"The programme should be formed to support the attendance of new orienteering nations, e.g. by being structured so that it is possible to take part in only part of the WOC. Also, all runners who completed a course should have a place in the result list of a final." Woc In Future 28.1.11.
Tarkoittaako tämä sitä, että maapaikkoja vähennetään (jolloin finaalikilpailijoiden määrä pidettäisiin suunnilleen samana, mutta finaaliin saataisiin lisää pikkumaita => katsotaan kuinka moni maa ilmoittaa kilpailijoita kisaan ja jaetaan osallistumispaikat tasan näiden kaikkien kesken) vai sitä että finaalipaikkoja lisätään siten, että kaikille ilmoittautuneille maille tilaa riittää? Lähtökohtaisesti kumpikin on huono vaihtoehto, sillä ensimmäinen vähentää merkittävästi finaalin tasoa ja jälkimmäinen kasvattaa sen ajallista pituutta, joka on ristiriidassa ainakin tv-tuotannon kanssa. Ainakin jos lähtökohta on se, että maapaikkoja tulisi kaikilla olla saman verran.
Nuo olivat provosoivia vaihtoehtoja. Todellinenhan tulee tietysti olemaan se, että maailmancupin (ainakin aiemmin näin oli) lailla jaetaan maat 1-2-3-luokkiin, joilla on maapaikkoja eri määrä. MM-kisoihin parhaiten menestyville maille 3 paikkaa, kakkosluokalle kaksi ja kolmosluokalle yksi + hallitsevat mestarit. Ja sitten faktaa: maita on mukana noin 40 ja jatkossa siis lisääntyvä määrä. Mitä tämä tekee finaalikilpailijoiden määrälle.. Ei sellainen 70-80 tietenkään liian suuri määrä kilpailuun ole, mutta MM-finaaliin se kyllä alkaa olla.
IOF (tai siis tarkemmin WIF-ryhmä) on kehittämässä lajia parantamalla pienten maiden asemaa MM-finaalikilpailuissa! Ja siinä mennään pitkälle metsään ja syvälle suohon.
Lajia kehitetään parantamalla lajikulttuuria pienissä maissa ja siihen ei MM-finaalin sija 63 paljoa tee vaikutusta.
"The intention is to raise the attraction of the World Championships for athletes, media and spectators, to broaden the participation and open up the Championships for new orienteering nations, and to strengthen the World Championships as the primary showcase for orienteering by positioning it for high quality TV coverage."
MM-kisat ovat jo avoimet - maapaikkoja on jaossa kaikille. Miksi henkilökohtaisia MM-finaaleja pitäisi avata enempää, onhan meillä jo viestikilpailu, jossa kaikki saavat loistaa, jos taso riittää.
"The WIF group proposes a WOC where every competition day is a medal day. The number of medal races is proposed to be extended from the current four to five or six."
Mennäänkö tässä kohta uinnin arvokisoihin, on pitkää ja lyhyttä allasta ja molemmissa kymmeniä eri lajeja? Mikä arvostus yhdellä mitskulla!?
Eikö konsepti sprintti-keskimatka-pitkämatka-viesti ole riittävä? Selkeästi eri elementit ja täysin ymmärrettävässä muodossa.
No eiväthän virkamiehet koskaan ole asioita halunneet yksinkertaisesti tehdä.
28.1.11
Salomonilta nastari
Myös Salomon hypppää nastarimarkkinoille:
Vaikka taitaa tuo olla enemmän talvijuoksukäyttöön tehty. Ja ainakin Speedcrossin ongelma maastokäyttöön oli aivan liian korkea kantapala, joka ei toimi kivien päällä hyppiessä niin yhtään. Toivottavasti tuo asia on korjattu, niin johan on leppoisa jalkine. Nimimerkki, yksien puhkikulutettujen omistaja.
SSL:lla taitaapi olla kenkädiili kyseisen firman kanssa, joten eiköhän noita nastareita kulkeudu muutaman maajoukkuesuunnistajan harjoituskengiksi.
Vaikka taitaa tuo olla enemmän talvijuoksukäyttöön tehty. Ja ainakin Speedcrossin ongelma maastokäyttöön oli aivan liian korkea kantapala, joka ei toimi kivien päällä hyppiessä niin yhtään. Toivottavasti tuo asia on korjattu, niin johan on leppoisa jalkine. Nimimerkki, yksien puhkikulutettujen omistaja.
SSL:lla taitaapi olla kenkädiili kyseisen firman kanssa, joten eiköhän noita nastareita kulkeudu muutaman maajoukkuesuunnistajan harjoituskengiksi.
26.1.11
Sählyn järjettömyys suunnistajille
on tosiasia. Ei se vain hyödytä. Varsinkaan jos peli päättyy 22.30, kuten paikallisissa susirajan harrastajapiireissä on joskus tapana. Kuten tänään. Ei muuten juuri nukuta.
Beisik-ajatuksia salibandyn tai sählyn sopivuudesta tammi-helmikuun harjoitteluun voisi olla vaikka nämä:
- Sopii sellaisiin päiviin, joita seuraavana on jotain muuta kuin kova juoksuharjoitus
- Sopii "täyteharjoituksena" jonkun toisen harjoituksen yhteyteen (esim. hermotukseen kohdistuvan voimaharjoituksen päälle!!)
- Ei sovi todella väsyneenä, koska vammariski kasvaa korkeaksi
- Ei sovi kevyisiin päiviin, sillä kuormittaa liikaa!
Sählyn pelaaminen puurouttaa harjoittelua! Koska se on 1) liian kova palauttavaksi harjoitukseksi, 2) liian kova kevyeksi harjoitukseksi 3) liian kova tai liian löysä (väärän tyyppinen) harjoittaakseen spesifiä kestävyyttä kisasuoritukseen, mikä vasta on kaikkein oleellisin asia harjoittelussa.
Mitä sähly on?
Mäkipää & Havas 2001:
Tämän Hankasalmen suunnistajanuorisolle tehdyn tutkimuksen perusteella arvon tutkijat totesivat, että sählyn kuormittavuus on yllätys yllätys yksilöllistä. Selkeä johtopäätös oli, että huomattava osa yksilöistä (pojista) teki sählyharjoituksen jopa kovemmalla teholla kuin maksimikestävyysharjoituksen. Ainakin maitohappojen perusteella. Tytöillä tehot pysyivät alempana. Näkisin asian johtuvan siitä, että pojat pelaavat hieman ronskimmin ja ovat yleensä taitotasoltaan parempia, jolloin kovan tehon ylläpito on helpompaa. On niitä hyviä tyttöpelaajia silti!
Tästä voin tehdä silti seuraavan johtopäätöksen.
Sähly ei juuri kehitä maksimaalisesti hapenottoa.
Joten: Sähly ei ole suunnistajalle/kestävyysurheilijalle kovinkaan hyvä harjoitus. Sählyssä teho painottuu selkeästi anaerobiaan, jolloin harjoitetaan VÄÄRIÄ asioita kilpailusuorituksen kannalta ja myös hapenoton kannalta. Sähly on hyvä harjoite, jos suunnistajalla on selkeitä puutteita kehonhallinnassa, varsinkin talvisin. Esimerkiksi 2-3 viikon "nopeusjakso" sisältäen pari kertaa viikossa sählyt, voi tehdä monelle hyvää. Edellä oleva väitteeni perustuu siihen kohtuullisen suuren pelaamismäärän osoittamaan faktaan, että sählyssä (varsinkin hyvät pelaajat) pystyvät pitämään niin kovaa tehoa, että heidän on pakko hiljentää välillä.
Korkeaa tehoa ei sählyssä siis ylläpidetä riittävän pitkään yhtäjaksoisesti, jotta hapenotto voisi kehittyä! Vetyionien ja muun kuonan aiheuttama (ei lähtökohtaisesti maitohapon..) polte lihaksissa johtaa siihen, että on pakko hiljentää tehoa. Ja kappas mentiin liian hiljaiselle teholle. Sähly on myös siitä ikävä, että nopeusharjoitteena se on yleensä aivan liian pitkäkestoinen. Esimerkiksi norjalaisten hiihtäjien vahvasti suosimassa hapenoton kehittämisharjoituksessa kovaa tehoa ylläpidetään vähintään 4 minuuttia kerrallaan ja tätä toistetaan vähintään neljä kertaa. Siksi, että tehon tulee vakiintua riittävän korkealle ja riittävän pitkäksi aikaa.
Mitä hyvää sählystä siis jää jäljelle?
- Kehonhallinta, silmä-kädet-jalat koordinaatio.
Turha on tehdä satumetsää, kun voi pelata.
Siinä ne, joten juuri sinä juoksuvauhdin kehittymistä haluava suunnistaja siinä, valitse dj tiestö.
Beisik-ajatuksia salibandyn tai sählyn sopivuudesta tammi-helmikuun harjoitteluun voisi olla vaikka nämä:
- Sopii sellaisiin päiviin, joita seuraavana on jotain muuta kuin kova juoksuharjoitus
- Sopii "täyteharjoituksena" jonkun toisen harjoituksen yhteyteen (esim. hermotukseen kohdistuvan voimaharjoituksen päälle!!)
- Ei sovi todella väsyneenä, koska vammariski kasvaa korkeaksi
- Ei sovi kevyisiin päiviin, sillä kuormittaa liikaa!
Sählyn pelaaminen puurouttaa harjoittelua! Koska se on 1) liian kova palauttavaksi harjoitukseksi, 2) liian kova kevyeksi harjoitukseksi 3) liian kova tai liian löysä (väärän tyyppinen) harjoittaakseen spesifiä kestävyyttä kisasuoritukseen, mikä vasta on kaikkein oleellisin asia harjoittelussa.
Mitä sähly on?
Mäkipää & Havas 2001:
Tämän Hankasalmen suunnistajanuorisolle tehdyn tutkimuksen perusteella arvon tutkijat totesivat, että sählyn kuormittavuus on yllätys yllätys yksilöllistä. Selkeä johtopäätös oli, että huomattava osa yksilöistä (pojista) teki sählyharjoituksen jopa kovemmalla teholla kuin maksimikestävyysharjoituksen. Ainakin maitohappojen perusteella. Tytöillä tehot pysyivät alempana. Näkisin asian johtuvan siitä, että pojat pelaavat hieman ronskimmin ja ovat yleensä taitotasoltaan parempia, jolloin kovan tehon ylläpito on helpompaa. On niitä hyviä tyttöpelaajia silti!
Tästä voin tehdä silti seuraavan johtopäätöksen.
Sähly ei juuri kehitä maksimaalisesti hapenottoa.
Joten: Sähly ei ole suunnistajalle/kestävyysurheilijalle kovinkaan hyvä harjoitus. Sählyssä teho painottuu selkeästi anaerobiaan, jolloin harjoitetaan VÄÄRIÄ asioita kilpailusuorituksen kannalta ja myös hapenoton kannalta. Sähly on hyvä harjoite, jos suunnistajalla on selkeitä puutteita kehonhallinnassa, varsinkin talvisin. Esimerkiksi 2-3 viikon "nopeusjakso" sisältäen pari kertaa viikossa sählyt, voi tehdä monelle hyvää. Edellä oleva väitteeni perustuu siihen kohtuullisen suuren pelaamismäärän osoittamaan faktaan, että sählyssä (varsinkin hyvät pelaajat) pystyvät pitämään niin kovaa tehoa, että heidän on pakko hiljentää välillä.
Korkeaa tehoa ei sählyssä siis ylläpidetä riittävän pitkään yhtäjaksoisesti, jotta hapenotto voisi kehittyä! Vetyionien ja muun kuonan aiheuttama (ei lähtökohtaisesti maitohapon..) polte lihaksissa johtaa siihen, että on pakko hiljentää tehoa. Ja kappas mentiin liian hiljaiselle teholle. Sähly on myös siitä ikävä, että nopeusharjoitteena se on yleensä aivan liian pitkäkestoinen. Esimerkiksi norjalaisten hiihtäjien vahvasti suosimassa hapenoton kehittämisharjoituksessa kovaa tehoa ylläpidetään vähintään 4 minuuttia kerrallaan ja tätä toistetaan vähintään neljä kertaa. Siksi, että tehon tulee vakiintua riittävän korkealle ja riittävän pitkäksi aikaa.
Mitä hyvää sählystä siis jää jäljelle?
- Kehonhallinta, silmä-kädet-jalat koordinaatio.
Turha on tehdä satumetsää, kun voi pelata.
Siinä ne, joten juuri sinä juoksuvauhdin kehittymistä haluava suunnistaja siinä, valitse dj tiestö.
25.1.11
17.1.11
Huippu-urheiluakatemia
Suomessa on monia huippu-urheiluakatemioiksi nimettyjä instituutioita. Niissä lukio- ja korkeakoulujen urheilijanalut harjoittelevat tullakseen suuriksi sporttitähdiksi. Mutta heti välittömästi, kun itse voisin asiaan vaikuttaa, tekisin harjoitusryhmään pääsemiseen yhden lisäsäännön. Se tuli lähinnä mieleen siitä, kun kuulin katsomossa kahden vanhemman keskustelevan tässä joku päivä. "Ostin pojalle mopon, kun se sitä niin kovasti halusi." Mieli teki tokaista äijälle, että eipä sitten tullut sinunkaan pojastasi urheilijaa, mutta hillittynä luonteena päätin jatkaa portaissa hyppelehtimistä.
Pykälä X.x Harjoituksiin ei saa saapua moottoriajoneuvoilla, jos matka kotoa on alle 10 kilometriä.
Onneksi on talvi niin niitä mopoja ei ole Areenan pihassa kuin kourallinen. Ja ainakin yksi tielle rekisteröity mönkijä. Skootterit eivät vissiin talvella toimi...mutta aika runsas on nuorukaisiaan treeneihin tuovien vanhempien autojono Areenan pihassa.
Ei tässä muuta.
Pykälä X.x Harjoituksiin ei saa saapua moottoriajoneuvoilla, jos matka kotoa on alle 10 kilometriä.
Onneksi on talvi niin niitä mopoja ei ole Areenan pihassa kuin kourallinen. Ja ainakin yksi tielle rekisteröity mönkijä. Skootterit eivät vissiin talvella toimi...mutta aika runsas on nuorukaisiaan treeneihin tuovien vanhempien autojono Areenan pihassa.
Ei tässä muuta.
15.1.11
Tulevaisuudessa..suuressa tulevaisuudessa
Maj Karma siihen siis.
Kerron nyt mikä erottaa huippu-urheilijan ja harrastajan, ota ote penkistä ja koita olla pyörtymättä. Mikäli on verenpaineongelmia niin syö salmiakkia tai vastaavasti beceliä.
Tässä se nyt tulee:
Huippu-urheilijalle urheilulaji on elämäntapa.
Urheilun harrastajalle laji on vain harrastus, vain yksi osa elämää.
Syksyn ja talven aikana olen kysellyt erinäiseltä joukolta ihmisiä, mikä on huippu-urheilua? Otos alle 100, mutta yli 20. Yhteistä käytännössä kaikille vastauksille on se, että huippu-urheilu on
- Jokapäiväistä sitoutumista vaativaa
- Kansainväliselle huipulle tähtäävää (mutta ihan kaikki eivät mahdu sinne!)
- Käytännössä Ammattilaisuutta
- Lajiriippuvaista erityislahjakkuutta vaativaa
Harjoituspaikkakin kyseenalaistaa tekemistäsi
Sitten pari näkökulmaa aiheeseen. Huippu-urheilun muutosryhmän vapaaseen käyttöön tietty..
1) Lajin kansainvälisyys ei tee lajin parhaista huippu-urheilijoita vaan se, mitä parhaat tekevät. Jos parhaat sitoutuvat ehdottomasti kehittymään lajissaan, ovat he huippu-urheilijoita, lajista riippumatta. Juuri näihin ehdoitta sitoutuviin pitää iskeä kiinni ja tukea heidän tietään. Lajin on oltava intohimo, koko elämä. (minä olin hölmö panin peliin koko elämän..) Suomessa ei ole esimerkiksi yleisurheilussa mukana enää harrastavaa massaa, joista muutama olisi näitä "hulluja" Julma-Juhia ja vastaavia. Tuetaan lähtökohtaisesti lajeja (ja niiden huippuja), jotka ovat "hot" nuorison keskuudessa juuri nyt - sieltä saadaan huippumenestys. Jos halutaan huippumenestystä tulevaisuudessa jossain vanhojen partojen "perinnelajissa", pitää muutos aloittaa yhteiskunnallisista instituutioista - mm. koulujen opetussuunnitelmien muokkaamisesta kaikenlaisen liikunnan lisäämiseksi.
2) Yksi Suomen huippu-urheilun ongelmista on se, että ihmiset ovat liian koulutettuja - he tietävät, että on "helpompiakin" keinoja hankkia elantoa, kuin jossain määrin askeettinen tie urheilun huipulle. Huipulle pääseminenkään ei ole takuu rahoille pääsemisestä. Yhtä mahdollisesti rikastuvaa maailmanmestaria kohti on satoja elannostaan pelkästä toimeentulosta taistelevia huippu-urheilijoita. Normaali työmarkkinamaailma on paljon tasa-arvoisempi! Tästä syystä lajiliiton/OK:n/OPM:n on tuettava kaikkia huipulle OIKEASTI yrittäviä. Urheilijan on näytettävä sitoutuneisuutensa jo ennen mitaleille pääsyä. Jos kerran valtio haluaa urheilijan kisaedustajakseen, on valtion tuettava myös tietä kisoihin. Ei vasta kisojen jälkeen -> valmentaja apurahoja, nuorten apurahoja ja pieniä apurahoja lisää ja näiden saajille vaatimus sitoutumisesta. Keppi & porkkana toimii henkilöille, jotka haluavat urheilusta elämäntavan!
3) Huipulle ei nykyajan "valtalajeissa" pääse, jos ei aloita matkaa jo nuorena, todella nuorena, yrittäjiä nimittäin riittää. Pienissä lajeissa kilpailua on vähemmän, mutta kärki on silti kova. On tuuria, että asuu lapsena paikkakunnalla, jossa eksyy itselleen sopivimman lajin pariin - olosuhteita tiettyihin lajeihin ei ole tarjolla kaikkialla! Ja kaikki eivät todellakaan halua urheilla, vaikka olisivat superlahjakkuuksia.
Monet tekevät jotain muuta:
Kerron nyt mikä erottaa huippu-urheilijan ja harrastajan, ota ote penkistä ja koita olla pyörtymättä. Mikäli on verenpaineongelmia niin syö salmiakkia tai vastaavasti beceliä.
Tässä se nyt tulee:
Huippu-urheilijalle urheilulaji on elämäntapa.
Urheilun harrastajalle laji on vain harrastus, vain yksi osa elämää.
Syksyn ja talven aikana olen kysellyt erinäiseltä joukolta ihmisiä, mikä on huippu-urheilua? Otos alle 100, mutta yli 20. Yhteistä käytännössä kaikille vastauksille on se, että huippu-urheilu on
- Jokapäiväistä sitoutumista vaativaa
- Kansainväliselle huipulle tähtäävää (mutta ihan kaikki eivät mahdu sinne!)
- Käytännössä Ammattilaisuutta
- Lajiriippuvaista erityislahjakkuutta vaativaa
Harjoituspaikkakin kyseenalaistaa tekemistäsi
Sitten pari näkökulmaa aiheeseen. Huippu-urheilun muutosryhmän vapaaseen käyttöön tietty..
1) Lajin kansainvälisyys ei tee lajin parhaista huippu-urheilijoita vaan se, mitä parhaat tekevät. Jos parhaat sitoutuvat ehdottomasti kehittymään lajissaan, ovat he huippu-urheilijoita, lajista riippumatta. Juuri näihin ehdoitta sitoutuviin pitää iskeä kiinni ja tukea heidän tietään. Lajin on oltava intohimo, koko elämä. (minä olin hölmö panin peliin koko elämän..) Suomessa ei ole esimerkiksi yleisurheilussa mukana enää harrastavaa massaa, joista muutama olisi näitä "hulluja" Julma-Juhia ja vastaavia. Tuetaan lähtökohtaisesti lajeja (ja niiden huippuja), jotka ovat "hot" nuorison keskuudessa juuri nyt - sieltä saadaan huippumenestys. Jos halutaan huippumenestystä tulevaisuudessa jossain vanhojen partojen "perinnelajissa", pitää muutos aloittaa yhteiskunnallisista instituutioista - mm. koulujen opetussuunnitelmien muokkaamisesta kaikenlaisen liikunnan lisäämiseksi.
2) Yksi Suomen huippu-urheilun ongelmista on se, että ihmiset ovat liian koulutettuja - he tietävät, että on "helpompiakin" keinoja hankkia elantoa, kuin jossain määrin askeettinen tie urheilun huipulle. Huipulle pääseminenkään ei ole takuu rahoille pääsemisestä. Yhtä mahdollisesti rikastuvaa maailmanmestaria kohti on satoja elannostaan pelkästä toimeentulosta taistelevia huippu-urheilijoita. Normaali työmarkkinamaailma on paljon tasa-arvoisempi! Tästä syystä lajiliiton/OK:n/OPM:n on tuettava kaikkia huipulle OIKEASTI yrittäviä. Urheilijan on näytettävä sitoutuneisuutensa jo ennen mitaleille pääsyä. Jos kerran valtio haluaa urheilijan kisaedustajakseen, on valtion tuettava myös tietä kisoihin. Ei vasta kisojen jälkeen -> valmentaja apurahoja, nuorten apurahoja ja pieniä apurahoja lisää ja näiden saajille vaatimus sitoutumisesta. Keppi & porkkana toimii henkilöille, jotka haluavat urheilusta elämäntavan!
3) Huipulle ei nykyajan "valtalajeissa" pääse, jos ei aloita matkaa jo nuorena, todella nuorena, yrittäjiä nimittäin riittää. Pienissä lajeissa kilpailua on vähemmän, mutta kärki on silti kova. On tuuria, että asuu lapsena paikkakunnalla, jossa eksyy itselleen sopivimman lajin pariin - olosuhteita tiettyihin lajeihin ei ole tarjolla kaikkialla! Ja kaikki eivät todellakaan halua urheilla, vaikka olisivat superlahjakkuuksia.
Monet tekevät jotain muuta:
11.1.11
Olematonta urheilua
Vaikka satunnaisen joukon mielestä 2010 oli suomalaisittain huono urheiluvuosi...
on faktinen tosiasia se, että silti kaikki suomalaiset huippu-urheilijat kyllä varmasti yrittivät parhaansa ja katsoivat mihin se parhaus riitti. Ja näistä valitaan (toimittajat, jotka tietysti ovat varsin asenteellisia, mutta silti erittäin paljon urheilua seuraavia...ja siitä siksi jotain ymmärtäviä) Suomen paras. Pitää onnistua oikealla hetkellä ja tarpeeksi hyvin, se riittää.
Vaikka satunnaisen joukon mielestä suunnistus ei ole huippu-urheilua...
niin luojat tietää, että on juostava. On juostava aamuin, illoin, jopa öin. On juostava ylämäkeä, alamäkeä, tasaista, suota, sepelillä, hiekassa, kankahilla, sammalpeitteisissä kuusikoissa, kivikkoisissa kalliorotkoissa. Ja saa lähteä kokeilemaan, miltä se samalla tuntuu luovia kartan avulla paikasta toiseen, kun syke on tapissa toista tuntia. Ei sole helppoa.
Vaikka saman ja eri porukan mielestä myös taitoluistelu ja lumilautailu kuuluvat suunnistuksenkin kanssa samaan kategoriaan PIENET PASKALAJIT, JOTKA EIVÄT OLE URHEILUA...
ovat ne molemmat kirkkaasti kaikki urheilun yleiset kriteerit täyttäviä erittäin vaativia ja kansainvälisesti erittäin kilpailtuja talviurheilulajeja. Ja voi taivas, ei talviurheilulajeja tietenkään voida harrastaa niin laajalti, kuin kesäurheilulajeja. Virta päälle!
Olympia(kulta)mitali ei silti tietenkään saa olla mikään vuoden urheilija -automaatti, vaikka esim. Mäkelä-Nummela sillä palkinnon pokkasi. Hyvä valinta tuokin monin perustein. Olympiakisoihin pääseminen ei ole mikään selvä automaatio eri urheilumuodoille, siihen vaikuttaa niin viralliset kuin epäviralliset kriteerit ja tietysti lobbaus. Esimerkiksi kansainvälinen urheilumuodon levinneisyys ei ole virallinen noudatettu kriteeri. Lukekaa vaikka Vestergårdin gradu aiheesta ja menkää itseenne.
Äh, ei jaksa enempää, aamulla taas dj tiestö kutsuu klo 8.15.
Ja pointti tällä oli.
Onnea, Suomen vuoden 2010 urheilija, MINNA KAUPPI!
on faktinen tosiasia se, että silti kaikki suomalaiset huippu-urheilijat kyllä varmasti yrittivät parhaansa ja katsoivat mihin se parhaus riitti. Ja näistä valitaan (toimittajat, jotka tietysti ovat varsin asenteellisia, mutta silti erittäin paljon urheilua seuraavia...ja siitä siksi jotain ymmärtäviä) Suomen paras. Pitää onnistua oikealla hetkellä ja tarpeeksi hyvin, se riittää.
Vaikka satunnaisen joukon mielestä suunnistus ei ole huippu-urheilua...
niin luojat tietää, että on juostava. On juostava aamuin, illoin, jopa öin. On juostava ylämäkeä, alamäkeä, tasaista, suota, sepelillä, hiekassa, kankahilla, sammalpeitteisissä kuusikoissa, kivikkoisissa kalliorotkoissa. Ja saa lähteä kokeilemaan, miltä se samalla tuntuu luovia kartan avulla paikasta toiseen, kun syke on tapissa toista tuntia. Ei sole helppoa.
Vaikka saman ja eri porukan mielestä myös taitoluistelu ja lumilautailu kuuluvat suunnistuksenkin kanssa samaan kategoriaan PIENET PASKALAJIT, JOTKA EIVÄT OLE URHEILUA...
ovat ne molemmat kirkkaasti kaikki urheilun yleiset kriteerit täyttäviä erittäin vaativia ja kansainvälisesti erittäin kilpailtuja talviurheilulajeja. Ja voi taivas, ei talviurheilulajeja tietenkään voida harrastaa niin laajalti, kuin kesäurheilulajeja. Virta päälle!
Olympia(kulta)mitali ei silti tietenkään saa olla mikään vuoden urheilija -automaatti, vaikka esim. Mäkelä-Nummela sillä palkinnon pokkasi. Hyvä valinta tuokin monin perustein. Olympiakisoihin pääseminen ei ole mikään selvä automaatio eri urheilumuodoille, siihen vaikuttaa niin viralliset kuin epäviralliset kriteerit ja tietysti lobbaus. Esimerkiksi kansainvälinen urheilumuodon levinneisyys ei ole virallinen noudatettu kriteeri. Lukekaa vaikka Vestergårdin gradu aiheesta ja menkää itseenne.
Äh, ei jaksa enempää, aamulla taas dj tiestö kutsuu klo 8.15.
Ja pointti tällä oli.
Onnea, Suomen vuoden 2010 urheilija, MINNA KAUPPI!
9.1.11
Maailma tarvitsee takatukkia
Maailma tarvitsee kiroilevia siilejä!
Piparit oli herkkui.
Maailma tarvitsee myös Yhdysvaltain halkijuoksuja. Ja vaikka mitä mursuja. Vaikka Viiksi-Vallunkin!
"Joululoma", talviloma or whatever you want, meni jälleen monenlaisissa touhuissa. Tällä kertaa Himoksen rinteillä ei tullut murrettua kantapäätä, mutta toinen laudan alasiteistä murtui. Rahallinen tappio ehkä 3 eur, joten ei paha, edes rockorkesteri.
Uusi vuosi voisi hyvin olla Juhannuksena. Silloin olisi mukavampi lämmittää paljua (no ei sitä tarvi silloin edes lämmittää, viileä vesi on just hyvä!), silloin ei tarvisi seistä missään Himos Areenan känniääliöjonoissa, joissa haisee aivan Ilosaaren jälkeiselle Tiedepuiston lähialueen kuolemalle. Silloin voisi silti istua Salty Dogsin baaritiskillä, vaikka tiskin takana, muttei sentään päällä.
Tuol kaik ol känäs:
Siihen pikkukaraoket, leffat, vaikka minkämoiset ruoat (määrää laadulla), hiihtotouhut (mukavaa jopa!), kulttuuria urheilukatsomoissa ja kirjallisuuden parissa ja vaikka missä. Tein ruotsin abitreenejä, kevyellä avustuksella, vaikka ruotsin lukemisesta on vain reilu kuutisen vuotta aikaa. Luin toki noita aiemmin mainittuja. Ja luin fourhourworkweekin ja the 4-hour bodyn ohimennen. Melkonen kokoelma niin huippujuttui kuin bullshittiäkin. Näin on tietysti kaikkialla. Tässäkin yllä ja alla, enemmän tietysti jälkimmäistä. Mutta kuuluu sitä kummempiakin.
Ja tähän viikon quote.
Doping on kirosana urheilussa, joka kiinnostaa ja pitää sisällään ihmeellistä, järjellä ymmärtämätöntä viehätystä. Dopingista puhuminen ja kirjoittaminen ei ole saavuttanut sitä inhimillisen elämän kannalta oikeaa lähestymistapaa - varsinkaan julkisuudessa. Isot otsikot eivät tarjoa todellisia vastauksia - asia ei ole helppo. Kuinka moni ymmärtää, miksi ihminen ottaa ensimmäisen savukkeen, ensimmäisen alkoholikulauksen tai ensimmäisen huumepiikin.
----
Jos olet todellinen huippu-urheilija, teet omat ratkaisusi. Älä anna periksi, vaan ole itsesi kanssa tasapainossa ratkaisuja tehdessäsi. On valtavan hienoa menestyä, jos todella tiedät olevasi niin hyvä kuin olet.
Pekka Vähäsöyrinki 1990.
Hei hei vain, huusit ain.
Otetaan nyt sit toinenkiii, sillä eihän ongelma itseasiassa ole doping. Mikä on luonnollista nykyaikana?
Heikel (joo kyllä sinun pitää tietää kuka Heikel..) joskus vuosisadan vaihteessa. Ei viime vaan 1800-1900:
Fyysisestä kuntoisuudesta kilpailu, eli mekaanisesta tuloksesta kiistely tiesi taantumaa koneen tasolle, ennätysurheiluun. Suorituskykyä manipuloidaan harjoittelulla ja muuten.
Käännän Suomeksi:
"Urheilun dopingvalvonnalla on kaksi perustetta: eettinen ja terveydellinen. Kukaan urheilija ei saa saada keinotekoista etua kilpailijoihinsa nähden. Dopingaineet voivat myös aiheuttaa terveydellisiä haittoja, mikä on niiden kieltämisen toinen syy.
Dopingvalvonnan tarkoitus on estää terveydelle vaarallisten sekä suorituskykyä parantavien aineiden tai menetelmien käyttö. Se turvaa urheilijoiden oikeuden reiluun ja puhtaaseen kilpailuun ja puolustaa urheilun oikeudenmukaisuutta. Dopingvalvonnassa kunnioitetaan niin urheilun kuin lääketieteen etiikkaa." adt2011.
Eettisin syin perustellenhan pitäisi kaikki kilpaileminen kieltää kokonaan! Terveydellisin syin on aivan oikein kieltää lääkeaineiden väärinkäyttöä. Mutta entä sitten ravintoaineiden väärinkäyttö tai varsinkin oikeinkäyttö?! Saati harjoittelu!? Välineet?! Kilpailu ei yksinkertaisesti ole reilua. Siihen sitten amatööriyden ihannointi ja Coubertin selkään. Urheilu on kieroutunutta. Ja tulee aina olemaan. Ei ihme, että langanlaihat luukuttajat Afrikan mantereella vievät maratonilla aika 100-0. Toistaiseksi.
ps. Syökää kan.....elia!
Piparit oli herkkui.
Maailma tarvitsee myös Yhdysvaltain halkijuoksuja. Ja vaikka mitä mursuja. Vaikka Viiksi-Vallunkin!
"Joululoma", talviloma or whatever you want, meni jälleen monenlaisissa touhuissa. Tällä kertaa Himoksen rinteillä ei tullut murrettua kantapäätä, mutta toinen laudan alasiteistä murtui. Rahallinen tappio ehkä 3 eur, joten ei paha, edes rockorkesteri.
Uusi vuosi voisi hyvin olla Juhannuksena. Silloin olisi mukavampi lämmittää paljua (no ei sitä tarvi silloin edes lämmittää, viileä vesi on just hyvä!), silloin ei tarvisi seistä missään Himos Areenan känniääliöjonoissa, joissa haisee aivan Ilosaaren jälkeiselle Tiedepuiston lähialueen kuolemalle. Silloin voisi silti istua Salty Dogsin baaritiskillä, vaikka tiskin takana, muttei sentään päällä.
Tuol kaik ol känäs:
Siihen pikkukaraoket, leffat, vaikka minkämoiset ruoat (määrää laadulla), hiihtotouhut (mukavaa jopa!), kulttuuria urheilukatsomoissa ja kirjallisuuden parissa ja vaikka missä. Tein ruotsin abitreenejä, kevyellä avustuksella, vaikka ruotsin lukemisesta on vain reilu kuutisen vuotta aikaa. Luin toki noita aiemmin mainittuja. Ja luin fourhourworkweekin ja the 4-hour bodyn ohimennen. Melkonen kokoelma niin huippujuttui kuin bullshittiäkin. Näin on tietysti kaikkialla. Tässäkin yllä ja alla, enemmän tietysti jälkimmäistä. Mutta kuuluu sitä kummempiakin.
Ja tähän viikon quote.
Doping on kirosana urheilussa, joka kiinnostaa ja pitää sisällään ihmeellistä, järjellä ymmärtämätöntä viehätystä. Dopingista puhuminen ja kirjoittaminen ei ole saavuttanut sitä inhimillisen elämän kannalta oikeaa lähestymistapaa - varsinkaan julkisuudessa. Isot otsikot eivät tarjoa todellisia vastauksia - asia ei ole helppo. Kuinka moni ymmärtää, miksi ihminen ottaa ensimmäisen savukkeen, ensimmäisen alkoholikulauksen tai ensimmäisen huumepiikin.
----
Jos olet todellinen huippu-urheilija, teet omat ratkaisusi. Älä anna periksi, vaan ole itsesi kanssa tasapainossa ratkaisuja tehdessäsi. On valtavan hienoa menestyä, jos todella tiedät olevasi niin hyvä kuin olet.
Pekka Vähäsöyrinki 1990.
Hei hei vain, huusit ain.
Otetaan nyt sit toinenkiii, sillä eihän ongelma itseasiassa ole doping. Mikä on luonnollista nykyaikana?
Heikel (joo kyllä sinun pitää tietää kuka Heikel..) joskus vuosisadan vaihteessa. Ei viime vaan 1800-1900:
Fyysisestä kuntoisuudesta kilpailu, eli mekaanisesta tuloksesta kiistely tiesi taantumaa koneen tasolle, ennätysurheiluun. Suorituskykyä manipuloidaan harjoittelulla ja muuten.
Käännän Suomeksi:
"Urheilun dopingvalvonnalla on kaksi perustetta: eettinen ja terveydellinen. Kukaan urheilija ei saa saada keinotekoista etua kilpailijoihinsa nähden. Dopingaineet voivat myös aiheuttaa terveydellisiä haittoja, mikä on niiden kieltämisen toinen syy.
Dopingvalvonnan tarkoitus on estää terveydelle vaarallisten sekä suorituskykyä parantavien aineiden tai menetelmien käyttö. Se turvaa urheilijoiden oikeuden reiluun ja puhtaaseen kilpailuun ja puolustaa urheilun oikeudenmukaisuutta. Dopingvalvonnassa kunnioitetaan niin urheilun kuin lääketieteen etiikkaa." adt2011.
Eettisin syin perustellenhan pitäisi kaikki kilpaileminen kieltää kokonaan! Terveydellisin syin on aivan oikein kieltää lääkeaineiden väärinkäyttöä. Mutta entä sitten ravintoaineiden väärinkäyttö tai varsinkin oikeinkäyttö?! Saati harjoittelu!? Välineet?! Kilpailu ei yksinkertaisesti ole reilua. Siihen sitten amatööriyden ihannointi ja Coubertin selkään. Urheilu on kieroutunutta. Ja tulee aina olemaan. Ei ihme, että langanlaihat luukuttajat Afrikan mantereella vievät maratonilla aika 100-0. Toistaiseksi.
ps. Syökää kan.....elia!
5.1.11
Mitä on huippu-urheilu
Yksi näkökulma modernista huippusuoritusurheilusta kohtuullisen vapaasti suomennettuna:
"Maailmanluokan huippusuorituskeskeinen urheilu on intensiivinen ja tukahduttava työ, jossa urheilijat ovat täysin sitoutuneita tieteellisesti säänneltyyn harjoitteluympäristöön ja suoritusteknologioihin, jotka luovat pitkäaikaisia fysiologisia ja persoonan muutoksia. Urheilijat ajelevat suurilla riskeillä "kaikki tai ei mitään" -tietä maailmanluokan urheilun huipulle. Kaikki vähempi on vain urheiluturismia." (Beamish & Ritchie 2006)
Siinä se: Sitoudu. Kehity kaikin mahdollisin keinoin. Ole keinojen orja.
Voita..
tai
Unohdu.
"Maailmanluokan huippusuorituskeskeinen urheilu on intensiivinen ja tukahduttava työ, jossa urheilijat ovat täysin sitoutuneita tieteellisesti säänneltyyn harjoitteluympäristöön ja suoritusteknologioihin, jotka luovat pitkäaikaisia fysiologisia ja persoonan muutoksia. Urheilijat ajelevat suurilla riskeillä "kaikki tai ei mitään" -tietä maailmanluokan urheilun huipulle. Kaikki vähempi on vain urheiluturismia." (Beamish & Ritchie 2006)
Siinä se: Sitoudu. Kehity kaikin mahdollisin keinoin. Ole keinojen orja.
Voita..
tai
Unohdu.
4.1.11
neljän tunnin ruumis
Working on.
(g)Radulle:
a critique of high-performance sport
the uses of sport
globalization and sport
yleisurheilu yrittää mukautua ajan vaatimuksiin
uusia näkökulmia kolmannen valtakunnan urheilupolitiikkaan
tuskainen taival. urheilumuotojen kamppailu paikasta olympialaisten parrasvaloissa
Mm. ylläolevista puristan irti, mitä moderni huippu-urheilu ehkä on.
Se on ainakin seuratyötä se. Bongaa tuttu.
Ravinto
Kaneli, d-vitamiini, pureskelu
Maksa sököksi, korviin kirkasvaloa ja hampaat rikki, eikös juu.
Ropalle
Forssia roppaan ja sydämeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)