Mutta Tikru on pelannut korttinsa oikein.
Mitä moderni huippu-urheilu sitten urheilijalta vaatii? Huippu-urheilijan hyvinvointi ei ole hänen palkanmaksajansa ensimmäinen huolenaihe, sillä yksilön tai joukkueen sponsori on lähtökohtaisesti kiinnostunut voittojen saamisesta näkyvyyden avulla. Tutkimuksissa on saatu havaintoja siitä, että joukkueurheilijat kokevat itsensä fyysisinä objekteina, joita harjoitetaan ankarasti, riskirajoille saakka. Huippu-urheilijat ovat loukkaantumisherkkiä ja tietyissä joukkuelajeissa on huomattu, että loukkaantumisten määrä on myös ollut kasvussa viimeisen vuosikymmenen aikana. Ammattilaisseuroissa urheileville riskit eivät ole niin suuria, sillä pelaajayhdistykset suojelevat urheilijoita ja merkittävät ammattilaissarjat ovat kaikki osa kultaisia kolmioita – rahaa ja turvaa riittää. Suurin riski on huippu-urheilijoilla, jotka ovat vain heikosti mukana kolmioissa tai ovat niiden ulkopuolella. Siellä huippu-urheilijat elävät kädestä suuhun, eikä esimerkiksi eläketurvaa ole käytännössä olemassa. Voit olla lajissa todella kova, mutta silti, jos et menesty tärkeimmissä kisoissa, saattavat rahat loppua, kun yksilöurheilija maksaa matkakulut, hotellit, ruokailut, valmennuskulut, hieronnan ja vaikka fysioterapian lievän vamman jäljiltä. Voittoon perustuviin urheilulajeihin kuuluu strukturoitu epävarmuus. Suurimmista voittajista tulee Tiger Woodsin kaltaisia miljonäärejä, heikommin pärjäävät ovat omillaan.1
1Nixon 2008. 317-332.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti