niin näpit jääty.
Mutta ei näillä keleillä.
Sprinttikeskustelu on vellonut varsin mielenkiintoisille sfääreille. SM-sprintti olikin SM-pikamatka ja niin edelleen. Mutta ei se niin mennyt. SM-sprintti oli ihan tyypillinen suomalainen sprintti ja ei siellä minkään pitänyt tulla yllätyksenä. Ihan kuten SP totesi, ei Piikkiön keskustaan ollut ilmestynyt mitään keskiaikaista bastionia. Eikä sitä edes haettu paikalle Haminasta. SP muuten harjoitteli todistetusti myös streetviewin avulla. Helppohan siinä on sitten kleerailla ne harvat korttelit, kun on kuin olisi paikalla jo ennestään käynyt.
Tämän kaiken sprinttivouhottamisen keskellä on hyvä muistaa se, että sprinttimaajoukkue perustettiin juuri sitä varten, että yhä suurempi joukko satsaisi ulkomaanleiritykseen ja hakisi niitä vaativia sprinttimaastoja mahdollisimman paljon. Suomessa niitä kun vain on kohtuullisen vähän. Ja se, että on sprinttimaajoukkue, ei muuta valtaosaa suomalaisista taajamista yhtään sen vaativimmiksi sokkeloiksi. Harjoiteltavaa silti riittää Suomessakin. Vaikka tätä ja tätä.
Silti sprinttisuunnistuksesta olisi tehtävissä myös Suomessa mielekästä ja sellaista, että keskustelu kisojen jälkeen olisi enemmän spekulaatiota suorituksista kuin kilpailutapahtuman käsittämättömästä huonoudesta ja kukkapenkkien ylittämisestä. Se vaatii sprinttikulttuurin luomista, johon esimerkiksi Lammikon s.netin pesupaikalla mainitsema sprinttiseminaari on omiaan. On keskusteltava keinoista, joilla suomalaisista sprinttikisoista saadaan mielenkiintoisia ja mahdollisimman oikeudenmukaisia kilpailijoille. Lisäksi on keskusteltava keinoista, joilla kilpailijoiden päähän saadaan taottua se, että sääntöjä tulee noudattaa. Tapahtuuko tämä tiukentamalla rankaisukeinoja, on sitten eri asia. Itse kannattaisin kilpailukiellon langettamista esimerkiksi tonttimaalla suunnistaville. Monissa lajeissa on eri asteisia rangaistuksia eri tason rikkeistä. On ikävää, että myös suunnistuksessa sääntöjen rikkominen on joiltain osin tiedostettua ja sitä voitaisiin kitkeä kovempien rangaistuksien uhalla. Suuri osa kielletyille alueille menemisestä on silti vältettävissä taitavalla ratamestarityöllä ja selkeällä kartoittamisella. Ja sen jälkeen on järjestäjän velvollisuus valvoa paikkoja, joissa kilpailijalle voi pieneen hapokkaaseen mieleensä tulla kulkea kielletyn kohteen kautta.
Olkoon ensisijainen kitkemiskeino silti suunnistajien, kartantekijöiden ja ratamestarien koulutus. Itse olen ollut mukana Elonen-sprintin kartanpiirrossa jossain määrin neljä kertaa ja ratamestarityössä mukana myös neljästi. Ja joka kerta sanomista on tullut niin hyvässä kuin pahassa. Mutta jos sprinttiseminaari järjestetään niin olen todellakin mukana. Myös jotta sprintti eriytyisi Suomessa kunnolla perinteisestä suunnistuksesta niin ratamestarityön, kartoittamisen kuin kilpailun vaatimustenkin osalta.
Olen antanut itseni ymmärtää, että Tampere on aktiivinen:
VastaaPoista"Sprinttikulttuuri on vielä kovin nuori ja tämä tapahtuma osoitti, että paljon on töitä tehtävänä, joten työ jatkuu. Vastakkainasettelu on tarpeetonta ja kehityksen suunta syntyy yhteistyössä. Toivonkin, että saisimme aikaan sprinttisuunnistuksen yhteisen kehittämispäivän, jossa oman panoksensa olisivat tuomassa huippusuunnistajat, valmennus, kilpailun järjestäjät ja kartantekijät."