31.5.13
26.4.13
Suomalaisen yleisurheilijan rajat
Olen hahmotellut viime aikoina mm. yleisurheilun kehityskulkuja. Tässä yksi kuvaava tapa.
Nuo rakentavat monenlaisia mielenkiintoisia kehityskulkuja urheiluhistoriasta. Otin tuohon näytille nyt yhden kestävyys, yhden voima/taito ja yhden voima/nopeuslajin. Vaikka toki kaikissa tarvitaan kaikkea.. Kuulassa ja pituudessa on kehitys jo aika hiljaista, kun ei tuota evoluutiota tapahdu aivan hetkessä..
Pari vuotta sitten tuli ihan mielenkiintoinen tutkimus ulos inhimillisen suorituskyvyn rajoista.
Among T&F events, 63.9% no longer progress (77.8% of the 18 women events; 50% of the 18 men events). The average year for the detected dates of halt in performance is 1992.8±7.9 (1991.8±8.0 for women; 1994.8±7.9 for men). Dates of halt range from 1980.9 (1500m women) to 2007.1 (triple jump men, Table S1)."
Procedures for unexpected, out-of-competition anti-doping controls were officially approved one year later and 1988 can be considered as the T&F golden year of exceptional marks, which subsequently resulted in a large stagnation in the women's events."
"The observed discrepancy between athletes of different countries may be related to training protocols improvements. Russian training loads were increased three fold between 1968 and 1998, in speed and strength sports [27]. Most countries have followed such a trend in training protocols and volumes. Between 1950 and 1990, East European countries such as the GDR were involved in doping protocols [28] and may be responsible for many performances by undetected doped athletes [28]–[33]. As a more recent example, recombinant erythropoietin (EPO) was marketed in 1989 and the International Olympic Committee prohibited its use in sports in 1990 [34], [35]. Several studies quantified EPO's effect on performance by measuring maximal oxygen uptake (VO2max) and showed a 6.3 to 6.9% increase [36], [37]. The introduction of out-of-competition controls in 1988 may have led to a reduction of drugs use among athletes. The later introduction of World Doping Anti-Agency (WADA) in 1999 has led to the harmonization of rules and regulations governing the anti-doping struggle in 2004. These recent efforts in the fight against doping may have had an effect on the proportion of doped athletes in competition. This may have been the case in T&F where we see a general decline of performance after 1988 except in middle and long distance running races [7]. The same effect is observable in cycling [32]. In the present study, we cannot quantify the proportion of doped athletes so far. However, the analysis of this proportion among BP, using available lists from official sources [9], [38] might allow an estimation of the ratio of physiological vs.pharmacologically enhanced performances."
"Present performances may now be enhanced through extremely exceptional individuals at the frontier of our genomic condition or with the artificial help of technology."
"The limitation of artificial enhancements may drive performances back down to the physiological frontiers, which in turn depend upon growing economical or environmental constraints."
Athlete Atypicity on the Edge of Human Achievement: Performances Stagnate after the Last Peak, in 1988.
Berthelot et al.
Millä rajoilla kulkevat suomalaiset yleisurheilijat..?
Ps.Saattavat sisältää näpyttelyvirheitä..
Nuo rakentavat monenlaisia mielenkiintoisia kehityskulkuja urheiluhistoriasta. Otin tuohon näytille nyt yhden kestävyys, yhden voima/taito ja yhden voima/nopeuslajin. Vaikka toki kaikissa tarvitaan kaikkea.. Kuulassa ja pituudessa on kehitys jo aika hiljaista, kun ei tuota evoluutiota tapahdu aivan hetkessä..
Pari vuotta sitten tuli ihan mielenkiintoinen tutkimus ulos inhimillisen suorituskyvyn rajoista.
Among T&F events, 63.9% no longer progress (77.8% of the 18 women events; 50% of the 18 men events). The average year for the detected dates of halt in performance is 1992.8±7.9 (1991.8±8.0 for women; 1994.8±7.9 for men). Dates of halt range from 1980.9 (1500m women) to 2007.1 (triple jump men, Table S1)."
Procedures for unexpected, out-of-competition anti-doping controls were officially approved one year later and 1988 can be considered as the T&F golden year of exceptional marks, which subsequently resulted in a large stagnation in the women's events."
"The observed discrepancy between athletes of different countries may be related to training protocols improvements. Russian training loads were increased three fold between 1968 and 1998, in speed and strength sports [27]. Most countries have followed such a trend in training protocols and volumes. Between 1950 and 1990, East European countries such as the GDR were involved in doping protocols [28] and may be responsible for many performances by undetected doped athletes [28]–[33]. As a more recent example, recombinant erythropoietin (EPO) was marketed in 1989 and the International Olympic Committee prohibited its use in sports in 1990 [34], [35]. Several studies quantified EPO's effect on performance by measuring maximal oxygen uptake (VO2max) and showed a 6.3 to 6.9% increase [36], [37]. The introduction of out-of-competition controls in 1988 may have led to a reduction of drugs use among athletes. The later introduction of World Doping Anti-Agency (WADA) in 1999 has led to the harmonization of rules and regulations governing the anti-doping struggle in 2004. These recent efforts in the fight against doping may have had an effect on the proportion of doped athletes in competition. This may have been the case in T&F where we see a general decline of performance after 1988 except in middle and long distance running races [7]. The same effect is observable in cycling [32]. In the present study, we cannot quantify the proportion of doped athletes so far. However, the analysis of this proportion among BP, using available lists from official sources [9], [38] might allow an estimation of the ratio of physiological vs.pharmacologically enhanced performances."
"Present performances may now be enhanced through extremely exceptional individuals at the frontier of our genomic condition or with the artificial help of technology."
"The limitation of artificial enhancements may drive performances back down to the physiological frontiers, which in turn depend upon growing economical or environmental constraints."
Athlete Atypicity on the Edge of Human Achievement: Performances Stagnate after the Last Peak, in 1988.
Berthelot et al.
Millä rajoilla kulkevat suomalaiset yleisurheilijat..?
Ps.Saattavat sisältää näpyttelyvirheitä..
18.4.13
On siis kevät
Paljon on lumia sulanut sitten koirankakkakeskustelun alun.
Paleo-ruokavaliota syöville tiedoksi, että kyseisellä ruokavaliolla ei kyllä ole mitään tekemistä kivikauden ruokavalion kanssa. Nykyiset kaupoissa myytävät kasvilajit on ihan yhtä paljon muunneltuja kuin vaikka ne hirvittävät satatonniset lypsylehmät. Ei mennä yksityiskohtiin, mutta täällä voi mennä: http://tedxtalks.ted.com/video/Debunking-the-Paleo-Diet-Christ
Urheilumuseolla kannattaa vierailla. Siellä on tehty sportista arttia. Hart sporttii here.
Vilkas suunnistuskesä alkaa ihan just koirankakkoja väistellen Espoossa. Mulla on tuossa pöydällä 300 treenikarttaa varattuna viikonlopulle. Kaikki kortteleihin. Metsään sitten heti kohta myöhemmin, sillä kyllä nopeus pitää löytää heti, sitkeys tarttuu sitten myöhemmin, jos tarttuu.
Viikonloppuna pari tärppiä jäi mieleen Vuorimaan puheista Vierumäellä.
1) Kannattaa vetää ns. spurtit (ruskot yms) riittävän pitkänä, jotta jaloille tulee tarpeeksi toistoja. Ei vain kiihdytystä ja loppurullausta vaan myös se nopean juoksun ylläpitovaihe, mikä on tärkein. Eli yksi lyhtypylväiden väli ei riitä. Semmoinen 20 sek on jo ihan ok. (Paitsi jos halutaan kehittää absoluuttista nopeutta niin tehon pitää olla käytännössä parin prosentin sisällä maksimista.) Tähän voi offtopiccina mainita Allyson Felixin nopeustreenit jotka loppuu heti, jos vetovauhti tippuu maksimista.
2) Lyhyiden vetojen (200-300m) palautus kannattaa olla lyhyt 30-40 sek. Ja sitten reilun pitkä sarjapalautus. Johtuen lähinnä KTP-varastojen täydentymistavasta.
3) Energiantuotannon kannalta ei kannata syödä/juoda sokeria (geelejä, urheilujuomaa) juuri ennen pitkää kisaa, jotta saadaan käytettyä enemmän rasvoja ja näin pidennettyä hiilarivarastojen kestoa. Ja se olisi aika hyvä juttu sitten tunnin jälkeen, kun alkavat olla vähentymässä merkittävästi.
4) Kaikki on kuitenkin yksilöllistä ja testattava itsellä.
Ja miksi virkamiehet ja -naiset käyttävät sivistyssanoja, joiden merkitystä eivät ymmärrä ja olisi hyviä suomalaisiakin sanoja. Eksplisiittinen strategia proaktiivisesti siihen sitten niin stn.
Paleo-ruokavaliota syöville tiedoksi, että kyseisellä ruokavaliolla ei kyllä ole mitään tekemistä kivikauden ruokavalion kanssa. Nykyiset kaupoissa myytävät kasvilajit on ihan yhtä paljon muunneltuja kuin vaikka ne hirvittävät satatonniset lypsylehmät. Ei mennä yksityiskohtiin, mutta täällä voi mennä: http://tedxtalks.ted.com/video/Debunking-the-Paleo-Diet-Christ
Urheilumuseolla kannattaa vierailla. Siellä on tehty sportista arttia. Hart sporttii here.
Vilkas suunnistuskesä alkaa ihan just koirankakkoja väistellen Espoossa. Mulla on tuossa pöydällä 300 treenikarttaa varattuna viikonlopulle. Kaikki kortteleihin. Metsään sitten heti kohta myöhemmin, sillä kyllä nopeus pitää löytää heti, sitkeys tarttuu sitten myöhemmin, jos tarttuu.
Viikonloppuna pari tärppiä jäi mieleen Vuorimaan puheista Vierumäellä.
1) Kannattaa vetää ns. spurtit (ruskot yms) riittävän pitkänä, jotta jaloille tulee tarpeeksi toistoja. Ei vain kiihdytystä ja loppurullausta vaan myös se nopean juoksun ylläpitovaihe, mikä on tärkein. Eli yksi lyhtypylväiden väli ei riitä. Semmoinen 20 sek on jo ihan ok. (Paitsi jos halutaan kehittää absoluuttista nopeutta niin tehon pitää olla käytännössä parin prosentin sisällä maksimista.) Tähän voi offtopiccina mainita Allyson Felixin nopeustreenit jotka loppuu heti, jos vetovauhti tippuu maksimista.
2) Lyhyiden vetojen (200-300m) palautus kannattaa olla lyhyt 30-40 sek. Ja sitten reilun pitkä sarjapalautus. Johtuen lähinnä KTP-varastojen täydentymistavasta.
3) Energiantuotannon kannalta ei kannata syödä/juoda sokeria (geelejä, urheilujuomaa) juuri ennen pitkää kisaa, jotta saadaan käytettyä enemmän rasvoja ja näin pidennettyä hiilarivarastojen kestoa. Ja se olisi aika hyvä juttu sitten tunnin jälkeen, kun alkavat olla vähentymässä merkittävästi.
4) Kaikki on kuitenkin yksilöllistä ja testattava itsellä.
Ja miksi virkamiehet ja -naiset käyttävät sivistyssanoja, joiden merkitystä eivät ymmärrä ja olisi hyviä suomalaisiakin sanoja. Eksplisiittinen strategia proaktiivisesti siihen sitten niin stn.
11.1.13
Vuoden (kiinnostavin) urheilija
Taas on se aika vuodesta, kun urheilutoimittajat "äänestävät" vuoden urheilijaa. Sinällään ei voida puhua mistään kovin demokraattisesta äänestyksestä, kun toimittajat itse korottavat urheilijoita jutuillaan jalustoille ja väheksyvät toisia. Mitä tapahtuisi, jos äänestys olisikin kansalaisten tekemä? Viitteitä tästä antaa google trends.
Selvitin Urheilutoimittajain liiton viralliselta ehdokaslistalta ketkä ovat top 5 Suomesta googlatut suomalaiset urheilijat:
Tämä kertoo kaikkea kaikesta. Top5:n ulkopuolelle jäivät niin keihäänheittäjät, raviohjastaja, vammaisurheilijat, rallikuskit Latvala ja Hirvonen kuten talvilajien Pekka Koskela, Kaisa Mäkäräinen, Krista Lähteenmäki, Janne Korpi ja joukko menestyneitä hiihtosuunnistajia. Tarkistin ihan varulta myös palloilijoita. Ei vielä mennä kovin lähelle kuuta Petteri Koposena, lentopalloilijoina tai futaajina. Vuoden Urheilijaksi nimeämisellä ei ole selkeitä perusteita, sillä menestystä on varsin vaikea verrata lajista toiseen. Vuoden kiinnostavin urheilija on kuitenkin ollut hyvin vähän yllättäen Räikkönen.
Selvitin Urheilutoimittajain liiton viralliselta ehdokaslistalta ketkä ovat top 5 Suomesta googlatut suomalaiset urheilijat:
Tämä kertoo kaikkea kaikesta. Top5:n ulkopuolelle jäivät niin keihäänheittäjät, raviohjastaja, vammaisurheilijat, rallikuskit Latvala ja Hirvonen kuten talvilajien Pekka Koskela, Kaisa Mäkäräinen, Krista Lähteenmäki, Janne Korpi ja joukko menestyneitä hiihtosuunnistajia. Tarkistin ihan varulta myös palloilijoita. Ei vielä mennä kovin lähelle kuuta Petteri Koposena, lentopalloilijoina tai futaajina. Vuoden Urheilijaksi nimeämisellä ei ole selkeitä perusteita, sillä menestystä on varsin vaikea verrata lajista toiseen. Vuoden kiinnostavin urheilija on kuitenkin ollut hyvin vähän yllättäen Räikkönen.
27.11.12
Foot-O profiles
Viime vuosina on yhä enemmän kehitetty keskustelua erikoistumisen tarpeista, mutta toisaalta samalla jatkuvasti muistutettu parhaiden menestyvän kaikilla matkoilla.
Mutta onko tämä vain harhaa?
Kuinka moni menestyy tasaisesti kaikilla matkoilla?
Hyvän kattauksen kysymykseen tarjoaa maailmancup-kilpailut kattava ja MM-menestyspainotteisesti pisteytetty Jan Kocbachin kehittämä matkakohtainen maailmanranking.
Tilastot 5.11.2012 tilanteen mukaan:
Pitkän matkan viiden kärki miehissä ovat: Lundanes, Merz, Gueorgiou, Bertuks ja Adamski. Sprintin kärkinimet ovat Kyburz, Muller, Merz, Hubmann, Leandersson.
Näin ollen voidaan vetää jo karkea johtopäätös, että pääasiassa tasaisesti lajin matkojen ääripäissä menestyminen on vaikeaa.
Syitä taustalla on tietysti monia..MM-kisoissa on rajoitetusti maakohtaisia paikkoja ja kisapäivätkin voivat jakautua huonosti, jolloin ei ole välttämättä järkevää käydä kaikkia kisoja. Harva tulee juoksemaan Vuokatissakaan sprinttiä ja pitkää. Tämä tietysti ohjailee menestyksen jakautumista eri henkilöille.
kuva: Jan Kocbach / World of O
Naisten pitkällä ja sprintissä rankikärjessä paistattelee (toistaiseksi) itseoikeutetusti Simone Niggli. Muut viiden kärjestä pitkällä ovat Kauppi, Billstam, Brozkova ja Riabkina. Sprintissä taas Niggliä haastavat Alm, Jansson, Eliasson ja Gustafsson. Naistenkin saralla näyttää toistuvan sama - molemmilla matkoilla on haastavaa pärjätä tasaisesti.
kuva: Jan Kocbach / World of O
Mitä tästä voi päätellä: Eri henkilöt ovat viime vuosina pärjänneet sprintissä kuin pitkällä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Päästään asian ytimeen: Vain harvat pystyvät pärjäämään kaikilla matkoilla.
Suuntaviivahan se tämäkin on. Taustalla on eri matkojen erilaiset vaatimukset ja toisaalta arvokisojen ohjelma, johon vielä lisätään sprinttiviesti vuonna 2014. Se ohjaa suunnistuksen kehitystä ja matkakohtaista eriytymistä edelleen. Mutta todennäköisesti suunnistuksessa tulee jatkossakin olemaan Jani Sievisiä, jotka tykkäävät vetää kaikkia tyylejä sekaisin ja ovat vielä siinä hyviä.
Mutta onko tämä vain harhaa?
Kuinka moni menestyy tasaisesti kaikilla matkoilla?
Hyvän kattauksen kysymykseen tarjoaa maailmancup-kilpailut kattava ja MM-menestyspainotteisesti pisteytetty Jan Kocbachin kehittämä matkakohtainen maailmanranking.
Tilastot 5.11.2012 tilanteen mukaan:
Pitkän matkan viiden kärki miehissä ovat: Lundanes, Merz, Gueorgiou, Bertuks ja Adamski. Sprintin kärkinimet ovat Kyburz, Muller, Merz, Hubmann, Leandersson.
Näin ollen voidaan vetää jo karkea johtopäätös, että pääasiassa tasaisesti lajin matkojen ääripäissä menestyminen on vaikeaa.
Syitä taustalla on tietysti monia..MM-kisoissa on rajoitetusti maakohtaisia paikkoja ja kisapäivätkin voivat jakautua huonosti, jolloin ei ole välttämättä järkevää käydä kaikkia kisoja. Harva tulee juoksemaan Vuokatissakaan sprinttiä ja pitkää. Tämä tietysti ohjailee menestyksen jakautumista eri henkilöille.
kuva: Jan Kocbach / World of O
Yleismies jantunen...
kuva: Jan Kocbach / World of O
One lady to rule them all...
Kun vielä laajempaa yhteenvetona katsotaan niin:
1a) samoja henkilöitä miesten pitkän ja sprintin rankin top 10:ssä on kaksi: Hubmann, Merz
1b) samoja henkilöitä naisten pitkän ja sprintin rankin top 10:ssä on kolme: Niggli, Billstam, JanssonMitä tästä voi päätellä: Eri henkilöt ovat viime vuosina pärjänneet sprintissä kuin pitkällä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Päästään asian ytimeen: Vain harvat pystyvät pärjäämään kaikilla matkoilla.
Suuntaviivahan se tämäkin on. Taustalla on eri matkojen erilaiset vaatimukset ja toisaalta arvokisojen ohjelma, johon vielä lisätään sprinttiviesti vuonna 2014. Se ohjaa suunnistuksen kehitystä ja matkakohtaista eriytymistä edelleen. Mutta todennäköisesti suunnistuksessa tulee jatkossakin olemaan Jani Sievisiä, jotka tykkäävät vetää kaikkia tyylejä sekaisin ja ovat vielä siinä hyviä.
16.10.12
Bemer pelastaa maailman
Olin lauantaina Vantaan maratonin yhteyteen järjestetyssä kestävyysjuoksuseminaarissa. Seminaarissa puhuivat niin Haikkola, Sinkkonen kuin Vasala. Ja olihan siellä muutama muu. Vasalan esitys oli mielenkiintoinen tuoretta näkökulmaa esittelevä ja seminaari muutenkin oli piristävää antia kaiken jo puuduttavaksi käyneen sinivalkoisen veriterapiakeskustelun jäljiltä. Ja huippu-urheilijan polullehan vie se Haikkolan menestyksen portaat ja Sinkkosen Juoksukirja edelleen.
Mutta huhhuh. Seminaarin viimeiseksi puhujaksi oli kehdattu kutsua Bemer-verkostomarkkinointihai. Olympiakomitea on langennut samaan loukkuun kuin Power Balance-rannekkeet veivät Selänteen ja muutaman muun urheilijan.. ja kenties satoja tuhansia ihmisiä? Puhujalla oli viimeisen päälle viilattu powerpoint-setti ja oli liikkuvaa kuvaa kuinka verenkierto vilkastuu verisuonissa laitteen ansiosta. Samoin kuin vaikka nyt tästä tuolilta ylös noustessa.
Asiasta voi kuunnella lisää mm. täältä 24 minuutin kohdalta alkaen:
http://areena.yle.fi/radio/1602998
On tietysti tärkeää uskoa vahvasti siihen mitä tekee, mitä käyttää ja mitä syö, sillä usko saattaa olla kaikista monipuolisimmin toimiva asia tekemässä harjoitus- tai palautusvaikutusta. Puhetta tässä maailmassa riittää.
Mutta huhhuh. Seminaarin viimeiseksi puhujaksi oli kehdattu kutsua Bemer-verkostomarkkinointihai. Olympiakomitea on langennut samaan loukkuun kuin Power Balance-rannekkeet veivät Selänteen ja muutaman muun urheilijan.. ja kenties satoja tuhansia ihmisiä? Puhujalla oli viimeisen päälle viilattu powerpoint-setti ja oli liikkuvaa kuvaa kuinka verenkierto vilkastuu verisuonissa laitteen ansiosta. Samoin kuin vaikka nyt tästä tuolilta ylös noustessa.
Asiasta voi kuunnella lisää mm. täältä 24 minuutin kohdalta alkaen:
http://areena.yle.fi/radio/1602998
On tietysti tärkeää uskoa vahvasti siihen mitä tekee, mitä käyttää ja mitä syö, sillä usko saattaa olla kaikista monipuolisimmin toimiva asia tekemässä harjoitus- tai palautusvaikutusta. Puhetta tässä maailmassa riittää.
20.6.12
19.6.12
Pussillinen uusia keinoja
Keinot Suomen huippu-urheilun menestyksen turvaamiseksi tulevaisuudessa (olympialaisissa)
1) Olympiakomitean tulee kannustaa urheilijoiden työnantajia ja oppilaitoksia tehostamaan urheilijoiden harjoittelumahdollisuuksia kohti kisoja erityisesti kahtena viimeisenä vuotena.
2) Sisarlajien harjoitusanalyysejä tulee lisätä, eli esimerkiksi kestävyyslajien valmennuskokemusta tulee yhdistää.
3) Liittojen toimintoihin tulee tuoda määrätietoisuutta, huipulle päästään vain tavoitteellisuudella.
4) Sekä OK:n, että liittojen on satsattava parempaan rahoituksen järjestämiseen.
5) Kansainvälisten kilpailukokemusten määrää on lisättävä.
6) Yhteiset leirit TUL:n ja SVUL:n erikoisliittojen välillä ovat tärkeitä
7) Asiantuntijoita on käytettävä vanhojen saavutusten hyödyntämisessä
8) Tiedottamista pitää tehostaa
9) Leireille tarvitaan enemmän tukihenkilöitä, kuten valmentajia ja hierojia
Kuten valistuneet jo havaitsivat, kyseessä eivät ole nykyisen huippu-urheilun muutostyöryhmän visiot. Kyseessä on kansainvälisesti menestyneiden aktiiviurheilijoiden teesit 1980-luvun puolivälistä. Urheilijat kokoontuivat ja antoivat Olympiakomitealle yllä olevan teesilistan, jota luvattiin analysoida ja lähteä toteuttamaan.
No tuosta sitten tutkailemaan kuinka pitkälle analysoinnissa on 25 vuodessa sitten päästy... http://www.huippu-urheilunmuutos.fi/site/?lan=1&page_id=22
Okei, tämäkin lässytys oli täysin turhaa, sillä kyllähän nuo yllä olevat teesit jossain määrin toteutuvat jo. Mutta miksei suomalainen sitten menesty olympialaisissa?
9.3.12
Koska näin ei ole aina tehty
Näin on aina tehty -ajattelusta pitää päästää irti. Se on paras tapa saada aikaan muutos, oli se sitten parempaan tai huonompaan.
HS - Urheilu - 21.12.2003 - 2301 merkkiä - 2. painos
URHEILUKULMA
Miksi aikuinen tappoi leikin?
PEKKA AALTONEN
Aikuisten kuuluu olla huolissaan tulevaisuudesta. Varsinkin koska nuoriso on ollut kelvotonta aina.
Niin se oli lättähattukaudella 1950-luvulla, ja niin se on nyt myssykaudellakin.
Nyt tilanne alkaa olla tosi huolestuttava. Ei sen vuoksi, että minä ja ikätoverit olemme niitä tietäviä aikuisia, vaan koska nuorten kunnon rapistuminen on todettu monin kiistämättömin mittarein.
Mikä avuksi?
Urheiluseuroissa liikkuu ennätysmäärä lapsia ja nuoria. Vuoden 1995 jälkeen mukaan on tullut vuosittain noin 10000 lasta. Silti tilanne ei korjaannu.
Heikkokuntoisten varusmiesten kanssa tuskaillut armeija on joutunut kokeilemaan koulutusjärjestelmän uusimista. Alokkaat pannaan ensin kuntokuurille, vasta sen jälkeen aloitetaan tosi sotilastaitojen opettelu.
Ennen asiat olivat toisin. Armeijakin sai kunnon ainesta, vaikka maan urheilujärjestelmä oli alkeellinen nykyiseen verrattuna. Ei ollut ikäkausijärjestelmiä eikä nappulasarjoja.
Miten se oli mahdollista?
Eivät kaupunkilaislapset silloinkaan hiihtäneet umpihangessa kouluun, vaan kävelivät tarvittavat pari korttelia.
Urheiluseuroihinkin kuului perin harva. Silti kunto kasvoi, vaikka sanaa "liikunta" ei tuntenut kukaan.
Käytiin uimassa, ajettiin fillarilla, braijattiin metsässä, kiivettiin Stadikan kallioilla, eikä kukaan huomannut, että harrastettiin urheilua tai liikuntaa.
Sitten tuli aikuinen. Järjestäytymätön sähläys haluttiin selkeisiin muotteihin. Järjestelmä tarvitsi täsmällisyyttä ja tuloslukuja.
Aikuinen tappoi leikin.
Hyvää tarkoittava aikuinen kehitti mm. ikäkausijärjestelmän ymmärtämättä, että se tuli tuhoamaan liian monen leikkivän urheilijan alun. Suomeenkin tuli muodikas drop out.
Pikkulapsen oli vaikea ymmärtää aikuisten maailmaa, jossa hänen loistotulostaan ei voitu kirjata virallisesti, koska kentältä puuttui tuulimittari. Tai hän ei ymmärtänyt, miksi valmentajalle sarjataulukon pisteet ja maaliero olivat niin tärkeitä, vaikka Linnanmäellä kaikilla oli kauhean kivaa.
Leikki on siitä ihmeellistä, että se kestää mitä vain. Siihen ei väsy. Kun pieni brassipoika saa pallon jalkoihinsa parivuotiaana, hän elää sen kanssa koko ikänsä. Eikä hän pala loppuun, sillä hän leikkii.
--------
22.2.12
Keltainen aurinko sulattaa maan
Olipa kerran Stadion hostellin vieras, joka halusi tupakalle. Herra käveli ovesta ulos, sytytti röökinsä ja tepasteli ovelta kuuden metrin päähän nurkan taakse. Sauhuttelija varmaan ajatteli, että tämä on hyvä kusipaikka ja kusaisi sitten Olympiastadionin seinään katoksen alle.
Samalla, kun poika sai kusensa ravisteltua tuli ovesta ulos tyttö tupakalle. Koska oli hieman sateinen sää, päätti hän mennä pari askelta vasemmalle lipan alle, josta juuri tuli viimeisiä sauhujaan imevä poika kohti ovea. Tyttö kääntyi lipan alle suojaan ja meni seisomaan juuri siihen kohtaan, josta lumet olivat kivasti sulaneet.
Eilispäivän opetus. Jos poltat tupakkaa, joudut kuseen.
Ja päiväkirjamerkinnät jatkuvat:
-3*5*90-110-120kg/3 min puolikyykky, 2*5*75-80kg/ 3 min ylätalja. Oli siinä muutakin.
- 4*1k/3m matto
- Kevee
- Pk-tunti, josta puolet lumihangessa, loppuun 4*50 metriä
- 4*1k/2,5m + 4*50 metriä, yht 1,5h juoksunkaltaista liikehdintää.
- 2*5*120kg pk / 3min, 2*5*80kg yt / 3min. Vastaliikkeitä ihan huomaamatta. Oli siinäkin muuta.
Mut ei laadulla korvata määrii..
Ha, tiistaina faktaa pöydälle, että noin kolmen-neljän kuukauden erittäin heikko harjoittelu paikattiin neljän viikon kevyellä harjoittelulla. Eli vauhdit ovat suunnilleen samat nyt kuin parina edellisenä vuonna. Heti lumien sulaessa alan harjoittelemaan enemmän. Murtomaata ja sen sellaista.
Samalla, kun poika sai kusensa ravisteltua tuli ovesta ulos tyttö tupakalle. Koska oli hieman sateinen sää, päätti hän mennä pari askelta vasemmalle lipan alle, josta juuri tuli viimeisiä sauhujaan imevä poika kohti ovea. Tyttö kääntyi lipan alle suojaan ja meni seisomaan juuri siihen kohtaan, josta lumet olivat kivasti sulaneet.
Eilispäivän opetus. Jos poltat tupakkaa, joudut kuseen.
Ja päiväkirjamerkinnät jatkuvat:
-3*5*90-110-120kg/3 min puolikyykky, 2*5*75-80kg/ 3 min ylätalja. Oli siinä muutakin.
- 4*1k/3m matto
- Kevee
- Pk-tunti, josta puolet lumihangessa, loppuun 4*50 metriä
- 4*1k/2,5m + 4*50 metriä, yht 1,5h juoksunkaltaista liikehdintää.
- 2*5*120kg pk / 3min, 2*5*80kg yt / 3min. Vastaliikkeitä ihan huomaamatta. Oli siinäkin muuta.
Mut ei laadulla korvata määrii..
Ha, tiistaina faktaa pöydälle, että noin kolmen-neljän kuukauden erittäin heikko harjoittelu paikattiin neljän viikon kevyellä harjoittelulla. Eli vauhdit ovat suunnilleen samat nyt kuin parina edellisenä vuonna. Heti lumien sulaessa alan harjoittelemaan enemmän. Murtomaata ja sen sellaista.
17.2.12
Muinoinen
Lueskelin tässä erään kestävyysjuoksijan haastattelua mahdolliseen Kreikan kilpailumatkaan liittyen. Tässä siitä sananen.
...Esitimme asian Muinoselle puhelimessa, ja oli hänen vastauksensa seuraava:
- Mikäpäs siinä, lähdetään vaan sinne Kreikan maalle! Olen lukenut siitä historiallisesta maratonjuoksusta niin paljon jo koulussa, että mielelläni koettaisin minäkin, miltä tuon matkan polkeminen itse paikalla tuntuu ja onko siinä henki vaarassa, niinkuin sillä alkuperäisellä ensimmäisellä maratoonarilla! Hauska ja mielenkiintoinen reisu, siitä tulisi vielä senkin vuoksi, että Kreikassa on niitä Isä-Järvisen kehumia historiallisia muistoja niin paljon. Olisipa se hauskaa ja mukavaa niitäkin siinä ohella katsella.
- Kunnostani tulen ensi vuonna pitämään kinni kuin sika leivästä, kuten sanotaan. Jo tammikuun loppupuolella aloitan kävelyharjoitteluni, joitten lomassa talven aikana hiljalleen hiihtelen sunnuntaihiihtäjän malliin. Hiihtokilpailuihin en osallistu, sillä mielestäni riittää, kun mies kesän mittaan pistelee joitakin täysmaratooneja - talvi tarvitaan lepoa ja voimien keruuta varten. Sitäpaitsi maratoonarin marssilenkit ovat kyllä sellaisi, ettei niiden lomassa kilpahiihto suinkaan maisuisikaan! Näin vuoroin lenkkeillen, vuoroin hyviksi ja virkistykseksi hiihtäen päästään kevääseen, jolloin tosi harjoittelu vasta alkaa. Urheilu, 23.11.1938.
Eilen 32 km maastopyörällä osin aika pehmeitä uria. On se hienoo.
...Esitimme asian Muinoselle puhelimessa, ja oli hänen vastauksensa seuraava:
- Mikäpäs siinä, lähdetään vaan sinne Kreikan maalle! Olen lukenut siitä historiallisesta maratonjuoksusta niin paljon jo koulussa, että mielelläni koettaisin minäkin, miltä tuon matkan polkeminen itse paikalla tuntuu ja onko siinä henki vaarassa, niinkuin sillä alkuperäisellä ensimmäisellä maratoonarilla! Hauska ja mielenkiintoinen reisu, siitä tulisi vielä senkin vuoksi, että Kreikassa on niitä Isä-Järvisen kehumia historiallisia muistoja niin paljon. Olisipa se hauskaa ja mukavaa niitäkin siinä ohella katsella.
- Kunnostani tulen ensi vuonna pitämään kinni kuin sika leivästä, kuten sanotaan. Jo tammikuun loppupuolella aloitan kävelyharjoitteluni, joitten lomassa talven aikana hiljalleen hiihtelen sunnuntaihiihtäjän malliin. Hiihtokilpailuihin en osallistu, sillä mielestäni riittää, kun mies kesän mittaan pistelee joitakin täysmaratooneja - talvi tarvitaan lepoa ja voimien keruuta varten. Sitäpaitsi maratoonarin marssilenkit ovat kyllä sellaisi, ettei niiden lomassa kilpahiihto suinkaan maisuisikaan! Näin vuoroin lenkkeillen, vuoroin hyviksi ja virkistykseksi hiihtäen päästään kevääseen, jolloin tosi harjoittelu vasta alkaa. Urheilu, 23.11.1938.
Eilen 32 km maastopyörällä osin aika pehmeitä uria. On se hienoo.
15.2.12
Töölöön
Menihän sekin päivä Tyko Tammen arvoitusta ratkoessa. Päälle matolla 4*4min ja eihän se mitään ihaninta edelleenkään ole. Mutta vaikka kuukauden takaiseen verrattuna eteenpäin. Kaikki palaset kohdilleen. Ens kerralla vois tehdä päälle ihan wingstedinä voimaa. Hankasalmen hisuvoimatestien jalkaprässiennätys jää muuten salettiin allekirjoittaneen nimiin pysyvästi säilytettävin asiakirjoihin. 300kg on varmaan ihan hyvä suunnistajalle. Tosin aika epäoleellista suunnistajalle. Mutta nyt kun näitä loikkatestejä aletaan laittaa kaikenlaisiin leiriohjelmiin niin pitää muistaa, mikä on oleellista. Tulos tai ulos. Jälkimmäinen ihan kirjaimellisesti.
14.2.12
Muurit murtuu
Kun puhutaan psyyken merkityksestä urheilussa, puhutaan mm. tästä:
Last month’s issue of the British Journal of Sports Medicine contained eight different studies that, in various ways, offered support for Dr. Noakes’s still-controversial views. The most significant was a study led by Mr. Beltrami, with collaborators in Norway, Britain and Australia, that turned the standard incremental VO2max test on its head and used a “decremental” test instead.
Mr. Beltrami’s 26 volunteers started by performing a conventional incremental VO2max test. Then, on a separate day, half of them repeated the incremental test while the other half performed a decremental test. After a brief warm-up, the decremental test ramped immediately to a speed higher than the maximum speed reached in the previous incremental test. After about a minute – just before the subjects were about to fall off the back of the treadmill – the speed was decreased by one kilometre an hour. This process was repeated over and over, with the speed being lowered just before the subjects reached failure.
In the group that did two incremental tests, VO2max scores remained the same; but in the decremental group, VO2max scores increased by an average of 4.4 per cent. In other words, the subjects were suddenly able to transport more oxygen to their muscles, simply because the test structure was altered – a clear indication that it wasn’t a fundamental property of the heart, lungs or muscles that created the initial plateau.
The researchers reasoned that, since the subjects knew that the decremental test would become progressively easier, their brains would be less likely to pre-emptively apply the brakes in self-defence. Since emotional stress can affect blood flow and metabolism, that knowledge alone could alter their physiological response to exercise.
There was one further surprise: When the subjects did a final incremental VO2max test at the end of the experiment, the group that had previously performed the decremental test maintained their new higher max – a result that left even Mr. Beltrami puzzled. Whatever additional exercise capacity was unlocked by the novel decremental protocol somehow persisted.
For now, the study raises more questions than it answers. But it suggests that some of the limitations we encounter during hard exercise may actually be self-fulfilling prophecies – and that knowing your VO2max is less important than believing that you can go a little faster or a little farther.
Ote Alex Hutchinsonin artikkelista.
Last month’s issue of the British Journal of Sports Medicine contained eight different studies that, in various ways, offered support for Dr. Noakes’s still-controversial views. The most significant was a study led by Mr. Beltrami, with collaborators in Norway, Britain and Australia, that turned the standard incremental VO2max test on its head and used a “decremental” test instead.
Mr. Beltrami’s 26 volunteers started by performing a conventional incremental VO2max test. Then, on a separate day, half of them repeated the incremental test while the other half performed a decremental test. After a brief warm-up, the decremental test ramped immediately to a speed higher than the maximum speed reached in the previous incremental test. After about a minute – just before the subjects were about to fall off the back of the treadmill – the speed was decreased by one kilometre an hour. This process was repeated over and over, with the speed being lowered just before the subjects reached failure.
In the group that did two incremental tests, VO2max scores remained the same; but in the decremental group, VO2max scores increased by an average of 4.4 per cent. In other words, the subjects were suddenly able to transport more oxygen to their muscles, simply because the test structure was altered – a clear indication that it wasn’t a fundamental property of the heart, lungs or muscles that created the initial plateau.
The researchers reasoned that, since the subjects knew that the decremental test would become progressively easier, their brains would be less likely to pre-emptively apply the brakes in self-defence. Since emotional stress can affect blood flow and metabolism, that knowledge alone could alter their physiological response to exercise.
There was one further surprise: When the subjects did a final incremental VO2max test at the end of the experiment, the group that had previously performed the decremental test maintained their new higher max – a result that left even Mr. Beltrami puzzled. Whatever additional exercise capacity was unlocked by the novel decremental protocol somehow persisted.
For now, the study raises more questions than it answers. But it suggests that some of the limitations we encounter during hard exercise may actually be self-fulfilling prophecies – and that knowing your VO2max is less important than believing that you can go a little faster or a little farther.
Ote Alex Hutchinsonin artikkelista.
Eli rajojen yli vaan. Haittaaks se?
Eemeliiii
Vaahteramäeltä ei mitään uutta. Oikeastaan siinä tuli aika selkeäesitys kuinka simppeliä kehittyminen on. Sitoutuminen on tärkeintä. Ja siinä se sitten onkin. Eilen kiihtyvä 18, tänään kevyt kypä. Viikonloppu oli varsin hektinen ja maanantaikrapula sen mukainen.
10.2.12
Bye bye Ullrich
Tulihan vihdoin Contadorin selkään sitten tämäkin päätös. Ja seuraavaksi sitten odotellaan case-Veerpalua ulos CASsista, jotta adt voisi käsitellä Lallukkaa silkkihansikkain. Viimeinen tapaus tuskin menee CASsiin asti. Lähinnä siksi, että ei taida olla rahaa siihen. Voinen olla väärässä.
Tänään lepopäivä, aamulenkki 3km.
9.2.12
Jallua ja minttua
En tiedä mitä yhteyttä 300 vip-vieraalla ja noin 900 litralla kaljaa on, mutta ainakaan kalja ei lopu kesken. Eikä näyttäny viinakaan sitä tekevän. On se hienoa tuo urheilun seuraus. Aamulla 8 km, töiden päälle 9. Siistejä polkuja keskuspuisto täynnä. Jopa enemmän kuin Utranharjulla.. Huomenna Pihkalan maille parantamaan sprinttisairauksia.
8.2.12
Matoja
Pmmp:n hengessä sujui tämä päivä. Kaikenlaissii Purjetietoja tuli kaiveltua ja iltapäivä meni vuoden 12 olympiska spelens tidningiä lukiessa, ainakin joissain väleissä. Asiakkaita tutkijasalissa kujuili parhaimmillaan noin kymmenkunta, mikä alkoi jo mennä ruuhkan puolelle, sillä kaikki vaativat oman huomionsa. Finland vunnit luki kahden Venäjän lipun alla lakanassa. Tietokilpailukysymys on, että minkä kilvoittelun jälkeen. Matolla reilu kyösti, sis 4*4 min hengästyen 170-180 sykkehillä. Huomenissa panostan aamulenkkiin ennen jälleen yhtä digitointikokousta, jeh. Ai niin, aktiivisena sotilaspartiolaisena harmittaa, että kotivaruskunta Kontioranta lakkautetaan. Eikä Ilmavoimien teknillisen koulun lakkautus myöskään kuulu suosikkilinjauksiini. Vähemmän kielipolitiikkaa, enemmän intervalleja!
7.2.12
Olympiapuisto
Sain tänään lukea ensimmäisten joukossa stadionin pelastussuunnitelmaa puolilta päivin. Se sisälsi suurien rahasummien ohella kohtuullisen karun ongelmalistauksen ja käytännössä stadion pitäisi parin vuoden sisään laittaa kiinni, jos suurremonttia ei tehtäisi. Mutta nyt näyttää lupaavalta ja suunnitelmien mukaan uusitusta stadionista oheistoimintoineen tulee hyötymään nykyistä laajempi joukko vauvasta vaariin.
Juoksin köpin, keveetä.
Hienoa on lisäksi se, että stadionsäätiö kattaa toimintansa kulut stadionin tuloilla, joten se ei jää valtion ja kunnan piikillä käyväksi, kuten monet kulttuuritoiminnot Suomessa. Ja jee, sisälsi suunnitelma kallion sisään laajennuksen myös meidän makasiinitiloille, mikä ratkaisee Urheilumuseosäätiön pahat tilaongelmat toistaiseksi.
6.2.12
Blokiton tammikuu
Helmikuun alkuun tarjosin itselleni ensimmäisen kolmen päivän vetosetin. Tänään takaisin perusteisiin. Iltapäivä kdk-seminaarissa ihmettelemässä käyttöliittymäsuunnittelua ja iltasella pirkkolan ympäri.
Kehittelin esitysten aikana uusia visiot ja missiot viikonlopun valmennusseminaariin. Esitys tosin on jo tulostuksessa, joten nää on sitten ylläreitä. Haittaaks se?
Reilu tunti kävelyä semman takia ja päälle kuntoilijan persumättöä 18 kilometriyksikköä.
27.12.11
Stranger things have happened
IAAF.org
2011 - Stranger things have happened
End of Year Reviews - Road: Running/Race Walking
The numbers say it all! 2:03:38 World record by Patrick Makau in Berlin (Getty Images)
relnews
26 December 2011 - Monte Carlo – Statisticians A. Lennart Julin (SWE) and Mirko Jalava (FIN) continue their ‘End of Season’ review with their fifth installment, which looks back at the year’s action on the Roads: Running and Race Walking.
- MEN -
Road Running
When the history of modern Marathon running is written sometime in the future the year 2011 will almost certainly be considered as very special indeed. Strangely enough not mainly because of the new World record set in Berlin by Patrick Makau when he lowered Haile Gebrselassie’s 2:03:59 from 2008 by 21 seconds. Of course a new World record is always something very special and Makau executed his race in brilliant fashion.
But still the real “greatest ever” magic wasn’t quite there as it didn’t feel at all like a perfect record race. Makau himself was in fact mainly focused on winning the race and “wasted” valuable energy on tactical maneuvers aimed at shaking off former record holder Gebrselassie. And just a few weeks later the feeling was confirmed when Wilson Kipsang in Frankfurt almost snatched the record from Makau missing it by just four seconds.
No, what really made 2011 a year that will be considered of historical significance in the sport of marathon running was that it changed our perception of what is really possible. The best illustration is probably the fact that there were new course records set in all the five races making up the “World Marathon Majors”.
On 17 April in London Emmanuel Mutai won handsomely by over a minute (ahead of Martin Lel and Makau) in 2:04:40 taking half a minute off Samuel Wanjiru’s two-year-old course record of 2:05:10.
The next day in Boston Geoffrey Mutai and Moses Mosop waged a breathtaking two-man battle culminating in a sprint finish won by Mutai in 2:03:02, four seconds ahead of Mosop. The previous top time at this, the most classic (born 1897!) of all yearly marathons, was close to three minutes slower: 2:05:52 by Robert Kiprono Cheruiyot just one year earlier. The 2:03:02 was also by almost a minute the fastest Marathon ever on a full-distance course, although the net drop from start to finish invalidated it for record purposes.
On 25 September in Berlin Makau as said lowered the official World record – set in Berlin three years eariler by Gebreselassie – by 21 seconds to 2:03:38. Makau won the race by well over four minutes.
On 9 October in Chicago Moses Mosop – claiming to be quite far from top fitness after injury problems during the summer – still with his 2:05:37 took four seconds off Samuel Wanjiru’s course record set in 2009. Mosop won the race by 38 seconds.
On 6 November in New York the ten-year-old course record (Tesfaye Jifar 2:07:43) was completely demolished as Geoffrey Mutai took away over two and half minutes in a race without pacesetters! With his 2:05:06 he not only had a 1:22 time cushion over his nearest opponent (London-winner Emmanuel Mutai) but also suddenly moved the supposedly un-fast New York course from “nowhere” up into sixth place on the all-time course record list (seventh if Boston is included).
But even more intriguing than the course records themselves were the “race profiles” where all but Berlin had negative splits (and Makau lost just 10 seconds) and where all but Chicago had the winner running sub-1:02 in the second half. The most impressive negative splitting came in New York where Geoffrey Mutai passed halfway in 1:03:18 and then added 1:01:47.
What has happened to that much talked-about “wall” you are supposed to hit after running “out of gas” at 30K or thereabouts? A question that gets even more pertinent if one looks at some of the 10Ks recorded on-route: In Berlin and Chicago Makau and Mosop respectively were clocked in 28:58 and 29:01 between 25K and 35K. And in London and New York we saw 28:44 and 28:54 between 30K and 40K for winners Emmanuel and Geoffrey Mutai! Not to mention Boston where G Mutai and Mosop pushed each other to 28:24 at 30-40K!
The exact same pattern was also displayed in the World Championships race in Daegu where winner Abel Kirui broke away by running the 10K between 25K and 35K in 28:58! His halves were 1:05:07/1:02:31.
Obviously that infamous wall has crumbled – or the top runners have found some kind of “hole” in the wall to sneak through that enables them to run sub-29 10Ks even in the second half and even after opening at supposed breakneck paces of 1:01-1:02. This observation has inevitably fueled speculations and discussions concerning whether the first sub-2:00 performance will happen within a not so distant future.
“Common sense” and experience says it is impossible – but maybe we have been fooled by history? There now definitely is a new breed of Marathon runners that approaches the event – both in training and in competition – with a different attitude and maybe also a new level of specific talent? Rather than being something that “old” track runners do when winding down their long careers the Marathon now is something you focus on right from the start.
People like the Mutais, Makau, Kipsang and Mosop have of course competed on the track but they quite early decided not to have track running as a main priority. Only Mosop has run in international championships on the track (World 10,000m bronze in 2005) but already at age 22 (in 2007) he left the track to focus 100% on road running, mainly half and full marathons. People like Gebrselassie and Tergat, following traditional wisdom, didn’t make their switches until they were into their 30s.
With so many young runners - especially in Kenya – now having aspirations on successful international careers there is not room for all of them on the track. There are simply not enough races on the professional circuit and in each of those races only a very small number of some 15-25 runners can participate.
On the road no such limitations exist as there are mass races with attractive prize money on offer at especially 10K, Half Marathon and Marathon more or less “everyday and everywhere” all over the world. The influx of new talent to the roads in the last few years has been incredible and most of those runners have no previous background in serious track running. They have instead gone directly to the road where their recent success proves that Marathon running is not necessarily something only suited for “retired” track specialists in their 30s. And the new road runners have gone there with a fresh attitude of not being scared or intimidated by paces previously thought to be suicidal.
One final reason why 2011 will go down in the history books as a very remarkable year indeed in marathon running: on the 2011 world list (as per early December and only counting “record legal” courses) all of the top-20 runners come from the same nation – Kenya! Not even traditional rivals Ethiopia managed to break into the top-25! In this day and age of truly globalised athletics and in an event available to everybody (no need for special arenas or expensive equipment) in every corner of the earth – but Antarctica – such complete domination by one single nation should not be practically or theoretically possible. But still it happened!?!
- MEN -
Road Running
When the history of modern Marathon running is written sometime in the future the year 2011 will almost certainly be considered as very special indeed. Strangely enough not mainly because of the new World record set in Berlin by Patrick Makau when he lowered Haile Gebrselassie’s 2:03:59 from 2008 by 21 seconds. Of course a new World record is always something very special and Makau executed his race in brilliant fashion.
But still the real “greatest ever” magic wasn’t quite there as it didn’t feel at all like a perfect record race. Makau himself was in fact mainly focused on winning the race and “wasted” valuable energy on tactical maneuvers aimed at shaking off former record holder Gebrselassie. And just a few weeks later the feeling was confirmed when Wilson Kipsang in Frankfurt almost snatched the record from Makau missing it by just four seconds.
No, what really made 2011 a year that will be considered of historical significance in the sport of marathon running was that it changed our perception of what is really possible. The best illustration is probably the fact that there were new course records set in all the five races making up the “World Marathon Majors”.
On 17 April in London Emmanuel Mutai won handsomely by over a minute (ahead of Martin Lel and Makau) in 2:04:40 taking half a minute off Samuel Wanjiru’s two-year-old course record of 2:05:10.
The next day in Boston Geoffrey Mutai and Moses Mosop waged a breathtaking two-man battle culminating in a sprint finish won by Mutai in 2:03:02, four seconds ahead of Mosop. The previous top time at this, the most classic (born 1897!) of all yearly marathons, was close to three minutes slower: 2:05:52 by Robert Kiprono Cheruiyot just one year earlier. The 2:03:02 was also by almost a minute the fastest Marathon ever on a full-distance course, although the net drop from start to finish invalidated it for record purposes.
On 25 September in Berlin Makau as said lowered the official World record – set in Berlin three years eariler by Gebreselassie – by 21 seconds to 2:03:38. Makau won the race by well over four minutes.
On 9 October in Chicago Moses Mosop – claiming to be quite far from top fitness after injury problems during the summer – still with his 2:05:37 took four seconds off Samuel Wanjiru’s course record set in 2009. Mosop won the race by 38 seconds.
On 6 November in New York the ten-year-old course record (Tesfaye Jifar 2:07:43) was completely demolished as Geoffrey Mutai took away over two and half minutes in a race without pacesetters! With his 2:05:06 he not only had a 1:22 time cushion over his nearest opponent (London-winner Emmanuel Mutai) but also suddenly moved the supposedly un-fast New York course from “nowhere” up into sixth place on the all-time course record list (seventh if Boston is included).
But even more intriguing than the course records themselves were the “race profiles” where all but Berlin had negative splits (and Makau lost just 10 seconds) and where all but Chicago had the winner running sub-1:02 in the second half. The most impressive negative splitting came in New York where Geoffrey Mutai passed halfway in 1:03:18 and then added 1:01:47.
What has happened to that much talked-about “wall” you are supposed to hit after running “out of gas” at 30K or thereabouts? A question that gets even more pertinent if one looks at some of the 10Ks recorded on-route: In Berlin and Chicago Makau and Mosop respectively were clocked in 28:58 and 29:01 between 25K and 35K. And in London and New York we saw 28:44 and 28:54 between 30K and 40K for winners Emmanuel and Geoffrey Mutai! Not to mention Boston where G Mutai and Mosop pushed each other to 28:24 at 30-40K!
The exact same pattern was also displayed in the World Championships race in Daegu where winner Abel Kirui broke away by running the 10K between 25K and 35K in 28:58! His halves were 1:05:07/1:02:31.
Obviously that infamous wall has crumbled – or the top runners have found some kind of “hole” in the wall to sneak through that enables them to run sub-29 10Ks even in the second half and even after opening at supposed breakneck paces of 1:01-1:02. This observation has inevitably fueled speculations and discussions concerning whether the first sub-2:00 performance will happen within a not so distant future.
“Common sense” and experience says it is impossible – but maybe we have been fooled by history? There now definitely is a new breed of Marathon runners that approaches the event – both in training and in competition – with a different attitude and maybe also a new level of specific talent? Rather than being something that “old” track runners do when winding down their long careers the Marathon now is something you focus on right from the start.
People like the Mutais, Makau, Kipsang and Mosop have of course competed on the track but they quite early decided not to have track running as a main priority. Only Mosop has run in international championships on the track (World 10,000m bronze in 2005) but already at age 22 (in 2007) he left the track to focus 100% on road running, mainly half and full marathons. People like Gebrselassie and Tergat, following traditional wisdom, didn’t make their switches until they were into their 30s.
With so many young runners - especially in Kenya – now having aspirations on successful international careers there is not room for all of them on the track. There are simply not enough races on the professional circuit and in each of those races only a very small number of some 15-25 runners can participate.
On the road no such limitations exist as there are mass races with attractive prize money on offer at especially 10K, Half Marathon and Marathon more or less “everyday and everywhere” all over the world. The influx of new talent to the roads in the last few years has been incredible and most of those runners have no previous background in serious track running. They have instead gone directly to the road where their recent success proves that Marathon running is not necessarily something only suited for “retired” track specialists in their 30s. And the new road runners have gone there with a fresh attitude of not being scared or intimidated by paces previously thought to be suicidal.
One final reason why 2011 will go down in the history books as a very remarkable year indeed in marathon running: on the 2011 world list (as per early December and only counting “record legal” courses) all of the top-20 runners come from the same nation – Kenya! Not even traditional rivals Ethiopia managed to break into the top-25! In this day and age of truly globalised athletics and in an event available to everybody (no need for special arenas or expensive equipment) in every corner of the earth – but Antarctica – such complete domination by one single nation should not be practically or theoretically possible. But still it happened!?!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)