13.6.11

Kolmella kansallisuudella voitat

On todella vaikea pohtia etukäteen, miten Jukolan viestissä tulee käymään. Ensinnäkin siksi, että KR ottaa hylkäyksiä niin usein. Ja toiseksi siksi, että juoksujärjestykset selkenevät vasta lauantaina. Olisi huikea parannus, että juoksujärjestykset pitäisi jättää vaikka viikkoa ennen Jukolaa ja ne julkaistaisiin Jukolaviikon maanantaina. Näin mikään muu ei muuttuisi kuin se, että huippusuunnistajat tietäisivät noin kuuden päivän ajan ketä vastaan juoksevat ja yleisö pystyisi spekuloimaan huomattavasti enemmän aiheesta. Nyt ollaan heikoilla pohjilla, sillä vain joidenkin joukkueiden juoksujärjestykset ovat jo nyt bitteinä ruudulla.

Voidaanhan tietysti harrastaa tyhjää spekulaatiota tähän malliin: "Terä juoksee varmaan järjestyksellä Anttonen, Kahelin, LakanenJa, Sorvisto, LakanenJo, Ikonen, Nordberg ja tämä kertoo siitä, että Terälle tulee todennäköisesti aika kiire lyhyillä osuuksilla, kun vastassa ovat vaikka Martomaa ja Adamski."

Mutta tuo on yksinkertaisesti turhauttavaa spekulaatiota, kun lauantaina osoittautuu, että Terä juoksee jollain eri järjestyksellä. Ja miksei juoksisi, onhan Terä ennenkin yllättänyt listauksissaan.

Sitten jos katsotaan kovimpia Ruotsin ja Norjan joukkueita, niin ei sieltäkään suunnasta ole vielä herunut faktista tietoutta. Paitsi että Wingsted on hirmuisessa iskussa ja tulee antamaan todennäköisesti pataan yhdelle jos toiselle kuudennella osuudella. Ellei ole sitten muulla osuudella. Tämäkin oli todella syvällinen analyysi.

Jos jatketaan syväanalyysiä niin voidaan vaikka miettiä mihin Jukolan viesti on kulkeutumassa tällaisen kevyen historiallisen analyysin kautta:

2010 4 kansallisuutta (HSK) Nor-Bul-Fin-Swe
2009 4 kansallisuutta (KOK) Nor-GBr-Fra-Swi
2008 3 kansallisuutta (Delta) Fin-Est-Rus
2007 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra
2006 2 kansallisuutta (VeVe) Fin-Swi
2005 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra
2004 2 kansallisuutta (KR) Fin-Fra
2003 3 kansallisuutta (HSK) Nor-Fin-Swe
2002 2 kansallisuutta (BSK) Nor-Swe
2001 5 kansallisuutta (TuS) Fin-Aus-Cze-Nor-Swi
2000 3 kansallisuutta (HSK) Nor-Den-Fin

Yllä listauksena Jukolan voittajajoukkueen kansallisuusmäärät. Eli faktinen tosiasia siitä kuinka voittajajoukkue rakentuu. Selvä trendi on se, että yhden maan suunnistajilla Jukolaa ei voiteta. Tämä johtuu lähinnä kahdesta seikasta - ensinnä, kovaan viestiseuraan selkeästi hakeutuu tai haetaan kansainvälisellä tasolla kilpailevia suunnistajia. Toiseksi, 2000-luvun Jukolan suunnistustaso on noussut niin kovaksi (osittain edellisestä johtuen), että vaatisi yhden maan maajoukkueen muuttamisen seurajoukkueeksi, jotta se pystyisi kamppailemaan voitosta.

Syynä on myös se, että suunnistuskulttuuri on pesiytynyt vahvasti kolmeen pohjoismaahan. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmat seuraviestit ovat pohjoismaissa ja ainakin toistaiseksi Keski-Euroopan seurojen ulottumattomissa. Lähinnä koska suunnistuskulttuuri ei ole vielä riittävän laajaa, että sieltä lähdettäisiin seurajoukkueilla kisaamaan pohjolaan. Tästä syystä mukaan haluavat suunnistajat ovat pääosin kovan tason suunnistajia, jotka luonnollisesti ovat pohjoismaisille seuroille vahvistuksia, siksi että pohjoismaissa huippusuunnistajat ovat levittäytyneet laajemmalle eri seuroihin, eivätkä kerääntyneet yhteen.

Onko tämä paha?

Jos suomalaisseurat kieltävät ulkomaalaisten tulemisen suomalaisseuroihin, tapahtuu kaksi asiaa. Suomalaisseuroista häviävät maailmantähdet. Ja suomalaisseura ei voita Jukolan viestiä. Vai voittaako? Edellisen kerran Jukolan viesti on voitettu "kansallisella" joukkueella 1996 ja kyseessä oli Turun Suunnistajat. Eli suomalainen voittaa aina. Tai ainakin vähän ajan välein. Vuonna 1995 Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja heti 16 vuoden kuluttua saman uudelleen. Olisiko niin, että ensi vuonna voiton ottaa jälleen kansallinen joukkue? Ei ota, jos Jukolan sääntöjä ei muuteta.

1999 2, 1998 3, 1997 4, 
ja vihdoin:
1996 1 TUS!
1995 2, 1994 2

Olisiko ulkomaalaiskiintiö koripallon tapaan paikallaan suunnistukseen? Vaikka 3 henkeä/joukkue, jolloin voittajajoukkueen enemmistö säilyisi norjalaisena, ruotsalaisena tai suomalaisena. Ainakin niin pitkään kunnes viivalle tulee sveitsiläinen kokoelma.

Edellä olevaa trendiä seuraamalla voi nähdä sen, että nykyaikainen huippusuunnistus seuratasolla on todellakin kansainvälistä, eikä missään määrin kansallisjoukkueiden kilpakenttä. Kehitys ei ole mikään uusi trendi vaan se on ollut käynnissä jo noin kaksi vuosikymmentä. On aika epätodennäköistä, että Jukolaa voitetaan koskaan seitsenkansallisella joukkueella tai kokonaan vierasmaalaisella seurajoukkueella, vaikka tätä ei säännöillä estettäisi. Venlojen viestissä "vierasvoitto" tuli jo muutama vuosi sitten, kun Hellas vei potin. Venloissa on vain neljä osuutta, mikä helpottaa huomattavasti tällaisen porukan kokoamista. Vaatii jo aika paljon työtä, että yhteen kovaan viestiseuraan kerääntyy seitsemän ulkomaalaista, jotka ovat kaikki kovempia kuin yksikään suomalainen. Toisaalta se ei vaadi kuin managerin, jolla on visio ja väljä lompakko. Ulkomaalaisten houkutteluun.

Suunnistajat vaikuttavat siltä, että raha ei silti ratkaise kaikkea. Maajoukkuetason urheilijat hakeutuvat seuroihin, joista he kokevat saavansa muutakin kuin rahaa. On se sitten hyviä kavereita, valmennusta tai tyttöystävän. Yleensä myös seuraleiritystä ja joukkuehenkeä sekä uusia maastokokemuksia. Seurakulttuurin pitää olla houkutteleva, jos huippuja mukaan halutaan. Maajoukkuetason alapuolella kilpailevat eivät taas nykyaikaista Jukolaa voita. Ja silloin on ihan sama, mitä joku pikkumanageri rahoillaan tekee. Kyllä Jukolan 1500 joukkueen listaan mahtuun kaikenlaisia tallaajia, vaikka sitten Team Easy Money.

Sivuraiteilta voidaan hypätä sitten takaisin sinetöimään tämän kirjoituksen ydin. Jukolavoittoon vaaditaan 2010-luvulla noin kolme kansallisuutta. Kahdella tulee jo vähän kiire, kolmella pärjää, neljä antaa pelivaraa ja viidelläkään ei vielä mennä sillisalaatiksi. 

Ykkösryhmä:
Kalevan Rasti juoksee viidellä kansallisuudella - tuleeko kautta aikojen toinen yläfemman voitto: Fin-Bul-Cze-Fra-Swi.
Halden raivaa tietään ilmeisesti neljällä tai viidellä: Nor-Den-Fin-Swe-(+Fra), eli nelosen voittotrendikin voi jatkua tuosta suunnasta.
Kristiansand OK surffaa myös nelosella: Nor-Fin-Swe-Swi. Olisin kyllä odottanut Djurhuussia mukaan ja kokin heittämään siten yläfemmaa jokikylän joukkueen kanssa.
Södertälje-Nykvarn rullaa kolmella: Swe-Gbr-Swi.
Terä juoksee kahdella kansallisuudella aika saletisti, mutta kiire tulee näin vähillä kansallisuuksilla lyhyillä osuuksilla: Fin-Nor.
Villinä korttina heitetään ykkösryhmään vielä TuMe 3-4 kansallisuuden vuoksi.

Kakkosryhmään voidaan heittää mm. Järlä, Göteborg-Majorna, Lidingö, Tampereen Pyrintö, Lynx, Hiisirasti, KR2: joilla kaikilla 2-3 kansallisuutta jaossa. Ja varsin kova kiire tulee kaikille heti, kun aurinko nousee.

Kärkipäästä Paimio vetää yhdellä kansallisuudella, vaikka varsin kaksikielinen joukkue taitaa ollakin.. hymiö tähän. Paimio ja Tyrving taitavat kamppailla parhaan yksikansallisen joukkueen tittelistä. Mutta tällainen spekulaatio on täysin turhaa. 

Jukolassa on kaksi viestiä ja kaksi voittajaa. Venlojen viesti ja Jukolan viesti. Ja vain näiden sarjojen voittajat muistetaan. Ainakin vähän aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti