Autin muailmasta

Lumisokeus (photophthalmia) on ihastuttava ja vihastuttava vaiva. Se kertoo siitä, että on nauttinut keväthangista isosti, mutta myös siitä että on tyhmä eikä tajua suojata silmiään säädyllisesti. UV-säteily ei polta vain ihoa, se polttaa myös silmät. Henkilökohtaisesti haluaisin viettää juuri tällaiset päivät jossain pohjoisessa, kuten tuo olympialaiset väliin jättänyt rovaniemeläinen. Kohtalaiset ovat puuterit Suomessakin.

Korvikkeeksi viikonlopun ohjelmassa tulee olemaan niin elokuvailtaa, mahdollista pilkkimistä (muuallakin kuin töiden ääressä) ja Variskarin seuraamista SM-hiihdoissa. Toivottavasti sataa räntää. Ja sataahan sitä.

Eilen ilmaantui levymarkkinoille Mokoman Sydänjuuret. Kohtuullisen monta kertaa läpi kuunneltu levy on parantunut ensipuraisusta, sillä se oli ensalkuun pettymyksenlainen. Mutta onneksi parin kuuntelun jälkeen tajusinkin, että levyhän on hyvä.

Hauskaa oli, että muutama biisi kuulostaa paikoitellen aivan Stam1nan uudelta materiaalilta. Vain paikoitellen. Esimerkiksi Vääräleuan alkuriffin aikana aloin kelailemaan, että hetkinen mitäs nyt. Platta on erittäin tunnistettavaa Mokomaa alusta loppuun. Ongelmahan on tietysti se, että biisit ovat melko samankaltaisia. Toisaalta mitä sitten, ei kaikkien bändien tarvitse pyrkiä mihinkään holopaismaiseen taidetuotantoon.

Levyn kohokohdat ovat ehdottomasti levyn aloittavan Sydänjuuret biisin viimeinen pari minuuttia, Rautaa rinnoista, Älä anna sille nimeä (slovari). Eräs biisi myös saavuttaa lähes ikimuistettavuuden äärimmäisen hienolla nimellä. Uskoisitko tällaisen kohtuullisen raskasta musiikkia soittavan yhtyeen nimeävän biisin näin: Hei hei heinäkuu.