kertaa edelliset toteuttaen kaavaa 6´+5´+4´/3´. Koettuani muutamia tuskaisia hetkiä suuntasin menohaluni jälleen halki mielikuvissani heinäkuisen Laulurinteen sektorin. Ja sama,reitti.takas.com.
22,4km pituisen rokkivalmistelun jälkeen söin neljänneksen puolalaisesta varhaiskaalista (ihan vitin kalliita ovat prkl.), siihen sitten kurkku-tomaatti-feta-oliiviöljysalaatit ja myöhemmin myslit ja mehukeitot. Idutkin muistin kastella, eiköhän niitä jo huomenna syödä ihan joukkueessa.
Kalevan Rastin panostus Smålantiin alkoi poikkeuksellisesti jo heti voitokkaan viestin jälkeen syssyllä 2009. Onhan viestivoiton puolustaminen totutusti vaikeaa, mutta joskus myös KR on siinä onnistunut. Lyhyen Kaatajaisten mittaisen tauon jälkeen punamustien valmennuksen suurvisiiriksi noussut Harjussån Harju ei juuri aikaillut, vaan alkoi sylkeä rastivälejä kuivaharjoitusten muodossa tutkailtaviksi nälkäisille suunnistajaparoille. Ja onhan niitä sitten mielissä suunnistettukin.
Pöytäharjoitusten tarkoitus on tietysti ollut valmistaa ihmisraunioita Karlskronan seudulla käytyyn Småkkeleiriin ja sitä seuraavaan Tiomila-viestiin, joka toimii tärkeänä Smålandskavleniin valmistavana harjoituskilpailuna. Leireille lähtiessä tärkeää on tietysti olla valmis – miksi tuhlata ensimmäisiä suunnistuksia taitojen taidon uudelleenopetteluun, kun sen voisi pitää yllä myös hankien keskellä hiihtojen välillä. Tänä talvena olen muuten hiihtänyt niin paljon, että kohta voi aloittaa punttikuurin hartioiden hankkimiseksi. Pipo ja SP raudan vääntämisen aloitti kyllä jo, että jäljessä ollaan ja SP vie Ilosaaressa kaikki katseet. Sitten puhesektorille päästessä hommat menee kuitenkin ihan normaalisti, joten turhaa on punnuksien nostelu.
Asiaan.
31.3. Käyn juoksemassa keveetä, väsyttää. Haen uudet jääkirput kauppiaalta. Ensipuraisu odottakoon Ruotsinmaalle. Iltapäivällä pihaan kurvaa sininen Volvo, Ruotsiin kannattaa mennä sellaisella, jotta sulautuu massaan. Ruotsalaisethan pitävät suomalaisia sellaisena kuin me pidämme venäläisiä. Ranchin jäädessä taakse spekuloinnin aiheeksi muodostuu KR:n mahdollinen leiripaikka pubeineen. SP toteaa päättäneensä vasta aamulla leirille lähdöstä, selkä on kuulemma aivan bäkki siihen selkään.
Turussa suoritamme ravintotankkauksen täyden palvelun thairavintolassa. 3 ruokalajin päivällinen on faktinen tosiasia, kuten nälän poissaolo seuraavaan iltapäivään saakka. Satamassa perusjonotukset, laivalla perusostokset, mikään ei ole muuttunut. Näyttää Ruotsiin olevan matkalla muitakin suunnistajia. Emme puhu kenellekään mitään ja kaikki ovat jo nukkumassa seitsemisen minuuttia angelniemen ankkureiden noston jälkeen.
1.4 Aamupala jätetään väliin ja lähdetään työntämään vaijereiden välissä etelää kohti. Matkaa riittää kuutisen tuntia. Lumen määrä romahtaa noin Kalmarin hoodeilla olemattomaksi. Ja aurinko paistaa, det är solen som skiner ja noin puhumme ainoat sanat matkan aikana, kun kaikkia jännittää tällainen ekaa kertaa matkustaminen niin hirveästi.
Majoitus on hevosfarmilla. Saan room mateksi Nurmosen, joka ei todellakaan vaikuta kovin varmalta juoksukyvystään. Ensimmäinen harjoitus jakaa porukan heti osinkoihin. Osa lähtee päivällä haistelemaan, osa yön yhteislähtöön ja itse siirryn Tadessen veli Jersenayn ja yön Mikon kanssa säksättelemään perusvauhtia kalliomaastoon. Paikalla on myös Haldenin osakkaita. Heillä on uusi taktiikka – yöreenit ilman lamppua. Lundanes kertoo harjoitusmuodon vaikuttavan lupaavalta, lähes yhtä lupaavalta kuin juspon naisasiat Haldenin vaihdon aikana. Trondheimin nortongin ennakkosuosikki Olavi mainitsee Metsälän tykänneen, että Haldenissa oli iloisempaa kuin Pohjois-Karjalassa. No onko se yllätys. Itä-Suomessa tuulee Venäjältä ja vastaan.
Itse yöharjoitus sujuu beisikisti.
2.4 On siis kevät, teen suunnistusvedot kankaal. Lähimaasto tarjoaa 7*~4 minuutin lähtötreenin. Monet vetää ainakin yhden vedoista nausteeseen, mitä se sitten tarkoittaakaan. Osa useammankin. Tarkoitus on siis saada ensimmäisten rastivälien rutiinit kuntoon. Kuntoutus onnistuu.
Päivällä majoitukseen valuu 700 ruotsalaista valloittamaan keittiön ja ohessa myös majoittumaan. Käsittääksemme ruotsalaisten leiritoiminta koostui kahdesta asiasta. Kisa aamupäivällä, ruoanlaittoa loppupäivä. Ja pelasivat ne jotain mölkyntapaistakin.
Tänään(kään) ei vielä käyty mäkissä vaan kokeilimme karlskronalaisen thairavintolan antimet. Myös ruoka oli hyvää. Pöydästä löytyi kuin löytyikin samaa maustetta kuin joensuulaisesta Oliivista. Olohan oli taas sama kuin vaikka joulukuisen kotiteollisuuden keikan jälkeen.
Illan ohjelmana on poikkeuksellisesti yöharjoitus. Smålannissahan on kaksi yöosuutta, joten kaikkien on oltava valmiita myös tällaiseen pimeässä tapahtuvaan suunnistukseen, vaikka 3/5 juokseekin valoisassa. Maasto on 25mannatyyppinen metsikkö naapurikaupungin välittömässä tuntumassa. Jälleen laitetaan lähtölistat parin minuutin lähtövälillä nuhruiselle vessapaperille ja verrytellään pk-harjoitukseen kilometrikaupalla hämärtyvässä illassa pitkin vihertäviä nurmikenttiä ankkalampien ympärillä.
Itse yöharjoitus sujuu beisikisti.
Aaro kokeilee Lupinen kosteudensietoa. Lupine selvittää testin ja hypotermiakin on vain melko lähellä. Monsterit polttavat metsän ja ajamme kohtuullisen kovaa takaisin kruunaan.
3.4 Aamupalapöydistä siirrytään kohti Elitserieniä ja aktivoimaan lihaksia kilpailua varten. Otamme myös videolle aktivointia, jotta leirin väliin jättäneet toverit saavat myös uusimman valmennustietouden kuvaruudulleen lähiaikoina.
Småkessa ei ole yhtään 17 kilometrin osuutta, joten starttaamme 5 kilometrin keskimatkalle kansallisessa sarjassa. Osoittautuu, että kansallisuudet ovat lähinnä Pohjois-Karjala ja Keski-Suomi. Rata on tyypillinen ruotsalainen suunnistusseikkailu. Yksi leirimme teemoista on tutkimukset siitä, millainen juoksuvauhti tarvitaan suunnistuskilpailussa pärjäämiseen. Tieteellinen teorisointi ja hypoteesit saadaan kumottua sekä vahvistettua vihdoin itse kisassa. Empiiriset havainnot osoittavat, että noin 15-16 minuutin väliin osuva 5km ratatestin aika kyllä riittää riittämiseen.
Iltapäivällä uusitaan reissu Thaimaailmaan. Tällä kertaa tarjolla on oikein buffettipöytä, josta ei syödä kovin paljoa liikaa. Minsa on tietysti oma lukunsa.
Loppupäivä lurahtaa ruotsalaisten mölkkypelejä ihmetellessä lähes itsestään. Kahvia onnistumme keittämään jossain lokaalien täyttämän keittiön tarjoamassa kolossa. Iloisia mieliä ei voisi masentaa mikään. Nurmonen jatkaa toista päivää spiderpasianssin peluuta välijumppien pilatessa tahtia. Voittoprosentti on 6.
Ei vaineskaan, illalla harjoiteltiin taas. Ohjelmassa paineensietoa kahden 3,4km tulisen yövedon merkeissä. Yömies on nimensä veroinen. Saldona noin 10 minuutin pummi toiselle rastille ja jälkimmäisessä vedossa murtunut käsi. Muuten muilla menee beisikisti, kuten niin monesti talven mittaan ennenkin: ajat muuttuu, noin puolet osallistujista keskeyttää ja loput pummailee itseään gps-maailman kartalle. Jännitys on lähinnä siinä, ketkä kehtaavat laittaa viivansa karttakansioon sellaisenaan.
Harjoituksen jälkeen muutama valmis ihmisraunio suuntaa mäkkiin. Ensimmäistä kertaa kuukausiin, kenties vuosiin.
4.4. Aamuharjoitus on poikkeuksellisesti vapaa, muttei pakollinen. Toiset menee sinne, jotkut tänne. Itse siirryn karttakävelemään pipon, minsan ja spn kanssa. Jan tietysti suunnisti reipasta 90 minuuttia, ettei pääse läskistymään. No mie tipuin kävelyryhmästä heti alkuunsa, kun otin valokuvia suurista sporttitähdistä. Osaa yritin jopa koskettaa, mutta ne liikkuivat niin kovaa, etten kerinnyt. Nähtiin myös haaskalinnun aivot, ne oli siellä 7-8 välillä. Lihasten hapettuminen on totista totta.
Kireää ilmapiiriä keittiössä pyritään rauhoittamaan valloittamalla se. Onnistunut suoritus siirtääkin turhautumisen kansallisuudesta toiseen. Runessonkin tyytyy syömään aulassa, sillä aikaa kun KR:n osasto katselee Jukolavideoita ja kertaa Smålannin pitkien välien pöytäreenejä. Onhan illan ohjelmistossa haastava 11 kilometrin yötesti 3 minuutin väliaikalähdöllä.
Yötestiin saadaan suuren kuntoilujuhlan tuntua kansallislaulun soidessa. Onko henkee!?
Itse Småtesti menee varsin beisikisti.
Aaros kiroilee maalissa voitokasta suoritustaan, Ässä-Pajulainen onnistuu onneksi vihdoin yösuunnistuksessaan, Hannes Airilainen vetää safetyllä kolmoseksi, itse toteutan viimeisillä kilometreillä Minsalta opittua peesijuoksujen aatelistoa nelossijan reittimerkeille ja Haaska tekee normaalia aivotonta suoritustaan heti alkurasteilta lähtien. Oli siellä toki muitakin mukana.
Käydäänpäs vielä lävitse paluumatka.
Ajetaan Köpingin veljeksistä Norrin luokse ja testataan Tiomilan mallimaasto. Siellä on lunta, on ja on ja on. Jäävetisissä soissa majaileva kylmyys hivelee pohkeistoa palauttavasti. Juoksen vielä varmuuden vuoksi piikkareilla, jotta akillesjänteiden palautuminen maksimoituisi. Näin tapahtuu.
Ajo Tukholmaan pääsiäisliikenteen seassa on kovin vauhditonta. Eikä laivankaan meininki ole mikään vauhdikas, sillä laivahan on täynnä suunnistajia. Kaikki painuvat nukkumaan lakritsipiippuostoksilta palattuaan. Aamulla ajellaan tuoreena ja terhakkaina Joensuuhun. Tai no takapenkilla nuokkuva Nurtsi näyttää lähinnä nelikymppiseltä.
