20.1.10

BB-grillillä

Aamulla vääntäydyin työstämään kovempaa reeniä yhdeksäksi aina keskikaupungin toiselle laidalle saakka, tuonne bodaajien paratiisiin, BB-gymille. Huhut liikkuu, että ainakin Sankkolan siimakäsi on siellä takonut rautaa. Ja jos se kelpaa siimoille niin kelvannee luurangoillekin. Kävihän Antti-Villekin ammoisina aikoina siellä.

No joka tapauksessa rymistelin ensin soutamalla pari vetoa, jonka jälkeen jatkoin pyörällä. Siinä kattelin kun viereen istahti pyörän selkään sellainen 69% tatuointien peitossa ollut kaveri, naamasta löytyi mm. risti. Elopaino ei ollut varmasti sataakaan kiloa, mutta en silti viitsinyt kysellä, että mitäs Ristiturvalle kuuluu.

Lopulta katselin ranteesta kelloa, että mitenkäs se on jo 11.10 hä? Sen enempiä miettimättä löin suihkuun ja yliopistolle kohti notkuvia buffetpöytiä. Ihmettelin kovasti, kun pöydissä ei näkynyt vielä ketään, vaikka pojat kyllä varmasti pitkältä lenkiltä suoraan syömään olivat tulossa. Syykin selvisi hetken kuluttua, kun tarkastelin käytävän kellotaulua Tuukan kanssa, että sehän on 10.27 ja ruokaa saa puolelta. Oman kellon voisi tietysti siirtää tässä jossain vaiheessa talviaikaan, kunhan nyt kerkiää. Tosin kohtahan se kesä jo tulee.

1 kommentti:

  1. HAhahah, en oo varma oliks se sama paikka mut se missä mie kävin niin siellä oli helevetin hyvä juoksumatto.

    VastaaPoista