Kuinka mielekästä on urheilussa edes kiinnittää huomiota kansallisuuksiin, jos ei kilpailla maaottelussa? Ei ollenkaan mielekästä, sillä urheilijat ovat yksilöitä ja edustavat lähtökohtaisesti itseään ja toissijaisesti yleensä jotain seuraa, tuotemerkkiä, sponsoria, sukuaan, paikkakuntaansa tai joissain harvoissa tapauksissa myös kansalaisuuttaan jossain yhteiskunnassa.
Jäsenyys yhteiskunnassa vaikuttaa nykyaikana olevan kauppatavaraa. Esimerkiksi Itä-Afrikan juoksijoita ostetaan öljyvaltioihin; siirtymää tapahtuu myös pienemmällä kompensaatiolla (ja osin muilla syillä) aivan tänne Suomeen asti; vanhoista Ranskan siirtomaista siirrytään edustamaan Ranskaa vanhojen emämaalakien avulla; Euroopassa tapahtuu siirtymää Itä-Euroopasta läntisiin maihin välillä melko monienkin kiemuroiden jälkeen. Moni muistaa esimerkiksi Eduard Hämäläisen. Häntä pidettiin kovasti neuvostoliittolaisena maahanmuuttajana, mutta itseasiassa hän oli paluumuuttaja, jos tarkkoja halutaan olla. Ja haluanhan mie.
Tähän pieni välipala:
"The athletic flow to the affluent Middle East countries from other peripheral countries has to be situated within the frame work of inequality especially the financial compensation of an individual athlete. Countries lacking the requisite sporting culture now have the option of importing already proven talent and pay them as the case is for the Middle East countries of Qatar and Bahrain.
These countries are well endowed with wealth but lack sporting talent to project their international images. This creates a situation where athletes from countries with a high concentration of talent are motivated to move to new nations to cash in on their athletic ability which has become a commodity for sale to the highest bidder. One of the major net exporters of athletic talent is Kenya, which ranks highly on the track and field performance index at the global level despite the supposed economic, political and cultural constraints in its development endeavor."
Toiseen maailmaan sitten tästä. Kansojen välinen kilpailu keksittiin jotenkin hassusti urheilun sivutuotteeksi, sillä urheilu oli vähän liian helppo valjastaa politiikan välineeksi. Vaikka urheilun ideologiaan kuuluu nimenomaan politiikasta irti oleminen, siitä muodostettiin ennennäkemätön kilpakenttä valtioiden välille. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan huippusuoritusurheilusta tehtiin valtion voimannäyttöväline. Toki monet tutkijat väittävät kiihkeästi, että 1900-luvun alun olympialaisissa valtiopolitiikka oli runsasta ja se oli jotenkin tärkeää. Näkisin tuon kuitenkin aika isoksi liioitteluksi, sillä 1900-30-luvuilla kansainväliset suuret urheilukilpailut olivat lähinnä noin 30 urheilusta edes jossain määrin kiinnostuneen valtion leikkikenttä.
Sen ohella, että olympialaisiin osallistui se 20-40 valtiota tuona aikana, pitää muistaa, että kilpailutulokset eivät levinneet kovin laajan yleisön tietoisuuteen. Massamedia oli hieman toista luokkaa silloin. Hannes juoksi Suomen lähinnä urheilusta erityisen kiinnostuneen maailman tietoisuuteen. Mutta ei todellakaan maailmankartalle. Nurmi jo kohautti vähän enemmän, mutta lähinnä Yhdysvalloissa (kovan ammattijuoksijoiden kulttuurin ansiosta), Ruotsissa ja Saksassa. Olympialaisten pistetilastot ovat muuten pienten maiden lehdistön keksintöä eivätkä virallisia tilastoja.. Kun ei voita paljoa mitaleja, kannattaa laskea pisteitä jäännössijoistakin. Ja tämä taas on hienosti levinnyt mm. Suomen Olympiakomitean termistöön kun tavoitellaan "pistesijoja." Mutta oletteko nähneet olympiakilpailuiden palkintojenjaossa plaketisteja.. Aivan niin.
Nyt vähän juttu levähti, piti kirjoittaa kansallisuuden muotoutumisesta.
Marshall esittää kansalaisuuden koostuvan kolmesta tekijästä. Civil-Political-Social. Eli kansalaisvapauksia-poliittisia oikeuksia-sosiaalista turvaa. Sitten jos tarkastellaan taaksepäin niin kansalaisuus on siis alkanut olla realismia vaiheessa jolloin yhteiskunta on luonut nämä kolme elementtiä. Esimerkiksi naiset eivät ole olleet kansalaisia ennen äänioikeutta. Tämä tarkoittaa lähes kaikkialla 1900-luvun alkupuoliskoa. Kärjistetty näkökulma, mutta näin se menee jos naiiveja ollaan. Luonnollisesti Marshall ei tarkoittanut tätä vietäväksi historiaan, sillä kansalaisuus on sosiaalinen konstruktio, joka tietysti muovautuu ajanmukaiseksi. Ja nyt meillä on jotkut ihmeellisesti sovitut "suvereenit valtiot" ja "kansakunta." Ja sitten itketään avoimessa seuratason kilpailussa, että noilla ja nuilla on noin monta nönnönnöötä eri kansakunnista!?!? Ei Jukola ole kansojen välinen kilpailu - MM-kisojen viesti on!
Olisiko jotenkin hienoa, että valioliigassa saisi pelata vain englantilaisia? Tai NHL:ssä pelkkiä USA ja kanadalaisia. Miksi kilpailullista tasoa pitäisi laskea kilpailussa tai sarjassa, jossa ei edusteta maata vaan urheiluseuraa? Jukolassa ja Tiomilassa ei onneksi ole sille tielle lähdetty, että kansallisuuksilla olisi jotain merkitystä. Jukola ja Tiomila ovat tärkeä osa siinä, että lajin huippujen taso nousee jatkuvasti. Ainakin uskoakseni. Miksi suunnistus eroaisi mistään muusta liikuntalajista kehitykseltään? Kyseessähän on jatkuva laaja ihmiskoe, jossa parhaat menetelmät säilyvät seuraaville polville.
Suunnistuksen tason kehittämistä hidastaa ainoastaan Kansainvälinen Suunnistusliitto, joka on lähes yhtä ulapalla, kuin FIFA ja KOK ovat korruptoituneita.
"Olisiko jotenkin hienoa, että valioliigassa saisi pelata vain englantilaisia? Tai NHL:ssä pelkkiä USA ja kanadalaisia. "
VastaaPoistaBostonissa pelaavat asustavat Bostonissa ja Manchesterilaiset taas Mansessa - KR:ssä juoksevat asustavat Saint-Étiennessä ja KOK:in vastaavasti Bernissä.
-anonyymi